Spice Girls ja minä

Vuonna 1996 olin 9-vuotias, kun Spice Girls tuli tajuntaani. Näin Wannabe-musiikkivideon MTV:llä ja se oli jotain uutta, jotain mitä en ollut ikinä lyhyen elämäni aikana kokenut. Se oli girl poweria.

Oikeastaan neljä vuotta vanhempi siskoni innostui Spaissareista ensin, mutta kuten pikkusiskon kuuluu, menin perässä. Spice Girls ei ollut lastenmusiikkia, vaan iloista, räväkkää, nuorten naisten laulamaa poppia. Joululahjaksi saamamme Spice-levy kulutettiin lähes puhki. Kansilehdet muuttuivat pehmeiksi sivujen kääntämisestä ja laulunsanojen laulamisesta.

Sisko kasvoi ulos Spice Girlsistä, mutta minä jatkoin fanitusta. Ensimmäisen Spice Girls -paitani sain Ruotsista. Kannoin sitä ylpeydellä. Sitten tulivat tarrakirjat ja keräilykuvat, joita vaihdeltiin ystävien kanssa. Tikkarit, dödöt ja koulutarvikkeet olivat tietysti jo hallussa. Tikkareissa oli purukumi ja deodorantti tuoksui ällömakealta. Ranteessa killui arvokas Spice Girls -rannekello. Omat paksupohjaiset kengätkin piti saada Spaissari-huumassa.

Toinen albumi Spice World ilmestyi ja sen myötä elokuva, joka täytyi tietysti nähdä. Telkkarista piti katsoa kaikki mahdolliset tallenteet Spaissareista. Elämäni ensimmäisissä nettisurffauksissa etsin Spice Girlsien kuvia.

Koulussa esitimme Spice Girlsejä ja teimme näytelmiä heistä. Esitin Victoriaa, joten ostimme minulle sitä varten ruskean minihameen ja samaa kuosia oleva paidan. Suosikkini oli ja tulee aina olemaan Victoria. Muistan, että kukaan muu ei tykännyt hänestä ja halusin olla erilainen. Minulla oli myös samanlainen ruskea polkkatukka.

Fanitus kulminoitui 26. päivä toukokuuta 1998, kun pääsin ystäväni kanssa Spice Girlsin keikalle Helsinkiin. Keikkaa odotettiin jännityksellä ja suunniteltiin hyvissä ajoin, mitkä Spice Girls -paidat laitetaan päälle.

Hartwall-areenalla jännitys tiivistyi huippuunsa. Vaikka istuimme korkealla yläkatsomossa, tunnelma oli katossa. Areena oli täpötäynnä ja pimeässä hallissa loisti satoja vihreitä valotikkuja. Väliajalla ostettiin ystäväni kanssa aidot Spice Girls -sormukset. Sormus maksoi 50 markkaa.

Muistan keikasta ennen kaikkea sen tunteen, kun näin idolini elävänä lavalla esittämässä lempibiisejäni. Show oli upeasti toteutettu ja maustetytöt esiintyivät ehkä rutiininomaisesti, mutta 11-vuotiaalle se oli huippukokemus. Se oli myös yhteinen, jaettu kokemus ystäväni kanssa. Seuraavana päivänä ei tarvinnut mennä edes kouluun, koska tulimme niin myöhään kotiin.

Pari päivää konsertin jälkeen uutinen Gerin lähdöstä kantautui korviini. Siihen päättyi yksi aikakausi - myös omassa lapsuudessani. Viimeisintä nelihenkisen Spice Girlsin levyä en enää kuunnellut ja fanikamat piilotettiin kaapin perukoille.

Nyt 15 vuotta myöhemmin katsoin Teemalta tulleen Spice Girls -dokumentin ja liikutuin. Silmät kostuivat nostalgiasta, mutta myös Spice Girlsin huikeasta urasta ja heidän ystävyydestään. Lapsena bändi oli fanituksen kohde, nyt aikuisena arvostan heidän työtään. Spaissarit olivat esikuva miljoonille tytöille ja oli hienoa kasvaa heidän kanssaan. Girl Power forever!

The Spice Girls -tarina katsottavissa vielä Yle Areenassa.

Spice Girls - puolituntia silmänruokaa vuodelta 1998 katsottavissa Yle Areenassa sekä Salla Paajasen toimittama haastattelu Elävässä arkistossa.

Ysäriä fiilistellään myös 12-osaisessa Retrolissun ysärit -sarjassa. Maanantaisin klo 21 Yle Teemalla, Yle Areenassa sekä yle.fi/musiikki. Ensimmäisessä jaksossa pureudutaan girl poweriin.