Lastenpsykiatri Janna Rantala: Meillä on leikki kesken!

Työpäivän viimeinen tunti menee kelloa viiden minuutin välein vilkuillessa. Nyt pitäisi jo lähteä, enää tämä yksi sähköposti. Taas jää hommat kesken!  Sitten sitä kulkee puolijuoksua päiväkodille ja saapuu paikalle ihan säälliseen aikaan. Äiti tuli!

Nyt enää lämmin jälleennäkemishalaus ja iloiset vilkutukset hoitajille. Äiti ja lapset rupattelevat mukavia päivänkulusta matkalla kotiin. Ikävä on ollut juuri sopivan kokoinen. Äiti ei ole liian tuskastunut työmaailman ja äitiysmaailman äkillisestä vaihdoksesta.

Näitä jälleennäkemisiä saisi olla useamminkin. Yleensä kuitenkin sorrun kolmeen perusvirheeseen.

Virhe numero 1: Äiti tulee liian aikaisin. Vielä ei ole ollut tarpeeksi ikävä. Leikki on kesken. Kukaan kaveri ei ole vielä lähtenyt.

Seuraamus: itkut, vastustelut, äidin vakava ärtyminen. Äidin tekisi mieli sanoa, etten minäkään nyt niin mielelläni vielä tullut, arvatkaa miten minulta jäi työt kesken! Kaikki työkaverit vielä jatkoivat päivää!

Virhe numero 2: Äiti tulee liian myöhään. On jo väsy. Ehti tulla riitaa kaverin kanssa. Ulkoilu on kestänyt aivan liian kauan. Pissattaa.

Seuraamus: itkut, vastustelut, äidin vakava ärtyminen. Äidin tekisi mieli sanoa, että ole onnellinen kun sentään tulin, kyllä tässä mielessä kävi jo äkkilähtö Bahamalle! Työkaverikin juuri lähti Pariisiin!

Virhe numero 3: Äiti tulee oikeaan aikaan, mutta päiväkodista pitää lähteä suoraan jonnekin kiireellä. Päivähoitajan puhetta päivän kulusta ei kuule, kun äiti höpöttää aikatauluista ja ruuhkasta.

Seuraamus: itkut, vastustelut, äidin vakava ärtyminen. Äidin tekisi mieli sanoa, että tämä on viimeinen kerta kun järjestän mitään kivaa teille arki-illaksi. Ja sen hän sanookin. Ja murjottaa päälle.

Hankalan jälleennäkemisen ongelma ei tietenkään ole ajoitus. Eikä muutaman tunnin ero äidistä. Ongelma on se, ettei kyse ole aina jälleennäkemisestä, vaan eroamisesta.

Minun vinksahtaneesta näkökulmastani päivähoito on paikka, jossa lapseni ovat turvassa sillä välin, kun minä olen töissä. Todellista elämää on se, mitä minä elän työssä. Ja hakiessani lapset heidän välitilamaailmastaan minulla on kiire yhteiseen todelliseen elämäämme, kotiin. En malta odottaa, että lapsi saa leikittyä leikkinsä loppuun. Äitihän tuli jo!

Lapsieni näkökulmasta se olen tietysti minä, joka on poissa puuhailemassa jotain omituista työ-nimisessä paikassa. Sillä välin he elävät todellista elämää. Heillä on ihan oikeita ihmissuhteita päiväkodin aikuisiin. Heidän päiväkotikaverinsa ovat yhtä todellisia kuin minun työkaverini.

Eivätkä hekään tykkää jättää kesken omia hommiaan vain siksi, että nyt pitää jo lähteä.