Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Listamusiikin kerääjä Arto Hietanen
 
Kategoriat:

Arto Hietanen aloitti musiikkikeräilyn perinteiseen tapaan vinyyleistä ja cd-levyistä. Kuten usein käy, harrastus vei ensin pikkusormen, sitten koko käden…

Listamusiikkia maailmalta

Arto Hietanen on keskittynyt erityisesti listamusiikkiin eli kappaleisiin, jotka ovat keikkuneet jossain päin maailmaa musiikkilistoilla. – Täytyy muistaa, että hyvää musiikkiahan olisi vaikka kuinka, minä olen rajannut tätä keräilyä näin. Mutta eipä tämä alkuperäinen rajaus silti ole estänyt Artoa laajentamasta ja kehittämästä uusia kategorioita, nyt mies on innostunut tekemään omia koosteita elokuvamusiikin alueelta.

copyright YLE/videokuvaa

Paljon pohjatyötä

- Mikään tietokoneohjelmahan ei näitä musiikkeja ja tietoja itsestään hanki, kyllä ne minun pitää sinne syöttää. Nyt Arto onkin syöttänyt lähes koko upean kokoelmansa taustatietoineen tietokoneen kautta soitettavaksi. Hän käyttää apunaan kaikkia mahdollisia hakuteoksia ja musiikkilehtien vuosikertoja taustatietoja kerätessään. Levyjä puolestaan löytyy tavallisten kauppojen lisäksi niin koti- kuin ulkomaisistakin divareista tai toisilta keräilijöiltä. Arto on myös skannannut levyjen kansia tietokoneelle, jolloin syntyykin varsin näyttäviä ”videoesityksiä”, musiikki soi ja kuvat pyörivät ruudussa.

Peruskeräilyä ja tietopankkia

copyright YLE/videokuvaa

- Helpostihan nykyaikana voisi lähes kaiken puuttuvat musiikin tilata netin kautta, mutta ei se olisi sama asia. Kyllä se perinteinen levyjen metsästys ja pläräily kuuluu tähän harrastukseen. Musiikkipiireissä Arton laaja kokoelma tunnetaan, hän on ollut mm. apuna luomassa radioasemien musiikkikantoja. Joskus myös kotimaiset artistit etsivät hänen avullaan itselleen sopivia levytyskappaleita. Haaveissa Artolla vielä on jonkin keräilyalueensa saattaminen kirjan kansien väliin, esimerkiksi Suomen listat vuosilta 1955-1980 voisi kiinnostaa suurempaakin yleisöä.

Marjo Lundvall / PRIIMA