Joulu on henkinen extreme-rata

13.12.2013Janna Rantala
Lastenpsykiatri Janna Rantala: Joulu on henkinen extreme-rata. Kuva: Yle

Joulukuun toisen päivän aamuna lapseni joulukalenterista on auki neljä luukkua. Oikeaoppisesti numerot 1 ja 2, mutta myös numero 8 (vahinko), sekä numero 24 (luukku oli isompi kuin muut).  Syyllistävä luentoni joulukalenterin syvemmästä merkityksestä katkeaa omaan naurettavuuteensa: itsepä yllytin. Katso kulta, tässä on sinulle 24 palaa suklaata, ethän syö niitä, ethän? Melkoinen itsehillinnän bootcamp neljävuotiaalle.

Eteisen pöydällä postitusta odottava kirje pukille on samaa henkistä extreme-treeniä. Hartailla kuusivuotiaan kirjaimilla lelukatalogista jäljennetyt logot matkaavat Korvatunturille hyväksynnän toivosta vapisten: riitänkö minä? Olenko todistanut kiltteyteni ritsalla seinään ammuttavaan limanuljaskaan oikeuttavissa määrin?

Samaan aikaan me vanhemmat luomme viikko viikolta joulun tunnelmaa. Jo marraskuussa ovat käynnistyneet sukujen vaivihkaiset propagandat perheen joulunviettopaikasta. Mietin tässä vain miten ison lanttulaatikon teen, että riittää kaikille. Ai, ette tulekaan meille aatoksi… no, kyllä kai sitä yksinkin voi joulun viettää, ensimmäisen kerran kuuteenkymmeneen vuoteen. Ja tämä ihan vain samaa murrealuetta, uskontoa ja kansalaisuutta edustavien sukujen kesken. Melkoinen itsehillinnän bootcamp aikuiselle!

Joulukuuhun ehdittyämme kiroilemme puoliääneen joulukortteja kirjoittaessamme (taas viimetinkaan), äksyilemme etsiessämme koristelaatikkoa (kellarin viimeiseen nurkkaan loppiaisena sullottu), kiistelemme joulukuusen välttämättömyydestä (perinne) ja tuskailemme lasten lahjatoiveiden kanssa (kuka voi tarvita seinään ammuttavan limanuljaskan). Mutta kaikki nämä vaivat kyllä kestää, jotta lapset saavat ihanan joulun!

Jouluaattona syömme ihan lasten takia lanttulaatikkoa tunnin verran nautiskellen samalla kun torumme ja uhkailemme kärsimättömiä ruokapöydässä kiemurtelijoita. Pyörittelemme silmiämme lapsiemme riipiessä paketteja auki arvostamatta lainkaan limanuljaskaan sointuvaa käärepaperia. Syyllistämme lahjoihinsa pettyneitä kermapeppusia tarinoilla isomummon ajoista, jolloin koko perhe sai vain yhden yhteisen lahjan.

Vilpittömästi: eikö antamisen ilo voisi toteutua edes jouluna? Lapseni saavat joka tapauksessa koko vuoden syödä aikuisten päättämiä ruokia, totella ja skarpata, kuunnella samaa itsehillinnän mantraa: odota vuoroasi, ihan kohta, ei vielä. Tämä uurastukseen uupuva, kärsimättömiin lapsiin tuskastuva ja inhimillisyydestä syyllistävä tunnelma ei ole se joulun perinne, jonka haluan jälkipolvillekin lahjoittaa.

Todellisessa lasten juhlassa kukaan ei tietenkään siivoa, hauduta, kuorruta tai uhkaile tontuilla kahta viikkoa etukäteen. Aamulla ylös, pari tuntia tv:n katselua suklaamuroja kuiviltaan popsien, ovikellon pärähdys ja tadaa: säkillinen lahjoja kaikille. Käärepapereista ei niin väliksi. Vanhemmat ja sukulaiset leikkivät lasten kanssa uusilla leluilla ja peleillä koko päivän. Jossain välissä napataan kylmä nakki suuhun. Illan tullen vaihdetaan se koko päivän päällä ollut yöpuku uuteen, pukin tuomaan. Tällaista joulua olisi ilo odottaa - luukku kerrallaan.

kommentit

Jouluvalmisteluista voisi joskus kirjoittaa myönteisestikin. Kaikki eivät tunnista "uurastukseen uupuvaa" tai "inhimillisyydestä syyllistävää" tunnelmaa.

Onhan niitä perheitä, joissa ei todella laiteta tikkua ristiin joulun takia, istutaan verkkareissa joulupöydässä ja pyöritellään sitä kylmää nakkia lautasella niin kuin arkenakin. Mutta lapsikin huomaa pian, että joulu tulee kuitenkin vaivannäöstä. Olipa se sitten tavallista suurempi pyrkimys käyttäytyä kunnolla tai malttaa avata kalenterista yksi luukku joka päivä, lopulta kaikki kuitenkin palkitaan ja juhla erottuu arjesta.

Eikö sitä paitsi lapsetkin kannattaisi ottaa mukaan antamisen iloon? Lapsi voi käydä isän kanssa jouluostoksilla ja valita äidille ihan itse jonkin pikkuisen asian lahjaksi. Ja totta vieköön, kun sitä laitetaan pakettiin, silloin on käärepaperillakin väliä! Ja sitä molemminpuolista iloa kun äiti kovasti ilahtuu lahjasta... En ajattele, että joulu on pelkkää lapsille antamista, se on sitä että jokainen osallistuu toisille antamiseen itselle sopivalla panoksella. Sanoisin, että tämän ilon sisäistäminen on joulun suurin tarkoitus, kasvun paikka aikuisellekin vuodesta toiseen.

>Ei aina extremeä – Ma, 2013-12-16 21:32

Jenkeissähän lahjat jaetaan jouluaamuna. Ja ymmärtääkseni tämä ei ole vähentänyt lasten odotusta, ennen aikaista innostumista ja/tai piinaa. Se odotushan siitä tekee sen riemun arvoisen. Ja näin vanhemmiten, mitä muistat siitä joulusta? Lahjat? Kärvistely pöydässä? Tajuton odotus? Tuskin. Totta kai lahjat ovat osin jääneet mieleen. Lähes koko yö aku ankan kimpussa, joululahjaksi saadun elokuvan katsominen vanhempien kanssa jne. Mutta päälimmäisimpänä ja vahvimpana on se joulun tunnelma, minkä muistaa. Ja sitä vilpitöntä ja aitoa tunnelmaa vanhempana eniten kaipaa ja odottaa. Joskus se onnistuu joskus ei. Mutta uskallan väittää että yksi tärkeimistä asioista sen uusimiseen on joulun odotus.

>No amerikanmaalla – Ti, 2013-12-17 00:21

Itse muistan lapsuuden sukujouluista juuri sen tuskaisen pitkän syömisen ja joulupukin odottamisen. Yleensä lahjat saatiin niin myöhään, että pakettien avaamisen jälkeen lähdettiin kotiin nukkumaan, eikä niillä olisi edes jaksanut leikkiä enää siinä vaiheessa.

Omien lasten kanssa olemmekin tehneet niin, että joululahjat on saatu jo iltapäivällä ennen jouluateriaa. Ja ruokapöytään on tehty perinteisten jouluruokien lisäksi lapsille maistuvia herkkuja ja pöydästä on saanut lähteä leikkimään, kun oma lautanen on ollut tyhjä. Aikuisetkin ovat pystyneet rentoutumaan loistavasti jouluna, kun ei ole ollut kiemurtelua tai seinille hyppimistä.

>Ehkä liiankin kiltti äiti – Ti, 2013-12-17 07:54

Minusta jouluaatto vesittyy, jos lahjat jaetaan jo iltapäivällä. Silloin aaton kohokohta on omalta perheeltä ohi, kun toisissa perheissä vasta tunnelma nousee. Omissa muistoissa on se ihana kihelmöinti, kun saunan jälkeen pukeuduttiin parhaimpiin ja kuunneltiin radiosta joulumusiikkia ja katettiin yhteisvoimin joulupöytä. Sitten tiskin jälkeen lahjat. Lahjashowsta laskeuduttiin ihanaan jouluaaton kahvihetkeen täytekakkuineen. Tätä perinnettä olemme jatkaneet omien lastemme kanssa.

>nainen 1960 – Su, 2013-12-22 20:29

lisää kommentti

Lisää kommentti

aiheet

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä