Hempukka menee miehiin - Lapsi vai koira? (synnytysvideo)

Olen jo pitkään miettinyt mistä tällainen ajatus kumpuaa, miksi näitä kahta verrataan. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun nämä asiat esitetään kuin punainen ja valkoinen, oikea ja väärä. Lapsi hyvä, koira huono. Eräs naapuri on vuodesta toiseen jaksanut huomauttaa, etten ymmärrä toteuttaa naiseuttani ja hankkia lapsia, kun kaikki aikani tuhlautuu koiran kanssa. Olen ottanut hoivaviettini sijaiskohteeksi koiran, enkä typeränä tajua suunnata sitä oikeaan paikkaan; lapseen.

Ihmiset tuppaavat lausumaan ääneen myös toisen huolensa: mitäs sitten, jos lapseni onkin allerginen koiralle? (Sisällyttäen jo itsessään komeat ennakkoarvaukset, ettei minulla ole lasta ja tulen sellaisen varmasti hankkimaan.) Enpäs tiedä, mutta on kyllä mainio idea alkaa etukäteen murehtia asiaa, joka ehkä mahdollisesti saattaa joskus tapahtua. Hyvä, kun tuli esille, myynkin koirani välittömästi. Soronoo, rekkusein!

Utopistiselta tuntuu myös usein viljelty ajatus, että nuorenparin kannattaisi vauvakuumetta potiessaan ottaa ensin koiranpentu, jos eivät ole vauvaan valmiita. Tulisi se hoivavietti tyydytettyä eikä vastuuta olisi heti liiaksi. Mutta mitä tekemistä vauvakuumeella ja hoivavietillä on keskenään? Jälkimmäistä saa tyydytettyä vaikka naapurin kääröä kaitsemalla, mutta todellinen vauvakuume ei millään koiran hyysäämisellä katoa.

Porukalta tuntuu unohtuvan yksi olennainen seikka. Ihminen ja koira ovat kaksi eri lajia. Ne kommunikoivat eri tavalla, reagoivat eri tavalla ja elävät eri tavalla vaistojen sekä viettien varassa. Vaikka ne tulevat upeasti toimeen keskenään ja saavat toisistaan paljon irti, niiden välinen kontakti ei silti korvaa yksilön kaipuuta lajitoverin seuraan. Rautalangasta väännettynä; ihmisen kaipuu ihmisen luo täyttyy vain toisella ihmisellä. Samoin on koiran kohdalla. Miksi ihmeessä niistä puhutaan samassa lauseessa niin, että ne muka veisivät tilan toisiltaan?

Koira on perheenjäsen, rakas ja arvostettu, sekä poissaollessaan syvästi kaivattu. Mutta se ei silti ole ihminen. On hullua edes olettaa sellaista, ja erittäin epäreilua koiralle. Ei ole oikein tai väärin, parempaa tai huonompaa olla ihminen ja koira, se on yksinkertaisesti vain erilaista. Koira on parhaimmillaan ja onnellisimmillaan saadessaan olla ihan oma itsensä - koira.

Lapsi-koira-vastakkainasettelusta tiukasti kiinnipitäville vielä muuan empiirinen huomio; maailmassa on yllättävän paljon naisia, joiden perheeseen kuuluu sekä lapsi että koira - joskus molempia jopa useampi. Ja niiden lisäksi vielä mies.

Hempukka synnytti lapsosensa viikonloppuna. Perheessä on nyt kymmenen henkeä lisää, viisi potraa poikaa ja viisi jäntevää tyttöä. Kotiväkeä kovasti jännitti etukäteen, koira kun ei osaa kertoa, mikäli jokin tuntuu olevan vialla ja synnytyksessä voi tapahtua mitä tahansa. Huoli oli tällä kertaa turhaa ja hyvä niin; Hempukka synnytti koko katraansa neljässä tunnissa, helposti ja rauhallisesti.

Koiran synnyttäessä ihmisen tulisi toimia vain tarkkailijana. Liika puuttuminen tapahtumiin stressaa emää ja voi johtaa ongelmiin. Mutta jos tilanne sitä vaatii, on ihmisen kyettävä auttamaan oikealla tavalla pennun ulostulossa. Mikäli vastasyntynyt on vaikeasti vammainen ja kärsivä, pitää koiransa astuttaneessa olla kanttia lopettaa se. Oikealla, laillisella tavalla (ne tulee etukäteen selvittää).

Hempukan synnytysvideossa on H-hetki. Muutama pentu on jo syntynyt, ja Hempukka on vapauttanut ne sikiökalvoista ja nuollut puhtaiksi. Syntyvä pentu on edelleen sikiöpussissa ja koska emä ei ylety siihen jo nisillä imevien pentujen yli, kasvattaja auttaa ja siirtää pennun emälle. Vastasyntyneellä on limaklimppi suussa, joka on saatava nopeasti pois, ettei pentu ehdi vetää sitä keuhkoihinsa. Muutoin Hempukka hoiti lapsostensa maailmaantulon itsenäisesti. Se on erittäin onnellinen pienokaisistaan, imettää ja hoivaa niitä huolellisesti. Kaikki voivat hyvin.

Lue muut Hempukka menee miehiin -sarjan osat täällä.