Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Kasvojenkohotus kauneushoitolasta?
 
Kategoriat:

Liisa Andström on päättänyt pistää kampoihin vanhenemiselle. Jos mieli ei tunnu liki kuusikymppiseltä, ei naamankaan tarvitse siltä näyttää.

- Mun täytyy ihan rehellisesti sanoa, että mulle on vaikea hyväksyä se että mä vanhenen. Joku ihminen on sitä mieltä että tämmönen on kypsymättömyyttä, mutta mulle ei, myyntijohtaja Liisa Andström tilittää. Taistelua iän merkkejä vastaan Liisa käy huolellisella ihonhoidolla, viisikymppisenä tehdyllä yläluomien leikkauksella ja nyt hän haluaa piristää koko kasvojen ilmettä.

copyright YLE/videokuvaa

Plastiikkakirurgin veitsi ei tällä kertaa houkuttele. Liisa on päätynyt kokeilemaan kauneushoitolan tarjoamaa hierontaan, naamioihin ja kotihoitoon perustuvaa Oro-hoitoa. SKY Cidesco kosmetologi Iiris Ylönen lupaa noin kuukauden kestävän hoitojakson tulosten näkyvän peilistä. - Eniten muutoksia nähdään ihon värissä ja pienissä pintajuonteissa. Mutta jo heti ensimmäisen hoitokerran jälkeen nähdään myös kohottavaa vaikutusta.

Vain tyhmä jättää käyttämättä?

- Kosmetiikkateollisuus on valtava bisnes, meitä naisia varten tehty. Miksi jättää käyttämättä tarjolla olevat apukeinot? Turkistukkuliikkeen myyntijohtajan mielestä huoliteltu ulkonäkö on myös osa bisnestä ja asiakaspalvelua. - Kuka ostaisi muotia naiselta, joka ei välitä omasta ulkonäöstään? Liisa Andström kysyy.

copyright YLE/videokuvaa

Liisan ystäväpiiri ei ole kummastellut satsausta omaan ulkonäköön. Moni on jo uteliaana kysellyt hoidon tehoa. Hoidon hinta, vähän alle tuhat euroa viidestä hoitolakerrasta ja kotihoitotuotteista ei myöskään ole kauhistuttanut. - Tämän ikäiset ihmiset panostavat muutenkin ulkonäköönsä ja hyvinvointiinsa. Eikä mikään hyvä ole välttämättä halpaa, ja ehkä jokin toinen asia jää nyt kokematta, mutta tämä on minun valintani.

Tuloksena parempi olo

Liisa kävi kuukauden aikana viisi kertaa kauneushoitolassa noin tunnin kestävässä hoidossa. Lisäksi hän käytti hoitoon kuuluvia kasvo- ja silmänympärysvoiteita aamuin illoin. Hoidot olivat rentouttavia ja nautinnollisia, ja tuloksiakin syntyi.

copyright YLE/videokuvaa

- Ihan kuin nämä juonteet tässä suupielessä ja poskilla olisivat pienentyneet. Ja suurin harminaihe, suun ympärystän rypyt ovat myös vähentyneet, toteaa leveästi hymyilevä Liisa. - Aamulla kun katsoo peiliin, niin en mä nyt ihan ”Vou!” kiljaise, mutta on virkistynyt olo, ja kyllä ammattilaisten kädenjäljen huomaa.

Liisa ei ole ainoa, joka hakee apua nuorekkaan ulkonäön säilyttämiseen. Kauneushoitolassa tehtävien tehohoitojen suosio on voimakkaassa kasvussa, ja asiakkaina ovat sekä naiset että miehet.

Kosmeettisia leikkauksia tehdään Suomessa vuosittain noin 6000 ja määrä lisääntyy tasaisesti. Plastiikkakirurgin asiakkaista noin yhdeksän kymmenestä on naisia. Suosituin operaatio naisilla ja miehillä on silmien yläluomileikkaus.

Tiina Klemettilä / PRIIMA