Lähde lomalle toisen kotiin

Lähde lomalle toisen kotiin. Kuva: gallery.me.com/bellanottelinens

Suurperheelle kodinvaihto merkitsee mukavia oloja ja suuria säästöjä - hotelleihin kyllästyneet kodinvaihtokonkarit puolestaan nauttivat paremmasta loma-asumisesta.


Vaeltajat vaihtavat kotia

Pirkko Kekki teki miehensä Timon kanssa ensimmäisen kodinvaihdon lähes kaksi vuosikymmentä sitten, kun pariskunnan poika oli kolmevuotias. Idea vaihtoon syntyi Opettaja-lehdestä luetusta artikkelista. Nyt poika on parikymppinen, ja tytärkin on muuttanut kotoa, joten Pirkko ja Timo reissaavat kaksistaan.

- Yli 20 kertaa olemme vaihtaneet Euroopassa kotia. Tanskassa olemme olleet monta kertaa, Saksassa, Ranskassa, Belgiassa, Itävallassa... Lontoossa olimme neljä viikkoa, Espanjan San Sebastianissa ja Pyreneillä yhteensä viisi viikkoa. Nykyään tähtäämme useimmiten maihin, joissa on vuoria, sillä olemme harrastaneet vaellusta toistakymmentä vuotta.

Viime kesänä Pirkko ja Timo vaelsivat Sveitsissä, ensi kesänä on tarkoitus suunnata aluksi Biarritziin ja sitten Italian Alpeille. Kodinvaihtolomista on tullut pariskunnalle elämäntapa.

- Hotelliasuminen on steriiliä, kodissa taas on kaikki jo valmiina. Ja ihan eri tavalla tutustuu uuteen paikkaan, kun asuu keskellä oikeaa elämää, näkee miten paikalliset asuvat ja voi tutustua naapureihin. Sitä paitsi meillä on pitkät lomat ja tuntuu tyhmältä pitää omaa asuntoa tyhjillään silloin.

Kun Pirkko ja Timo ovat matkalla, oman kodin lukuisista kukista ja kasveista pitää huolta vaihtoperhe. Vastaavasti Pirkko ja Timo kastelevat vaihtoasunnossa kukat tai hoitavat puutarhaa.

- Aika monta kertaa olemme luvanneet vaihdon ajan hoitaa myös lemmikkejä, kissoja, kaloja ja kerran kilpikonnaakin. Itsellämme ei ole eläimiä, joten se on ollut hauskaa vaihtelua. Sveitsissä Attila-kissa oli sellainen persoonallisuus, että vuosien jälkeenkin ikävöin!


Kodinvaihtoa suurperheen malliin

Harri Puhakainen kirjoitti ensimmäisellä kerralla 50 kodinvaihtopyyntöä ja sai vastauksia viisi, joista alettiin hieroa vaihtoa. Toimittajan, juristin ja neljän lapsen talous liittyi kodinvaihtajajäseniksi viisi vuotta sitten. Sen jälkeen vaihtoja on kertynyt neljä.

– Meillä asui naapurissa perhe, joka oli pitkään harrastanut vaihtoa ja ajattelimme, että voisihan sitä kokeilla. Tällä tavalla me nykyään hoidamme lomat.

Ensimmäisen vaihdon Puhakaiset tekivät Sveitsiin, sen jälkeen perhe on tutustunut toisten koteihin myös Portugalissa, Italiassa ja Itävallassa. Seuraavaa vaihtoa suunnitellaan Espanjaan tai Portugaliin.

Matkoilla Harri Puhakainen ei viihdy hotellihuoneissa enää lainkaan. Lentojen vuoksi on joskus varattava hotellista yöpaikka, mutta ahtaat huoneet ovat suurperheelle vain nukkumista varten. Myöskään kalseat vuokramökit laihoine varusteluineen eivät innosta: niistä kodinomainen lämpö, lasten lelut tai vaikkapa perusmausteet keittiössä loistavat poissaolollaan. Kotoisa olotila on Puhakaisille tärkeä myös lomalla.

– Kun on matkalla yksin tai kaksin sitä nukkuu vaikka palmun alla, mutta lasten kanssa on eri asia. Neljän lapsen kanssa ei hotellihuoneeseen edes mahduta.


"Kelpaako meidän kotimme?"

Pirkko Kekki ja Timo Kärkkäinen harrastavat enimmäkseen pitkiä vaihtoja - he tekevät usein kaksi kolmen viikon vaihtoa yhdellä matkalla tai viettävät viisi viikkoakin putkeen samassa paikassa. Pariskunta asuu Helsingin keskustassa, ja kodinvaihtoparina on tavallisesti toinen pariskunta.

Pirkon mielestä oman kodin voi laittaa reippaasti kodinvaihtosivustoille tarjolle.

– Monet ajattelevat, että ihan tavallista asuntoa ei voi tarjota vaihtoon. Mutta ei sen tarvitse oikeasti olla mitään luksusta. Maailmalla olen nähnyt kaikenlaista tavallisista kodeista isoihin luksustaloihin. Meillä itsellämme on ihan normaali suomalainen koti. Kun on antanut verkkosivuilla rehellisesti tiedot, ihmiset päättävät itse haluavatko he vaihtaa vai eivät.

Moni tarjoaa vaihtoon myös loma-asuntoaan tai mökkiä. 

Puhakaiset asuvat Vaasassa omakotitalossa, ja vaihtokodiksi valikoituu useimmiten yhtä tilava omakotitalo jostakin eurooppalaisesta kaupungista tai kylästä. Iloisimman yllätyksen perheen lapset kokivat Sveitsissä, kun talosta löytyi 60 neliön leikkihuone täynnä leluja. Suurperheelle normaalin loman mitta on kaksi viikkoa.


"Joku on nukkunut sängyssäni!"

Sekä Pirkko että Harri saavat usein vastata kysymykseen, kuinka he uskaltavat antaa vieraan tulla kotiinsa. Molemmilla perheillä on asiaan selkeä kanta: kodin vaihtaminen perustuu vastavuoroisuuteen ja luottamukseen. Vaihtajiin on mahdollisuus tutustua etukäteen verkkosivuille tehdyn profiilin, puhelinkeskustelujen ja sähköpostien kautta.

– Olen ajatellut, että käyvät ne töissä, kasvattavat lapsiaan ja hankkivat omaisuutta muuallakin kuin Suomessa! Ei tänne asti kukaan lähde tieten tahtoen toisen kotia tuhoamaan. Nämä ihmiset osaavat arvostaa myös muiden omaisuutta. Vahinkoja voi kotipiirissä sattua aina. Jos kotona on jotakin erityisen korvaamatonta, sen voi hyvin pakata pois näkyviltä, Harri Puhakainen summaa.

Useimmat kodinvaihtoa tarjoavat verkkosivustot ovat maksullisia. Vuosimaksu on yleensä noin sadan euron luokkaa, ja se karsinee pahimmat pilailijat joukosta. Monilla sivuilla on myös tapana varmistaa käyttäjän henkilöllisyys esimerkiksi luottokorttimaksun kautta.

Kodinvaihto vaatii reipasta ja avointa asennetta – joskus autosta on vilkku jumittunut edellisen perheen jäljiltä, toisinaan siisteyskäsitykset eivät kohtaa.

Kotiin kannattaa tehdä vaihtoperhettä varten englanninkielinen kansio, johon  on koottu ohjeet kodin laitteiden toimintaperiaatteista. Esimerkiksi astianpesukoneen erillistä sulkuhanaa ei välttämättä vieras löydä, ja puhelimessa asiaa on hankala selittää. Hyvä tapa on myös liittää mukaan kartta, esitteitä ja tietoa lähiseudun palveluista ja nähtävyyksistä.

Harri vaihtaa yleensä kodin yhteydessä myös autoa, joten pieni opas liikennekäyttäytymisestäkin on paikallaan.

- Ihmiset ovat tottuneet Euroopan kaupungeissa joustavan väistämisen kulttuuriin, mutta täällä maalla on vähän liikennettä eikä autoilijoiden tarvitse olla samalla tavalla joustavia. Etuoikeudesta pidetään usein kiinni, vaikka tulisi ketjukolari! Pyydänkin usein vierailijoita ottamaan täällä liikenteessä rauhallisesti.

Matkalla kotimaan asioista ei pidä stressata. Puhelimet ja tekstiviestit toimivat, jos jotakin sattuu. Pirkon mielestä vaihtoihin ei kannata ryhtyä, jos ne tuottavat ahdistusta tai päänvaivaa jollekin perheenjäsenistä. Monelle suomalaiselle ajatus siitä, että joku asuu heidän kodissaan, on kestämätön, mutta Harrin mukaan kysymys on vain asenteesta.

– Jotkut ovat tarkkoja esimerkiksi pyyhkeistään, toisille on vaikeaa ajatella nukkuvansa sängyssä, jossa joku toinen on nukkunut. Minä en niin laita tuollaisille asioille painoa.


Suomifaneja riittää maailmalla

Kun Pirkko Kekki liittyi kodin vaihtoja välittävään Intervac-järjestöön toistakymmentä vuotta sitten, kävi mielessä, haluaisiko kukaan tulla kaukaiseen Suomeen - kaiken lisäksi vielä kalliiseen maahan. Mutta tulijoita on riittänyt.

- Ihmiset kokevat Suomen eksoottisena. Jotkut vaihtajat ovat todellisia Suomi-faneja ja haluavat tulla joka lomalla tänne. Vaihdoimme joskus kotia Suomea harrastavan hollantilaisen pariskunnan kanssa. Koti oli täynnä Artekia ja Marimekkoa! Eräs sveitsiläinen eläkeläisherra, nykyisin hyvä ystävämme, on seurannut Suomen tapahtumia ja uutisia toisesta maailmansodasta lähtien.

Lentolippuhintojen laskun myötä Suomen suosio tuntuu vain kasvavan. Puhakaiset ovat saaneet viimeisen vuoden aikana ainakin 10 aloitetta vaihdosta.


Liian ajoissa ei voi olla

Vaihtoajankohdan sopiminen saattaa olla mutkikasta: Euroopassa lomakuukausi on yleisimmin elokuu, Suomesta moni tahtoisi matkalle jo kesä-heinäkuussa. Loka-marraskuu puolestaan on suomalaisille otollinen aika pienelle aurinkolomalle, mutta Suomi ei tarjoa turisteille silloin parastaan. Harri Puhakainen kehottaa aloittamaan vaihtoloman suunnittelun ajoissa.

– Kun suunnittelee kesää jo syksyllä tai viimeistään joulukuussa, saa lentoliputkin halvemmalla. Toisaalta olen vakuuttunut, että löytäisin varmasti vielä maalis-huhtikuussakin tulevaksi kesäksi hyvän vaihdon.

Vaihdon ei ole pakko tapahtua samaan aikaan. Koska moni tarjoaa vaihtoon myös loma-asuntoaan, aikatauluista voi sopia muutoinkin.

- Viime kesänä olimme Sveitsissä kolme viikkoa, mutta sveitsiläinen pariskunta kiersi Baltiaa ja viipyi Suomessa vain puolitoista viikkoa. San Sebastianissa eräällä rouvalla oli loma-asunto meren rannalla, ja hän itse asui vuoristossa. Saimme käyttää molempia asuntoja, Pirkko Kekki kertoo.

Myös Puhakaisilla on kokemusta joustamisesta puolin ja toisin.

– Kun etsimme lokakuussa Portugalista vaihtokotia, perhe antoi loma-asuntonsa käyttöömme, vaikka he eivät itse tahtoneet matkustaa Suomeen. Ja Italiasta tuli rouva asumaan luoksemme viikoksi, silloin kun olimme itsekin kotona. Sveitsiläinen perhe puolestaan viipyi lomalla päivän pidempään kuin me, joten vietimme viimeisen illan meidän kotonamme yhdessä.

Pirkko Kekki ei ole tavannut kaikkia vaihtoperheitä naamatusten – joidenkin kanssa on sovittu yksityiskohdista sähköpostilla ja vaihdettu avaimia postitse, toisten kanssa tapaamisesta on alkanut elinikäinen ystävyys.

Mikä on tärkein käytännön neuvo, jonka uusi kodinvaihtaja voi konkarilta saada?

– Kysy etukäteen sulakkeiden vaihtamisesta! Monissa maissa sulake poksahtaa jo kahdesta samaan aikaan päällä olevasta sähkölaitteesta. Ja se unohtuu aina.

kommentit

Löytyykös kodinvaihtoon erikoistuneita nettisivuja, mistä voisi käydä vaihtoilmoituksia etsimässä/jättämässä?

>Lomailija La, 2011-04-02 09:04

Hei,

Osoitteesta http://www.kodinvaihtoloma.com löytyy suurimman kodinvaihtoverkoston HomeExchange.com:n suomenkieliset sivut. 40000 ilmoituksesta löytyy koteja joka lähtöön.

>Kodinvaihto La, 2011-04-02 16:35

Lomailija, sivun oikeassa reunassa, ylhäällä, linkkilista.

>ullav Ti, 2011-04-05 08:39

Jos todellinen suurperhe lähtisi lomalle toisen suurperheen kotiin, kuten jutussa vinkataan, edeltäisi tätä viikkojen ankara paikkojen kiillotusta. Se olisi työmäärältä paljon vaativampi kuin joulusiivous. Ihmiset helposti vertailevat toisten koteja.

>Pate La, 2011-04-02 16:15

"Talo elää tavallaan. Vieras käypi ajallaan."

(Urho Kekkonen, kainuulainen sananlasku)

Tämähän kuulostaa hyvältä. Itse olen harrastanut vain kortteerausta tuttujen luona ja kortteerin tarjoamista.

>M.A.H- La, 2011-04-02 17:02

Moro
Me ollaan myös harrastettu kodinvaihtolomailua muutaman vuoden ja hyvin on kaikki mennyt. Voimme suositella lomailumuotoa lämpimästi. Ks.
http://www.intervac-homeexchange.com/
t. eräs 5 henkinen perhe
ps. "joku on nukkunut sängyssäsi", niin on käynyt muuten niissä hotellihuoneissa tai laivahyteissäkin monta kertaa jossa olemme vierailleet, eikä sekään kovin vaarallista ole.

>Hämeenlinnasta Su, 2011-04-03 12:36

Lähisukulaisen kissa olikin hirviö ensimmäiselle perheelle. Käsittämätöntä miten kyseinen ihmiset ovat pystyneet sietämään vaihdokkikodin lemmikkejä.

>Jari Kekki Su, 2013-09-15 07:45

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

Kodinvaihtoloma - näin pääset alkuun:

1. Rekisteröidy jäseneksi jollekin verkosta löytyvälle kodinvaihtosivustolle.

2. Laadi oma kodinvaihtoilmoituksesi. Kerro itsestäsi, kodistasi ja sen varusteista, nukkumapaikkojen määrästä ja esimerkiksi siitä, löytyykö vaihtoperheen käyttöön myös auto, polkupyörä tai vaikkapa sukset. Lisää kuvia kodistasi ja itsestäsi/perheestäsi.

3. Valitse haluamasi matkakohde ja etsi sopivan oloinen perhe. Hae suurin piirtein omaa kotiasi vastaavaa vaihtoasuntoa. Jos perheessäsi on lapsia, on hyvä etsiä vaihtoperhe, jossa jälkikasvu on suurin piirtein saman ikäistä. Silloin on todennäköistä, että varustetaso vastaa tarpeitasi, ja lapsille löytyy sopivia leluja.

4. Lähetä vaihtopyyntö, kun löydät sopivan perheen. Esittele itsesi, kerro lomasuunnitelmistasi ja ehdota ajankohtaa.

Siitä se sitten lähtee - tutustuminen vaihtoperheeseen, aikataulujen hierominen ja vaihtoon valmistautuminen!

Onnea matkaan!

Enemmän kulttuurivaihtoa?

Kiinnostaako paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin tutustuminen vielä syvemmällä tasolla?

Hospitality Club ja Couchsurfing -verkostot tarjoavat majapaikan lisäksi  juttuseuraa ja oppaan kaupunkiretkelle.

Sohvasurffauksen ideana on majoittua ventovieraan kotiin kuin ystävä.

Lue Olotilan juttu Ventovieraan kotiin kuin ystävä

www.couchsurfing.org

www.hospitalityclub.org/

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä