yle teema

  • Oscarit suorana Yle Teemalta

    13.2.2014 09:29Olotila-toimitus

    Yle Teema esittää  Oscar®-gaalan suorana lähetyksenä Hollywoodista varhain maanantaiaamuna 3. maaliskuuta 2014. Järjestyksessään 86. Oscar®-gaala esitetään suorana yli 225 maassa.

    15

    Taiwanilaissyntyinen elokuvaohjaaja Ang Lee Oscar-palkintojen jakotilaisuudessa
  • Yle Teema: Festari, jonne ei tarvitse lähteä

    12.11.2013 10:25Ulla Vuorela

    Yle Teeman elokuvafestivaalia vietetään keskiviikosta sunnuntaihin 20. marraskuuta alkaen. Viiden päivän aikana ruutuun suorastaa vyöryy useita televisioensi-iltoja, uuden elokuvan parhaimmistoa ja kaivattuja klassikoita. Lue tuottaja Kati Sinisalon tärpit.

    5

    Yle Teema: Elokuvafestivaali kotisohvalla 20. - 24.11.2013. Kuva: Yle
  • Tv-vinkki: Äänioikeus naisille!

    20.8.2013 13:38Olotila-toimitus

    Englannissa suffragetit taistelivat 1900-luvun alkuvuosikymmeninä katkerasti naisten äänioikeuden puolesta. Viiden päättäväisen naisen tarinoista piirtyy kuva kamppailusta, joka lopulta päättyi voittoon vuonna 1928. 

    7

    Historia: Unelma äänioikeudesta. Kuva: Yle Kuvapalvelu
  • Taidetutkimukset kiehtoo ja koukuttaa

    5.8.2013 11:30Anni Alatalo

    Olen Taidetutkimuksiin koukussa. En ymmärrä taiteesta enempää kuin kukaan muukaan keskiverto ihminen enkä vietä viikottain aikaani Ateneumissa. Silti Taidetutkimukset saavat minut istumaan hiiskumatta television edessä. Shh, haluan kuulla todetaanko teos sittenkin väärennökseksi!

    16

    Taidetutkimukset. Kuva: Yle.
  • Fur on muotokuva Diane Arbusista

    3.7.2013 13:29Olotila-toimitus

    Yhdysvaltain nimekkäimpiin valokuvaajiin lukeutunut Diane Arbus tunnetaan etenkin yhteiskunnan marginaaliin kuuluneiden ihmisten elämää käsittelevistä valokuvistaan. Elokuvassa Fur häntä esittää Nicole Kidman.

    7

    Fur on kuvitteellinen muotokuva Diane Arbusista. Yle Kuvapalvelu
  • Kasperi Laine organisoi ääniä

    27.5.2013 13:21Olotila-toimitus

    Oman musiikin ja teatterin ja baletin äänimaailmojen tekeminen on Kasperi Laineelle etsimistä, kullanhuuhdontaa. Hän on ahkera etsijä, mutta tietää, että joskus vain tuuri ratkaisee. Taiteessa tärkeintä on sanoma, ei raha.

    4

    Tekijänä Kasperi Laine. Kuva: Anne Hämäläinen, Yle kuvapalvelu
  • Tiina Vihtkarin ainoa tulevaisuuden näkymä on onnellisuus

    Tiina Vihtkari oli jo lapsena tomera ja päättäväinen. Oma kädenjälki näkyy eturivin muusikoiden menestyksessä. Managerin työstä on tullut elämäntapa. Päämääränä on silti onnellisuus niin työssä kuin lapsiperheen arjessakin.

    5

  • Suvi Teräsniska muuntautuu artistiksi ennen keikkaa

    Suvi Teräsniska on uuden polven iskelmälaulajista suosituimpia. Keikkoja on oman bändin kanssa kertynyt reilut puoli tuhatta ja levyjäkin myyty yli kaksisataatuhatta. Keikan jälkeen hotellihuoneessa odottaa jääkylmä maito.

    2

  • Yonan koko elämä on musiikkia

    Laulaja-lauluntekijä Yonalla ei ole yhtään radiohittiä, mutta hän on myynyt paljon levyjä ja saanut Emma-palkinnon. Tekijänä-ohjelma seuraa laulajan arkea, joka täyttyy harjoituksista, projekteista ja keikoista. Yona elää musiikkia.

    11

  • Santtu-Matias Rouvali ei halua olla stara

    Kapellimestari Santtu-Matias Rouvalin mielestä kapellimestarilla on hyvä olla musiikillisen ammattitaidon lisäksi myös psykologiset tuntosarvet. Metodejaan ja harjoitustyyliään voi muuttaa aina kulloisenkin orkesterin ja tilanteen mukaan, mutta oma itsensä pitää olla - ja sen kanssa on oltava valmis tekemään töitä. Tekijänä-sarja jatkuu musiikin tekijöillä.

    45

Muualla Yle.fi:ssä