Elämä ei ole remonttikohde

Niin kauan kuin muistan, olen taistellut ja ponnistellut eteenpäin kuin ontuva vanhus vastatuulessa; vanhus joka haluaa kiivetä määrätietoisesti vuorelle – huipulle asti. Olen kuvitellut saavani mitalin kun pääsen perille. Ihmiset taputtavat, ja rauha ja ilo valtaavat minut kokonaan, loppuelämäksi.

Synnyin tällaisena ponnistelijana. Jo kun tulin äidin kohdusta oli minulla toisessa kädessä sekuntikello ja toisessa kirja Nobel-palkinnon saajista.

Jo aikaisessa vaiheessa minulle valkeni, että pitää olla paras. Koulussa se ei ollut vaikeaa. Mutta sitten tuli asioita, joita en hallinnut lainkaan. Sen tajutessani luovutin ennen kuin ehdin edes aloittaa. Alle kaksikymppisenä olin harvoin, jos koskaan, tehnyt asioita siksi, että ne olisivat tuntuneet hauskoilta. Ihan kaikessa oli kysymys vain hyödystä ja suorittamisesta.

Täytettyäni kaksikymmentä kiinnostuin sisäisestä kasvustani. Halusin kasvaa kokonaiseksi ihmiseksi, kehittyä mieleltäni vahvaksi yksilöksi. Todella kauan päämääräni oli pelkästään tulla onnelliseksi. Kuitenkin - mitä enemmän pyrin olemaan onnellinen, sitä onnettomammaksi muutuin. Ajan mittaan luovuin tästä tavoitteesta.

Olen havainnut ja hyväksynyt, ettei elämä ole remonttikohde. Elämä ei myöskään ole kilpailu. Elämässä asiat ovat aina jollain tavoin levällään. Ei ole olemassa tasoa, missä kaikki olisi oikeaa ja täydellistä. Elämässä on toki vuoria, mutta jos joskus onnistuu pääsemään huipulle - vaikkapa saa hienon palkinnon, tavoittaa ihannepainonsa tai tapaa unelmiensa kumppanin - huomaa kuitenkin, ettei huipulle voi jäädä. Vuoren huippu on kärki eikä kärjen päällä voi seistä.

Olen vihdoin ymmärtänyt etten koskaan tule olemaan täysin onnellinen enkä voi onnistua kaikessa. Mutta tiedättekö mitä - se ei ole minun vikani. Sillä se ei ole vika laisinkaan! Koska olen ihminen, tulen aina kokemaan tunteiden koko kirjon. Häpeä, suru, huono omatunto ja menetykset ovat osa minua. Totta kai haluaisin olla mahdollisimman onnellinen, mutta yhtä vähän kuin voin vaihtaa silmieni väriä pystyn vaihtamaan mollisointuisen sieluni.

Nyt olen päättänyt pysähtyä sateisen vuorenrinteen puolivälissä, tietämättä olenko menossa ylös vai alas. Aion pystyttää tähän teltan ja nauttia näkymistä. Tänään en aio kiivetä enkä pyrkiä mihinkään.

Ilta Annen ja Hannahin kanssa maanantaisin klo 21 Yle Fem -kanavalla.