Ihan pähkinöinä!

Ihan pähkinöinä! Kuva: Jason Antony, stock.xchng

Pähkinät kuuluvat perinteisesti suomalaiseen jouluun. Omiin joulumuistoihini liittyy vahvasti isäni napostelemat pähkinät ja rusinat samalla, kun hän luki päivän lehteä. Vasta täytetty purkki oli hetkessä tyhjä. Äitini joutui usein piilottamaan purkin, jotta muillekin syöjille riittäisi herkutteluun.

Maapähkinä, cashewpähkinä, hasselpähkinä, saksanpähkinä ja manteli ovat kaikki tuttuja naposteluherkkuja. Pähkinät ovat kuitenkin hyvin rasva- ja energiapitoisia. Onneksi pähkinöiden sisältämät rasvat ovat pääsääntöisesti hyvälaatuisia. Itse asiassa pähkinät ovat todellista superruokaa: sydänystävälliset pähkinät alentavat kolesterolia ja ovat hyväksi aivoille. Lisäksi pähkinät sisältävät vitamiineja, rautaa, kuituja ja muita hyviä kivennäisaineita.

Runsaan energian vuoksi pähkinöitä kannattaa kuitenkin syödä kohtuudella. Hyvä määrä pähkinöitä on noin 1−2 kourallista päivässä. Pähkinät ovat terveellisimpiä sellaisenaan ilman suolausta tai paahtamista. Pähkinärouhekin on hyvä tehdä itse kokonaisista pähkinöistä. Pähkinöitä kannattaa säilyttää jääkaapissa tiiviissä pussissa, sillä rasvapitoiset pähkinät pilaantuvat helposti huoneenlämmössä.

Pähkinät voi tarjoilla kuorineen, jolloin kuorimisesta tulee hauskaa puuhaa eikä niitä tule ahmittua. (Tämä tosin ei toimi pähkinöitä rakastavalle isälleni, joka hotkii ainakin maapähkinät kuorineen päivineen.)

Makua ja suutuntumaa

Pähkinöillä on helppo monipuolistaa ruokavaliotaan ja ne sopivat moniin ruokiin antamaan makua ja proteiinia, niin suolaisiin kuin makeisiinkin ruokiin. Pähkinät ovat myös oiva välipala sellaisenaan.

Jouluisiin jälkiruokiin sopii erityisesti karamellisoidut pähkinät. Makean paahteisia pähkinöitä voi lisätä vaikka kakkuihin, torttuihin, vanukkaisiin, mousseihin ja jäätelöön.

Karamellisoidun sokerin ja mantelin seosta kutsutaan krokantiksi ja nougat'ksi. Kun seos murskataan hienoksi, syntyy praliinia. 

Praliini

480 g sokeria
1/2 sitruunanmehu
360 g mantelirouhetta tai -lastuja
tilkka vettä

Sekoita sokeri, sitruunanmehu ja tilkka vettä kattilaan. Lämmitä miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen kunnes sokeri sulaa. Vesitilkka helpottaa keittämistä mutta hidastaa prosessia, sillä veden on kiehuttava pois ennen kuin sokeri karamellisoituu.

Keitä seosta hiljalleen n. 15–20 minuuttia välillä sekoittaen, kunnes se on vaalean meripihkan väristä. Lisää mantelit seokseen ja keitä hetki. Kaada sitten voideltuun vuokaan tai silikonimatolle ja anna jäähtyä. Tämä jäähtynyt massa on krokanttia.

Jauha krokantti myllyllä, monitoimikoneessa, morttelissa tai laita krokantti pussiin ja hakkaa muruksi lihanuijalla leikkuulaudalla. Syntynyt rouhe on praliinia.

(Ohjeesta tulee reilusti, mutta valmista praliinia voi säilyttää kannellisessa rasiassa huoneenlämmössä useita päiviä.)

Pistaasikrokantti

n. 60 % sokeria ja n. 40 % kuorittuja pistaasipähkinöitä
(sokeria siis hieman enemmän kuin pähkinöitä) 

Ohjeen voi tehdä muistakin kuorituista pähkinöistä. Hyvän lisän saat, kun laitat hiukan suolapähkinöitä sekaan.

Paahda pistaaseja kuivalla pannulla koko ajan sekoittaen, jotta pähkinöihin saadaan pieni paahteisuus. Varo palamista. Kaada pähkinät silikonimatolle tai voideltuun vuokaan.

Paahda sokeri kuivalla pannulla. Kun sokeri sulaa, paahda vielä hetki sekoittaen, jotta siitä tulee kullanruskeaa. Jos sokeri pääsee vähänkin palamaan, heitä se pois ja aloita alusta. Palanut sokeri maistuu kaiken alta eikä sitä voi peittää!

Kaada kullanruskea sokeri nopeasti pähkinöiden päälle ja anna jäähtyä. Jos haluat makeampia pähkinöitä, lisää ohjeeseen sokeria.

Murskaa rakennetta haluamaasi muotoon. Jos haluat isompia palasia, laita seos pursotinpussiin tai muovipussiin ja hakkaa lihanuijalla varovasti leikkuulaudan päällä. Jos haluat hienompaa rouhetta, hakkaa enemmän, murskaa morttelissa tai aja monitoimikoneessa pieninä sykäyksinä praliinimaiseksi.

Paahdettuja pähkinöitä. Kuva: Vangelis Thomaidis. stock.xchng

Ohjeet: Sami Rantanen. Praliini mukaeltu WSOY:n kultainen keittokirja, mestarit keittiössä (2007) -kirjasta.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä