Tämä on rakkautta!

Espanjalaisia pidetään intohimoisina rakastajina ja romantiikan puolestapuhujina. Katukuvaan se ei välity. Näen nuoria ja vanhoja pareja, ja kaikki näyttävät tasaisen asiallisilta. Ei käsi kädessä kulkevia pareja, ei kuhertelevia teinejä, ei julkisia huomionosoituksia. Alan jo miettiä, onko kaikki romantiikka ja rakkaus tuomittu arkistumaan arjen paineissa.

Sitten tapaan Miguelin. Hän istuu viereeni yhteisten tuttujen esittelemänä ja alkaa puhua. Ensisilmäyksellä hän näyttää minusta aivan lapsuuden pelikonsolien Mario Bros -sankarilta, hassulta mieheltä tiukoissa farkkuhaalareissa, mutta miten isoja asioita hän onkaan muutamina yhdessä vietettyinä viikonloppuina elämästä puhunut! Hän puki minulle viimein sanoiksi sen, mitä on rakkaus.

Kumppani on elämän tärkein aarre!

Miguel puhuu mielellään rakkaudesta. Se on hänelle elämän kantava voima. Eikä hän kiertele tai kaartele – se on joko-tai, kun rakastaa oikeasti.

Oman englantilaisen amorinsa nelikymppinen latinomies löysi 21 vuotta sitten. Liitto on kestänyt kulttuurierojen lisäksi paljon muitakin haasteita – Miguel on tutkija ja hänen miehensä on professori. Molemmat ovat tehneet uraa ja molemmat ovat joustaneet vuorollaan. Pariskunta asui ensin Equadorissa, sitten vuosikausia Skotlannissa ja Belgiassa. Nyt he ovat viettäneet kaksi vuotta Espanjassa, koska Miguelin puolisolle tarjottiin täältä hyvää työpaikkaa.

– Jos et ole valmis taistelemaan ja tekemään kaikkeasi toisen puolesta, se ei ole vaivan arvoista. Minä olen nyt laittanut urani sivuun, jotta voimme elää yhdessä. Seuraavaksi on ehkä hänen vuoronsa, suunnitelmistamme riippuen.

Miguelin ja hänen kumppaninsa elämäntavat eroavat: toinen tekee päivävuoroa, toinen on yöeläjä. Toinen rakastaa oopperailtoja, toinen tanssii salsaa. Toinen on älykkö, toinen puhuu syvällä tunteella. Molemmilla on kodissa omat huoneensa, mutta pariskuntaa yhdistää uskollinen rakkaus ja sarkastinen huumorintaju.

Vaikka tähän parisuhteeseen kuuluu vapaus tulla ja mennä, yhdentekeviä toisen tekemiset eivät toiselle ole.

– Hän tekee asioita, joista hän pitää, ja minä teen asioita, joista minä pidän. Jos en rakastaisi häntä sellaisena kuin hän on, meillä ei olisi mitään. Ja päinvastoin. Mutta sinä päivänä, kun hän asettaa jonkun asian minua tärkeämmäksi, meidän suhteemme on ohi. Kumppanin on oltava elämäsi tärkein asia!

Kuulostaa kliseiseltä. Mutta Miguelin kodissa ei tapella menoista, ei yhteisistä eikä omista. Molemmilla on vapaus kasvaa rinnakkain.

Näen heidät eräänä päivänä kahvilassa. Molemmat ovat syventyneet omaan työhönsä – he kirjoittavat yksin, mutta yhdessä. Päätän olla häiritsemättä heitä.

Rakkaus on kärsivällinen

Miguelin mielestä todellista rakkautta on toisen huomioiminen pyytämättä pienissä asioissa.

- Kumppanini juo aamuisin teetä ja jättää aina pöytään teemukin jäljet. Mutta minä en sano siitä mitään. Hän ei tee sitä tahallaan enkä minä valita siitä. Se on rakkautta! Kun minä teen ruokaa, maustan ruuan hänen makunsa mukaan. Eikä hän koskaan narise, vaan tiskaa tiskit ennen kuin ehdin huomauttaa asiasta. Se on rakkautta. Kun hän käy kaupassa, hän ostaa aina tiettyä suklaata ja niitä hedelmiä, joista minä pidän, vaikka hän ei syö niitä itse. Se on rakkautta!

Jos toinen ei huomioi, se merkitsee Miguelin mielestä sitä, ettei hän ajattele tarpeeksi.

Mitä kauemmin istun Miguelin kanssa hänen terassillaan Alicanten kattojen yllä, sitä enemmän ymmärrän hänen filosofiaansa. Hänen kodissaan asuu rakkaus, joka ei pakota, vaan on kärsivällinen ja kestävä. Juuri sellainen, joka jatkuu läpi elämän.

Pue se itsellesi sanoiksi: ”Tämä on rakkautta!”

Rakkaus on pieniä arkisia tekoja. Nyt kiinnitän kadulla huomiota siihen, kuinka vanha mies odottaa vaimoaan liikennevaloissa, jotta tämän ei tarvitse kulkea tien yli yksin. Supermarketissa perheenäidin käsi hipaisee ohimennen aviomiehen poskea, juuri ennen kuin miehelle käy käsky hakea kaksi litraa maitoa. Nuori mies nostaa isoäitinsä matkalaukun bussin tavaratilaan tämän huomaamatta.

Jokainen on varmasti samaa mieltä siitä, että pyyteetön huomioiminen ja pienien palvelusten tekeminen kuuluvat automaattisesti rakkauteen. Mutta aina ei arjessa jaksa tai muista arvostaa ja huomioida toista tarpeeksi. Toisen huomaamattomuus tai vastaavasti jatkuva pikkuasioista huomauttelu suututtaa.

Muistutus rakkaudesta on tarpeen. Eikä tämä koske vain parisuhdetta, vaan kaikkia, joista välitämme ympärillämme.

Kun puen huomioimisen itselleni sanoiksi ”Tämä on rakkautta!”, jaksan pikkutunneilla väsyneenäkin nostaa läppärini pois kahvipöydältä ja siivota kaikki paperini siistiin kasaan ennen nukkumaanmenoa. Vaikka se on minusta aivan turhaa, tiedän, että sen tekemättä jättäminen ärsyttää muita aamulla. Joten teen niin tänäkin iltana. Se on rakkautta.

Kerron tarinan vanhemmilleni, kun ajamme kohti heidän kotiaan Ciudad Quesadassa. Matkalla on jyrkkä mäki ja mäessä kuoppa. Joka kerta äitini käskee isääni jarruttamaan, ja joka kerta isäni ärtyy turhasta huomautuksesta. Kerron heille Miguelista ja siitä, mitä tuo mies Equadorista ajattelee rakkaudesta. Seuraavalla kerralla, kun auto lähestyy perheriidan paikkaa, äitini ei sano mitään, ja isäni jarruttaa vauhdin tavallista hitaammaksi. He vilkaisevat toisiaan. Molemmat tietävät - se on rakkautta!