Sohvasurffaajat ennakkoluulottomasti epämukavuusalueella

Sohvasurffaajat. Kuva: Joona Pettersson. Yle Kuvapalvelu.

Suomen viralliset sohvasurffaajat, juontaja Lotta Kaihua ja kuvaaja Pia Asikainen reissaavat rempseästi tavallisten ihmisten kodeissa nukkuen. Seikkailut vievät tällä kertaa talouskriisissä kärvistelevästä Etelä-Euroopasta kohti räjähdysherkkiä arabimaita. Lotta ja Pia matkustivat Italian, Albanian ja Kreikan läpi, jonka jälkeen vuorossa olivat Libanon, Jordania ja Egypti.

Mikä sai naiset valitsemaan Välimeren ympäristön reissureitikseen?

– Me halusimme nähdä, millaista näissä paljon puhutuissa maissa oikeasti on. Esimerkiksi Ateena näyttää aavekaupungilta. Ihan kuin olisi ollut huvipuistossa, joka ei enää toimi. Kaduilla kohtaavat bisnespukuiset naiset cappuccinoineen ja kodittomat kerjäläiset. Lotta Kaihua muistelee reissuaan.

Surffaajat hankkivat matkallaan majapaikat paikallisten, ventovieraiden ihmisten luota ja tutustuivat samalla uusiin paikkoihin ja kulttuureihin rennosti ruohonjuuritasolla.

Turistien tavoittamattomissa

Sohvasurffaajat liikkuvat usein paikoissa, jotka eivät ole matkaajien suosiossa. Esimerkiksi Albania on ollut pitkään hyvin sulkeutunut maa, eivätkä turistit ole vielä löytäneet sen koskemattomia hiekkarantoja ja vuoristoja. – Albaniaa voi suositella lämpimästi kaikille, sanoo Lotta.

Arabimaissa taas levottomuudet ovat vaikuttaneet muun muassa turismiin ja sitä kautta ihmisten arkeen. – Siinailla oli ihan autiota: vain Hollywood-kulissin näköisiä kyliä ja puskia pyörimässä tuulessa. Ihmiset ovat elinkeinonsa kanssa vaikeuksissa.

Beirutissa sohvasurffaajat kokivat yhden vuorokauden aikana yhteiskunnan ääripäät: illalla yltiörikkaiden järjestämät valtavat rantabileet ja aamulla arjen pakolaisleirissä. Myös finanssikriisin runnomassa eteläisessä Euroopassa köyhyys lisääntyy ja tuloerot kasvavat. Vaikka Lotta ja Pia tekivät reissun viime kesänä, tilanne monissa maissa on edelleen sama.

– Se on pysäyttävää. Väkisinkin siinä herää ajatus, että tältäkö koko Eurooppa näyttää vuosikymmenten päästä, Lotta kertaa kokemaansa.Sohvasurffaajat. Kuva: Joona Pettersson. Yle Kuvapalvelu

Toivoa ja iloa pakolaisleirissä

Kun tutusta ja turvallisesta Euroopasta matkattiin Lähi-itään, kierrokset kovenivat. Ensiksi törmäsivät yhteen sukupuoliroolit: arabimaiden maskuliininen kulttuuri ja itsenäiset ohjelmantekijät joutuivat sopeutumaan toisiinsa.

– Arabimaat tekivät minuun suurimman vaikutuksen, koska tuntui, että me taistellaan miesten maailmassa, mutta meininki oli sydämellistä ja vieraanvaraista. Miehet osoittivat huomiotaan liiankin kanssa, ja monesti tarvittiin pitkää pinnaa eikä huumorintajusta ja suorapuheisuudestakaan ollut haittaa, muistelee Lotta. – Mutta koska mokasimme käytöskoodien kanssa koko ajan, ihmiset tottuivat meihin.

Arabikevään kuohujen ja sodan uhan sekamelskassa sohvasurffaajat kohtasivat myös iloa. – Jos haluat juhlia, suuntaa Libanoniin. Siellä oli päällä jatkuvat bileet. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, koko kaupunki tanssii sodan jaloissa. Siellä ei paljoa murehdittu!

Vaikka olosuhteet olivat vaikeat ja ihmiset toivovat muutosta ja parempaa tulevaisuutta, löysivät surffaajat joka paikasta myös toivoa.

– Esimerkiksi palestiinalaispakolaisten leirissä vietettiin lasten syntymäpäiväjuhlia. Siellä hirveyden, korkeiden rakennusten ja pimeässä kulkemisen keskellä, juhlittiin, ja siellä toivo oli kaikkein kirkkain. Kun aloin itkeä liikutuksesta, ihmiset eivät ymmärtäneet: eihän tässä ole mitään hätää, älä itke, muistelee Lotta.

– Toivo voi elää; sen puolesta voi taistella mutta silti voidaan elää hetkessä nauttien kaikesta.

Yösijaa etsimässä

Vaikka Lotalla ja Pialla kokemusta matkustamisesta onkin, yllätyksiä tuli silti eteen jatkuvasti.

Jordaniassa meillä ei ollut yöpaikkaa. Tapasimme ihmisiä, joilta saimme yhden mukavan naisen osoitteen. Luulimme, että olimme menossa Ammaniin, mutta taksikuski veikin meidät osoitteen perusteella pieneen kylään. Meillä meni kokonainen päivä, että saimme kielimuurin läpi selville, missä edes olemme, Lotta kertoo.

Matkat jäävät aina mieleen ja muistoihin, mutta myös surffaajat jättivät jälkensä kohtaamiensa ihmisten elämään. – Kyseisessä kylässä tutustuimme raskaana olevaan naiseen, joka kertoi lähtiessämme antavansa lapsen nimeksi Lotta. Vaikka tupsahdimme kylään odottamatta, vieraanvaraisuus oli sydämellistä.

Entä minne matkalaisen mieli tekisi suunnistaa seuraavaksi?

– Afrikkaan! Se on täysin tuntematon manner vielä.

– Löysin rantein -asenteella voi pärjätä missä tahansa maailmankolkassa, jos ei ota asioita liian vakavasti, kiteyttää Lotta Sohvasurffaajien metodin.

Sohvasurffaajien uudet jaksot alkaen 24.6. klo 19.30 TV2:ssa sekä Yle Areenassa.
Sohvasurffaajat. Kuva: Joona Pettersson. Yle Kuvapalvelu

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä