Mekin downshiftasimme

Downshiftauksen keskeisenä ajatuksena on, ettei raha tuota ihmiselle onnellisuutta vaan perhe, ystävät, elämykset ja terveys. Downshiftaaja on kyllästynyt työelämän stressaavuuteen ja terveysriskeihin. Suorituskeskeinen elämän arvojärjestys menee uusiksi. Downshiftaaja hylkää oravanpyörän ja valitsee omatahtisen, hitaamman elämäntyylin.

Puolisoni sairastui reumaan viisi vuotta sitten. Lääkäri lähetti hänet opiskelemaan uutta ammattia. Tuleva elämänmuutos tuntui pelottavalta, mutta myös mahdollisuudelta. Rutinoitunut elämä jäisi taakse. Puolisolla olisi toivottavasti enemmän aikaa lapsillemme, ja uusi työ odottaisi jossakin tulevaisuudessa. Toisen vanhemman irtiotto työelämästä tekisi hyvää meille perheenä.

Aloitimme oman downshiftauksemme. Se ei ollut omaehtoinen valinta, vaan teimme sen elämäntilanteemme pakottamana.

Aamut olivat yhtäkkiä perheen yhteisiä. Puolison lukujärjestys helpotti lasten vientiä ja hakua päivähoitoon. Koulujen loma-aikoina myös lapsillamme oli lomaa.

Lähipuistosta ja -metsästä tuli perheemme suosikkeja. Muuhun ei olisi ollut varaakaan, mutta eivät lapset sitä miettineet majaa rakentaessaan, emmekä me aikuisetkaan aina.

Unelmoimme lomamatkoista, mutta ainoa matka, johon meillä oli varaa, oli parin kilometrin pyöräretki mummolaan. Mutta opimme haaveilemaan!.

Näistä ei Imagessa puhuta.

Myimme omistusasuntomme, se oli liian kallis opiskelijalle ja huonosti palkatulle media-assistentille. Muutimme pieneen vuokra-asuntoon kerrostalolähiöön. Vaihdoimme auton pienimpään ja vähiten kuluttavaan. Karsimme ruokakaupan laskua puoleen. Katkaisimme luottokortit. Kilpailutimme puhelinliittymät. Leivoin leivät itse. Hedelmiä ostettiin vain viikonlopuiksi.

Lopetimme kaikki lehtitilaukset, ja luin Hesarin nälkään intohimoisesti ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia. Käytimme vuokra-asunnon sähkösaunaa vain lauantaisin. Karsimme vakuutuksista. Myin kirpputorilla kaiken ylimääräisen. Vain lapset saivat uusia vaatteita. Mielitekoja, lelupäiviä tai vesipuistoretkiä ei meidän perheessä harrastettu. Lapset oppivat, että pyyntöihin vastattiin kategorisesti: ei ole rahaa.

Meni melkein kaksi vuotta ennen kuin saimme talouden rullaamaan rutiinilla. Emme aina osanneet tai edes halunneet kituuttaa. Sitä vastarintaa maksettiin erissä takaisin. Ennen aina säästimme pahan päivän varalle, nyt koko elämä oli yhtä pahaa päivää.

Samanikäiset ystävämme suunnittelivat samaan aikaan omakotitalojaan, hankkivat kakkosautoja ja matkustelivat eksoottisissa kohteissa. Me mietimme, missä kaupassa juusto on tarjouksessa.

Mietin usein, onko hidastaminen arvokasta elintasosta riippumatta? Ovatko pienemmät tulot vain sivutuote, jonka kyllä kestää, kun tietää tekevänsä arvovalinnan?

Jotkut kutsuvat sitä downshiftaukseksi, toiset kituuttamiseksi.

Miksi työttömyyttä ei kutsuta downshiftaukseksi, vaan kituuttamiseksi? Miksi irtisanotut eivät taputa käsiään: nyt minulla on vihdoinkin aikaa lapsilleni. Miksi hoitovapaalla pitää purra hammasta ja huutaa hiljaa mielessään, että tämä on arvovalinta!

Se todellinen downshiftaus, se josta ei missään puhuta, ei ole Thaimaan matkoista luopumista tai Audin vaihtamista fix-pyörään. Se ei ole merkkivaatteiden myyntiä kirppareilla tai ompeluharrastuksen aloittamista. Se ei ole luomuruokaa ja säkkiviljelyä. Se ei ole Kalliossa sijaitsevan kolmion myymistä ja pienen mummon mökin ostamista Ylöjärvellä. Se ei ole 60 prosentin työaika tai markkinointikonsultin alanvaihto sosiaalialalle.

Se on sitä kun kaupassa tietää tilillä olevan neljä euroa ja kolmekymmentä senttiä, eikä makaroni olekaan tarjouksessa. Joka päivä.

Meidän downshiftauksemme ei ollut oikeaoppista, eikä tähdännyt samaan maaliin muiden hidastajien kanssa. Mutta neljän vuoden irtiotto omasta tutusta arjesta sai minut ajattelemaan valintoja ja valinnan tekemisen mahdollisuuksia. Tai ehkä se ei ollutkaan irtiotto, vaan syväsukellusta arkeen.

Jos on mahdollisuus valita hidastaminen, on oltava taloudellisesti tukevalla maaperällä. Ne joilla ei ole varaa kuluttaa, eivät kuluta. Ne joilla on varaa kuluttaa, voivat valita kuluttamattomuuden.

Kun me jälleen olemme työssäkäyviä vanhempia, olemme onnellisia sellaisia. Hyppäämme oravanpyörään ihan hamstereina! Jarrutamme iltaisin puutarhassa, johon meillä on vihdoinkin varaa.