Ristiäiskakussa vauvan valokuva

Ma, 2009-10-19 16:14
kuva: Rita Trötschkes

Valokuva on uudenlainen kakkukoriste. Kuvaksi sopii mikä tahansa valokuva, firman logo tai lapsen oma piirros, joka skannataan. Sitten siitä valmistetaan maissilastuinen vedos, jonka voi laittaa sokeripastan tai marsipaanin päälle syötäväksi koristeeksi.


Ristiäiskakun ohjeen tarjosi Pienen Kakkupuodin pitäjä eli Pauliina Hirvonen, mutta tämän kakun teki tamperelainen leipomo.

Pauliinan mielestä kakkukuvat ovat mainio tapa saada aikaan unohtumattomia kakkuja. Kuvien käyttö on hänen mielestä myös helppoa. Kakun pinnalle voi lisätä erikokoisilla tähtimuoteilla otettuja kuvioita, tähdet voi värjätä kristallipulverilla ja tomuväreillä.

kuva: Rita TrötschkesValokuvakakkuun kannattaa valita sellainen kuva, jonka tekijänoikeudet ovat kunnossa. 

Esimerkiksi kaikki sarjakuvahahmot ovat tekijänsuojalain suojaamia. Niin hauskoja kuin Disneyn kuvat ovatkin, voi niiden käytöstä aiheutua vaikeuksia kakkukuvissa.

Koska ristiäiskakun alkuperäistä valokuvaa ei ollut enää tallessa, skannattiin paperikuva ja toonattiin ruskeaksi. Ikivanhojakin valokuvia voi siis käyttää, sillä kuvankäsittelyllä saa ihmeitä aikaiseksi.  

Tilaa kakkukuva netin kautta


kuva: Rita TrötschkesSäilytä kakkukuvaa tiivisti pakatussa minigrip-pussissa, johon kakkukuvien valmistaja eli lähettäjä on sen pakannut, kunnes otat sen käyttöön.

Jos kuva joutuu ilman kanssa kosketuksiin, se hapertuu ja voi murtua. Ota siis kakkukuva minigrip-pussista vasta silloin, kun laitat sen kakun päälle.

   

Koristele kakku mielesi mukaan

Pauliina sanoo, että kakun juhlavuutta lisää, kun pintaan suihkaiseen hieman helmiäissuihketta. Itse valokuvan päälle suihketta ei kannata lisätä. 

- Sitten vain kuva marsipaanin pintaan ja pursota kuvan reunat siistiksi sokericremellä, vinkkaa Pauliina.

Huom! Tässä kakussa on valokuva on reunustettu sokerikuorrutuksella, jonka päälle on laitettu pieniä kristallitähtiä. Pauliinan blogissa (Pieni kakkupuoti) on useita, upeita koristeluvinkkejä mm. marsipaanista.




Ristiäiskakun ohjeeseen
Pienen kakkupuodin blogisti kertoo

Pienen Kakkupuodin sivuille
Muut Olotilan juhlakakut 

YLE Olotila/Rita Trötschkes

Kommentit

Ei kommentteja.