Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Priiman osakkeet miinuksella, mutta osingot lämmittävät
 
Kategoriat:

Priima osti 11.2.2008 kuvitteellisesti viiden yhtiön osakkeita viidellätoista tuhannella eurolla. Tilannekatsaus: Pörssimyrsky ravistelee selvästi myös Priiman osakesalkkua, mutta paniikkiin ei ole aihetta.

Priiman salkussa on Keskon, Metson, Elisan, Neste Oilin ja Nordean osakkeita. Kyseessä on pitkän tähtäimen sijoitus, mikä mahdollistaa salkun tilanteen kohentumisen. Optimistinen pitää olla, vaikka epävarmuus finanssimaailmassa ja maailmantaloudessa jatkuu. Tilannekatsauspäivänä 14.4. salkku oli miinuksella 4,7 prosenttia eli 707 euroa. Ainut plussalle kivunnut oli Nordean osake, jonka arvo kasvoi kahdessa kuukaudessa melkein 10 prosenttia. Heikoimmin menestyi Elisa, joka laski 12 prosenttia.

Priiman salkunhoitaja halusi hankkia osakkeita, joista oli luvassa hyvät osingot. Odotukset toteutuivat melko hyvin: Osinkoja kertyi yhteensä 1 054 euroa. Huippuosingot antoi mm. Metso, jonka yhtiökokousta ja osinkopäätöstä Priima oli seuraamassa varmuuden vuoksi. Yhtiökokous vahvisti kolmen euron osingon osaketta kohti. Yhtiökokouksen tarjoilukin oli hyvä, joten Metsoon kannatti sijoittaa.

Metson toimitusjohtaja Jorma Eloranta kertoi kokousväelle, että myös tämä vuosi näyttää hyvältä, vaikka maailmantalouden kehityksen epävarmuus onkin siirtänyt muutamien massa- ja paperiteollisuuden projektien aloittamista.


copyright YLE/videokuvaa


Priiman salkunhoitaja käväisi myös pörssi-illassa Tampere-talolla. Pörssisäätiö ja paikalliset osakesäästäjien yhdistykset järjestävät vuosittain pörssi-iltoja eri puolilla maata. Kaikille kiinnostuneille avoimissa pörssi-illoissa on pörssiyhtiöiden johtajia kertomassa näkymistä.

Tampereen illassa oli paikalla Nordean varatoimitusjohtaja Olli-Petteri Lehtinen, joka kertoi Nordean osinkokehityksen olleen viime vuosina hyvä. Osinko on kaksinkertaistunut viidessa vuodessa, ja viime vuoden tuloksesta lohkesi 50 sentin osinko. Priimalle tuli Nordealta 100 euroa.

Priiman virtuaalisalkku jää muhimaan kaappiinsa kesän ajaksi. Kesällä pörssi on yleensä aika hiljainen, mutta miten lie epävarma tilanne vaikuttaa? Syksyllä taas tarkastellaan, miten salkku menestyy. Pidetään peukkuja ja toivotaan pörssimyrskyn laantuvan!


Priiman salkun tilanne 14.4.2008

Osake Arvon muutos % Osingot 2008
Nordea + 9,92 100,00 €
Neste Oil  - 0,10 120,00 €
Kesko - 7,45 240,00 €
Metso  - 7,95 450,00 € 
Elisa -12,11 144,00 €



Priima/Mikko Määttälä