Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Soili Suonoja ja aamun sata sanaa
 
Kategoriat:

Soili Suonoja on yksi suomalaisen liike-elämän vaikutusvaltaisimmista naisista. Häntä voisi kutsua hyvällä syyllä todelliseksi hallituskuningattareksi, sillä hän toimii useamman suuryrityksen hallituksessa kuin kukaan muu suomalaisnainen.




Ura

copyright YLE/videokuvaa

Pikkutyttönä Soili Suonoja katseli kuusamolaisen kotitalonsa ikkunasta avautuvaa maisemaa ja päätti, että ”tänne pakkaseen en jää”. Hän lähti etelään, opiskeli kotitalousopettajaksi ja sai työpaikan Fazerin leipomoputiikista. Siitä alkoi vuosikymmeniä kestänyt ura, minkä huipentumana Soili Suonoja oli henkilöstöravintola Fazer Amican toimitusjohtaja. Tänä päivänä Suonoja toimii yli kymmenen suomalaisen suuryrityksen hallituksessa.

Tasa-arvo

copyright YLE/videokuvaa

Päivätyön jättänyt Suonoja on siis todellinen hallitusammattilainen. Hän haluaa vaikuttaa omalla esimerkillään pörssiyhtiöiden ja muun yritysmaailman tasa-arvoistumiseen. Suonoja toivookin, että hallitusten erillisiä naiskiintiöitä ei tarvittaisi, vaan naiset otettaisiin huomioon hallitusjäseniä valittaessa tasaveroisina toimijoina. Soili Suonoja uskoo muutoksen toteutuvan pikkuhiljaa.

Onni

copyright YLE/videokuvaa

Soili Suonoja asuu Nurmijärvellä maanviljelijämiehensä Tarmon kanssa. Aviomies Tarmo on kauppaneuvokselle elämän suurin onnen lähde.
Pariskunta sopi jo naimisiin mennessä, että Tarmo hoitaa pääosin kotiasiat. Perheen tyttären ollessa pieni olikin luontevaa, että pihapiirissä työskentelevä Tarmo kantoi suuremman vastuun lapsen kasvatuksesta ja kiireinen liikenainen saattoi keskittyä täysillä busineksen hoitamiseen.
Tarmo Suonojalla on yksinkertainen, käytännössä hyväksi havaittu vinkki siihen, mikä pitää avioliiton hyvässä vireessä. Kiireinen aviopari vaihtaa aamuisin ainakin sata sanaa keskenään.


Kirsi Markkanen / PRIIMA