Haku päällä: Kuinka avoimin mielin liikkeellä netissä?

En tiedä onko kyse pelkästä uutuudenviehätyksestä vai onko profiilitekstini oikeastikin hyvä, mutta viestejä tulee paljon. Niin omaa kuin miestenkin aikaa ja energiaa säästääkseni on pakko suorittaa karsintaa kenelle vastaan ja kenelle en.

On kiperä paikka yrittää erottaa jyvät akanoista, kun alkuperäisenä tarkoituksena oli ryhtyä nettitreffailuun nimenomaan ennakkoluulottomalla asenteella. Joudun pohtimaan, kuinka avoimin mielin netissä pitäisi olla liikkeellä.

Selkeät tapaukset on helppo rankata pois: mies, joka ilmoittaa heti ensimmäisenä profiilissaan pitävänsä posliinista, ei todellakaan ole se, jota etsin. Useimpien kohdalla joudun kuitenkin pähkäilemään tovin mitä teen.

Päätän ottaa tiukan linjan. Jätän suosiolla vastaamatta viesteihin, joihin ei ole nähty vaivaa. Tällaiset viestit ovat ”Mitä kuuluu? T: Matti” -osastoa. Myös ne, joiden profiilintyngät kertovat vain, että tyyppi käy töissä ja harrastaa liikuntaa - ja jotka eivät viesteissään paljasta yhtään sen enempää itsestään - eivät herätä mielenkiintoani.

Saan yhteydenottoja, joissa ehdotetaan lähes heti tapaamista. Voi ei. En halua tavata uppo-outoa tyyppiä ilman pientä alkuselvittelyä. Eikös nettitreffailun perusidea ole juuri se, että voi tutustua ensin rauhassa, turvallisesti ja anonyymisti ja selvittää, kohtaavatko arvomaailmat? Vaikka olenkin sitä mieltä, että kokonaiskuvan toisesta voi muodostaa lopulta vasta näkemällä - ja täten myös ymmärrän näitä hätähousuja - niin jonkinlaista itsesuojeluvaistoa minulla kuitenkin on.

Profiili-ilmoituksia lukiessa hyvin pienetkin asiat saavat suuret merkitykset. Kun informaatiota on tarjolla vain himpun verran, niin totta kai sitä yrittää tulkita kirjain kirjaimelta millainen persoona on kyseessä. Huomio kiinnittyy niinkin tarkkoihin yksityiskohtiin kuin miten toinen kirjoittaa, millaisia sanoja käyttää tai kuinka paljon kirjoitusvirheitä tekee. Myönnän, että päätös tutustumisesta voi joskus syntyä pelkän musiikkimaun tai lempiradiokanavan perusteella.

Ja olen nyt ihan rehellinen: kaikista eniten painoarvoa on kuvalla. En ole etsimässä mallipoikaa, ei sinne päinkään, mutta haluan löytää kumppanin, joka viehättäisi minua. Kyllä pieni intohimon värinä täytyy olla olemassa, jotta toisen naamavärkkiä jaksaa katsella maailman tappiin asti.

Rankkaaminen on raakaa. Tunnen olevani ihan kauhea ja pinnallinen ämmä! Olenko ihan kohtuuton, vai onko minulla oikeus pitää kiinni niistä asioista ja arvoista, jotka koen tärkeäksi itselleni? Onkohan minulla sittenkin liian epärealistiset haaveet ja odotukset? En arvannut, että nettitreffailu saisi minulle aikaan tällaisen olon. Tekisi mieli lopettaa koko touhu. Eihän tämän näin pitänyt mennä!

Vihdoin saan viestin mieheltä, jonka profiili vaikuttaa lupaavalta. Jos hän ei olisi ehtinyt ensin, olisin saattanut itsekin ottaa yhteyttä. Hän kirjoittaa hyvin ja vaikuttaa kaikin puolin lupaavalta. Viikon kirjoittelun jälkeen sovimme tapaavamme. Kohdatessamme tiedän heti, että mies, ei ole minun ”se oikea”. Menemme kahville ja juttelemme, mutta tunnelma on molemminpuolisesti vaivautunut, ja aika käy vähän pitkäksi. Huomaan, ettei mieskään ole erityisen kiinnostunut minusta, sillä hän kiirehtii lähdön kanssa. Erotessamme toteamme, että oli kiva tavata ja lähdemme omiin suuntiimme. En kuule miehestä enää sen jälkeen.

Kokemus ei ollut pelottava, vaikka tyyppi ei ollutkaan oikea. Tapaamisesta jäi kuitenkin erittäin positiivinen olo. Kivan tyypin osuessa kohdalle voisin uskaltautua toisenkin kerran tapaamaan nettituttavuuden kasvokkain. Ihanaa oli huomata, että kyllä omat kriteerit täyttäviäkin tyyppejä löytyy netistä. Aina se ei kuitenkaan ole tae siitä, että henkilökemiat kohtaisivat reaalimaailmassa.

Kaiken kaikkiaan tämä havainto rohkaisee minua luottamaan omaan arvostelukykyyni ja pitämään tiukan linjan myös jatkossa. Ehken olekaan ihan turhamainen ämmä. Ei sitä tarvitse ostaa sika säkissä jos ei halua.