olotila
Kattojen yllä
Kommentoi 0Muutin jokin aika sitten kotikaupungistani Turusta Helsinkiin. Asun kerrostalossa ison tien varrella, eläväisessä helsinkiläisessä kaupunginosassa. Ikkunani on sisäpihalle, mutta ikkunan auki ollessa kuulen raitiovaunujen lempeän kolinan. Siitä tiedän, että olen Helsingissä.
Turku on minulle rakas, mutta Helsinki on nyt koti. Joskus olo uudessa kaupungissa tuntuu vieraalta. Kotoisuus syntyy vieraassakin kaupungissa siellä omassa kodissa, kerrostalon ylimmässä kerroksessa.
Ensimmäiset viikot ihailin kattojen ylle ripustautuvaa maisemaa ja kuuntelin avoimesta ikkunasta raitiovaunujen kolinaa. Uutta kotikaupunkia on turvallista tarkkailla ikkunan läpi.
Onnea onkimassa, oikein urakalla!
Kommentoi 0Sunnuntaina 7.10. klo 21 se alkaa: Solsidan - Onnea onkimassa -sarjan kolmoskausi ja 10 uutta jaksoa.
Ruotsin TV4 esittää kolmoskauden uudet jaksot täsmälleen samaan aikaan kuin Yle Fem Suomessa - mutta mainoksilla pätkittynä, joten me tällä puolen lahtea näemme supersuositun sarjan käytännössä jopa ennen - Ovea!
Sarjan ruotsinkielisillä nettisivuilla on tarjolla herkullisia maistiaisia tämän päivän Solsidanista. Materiaali on videomuodossa - sinne siis tirkistelemään kolmoskautta, korvat riikinruotsin taajuudelle viritettyinä.
Kolmoskauden startin kunniaksi esitetään kakkoskauden viimeiset neljä osaa Yle Femmalla tiistaina 2.10. Ja Areenahan pelastaa tilanteen kaikkien jaksojen osalta 30 päivän ajan.
Kakkoskauden viimeisten osien lähetysajat uusintoineen






- ‹ edellinen
- 1
- 2
kirjoittajasta
arkisto
- 2010 (9)
- 2009 (3)


kommentoiduimmat