Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
22.02.2007
 

Studiokeskustelussa Eeva-Leena Vaahtio

Viisikymppisilläkin on mahdollisuuksia työmarkkinoilla, sanoo asiaan työssään ja tutkimuksissaan perehtynyt yhteiskuntatieteiden tohtori Eeva-Leena Vaahtio. Hän kehottaakin pitämään huolta, ettei kenelläkään ”oppimisradat ruohottuisi”.

 

Mitä kuuluu Chrisse Johansson?

Chrisse Johansson, tuhansien laulujen nainen sanoo olleensa aina utelias elämälle. Niinpä elämän pyörä on hänet heittänyt Espanjaan. Hän asuu Aurinkorannikolla, Fuengirolassa. On asunut jo 11 vuotta ja on tyytyväinen oloonsa.

 

Ikäjohtaminen

Suomelle myönnettiin hiljattain Carl Bertelsmann –palkinto hyvästä ikäjohtamisesta. Ykkössija tuli 21 maan joukosta. Palkintorahat, 150 000 euroa, on säätiöity ja näistä rahoista jaetaan vuosittain kannustuspotteja ikäjohtamistaan kehittäneille työyhteisöille.

 

Markku Rönkkö - Suomi-kuva

Suomi on huolissaan imagostaan kuin finninaamainen teini.

 

Elämäntapana Annikinkadun puutalokortteli Tampereella

Oikeassa kylässä jokainen on arvostettu, jokaista tarvitaan ja rakastetaan. Tällainen kylä löytyy Tampereelta, kyhjöttämässä kerrostalojen keskellä Annikinkadulla.

 

Suolahuoneesta apua astmaan

Helsinkiläinen Annikki Holm sairastaa keskivaikeaa astmaa ja saa siihen lääkärin määräämää lääkehoitoa. Hän päätti kokeilla ensimmäistä kertaa, helpottaisiko hengittely suolahuoneessa. Hän otti viiden hoitokerran kuurin viikon aikana, 40 minuuttia joka toinen päivä.

 

Miksi viereinen jono kulkee aina nopeammin?

Jonottaminen on aina ärsyttävää, jonossa vietetty aika koetaan ajan hukkana ja jonottajan oikeudentaju saattaa kärsiä, sanoo Helsingin Kauppakorkeakoulun logistiikan assistentti Mikko Tarkkala.