Ihanat yrttikaramellit

Ma, 2009-02-23 17:45
Yrttikaramellit. Kuva: Strömsö

Karamellien valmistus on kivaa puuhaa. Strömsön ohjeella tehdyt yrttikaramellit syntyvät yksinkertaisesta karamellimassasta ja eri makuaineista kuten aniksesta, sitruunasta, hunajasta ja yrteistä.


Karamelleja on helppo ja hauska tehdä itse. Yksinkertaisesta karamellimassasta, joka on tehty vedestä, hienosokerista ja glukoosista eli rypälesokerista, saa aikaan paljon erilaisia makuja.

Mahdollisimman luonnollisia karamelleja saa makeuttamalla ne eteerisellä öljyllä, jossa on aromina esimerkiksi appelsiini, sitruuna, lime, anis, tähtianis, fenkoli, inkivääri, timjami, eukalyptus tai piparminttu. Suklaan makuisia karamelleja saa lisäämällä kaakaojauhetta ja lakritsin makuisia lisäämällä jauhettua lakritsijuurta tai lakritsiuutetta. Happamien sitruskaramellien valmistuksessa voi lisätä jauhemaista sitruunahappoa. On olemassa myös keinotekoisia mansikan, banaanin, toffeen, kermakaramellin, ananaksen, aprikoosin, vadelman, omenan ja tuttifrutin makuisia makeutusaineita. Valmistimme ihanan raikastavia eukalyptuskaramelleja, jotka auttavat tukkoisuuteen ja kurkkukipuun.

Karamellien valmistus on kivaa puuhaa koko perheelle, ja varsinkin leikkausvaiheessa apu onkin tarpeen. Ota kuitenkin huomioon, että karamellimassa on todella kuumaa, joten laita lapsille kumikäsineet ja anna heidän odottaa hetki massan jäähtymistä, ennen kuin päästät heidät mukaan vaivaamaan ja leikkaamaan.

Raaka-aineita ja tarvikkeita on saatavana erikoisliikkeistä, luontaistuotekaupoista ja internetistä.

Näitä tarvitset:

Lämpömittari. Kuva: Strömsö• 2 litran kattila
• Lämpömittari 180°:seen asti
• Teflonalusta
• Leivinpelti
• 2 muovista kaavinta
• Voitelusivellin
• Kumikäsineet
• Ruokaöljyä
• Leivinpaperia
 

HUOM! Katso sivun alalaidasta ainesosat eri makuisiin karamelleihin.


Vinkki!

Teflonalustan löytäminen voi olla hieman vaikeaa. Vaihtoehtoisesti alustana voi käyttää kivi- tai marmorilevyä. Niiden käytössä on kuitenkin syytä olla varovainen, sillä ne johtavat paremmin lämpöä ja voivat kuumentua.


Tee näin:

Lee ja Alexandra aloittavat karkkitalkoot. Kuva: Strömsö1. Kaada vesi, sokeri ja glukoosi kattilaan ohjeen mukaisessa järjestyksessä.

2.
Anna karamellimassan kiehua kunnes siitä tulee 162-asteista (ei 157 astetta kylmempää eikä 165 astetta kuumempaa). Massan kiehuessa laita teflonalusta leivinpellin päälle.
Teflonalusta öljytään. Kuva: Strömsö
3.
Voitele teflonalusta, kaapimet ja käsineet tavallisella ruokaöljyllä. On hyvin tärkeää käyttää teflonalustaa ja myös voidella se, jottei karamellimassa tartu kiinni. Karamellien tekeminen ei onnistu leivinpaperin eikä leikkuulaudan päällä.

Massan työstämistä. Kuva: StrömsöMuista käyttää hanskoja. Kuva: Strömsö4. Kun karamellimassa on 162-asteista, kaada se Karkkimassaa leikataan. Kuva: Strömsöteflonalustalle.

5.
Tiputa sekaan väriä. Jos teet
lakritsikaramelleja tai happamia
sitruskaramelleja, siivilöi lakritsijauhe tai sitruunahappo seoksen päälle tässä vaiheessa.

6.
Taita massan reunat värin päälle ja ala työstää massaa kaapimilla.
Karkkeja. Kuva: Strömsö
7. Kun massa on jäähtynyt sen verran, että voit koskea siihen, tiputa massaan Valmiita herkkuja. Kuva: Strömsöeteeristä öljyä. Taita reunat nopeasti öljyn päälle, ettei se ehdi haihtua pois.

8.
Työstä massaa käsin. Käytä käsineitä, massa voi polttaa pahasti!

9.
Jos haluat kauniin silkinhohtoisia, ei niin läpinäkyviä karamelleja, venytä massasta pitkä pötkylä. Taita se keskeltä ja venytä uudelleen. Jatka venyttämistä kunnes olet tyytyväinen massan ulkonäköön ja koostumukseen. Karamellimassan venyttäminen pitää sen notkeana hieman kauemmin, ja ehdit paremmin leikata sen paloiksi.

10.
Kun massa on muotoiltavissa, pyöritä siitä makkara. Vedä toisesta päästä, niin että pötkylästä tulee etusormen paksuinen. Leikkaa siitä sopivan kokoisia paloja ja laita ne väljästi leivinpaperille. Ne tarttuvat hyvin helposti toisiinsa.
HUOM! Tässä on oltava todella nopea! Massa jähmettyy nyt nopeasti, joten varo, ettei se ehdi jähmettyä jättiläiskaramelliksi.

11.
Pyörittele lämpimät karamellit tomusokerissa. Alexandralla on tapana pyöritellä puolet karamelleista ja antaa sitten niiden tartuttaa tomusokeri loppuihin karamelleihin. Kun hän tekee lakritsikaramelleja, hän pyörittelee kaikki karamellit lakritsiuutteessa tai jauhetussa lakritsijuuressa niin, että ne saavat hienon pinnan.

Säilytä karamellit lasi- tai peltipurkissa. Ne imevät itseensä helposti kosteutta ja tarttuvat toisiinsa. Karamellit säilyvät noin kolme kuukautta.

 

Eukalyptuskaramellit

• 1 dl vettä
• 450 g sokeria
• 125 g glukoosia
• 30 tippaa lehtivihreää (nokkosen, persiljan ja pinaatin väriä)
• 45 tippaa eukalyptusöljyä
• 45 tippaa piparminttuöljyä
• 20 tippaa sitruunaöljyä
• Pyörittele puolet karamelleista tomusokerissa

Lakritsikaramellit/turkinpippurit

• 1 dl vettä
• 450 g sokeria
• 125 g glukoosia
• 6 rkl lakritsiuutetta
• (2 tasaista rkl suolaa)
• (½–1 rkl cayennenpippuria)
• Pyörittele karamellit lakritsiuutteessa tai jauhetussa lakritsijuuressa

Aniskaramellit

• 1 dl vettä (vaihtoehtoisesti lakritsijuuriuutetta)
• 450 g sokeria
• 125 g glukoosia
• 30 tippaa punajuuriväriä
• 40 tippaa anisöljyä
• Pyörittele puolet karamelleista tomusokerissa

Happamat sitruunakaramellit

• 1 dl vettä
• 450 g sokeria
• 125 g glukoosia
• 2–4 tl sitruunahappoa
• 80 tippaa porkkanaväriä
• 45 tippaa sitruunaöljyä
• Pyörittele puolet karamelleista tomusokerissa
• Laita sitä enemmän sitruunahappoa, mitä happamampia karamelleja haluat

Hunaja-yrttikaramellit

• 1 dl vettä tai yrttiteetä (esim. lehmuksenkukka, kamomilla, kuusenkerkkä tai punainen auringonhattu)
• 200 g hunajaa
• 350 g raakasokeria
• 125 g glukoosia
• Pyörittele kaikki karamellit tomusokerissa, ne tarttuvat hyvin helposti toisiinsa
 
 

Toimittaja: Alexandra De Paoli Lähde Strömsö 9.11.2008
Kääntäjä: Jenna Yli-Knuuttila

Löydät lisää Alexandran yrttitarhan aarteita täältä


Klikkaa ensimmäistä kuvaa päästäksesi kuvagalleriaan:

Kommentit

ihan kiva kun tulostaminen on tehty erittäin vaikeaksi

Hei, pahoittelut jos ja kun tulostaminen ei oikein onnistu. Vien asiaa eteenpäin!
Tervesin Ulla Olotilasta

Vois kokeilla. ^..^

Mistä kummasta saisi glukoosia? Muut ainekset kasassa, mutta paikallinen ruokakauppa ei sitä saa hommattua. Olisiko vinkkejä...?

Glukoosia pitäisi löytyä ainakin apteekista, ehkä luontaistuotekaupoistakin voisi kysyä.

Voiko teflonalustan tilalta käyttää silikoonista paisto-alustaa vai tarttuuko massa siihen kiinni???

Moi!
Mistä ostitte nuo kaikki eteeriset öljyt?

Eukalyptus karkkeja tuli väsättyä koko perheen voimin. Isännän varastoista löytyi sopivasti jokin "automittari" siis kuulema yleismaiitari, jolla sai lämpötilan mitattua. Glukoosin ja öljyt ostin apteekista ja yhden luontaistuotekaupasta(siellä oli kalliimpaa). Nopea saa olla varsinkin leikkuu vaiheessa. Tuli hyvinkin itsetehdyn näköisiä ;) Kolmas erä oli selvästi jo helpompi tehdä. Kannattaa kokeilla. Mutta en tekisi yksin ainakaan ensimmäistä kertaa.

Lisäys ed. kommenttiin. Käytössä oli silikonialusta, joka toimi ihan hyvin.

Varmaan porukat ovatten jo löytäneet glukoosia eli rypälesokeria. Jos ei, niin kannattaa etsiä ja googlettaa nimellä panimosokeri niin johan löytyy... :)

Nimim.
näihin karameilleihin hurahtanut...

Leikkaa siitä sopivan kokoisia paloja ja laita ne väljästi leivinpaperille..... Ne tarttuvat hyvin helposti toisiinsa.