Älä syyllistä äitiä

Äitiyttä romantisoidaan. Oletus on, että äidiksi synnytään ja siinä ollaan heti lapsen synnyttyä parasta A-luokkaa. Entä jos näin ei olekaan? Ajatuksiaan äitiydestä jakoivat äitibloggarit, Project Maman  Katja Lahti ja Supermutsi, Mari Rautiainen.

Täydellisyyttä tavoitellaan turhaan

Katjalle ajatus täydellistä äidistä, isästä tai lapsesta on täysin absurdi. Kukaan ei tiedä, mitä täydellinen ihminen tarkoittaa.

- On ihan luonnollista pyrkiä tekemään asioita "oikein" ja tuntea syyllisyyttä jos kokee tässä epäonnistuvansa, mutta kannattaa muistaa perspektiivi omiin resursseihin.

Maha kasvaa yhdeksän kuukautta ja vauvaa odotetaan koko perheen voimin innolla. Kun synnytys on ohi ja paluu arkeen koittaa, tuntee äiti jäävänsä yksin uuden pienen taakan kanssa.

Katjan mielestä äitiysloma on yksinäistä aikaa.

- Epävarmuutta aiheuttaa mielestäni käytännön avun ja mallien puuttuminen. Sukupolvet eivät enää asu yhdessä, ystävät ja sukulaiset voivat asua toisella paikkakunnalla tai saatat olla ystäväpiirisi ainut äiti. Vanhemmuutta oppii nykyään vain olemalla vanhempi, viettämällä aikaa lasten kanssa, Katja summaa.

Vanhemmuuteen ei Marin mielestä ole olemassa valmista kaavaa.

- Tavallaan voi olla jopa helpompaa selvitä uudesta äidin roolista, kun ei ole niin tarkkaa omakohtaista kokemusta mistään, mihin sitä voisi verrata.

Netissä on helppo vetää "etkö toivo lapsesi parasta" -kortti.

Mari kertoo, ettei tavallisessa arjessa juuri kohdata ulkopuolisten kritiikkiä. Netissä tarina on kuitenkin toinen: netin keskustelupalstat ja äitiydestä uutisointi aiheuttavat närää vanhempien välillä.

- Netissä on helppo kirjoittaa nimettömänä ja kasvottomana, ja samalla esittää aika rankkojakin mielipiteitä ja väitteitä. Nettikeskustelussa äidit ovat selvästi toisiaan kohtaan välillä hyvinkin armottomia, Mari kuvailee.

- Luulen, että omista poikkeavien kasvatusmetodien arvostelu on tapa purkaa turhautumista, Katja arvioi.

Keskustelupalstat ovat oiva paikka naamioitua nimimerkin taakse latelemaan omia mielipiteitä ties mistä. Mari pystyy luettelemaan, miten äitien keskustelupalstojen räikeimmät aiheet kehittyvät raskausajasta lapsen kasvatukseen.

- Raskausaikana syiksi toisten arvosteluun riittivät esimerkiksi, että raskaaksi oli tultu vahingossa, tupakoinnin lopettamisen kanssa oli vaikeaa ja raskausvaivoista valitettiin liikaa. Lasten synnyttyä aiheet ovat olleet vieläkin värikkäämpiä: alkoholinkäyttö lasten nähden, perhe-elämän tasapainoisuus, vauvan yökyläily ja lasten taitojen kehityksellä brassailu, Mari luettelee.

Pelko siitä, että pienet virheet ja huonot ratkaisut seuraisivat mukana vielä vuosienkin päästä on yleensä turha.

- Lapsi pysyy hengissä vaikkei vaippa ole oikein päin ja hiekkalaatikolla on väärät hanskat, Katja lisää.

Yhtäkkinen, täydellinen vastuu

Lasten hankkimista lykätään. Oma elämä pyritään saamaan kaikinpuolin niin vakaaksi ja hyväksi, että lapsen on siihen turvallista ja varmaa tulla. Kun lapsi sitten putkahtaa keskelle valmiiksi suunniteltua ja kontrolloitua elämää, moni äiti tajuaa, ettei lapsen syntymään vain voi valmistua ikinä riittävästi.

- Se pelon ja onnellisuuden sekainen epävarmuuden tunne, kun ymmärtää olevansa niin täydellisessä vastuussa jostain muustakin kuin itsestään, on varmaan tuttu monelle äidille, Mari kuvailee.

Äidin ei tarvitse olla täydellinen, perheen tai lapsen ei tarvitse olla täydellisiä. Hetket kiitävät ohi nopeasti ja jokaisesta hetkestä tulisi ehtiä nauttia, jokainen hetki tulisi ehtiä elää. Täydellisyyteen pyrkiminen vie aikaa siltä kaikelta muulta, paremmalta.

- Riitatilanteet täytyy osata selvittää niin äitinä, puolisona kuin ystävänäkin. Ja aina ei mene putkeen vaikka kuinka yrittää. Sen sijaan että syyttelisi itseään, kannattaa miettiä, mikä johti tähän tilanteeseen ja yrittää välttää sitä jatkossa, Katja sanoo.

- Kiire laukaisee meillä suurimman osan yhteenotoista: kun itse on stressaantunut niin lapsen suoriutumiselle lataa liikaa paineita ja hihat palaa helposti, Katja lisää.

Marin perheessä kaikki lasta koskevat päätökset tehdään yhdessä isän kanssa. Lapsen hoitovastuu jakautuu yhtälailla tasaisesti pariskunnan kesken. Marin mies saa kuitenkin joskus muistuttajan roolin.

- Minä olen meillä selkeästi enemmän se, jota saa välillä muistutella, että nyt voisi rentoutua ja joka jutusta ei tarvitse ottaa paineita. On ihan sama, mitä ne muut äidit neuvolan odotushuoneessa ajattelevat siitä, että meidän pojalla oli vähän liian pieni paita päällä.

Kukaan ei kerro, jos teet hyvää työtä

Äidit ja isät saavat Katjan mielestä liian vähän kehuja osakseen.

- Suoranaista kritiikkiä ei huonoon äitiysitsetuntoon edes tarvita, riittää että kukaan ei sano, että teillähän menee hyvin tai onpas mukava lapsi. Äitejä ja isejä kehutaan liian vähän.

Katja ehdottaa, että neuvolassa voitaisiin hyvin jakaa myös kiitosta. Kiitoksen aiheeksi riittäisi vaikka onnittelut siitä, että lapsi kasvaa ja kehittyy hyvin - vaikkei se suoranaisesti oliskaan vanhempien ansiota.

Netistä löytyy niin kritiikkiä, mutta myös tukea vanhemman arkeen.

- Vertaistukea kannattaa etsiä vaikka blogeista niin huomaa, että samojen ongelmien kanssa suurin osa mammoista painii, Katja kertoo.

Vaikka joskus stressaa, parasta lohdutusta Marille on oman lapsen reaktiot. Hänen mielestään tekee hyvää huomata, että lapsi on edelleen tyytyväinen ja iloinen, vaikka äiti välillä vähän mokailisikin.

- Niiden epäonnistumisten ja huono äiti -hetkien kautta äidit myös toivottavasti välillä huomaavat, ettei joka asiaa tarvitse tietää tai kaikessa pystyä suoriutumaan täydellisesti. Että usein niin äidille, lapselle kuin koko perheellekin on parempi, kun yrittää vähän vähemmän.

Miten olisi vessanpeiliin post-it -lappu jossa lukee, että olet maailman paras äiti tai isä? Saman lapun voisi laittaa myös silmiään silloin tällöin pyörittelevän naapurin oveen.