olotila
Meni vieläkin paremmin kuin Strömsössä
Kommentoi 0Susanne, olet perustanut Meni paremmin kuin Strömsössä -Facebook-ryhmän. Mikä se oikein on?
- Se on empaattinen, omanarvontuntoinen, kannustava ja positiivinen ryhmä, joka haluaa muodosta vastavoiman yleisemmin vallitsevalle "epäonnistuminen on hauskempaa kuin onnistuminen" -asenteelle. Tämä näkyy niin monessa paikassa, esimerkiksi YouTubessa ja tosi-tv-meiningissä. Noloihin juttuihin keskitytään nykyään ihan liikaa.
Miten päädyit perustamaan vastavedon suositulle Ei mennyt niinku Strömsössä -Facebook-ryhmälle?
- Liityin itse Ei menny niinku Strömsössä -ryhmään, koska siellä oli älyttömän hauskoja kuvia. Samantien sain noottia siitä, että en kuulu porukkaan, koska minulla menee kaikki kuulemma aina niin kuin Strömsössä.
Erään onnistuneen kokkailuillan päätteeksi Susanne tajusi, että Suomessa vallitsee liiaksi ilmapiiri, missä on helpompi kommentoida omia ja toisten epäonnistumisia kuin olla aidosti iloinen ja innostunut kun onnistutaan jossain. Susannelle tuli tarve perustaa onnistumista kannattava vastaliike.
- Mielestäni onnistumisesta iloitsemista tai puhumista pidetään omahyväisenä tai kiellettynä. Vedotaan esimerkiksi sanontoihin "kel onni on se onnen kätkeköön" tai "omakehu haisee". Nämä luovat mielikuvaa, että onnistumisesta ei saisi iloita tai puhua - odotellaan vaan hiljaa, kunnes joku ehkä joskus huomaa, että on tullut tehtyä jokin herkullinen tai hieno asia.
Susannen mielestä näissä sanonnoissa on oikeasti alunperin tarkoitettu ihmisiä, jotka kehuskelevat suureen ääneen jonkun muun aikaansaannoksilla. Toisten teoilla kehuskelu on tietenkin ihan väärin. Aidon ja pyyteettömän ilon kyllä tunnistaa!
Mitä halusit tuoda ryhmässä esille?
- Sitä, että todella moni ihminen tekee ja ideoi kaikenlaista päivittäin ja onnistuu siinä mainiosti, oli kyse sitten kokkailuista, käsitöistä, puutarhanhoidosta tai nikkaroinnista. Näiden asioiden jakaminen muiden kanssa luvallisesti ja ilman omahyväiseksi leimaantumista on mukavaa ja vapauttavaa!
Mitä itse osaat paremmin kuin tyypit Strömsössä?
- Oletettavasti ihan mitä vaan! Ei sentään. Kantani asiaan on se, että osaan tehdä monia asioita hyvin, mutta taitojen varsinasen vertailun voisin jättää jollekin toiselle. Haluan korostaa, että uskon kaikkien pystyvän tekemään hienoja asioita: pitää vaan uskaltaa, kokeilla, soveltaa, uskoa itseensä ja olla älyttömän kärsivällinen ja lannistumaton! Ei saa unohtaa, että onnistumisia koetaan tosi erilaisista asioista. Jokaisella on oma henkilökohtainen "taso", minkä saavuttamisesta tai ylittämisestä saa riemuita!
Strömsöläisillähän on ammattimaiset koneet, materiaalivarastot ja työtilat sekä tähän päälle vielä auttava taustatyöryhmä. Tästä syystä Susannen ryhmän nimessä esiintyy sana "paremmin". Hän uskoo ryhmän jäsenten olevan multiosaavia monitaitajia. Strömsössä kun on aina vain yksi ihminen per taitolaji.
Mikä on bravuurisi?
- Vaikea valita. Lasinpuhallus on lähellä sydäntä. Ja ruoka. Ja ompelu. Ja remppaaminen. Piirtäminen... Apua! Ehkä se on eri materiaalien kanssa työskentelemisen kautta opittu epärajoittunut ajattelu. Osaan melko hyvin ratkoa ongelmia ja toimia ennakkoluulottomasti. Välttelen liiallista suunnittelua (suunnittelijalta ehkä erikoinen kommentti).
Susannen mielestä liian tarkka suunnittelu tietynlaisissa asioissa saattaa johtaa siihen, että kun joku osa suunnitelmasta ei toimi, puuttuu tai hajoaa ja koko homma loppuu ennenkun se pääsee edes alkamaan. Jos suunnitelmassa on alunperin aukkoja, ne kannattaa täyttää sillä, mikä on siinä hetkessä sopivin ratkaisu tai lähimpänä alkuperäistä. Kaikki on korvattavissa, pitää vain osata muuttaa ajattelua oikeassa kohtaa. Tulos saattaa olla jopa alkuperäistä suunnitelmaa parempi! Tekemisestä ei tule stressaavaa, kun suunnitelma on jo lähtöasetelmassa avoin muuttumiselle.
Tätä rennon luovaa ajattelua ja tekemistä on ihailtava!
No, ketä kutsuit ryhmään ensimmäisenä?
- Ihan ensimmäisenä kutsuin ystäväni, jonka luona olin tekemässä makirullia silloin, kun sain idean ryhmän perustamisesta. Ja sen jälkeen melkein kaikki muut kaverit.
Mitä ryhmältä voidaan odottaa? Mitä taidonnäytteitä tullaan varmasti näkemään?
- Toivon että, esiin tulee paljon ja ihan kaikkea! Ihmisten täytyy muistaa pitää kameraa hollilla, jotta kaikenlaiset onnistumiset saadaan välitettyä ryhmän kautta. Toivon kovasti, että ryhmään alkaisi ilmestyä myös tarinoita.
Meni paremmin kuin Strömsössä Facebook-ryhmä.
Positiivisuudella maustettu itse-tekemisen mestari Susanne Koskimäki on YLE X3Mn Veckoslutskommittén haastattelussa viikon 16 lopulla.
Kuuntele myös Ei menny niinku Strömsössä ryhmän tarina X3Mllä ja tsekkaa Facebookissa.
YLE Lahti 13.4.2010 Peukalo keskellä kämmentä naurattaa Facebookissa.
Nuukuusviikolla käydään suihkukoulua
Kommentoi 0Garamin perhe lähtee Nuukuusviikon kunniaksi suihkukouluun. Julian aiemmin kymmenen minuutin eli 150 litran suihku supistetaan väkisin kahden minuutin 40 sekunnin eli 40 vesilitran suihkuksi. Miltä Juliasta tuntuu - ja tuleeko tukka pestyksi? Suihkukouluun pääsevät myös muut perheenjäsenet.
- Suomalaisten keskimääräinen vedenkulutus vaihtelee alle 100 litrasta vuorokaudessa aina 300 litraan vuorokaudessa.
- Ekoneuvojat asettavat suositeltavaksi vedenkulutuksen määräksi noin 130 litraa vuorokaudessa.
- Kaikesta kuluttamastaan vedestä suomalainen käyttää noin 40 % peseytymiseen.
- Ekologinen suihkuttelija käyttää peseytymisen siis noin 50 litraa vuorokaudessa.
(Video poistuu 12.5.2010 klo 20.15)
Laske oma ilmastopainosi ja löydä sinulle sopiva dieetti
Vähemmän kulutusta - enemmän elämää, Nuukuusviikko 2010
Nuukuusviikon 2010 tapahtumia Suomessa
Minun ekotekoni -sarjassa mittaillaan valintojen merkitystä ja ekologisia jalanjälkiä
Kevätpyykkiä pesupähkinöillä
Kommentoi 0Uuden Mustan testiryhmä pesi pyykkiä erilaisilla pesupähkinävalmisteilla ahkerasti kahden viikon ajan. Porukassa oli todellisia superpyykkääjiä, jopa 14 koneellista viikossa pesevä perheenäiti, joten pähkinät joutuivat kovaan syyniin. Pähkinöillä pestiin myös aika armottomia tahroja: navettavaatteita, nokisia työvaatteita, mustikkaisia lastenvaatteita, oksutahraisia mattoja ja urheiluvarusteita.
> Lue testin tulokset ja testaajien vinkit parhaisiin pesutuloksiin
Strömsössä pyykit kuivataan nyt ulkona. Vanhan ajan kyllästysaineella, Roslagin mahongilla, maalattu teline kestää vuosikaudet hyvänä ja on oiva vaihtoehto kaupan valmiille pyykkitelineille. Pisteeksi iin päälle Jim sahasi myös vanhanajan pyykkipoikia - uskomatonta mutta totta!> Pyykinkuivatusta ulkosalla - ohjeet kuivaustelineen ja pyykkipoikien tekemiseen
Kätevässä emännässä mies ehdottaa, että nainen oikaisisi pitkälleen ja hän ripustaisi pyykit. Apu ei kuitenkaan - yllätys yllätys - kelpaa. "Et sä kumminkaan oikois näitä tarpeeks. Ja jotkut värilliset pitää kääntää nurinpäin."
> Kätevä emäntä: Ripustetaan pyykkiä
Ihanaa pyykkikevättä!
Ulla
- 1
- 2
- seuraava ›


kommentoiduimmat