Koti luonnontilassa

Tällaisen ”Älkää siivotko, olkaa hyvä!” -ohjeen sai parikymmentä helsinkiläistä perhettä, ennen kuin kuvittaja Salla Savolainen istuutui heidän kotiensa nurkkiin piirtämään. Salla piirsi ensimmäisen kodin kirjaan jo vuonna 2005. Kyse ei ole mistä tahansa piirtämisestä, vaan tallentamisesta, dokumentoinnista. Kuvittaja Salla Savolaista ei syyttä ole tituleerattu ”kotidokumentaristiksi.”

- Idea kirjasta syntyi, kun katselin ystäväni kotia, joka oli täynnä tavaraa, sillä perheen isä keräsi kaikenlaista. Tuli tarve dokumentoida, Salla Savolainen kertoo.

Mennään jo kotiin -kirjan kuvissa ollaan keskellä suomalaista 2000-luvun arkipäivää.  Kodit pursuavat Lundiaa ja Ikeaa, tietokoneella roikkuvia isiä, tiskejä ja sukkamyttyjä. Pieniä muoviukkeleita, vihkoja, kirjoja, vaatteita, pinoja ja kasoja. Yhdessä kuvassa kaupunkiasunnon sauna on muuttunut skeittilautojen ja jääkiekkovarusteiden varastoksi. Kirjan tekijät kuvittaja Salla Savolainen ja kirjailija Riina Katajavuori ovatkin puhuneet ”saunojen väärinkäytöstä".

- Tosin minun mielestäni sauna on hyötykäytössä silloin, kun se toimii luovan lapsen leikkipaikkana, kuten kirjan tarinassa tapahtuu, Riina täydentää.

Mennään jo kotiin esittelee koteja luonnontilassa. Ne ovat melkein vastakohtia sisustuslehtien kuville, joissa kaikki henkilökohtaiselta tuntuva on riisuttu pois. Kirjan kodit valikoituivat tekijöiden ystävä- ja tuttavapiiristä. Myös tekijöiden omat – tosin nyt jo entiset – kodit päätyivät kirjaan.

Lasten ehdoilla

- Oli jännittävää mennä toisten koteihin. Ihmiset olivat kuviin tyytyväisiä, onnellisiakin. Tosin erään pojan ystävä oli kommentoinut, että kuvassa oleva pikkusisko näyttää apinalta, Salla nauraa.

Sallan kuvissa esiintyy myös kotien asukkaita. Jos huoneessa piirtämishetkellä oli ihmisiä, he myös päätyivät kirjaan.

- Sillä, että istuin pari tuntia kunkin kodin nurkassa piirtämässä, oli jännittävä, melkeinpä terapeuttinen vaikutus lapsiin. Jotkut eivät olleet millänsäkään, jatkoivat vain leikkejään, mutta toiset uskoutuivat, puhuivat haaveista ja jopa kuolemasta, Salla kertoo.

- Olin ajatellut ensin dokumentoida lastenhuoneita. Kodeissa kuitenkin huomasin, että Suomessa todella eletään lapsen ehdoilla, lelut ja leikit olivat usein olohuoneissa. Maahanmuuttajaperhe oli oikeastaan ainoa, jossa lelut oli pakattu pöydän alle lelulaatikkoon ennen saapumistani. 

Hyvännäköistä sotkua

Kirjan kotikuvissa on ikiaikaista pohjoismaista tunnelmaa, räsymattokotoisuutta. Niitä voisi verrata kuvakirjoista ja postikorteista tuttuihin Carl Larssonin kotia ja perhettä esittäviin akvarelleihin tai alun perin tanskalaisen Peppejä ja Melukylän lapsia kuvittaneen Ingrid Vang Nymanin fiktiivisiin koteihin. Tai vaikkapa virolaissyntyisen, myös Astrid Lindgrenin kirjoja kuvittaneen Ilon Wiklandin kuviin.

Ilon Wikland on sanonut, etteivät oikeat suhteet ja perspektiivi innosta häntä. Hänen kuvituksissaan seinät ovat tarkoituksella vinoja ja katot epäsymmetrisiä. Salla Savolainenkin dokumentoi koteja miettimättä ja mittailematta. Tekijät naureskelevatkin joillekin perspektiivivirheille, vääriin kohtiin päättyville ikkunankarmeille ja vinoille parvisängyille.

- Koska ihmiset vapautuivat siivouspakosta ennen huoneen piirtämistä, minäkin vapauduin säännöistä. Insinöörituttuni tosin ehdotti, että ottaisit valokuvan piirrettävästä tilasta, heijastaisit sen seinälle kiinnitetylle paperille ja piirtäisit siihen.

- Sitä paitsi sotkusta tuli hyvän näköistä, kun Salla oli sen piirtänyt, sanoo Riina. Salla otti huoneista myös valokuvia, mutta ne ovat ankeita. Hänen ehkä pitäisi taas tulla meille piirtämään, niin tajuaisin kotini kodikkuuden.

Turvaa ja terapiaa

Mennään jo kotiin –kirjan nimi oli Riinan idea.

- Se on lause, joka jossain vaiheessa iltaa tulee jokaisen lapsen suusta kyläillessä, vaikka olisi kuinka hauskaa. Siihen sisältyy myös alitajuinen syvempi ajatus kotiinpaluusta.

Kirjan tekstit ovat fiktiivistä lapsen puhetta. Ne ovat tajunnanvirtamaisia lasten monologeja, joissa kuvien huoneissa asuvista lapsista tulee kokonaisia tyyppejä. Lumileikeistä tykkäävän Emilin huoneen nurkassa on iso Jukka-palmu. Emil puhuu näin: ”Kotona minulla on surunpaikka. Se on iso pahvilaatikko, jossa meille tuotiin pyörivä hauska tuoli. Jos tulee suruja, menen surunpaikkaan pahvilaatikkoon. Sinne minä menin piiloon, kun meidän Juuli-koira oli kipeä ja se vietiin eläinlääkäriin. Pahvilaatikossa suru meni ohi. Sitten aloin hakata vasaroilla pahvilaatikkoa, koska se kaipasi remonttia.”

Suurimman osan kodeista Riina näki vasta Sallan piirtäminä kuvina. Joissakin tilanteissa hän oli itse mukana. Kirjailija Katajavuori istuu itse yhden kuvan sohvalla kahvittelemassa.

Mennään jo kotiin kirjalla on ”armollinen terapeuttinen vaikutus”, kuten monet lukijat ovat kirjan tekijöille saneet.  Se liittyy ajatukseen, ettei kaiken tarvitse olla kotona järjestyksessä, että kodikkuus syntyy kerroksista ja jopa kaikesta turhasta, sattumanvaraisuudesta.

Sallan ja Riinan valinta kirjasta Mennään jo kotiin on suomenruotsalainen koti: ”Naisen reidet ovat niin ihanat. Hän on kuin Neitsyt Maria, läheisyys äidin ja lapsen välillä on niin intiimiä. Miehen käsi on hauskassa asennossa, juuri noin se oli. Kuvassa on jotenkin juhlallinen tunnelma, lapsi oli pariskunnan ensimmäinen lapsi. He olivat tosi tyytyväisiä kuvaan.”

Klikkaa kuvat isommaksi!

Katso kuvat