Miten kertoa lapselle isästä, jota hän ei tunne?

Olen pienen vauvan äiti. Nyt kävi niin, ettei lapsen isä haluakaan olla mukana elämässämme. Nyt jo huolestuttaa, miten kerron myöhemmin lapselle hänen isästään. Miten voin kertoa lapselleni, ettei hänen isänsä ollutkaan valmis isäksi? Mitä lapsen olisi hyvä tietää isästään?

Hienoa, että sitoudut lapseenne, vaikka suunnitelma kahdesta läsnä olevasta vanhemmasta ei toteudukaan. Vielä hienompaa on, ettet kiellä isän merkitystä lapsellesi. Isä on yhtä tärkeä tytöille ja pojille!

Voisiko isä olla tekemisissä kanssanne – tai vain lapsenne kanssa - vaikka ei arkielämäänne osallistuisikaan? Entä isän suku: sopisiko tätien, setien, serkkujen tai isovanhempien yhteydenpito edes puhelimitse tai kirjeitse? Yhteydenpidon syntymistä saattaa helpottaa, jos teet selväksi, ettet yritä painostaa isää, vaan toivot yhteydenpitoa nimenomaan lapseen. Isän suvun kautta lapsi voi saada ikään kuin kokemuksen isästäänkin.

Voit kerätä lapselle ”isä-kirjaa” tai kirjoittaa muistoja isästä vauvakirjaan. Yritä saada valokuvia isästä, mieluiten lapsen kanssa. Kuva, jossa olette isän kanssa yhdessä, on merkityksellinen lapselle. Ota kuvia paikoista, joissa olette käyneet tai asuneet. Kerro isän nimi. Kirjoita muistojasi isän tavoista, lapsuusmuistoista, harrastuksista, yhteisestä elämästä - vaikka se olisi kuinka lyhyt- ja vaikka vain tekstiviesteistäkin. Tärkeitä ovat kertomukset siitä, miten isä osallistui odotukseen, ehkä synnytykseenkin, mitä toivoi lapsesta, miten näki lapsen ensikertaa, miten jutteli, piti sylissä, hoiti, nauroi, ihaili, mietti nimeä lapsellenne, miten lapsi muistuttaa isäänsä.

Näistä, ehkä mitättömiltäkin tuntuvista palasista lapsenne rakentaa käsitystä isästään, miehistä ja itsestään. Tavallaan puolet hänestä rakentuu isästä. Mitä enemmän tietoa, sitä enemmän lapsella on mistä rakentaa. Mahdolliset pettymyksiä aiheuttaneet muistot isästä kannattaa kertoa rauhallisesti, mielipahaansa lapselle purkamatta. Isästä ei kuitenkaan tarvitse, eikä kannatakaan, tehdä pyhimystä. Mieti vain miten ilmaiset asiat totuudenmukaisesti, mutta isän arvoa kunnioittaen.

Puhu isästä läpi lapsen elämän. Älä jää vain odottamaan, että lapsi ottaa asian puheeksi. Mainitse isästä vaikkapa tutulla paikalla käydessä, isän syntymäpäivänä, isänpäivänä.

On tärkeää, että isän poissaolon todellinen syy kerrotaan, kuitenkin lapsen ikätasoon sopivalla tavalla. Tekstisi perusteella teidän tilanteessanne esimerkiksi: ”Hän ei omasta mielestään ollutkaan valmis isäksi”. Kerro, ettei syy ole lapsen – lapsilla kun on tapana syyttää itseään vanhemman poissaolosta. Aluksi ei kannata tarjota pitkää selitystä, vaan voi odottaa lapsen vähitellen kysyvän lisää. Hän kysyy kyllä, jos kokee, että isästä voi puhua ilman että aikuinen tulee vihaiseksi tai surulliseksi. Älä keksi isän puolesta selityksiä, vaan kuuntele myötätuntoisesti lapsesi pohdintoja.

Isän kaipuu nousee yleensä esiin eri tavoin läpi koko elämän. Näin isoa asiaa ei voi ”käsitellä pois”. Voit joutua lapsen hylkäysyrityksen ja isälle tarkoitetun kiukun kohteeksi tai kuuntelemaan ylimitoitettuja haaveita sankari-isästä. Koeta kestää tilanteet isää haukkumatta – se on lapselle tärkeää.

Löydät samassa tilanteessa eläviä tämän vastaussivun oikeassa palstassa olevien linkkien kautta. ”Uhriksi jääminen” tai katkeroituminen on karhunpalvelus sekä sinulle että lapsellesi. Sinun ei myöskään kannata ottaa vastuuta tai syyllisyyttä isän poissaolosta; hän teki oman päätöksensä.

Vaikka isä ei nyt ole valmis pitämään yhteyttä, saattaa myöhemmin olla toisin. Voit kokeilla yhteydenpitoa uudestaan vaikka parin kolmen vuoden kuluttua. Puhu asiasta etukäteen mahdollisen uuden miehesi kanssa, ettei hänen tarvitse tuntea asemaansa uhatuksi yhteydenpidon toteutuessa.

Koko elämänne ei tietenkään ole isän poissaolon käsittelemistä. Sinun läsnäolosi ja rakkautesi kantavat lastanne, oli isän lopullinen osuus mikä tahansa. Annat itseäsi arvostamalla ja ”mielikuvaisää” rakentamalla lapsellesi hyvät elämän eväät. Ajallaan hän päättää itse miten suhtautuu isäänsä.

Kaikesta huolimatta sinulla on juuri nyt lapsi, jolla on maailman ihanin äiti. Nauttikaa toisistanne!

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana. Tällä hetkellä hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.