Lapsi tsekkaa, millä tuulella töistä tulet – huijaaminen ei auta

– Itse tulen töistä kotiin joskus mutkan kautta: ajan ylimääräisen lenkin autolla, kun työmatkan pituus ei riitäkään henkiseen siirtymään töistä kotiin, selittää kahden koululaisen äiti, lehtori ja tutkija Tuija Vasikkaniemi.

Vasikkaniemi on tutkinut väitöskirjassaan vanhempien töistä kotiin mukana tulevia tunnetiloja ja niiden vaikutusta lapsiin. Näitä lasten kokemia tunnetiloja Vasikkaniemi nimittää tuulikaappikokemuksiksi: tunteet ovat vastassa jokaisena arkipäivänä ja heti eteisessä.

Tuulikaappihan onkin kotieteiselle mitä osuvin nimitys: tällä tuulella täältä tullaan.

– Olen oppinut kantapään kautta tunnistamaan – mutta varmaan vasta osittain – sen, mitä töistä palautuakseni tarvitsen. Minulle se voi olla automatka tai juoksulenkki - jollekulle toiselle jotain aivan muuta, sanoo Vasikkaniemi ja muistuttaa, että läheskään aina näitä palautumisen mahdollisuuksia ei pysty järjestämään.

Ylimääräisen autolenkin ajanut äiti tulee kotiin ilman muuta rennompana, mutta onko se tarpeen? Miksei kotiin voi tulla sellaisena kuin on – ärtyneenä ja kiukkuisena, jos työpäivä on ollut vaikea?

– No näin juuri pitääkin tehdä! Saa tulla ärtyneenä, mutta lapselle kannattaa rehellisesti ja lapsen iän huomioonottaen kertoa, jos työpäivä on ollut hankala. Kannattaa korostaa, ettei vanhemman huono tuuli johdu millään tavalla lapsesta, sanoo Vasikkaniemi.

– Vaikka en sanoisi huonosta tuulesta sanaakaan, lapset aistivat eleistä ja äänenpainoista, että jotain on pielessä. Petämme itseämme jos ajattelemme, ettei lapsi huomaa! Pahinta on jos lapsi luulee, että syy on hänessä.

Jututa – lapsi ei osaa aina kysyä

Jostain syystä vanhemmat eivät puhu lapsilleen työstään - keskustelu aiheesta näyttäisi pitkälti puuttuvan kodeista, selviää Tuija Vasikkaniemen tutkimuksesta.

- Oli mielenkiintoista huomata, että lapset kertoivat usein toivovansa päästä käymään vanhempiensa työpaikalla, mutta tästä huolimatta lapset eivät olleet kertoneet tästä toiveestaan vanhemmille.

Työ kuitenkin kiinnostaa lapsia.

– He ovat varmasti jossain kuulolla, vaikka luulemme puhuvamme aikuisten kesken, sanoo tutkija.

Koska keskustelua työstä ei ole, myös vanhempien mielikuvat lastensa työhön liittyvistä huolista ovat usein vääriä.

– Mielikuvat, että lapsi on huolissaan työn jatkumisesta tai rahan riittävyydestä eivät pidä paikkaansa; tutkimuksessa lapset eivät mainitse rahaa tässä yhteydessä lainkaan, sanoo Vasikkaniemi.

– Lasten huolet ovat konkreettisia: onko töissä fyysisesti terveellistä olla, riittääkö vanhemmilla aikaa myös lapsille tai miksi töissä on ihmissuhdehuolia, Vasikkaniemi tiivistää.

Vasikkaniemi kannustaa puhumaan työstä kotona, mutta lapsen näkökulmasta.

– Keskustelu lapsen kanssa on yksinkertaista ja kyselevää: Haluaisitko käydä työpaikallani? Mikä sinua kiinnostaa tai huolettaa? Mikä työssäni on pelottavaa?

Vanhemmat eivät aina tunnista lasten huolia ja varautuneisuutta kotiinpaluuhetkellä. Ja lapset ovat hyviä peittelemään tunteitaan.

– Tunteiden säätely itsessään on lapselle tervettä ja hyvin tärkeä taito; 9–10-vuotiaiden tulee jo osatakin hillitä itseään. Huolestuttavaa sen sijaan on, jos lapsi joutuu joka päivä olemaan varpaillaan ja miettimään, millä tuulella aikuinen töistä tulee. Jatkuvana ja pitkäkestoisena tunteiden säätely kuormittaa lasta.

– Tähän vaikuttaa myös persoonallisuus – joku sietää enemmän kuin toinen.

Kasvatustapa ei vaikuta kaikkeen, tunteet siirtyvät  tiedostamatta

Kun lapsi kokee, että vanhemman töistä tulee kotiin positiivisia ja mukavia asioita - kun aikuinen arvostaa töissä itseään - näkyy se lapsen oman itsearvostuksen eli itsetunnon kehityksessä.

– Lapsi pitää puoliansa ja tuntee, että on arvokas ja yhtä hyvä kuin muutkin, kiteyttää Tuija Vasikkaniemi.

Vanhempien työn kielteiset kokemukset näkyvät lapsissa ahdistuneisuutena tai ärtyneisyytenä. Kaikkein yllättävin tutkimustulos liittyy työpäivien pituuteen.

– Yllättävää on se, että lasten tunteisiin tai käyttäytymiseen liittyvään oireiluun ei vaikuta mitenkään tehtyjen työpäivien pituus – tai lyhyys – vaan puhtaasti vanhemman tyytyväisyys tai tyytymättömyys omaan työhönsä tai työssä koettu uupumuksen määrä, toteaa Vasikkaniemi.

– Yksinkertaistettuna: lapsi voi parhaiten, kun vanhempi voi tehdä sitä, mitä haluaa. Joillekin se on kotona olemista, toisille työtä. Ei ole olemassa yhtä totuutta tai tapaa olla hyvä vanhempi! sanoo Vasikkaniemi. – Äitienkään ei tarvitsisi olla toisilleen susia. Nimenomaan suivaantuminen mustavalkoiseen ajatteluun vanhemmuuden rooleista oli lähtölaukaus tutkimustyölleni.

– Selvää on, että lasten kasvatus ei ulota lonkeroitaan ihan joka paikkaan, niin tärkeätä kuin se onkin. Tunteiden siirtämisessä tärkeimpiä ovat ne yksittäiset pienet hetket, jotka tavallisen arjen melskeessä tulevat vastaan.

Meille vanhemmille Vasikkaniemi antaa yksinkertaisen neuvon.

– Voi miettiä töistä palatessaan, mikä omaan tuuleen vaikuttaa. Jo tiedostaminen auttaa: olen ärtynyt, mutta siitä ei tarvitse olla syyllinen olo. Elämässä on välillä typeriä päiviä – mutta lapset eivät mene rikki rehellisyydestä.

– Koti on paikka, jossa jokaisen on voitava olla oma itsensä. Koska jokainen tarvitsee myös tuuletusta ja yksinoloa, siirtymä työstä kotiin voi järkevästi ajateltuna olla juuri tällainen hetki, vinkkaa Vasikkaniemi.

Työn ja perheen yhteensovittamisen huolesta tuli median puheenaihe 2000-luvun alkaessa. Tuija Vasikkaniemen tutkimuksen mukaan työpaikkojen perhemyönteisyyden kehittäminen ja vanhemmuuden tukeminen työpaikoilla ja muutenkin yhteiskunnassa ovat avainasemassa lasten hyvinvointiin vaikuttamisessa. Työn merkitystä perheen hyvinvoinnille tulisi tarkastella yksilöllisesti, mikä olisi hyvä ottaa huomioon myös työelämän johtamiskoulutuksessa.

Psykologian lisensiaatti Tuija Vasikkaniemen väitöskirja "Vanhempien työ, työn siirräntä kotiin ja lasten hyvinvointi – kohtaamisia tuulikaapissa" tarkistetaan Jyväskylän yliopistossa lauantaina 16.3.2013.

Lue lisää

• Lastenpsykiatri Janna Rantala: Meillä on leikki kesken!
• Lapset ravaavat hoidossa kuin hollituvassa