Lapsettoman tukeminen on tärkeää, muttei helppoa

Neuvoja lapsettomien läheisille. Kuva: stock.xchng, Edman_pl.

Lapsettomien tuki Simpukka ry:n toiminnanjohtaja Anne Lindfors neuvoo, että lapsettomilta pariskunnilta ei kannata kysellä lasten hankinnasta mitään.

- Kommentit itsekkäästä uraohjautuneista pariskunnasta kannattaa unohtaa, sillä koskaan ei voi tietää lapsettoman pariskunnan lapsettomuuden syytä. Taustalla saattaa olla salainen lapsitoive tai jopa pitkät lapsettomuushoidot, Lindfors kertoo.

Vaikka lapsettomuus olisi läheisten tiedossa, neuvominen kuten adoptoinnin tai erilaisten hoitomenetelmien ehdottelu on turhaa, koska lapsettomalle pariskunnalle on varmasti tullut jo kaikki eri vaihtoehdot mieleen. 

- Tärkeämpää on huomioida ja ymmärtää, että lapsettomuus on iso asia. Jos lapsettomalle sanoo, että "kyllä te vielä saatte lapsia", se voi tuntua lapsettomasta vähättelevältä, Lindfors toteaa. 

Lapsettomuuskriisin ollessa päällä kaikki mitä toiset sanovat tai tekevät tuntuu lapsettomasta väärältä. Myös läheiset kokevat, että teki mitä tahansa niin aina tuntuu menevän pieleen. 

- Anna lapsettoman ottaa aihe itse esiin. Voi olla päivästä tai viikosta kiinni haluaako hän keskustella asiasta vai saako ajatuskin asiasta lapsettoman purskahtamaan itkuun, Lindfors neuvoo. 

Tärkeää on huomioida, kysellä kuulumisia ja antaa lapsettomalle mahdollisuus puhua halutessaan. 

- Jos arvelee että ystäväpariskunnalla on lapsettomuusongelma, ja itsellä on lapsia, kannustan puhumaan muista asioista kuin omista lapsista; vaikka ihan aikuisten asioista kerrankin. Lapsijutut tai raskaana olevien valitus raskauden oireista voivat tuntua lapsettomista tosi raskailta kuunnella, kun itse olisi valmis ottamaan vaikka yhdeksän kuukauden pahoinvoinnin oman tilanteen sijaan, Lindfors kertoo. 

Ystävän raskaaksi tulo tai vastasyntynyt vauva voivat olla lapsettomalle vaikeita kohdata. 

- Olen sitä mieltä, että jos onnistuneesti raskautuneita ystäviä tai tuttuja ei pysty lapsettomuuskriisin keskellä kohtaamaan, niin ei tarvitse. Silloin voi ottaa etäisyyttä. Ei ole kummankaan etu, jos kohtaamiset ovat vaikeita molemmille. Onneksi lapsettomuuskriisi ei jatku ikuisesti ja tuli niitä lapsia tai ei, voi ystävyyden lämmittää uudelleen, Anne Lindfors sanoo.

Lue myös: Lapsettomuuden kokemus on vaikea

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä