Kaksintaistelu

Kaksintaistelun ranskalainen olemus nousee kirjallisuudesta ja elokuvista. Kuuluisimmat kohtaukset ovat Alexandre Dumas’n Kolmesta muskettisoturista (Les trois musquetaires) ja rautanaamion tarinasta romaanissa Bragelonnen varakreivi eli muskettisoturien viimeiset urotyöt (Le Vicomte de Bragelonne). Aseena leiskuu ranskalaisista ranskalaisin – miekka.

Kaksintaistelu syntyi jo antiikin aikana. Ateenassa ja Roomassa tiedetään olleen miekkailukouluja. Keskiajalla miekkailutaito määriteltiin yhdeksi seitsemästä ritarihyveestä. Näyttävänä mittelönä taistelumuoto tuli tunnetuksi Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa. Siihen syttyivät etenkin sotilashenkilöt ja nuori aatelisto. Myös porvariston ylimmät kerrokset ja opiskelijat saattoivat intoutua kaksintaisteluun. Kysymyksessä oli uhattu kunnia tai kunnianloukkaus, johon haettiin hyvitystä. Perussääntönä oli, että ensimmäinen haavoittunut osapuoli oli häviäjä. Taistelut saattoivat kuitenkin olla hyvin väkivaltaisia ja päättyivät usein kuolemaan.

Käytäntö yleistyi kiusallisesti. Monet paavit yrittivät lopettaa kaksintaistelun kokonaan. Katoliselle kirkolle ilmiö oli ongelmallinen, koska uhreja ei kirkon sääntöjen mukaan sopinut haudata kirkkomaahan. Paavi Klemens VIII:n julistus vuodelta 1592 kaksintaistelun kieltämiseksi on historiallisesti keskeinen, koska julistus vietiin kirkkolainsäädäntöön asti. Sen painoarvo jäi kuitenkin vähäiseksi, sillä kaksintaistelu jatkui julkisuudelta salassa ja sai hiljaisen hyväksynnän.

Vuosisatojen vieriessä miekka piti kaksintaisteluissa pintansa, mutta 1800-luvun romaanikirjallisuudessa puhuttiin jo pistooleista. Kaksintaistelutilanteet rakennettiin lähes näytelmän tapaan, jotta jokainen yksityiskohta tehtiin oikein, visuaalista draamaa unohtamatta. Taistelijoilla oli jopa omat sekundantit eli avustajat.

Ranskalainen, pitkälti italialaiseen perinteeseen pohjautuva miekkailutaito on jäänyt jaloksi, kaikkialla suosituksi urheilumuodoksi, joka on tunnustettu myös olympialajiksi. Ranskalaisessa miekkailussa korostetaan lajin älyllistä ja henkistä haastetta.

”Kaksintaistelun psykologia ydin on ihmisen oman rohkeuden esiintuominen, sen tiedostaminen ja tilaisuus näyttää se muille. Taistelun kautta saattoi osoittaa olevansa kunnian mies.” Näin luonnehtii historian professori Michel Chalon Montpellier’n yliopistosta kaksintaistelun henkistä puolta.

”Miekkailu on ennen kaikkea aivourheilua, käyttääpä taistelija florettia, kalpaa tai säilää. Koordinaatio on hallittava, on reagoitava ja pääteltävä nopeasti,” määrittelee miekkailumestari Gilles Frédaigues Montpellier’n miekkailuseurasta (Salle d’escrime de Peyroux).

Toteutuessaan miekkailtujen kaksintaisteluiden säännöt ovat tarjonneet molemmille osapuolille yhtäläiset mahdollisuudet voittaa, koska mittelö on käyty kahdella tasolla, henkisellä ja fyysisellä. Miekkailussa tilanne muuttuu salamannopeasti. Kuten elämässä. Siihen on osattava vastata.

Talo Ranskasssa –blogin kirjoittaja on romaanisiin kieliin erikoistunut YLEn toimittaja ja Helsingin ranskalais-suomalaisen yhdistyksen puheenjohtaja.