YLE Teema

 

Julkaistu tiistaina 06.09.2011 25 163

Koska sielu kuolee?

Kirjoittanut: Riitta Jalonen

Aina välillä ei voi olla ihmettelemättä. Olkoon vain, että yksin nykyhetki on varmaa ja todellista – mutta joskus voi silti tietää, että kohta tapahtuu onnettomuus. Olkoon vain, että viestit kulkevat joko kasvokkain tai välityskanavien kautta – mutta silti tieto läheisen kuolemasta voi tavoittaa salamannopeasti tuhansien kilometrien päästä, ilman mitään välinettä. Ihmisillä on kokemuksia, jotka ovat heille todellisia. Tieteelle ne ovat olleet hallusinaatioita.

Nyt tiedemaailman suhtautuminen parapsykologisten (ns. yliluonnollisten) ilmiöiden tutkimiseen on muuttunut sallivammaksi. Näin sivusta katsoen näyttää, että se on lähes dogmaattisesta kieltämisestä muuttunut avoimeksi ajatteluksi. Se, että ilmiötä ei voi palauttaa kemiallis-fysikaaliseen asuun tai psykologisiksi prosesseiksi, ei voi olla esteenä sille, että tiede yrittää ottaa selville, mistä on kysymys. Joskus ennen näitä ilmiöitä tutkittiin siinä mielessä, että voitaisiin tieteellisesti todistaa, että niitä EI VOI olla olemassa. Nyt tutkitaan siinä mielessä, että JOSPA ne ovatkin todellisia - miten silloin käsitystä ihmisen psyyken rajoista pitäisi muuttaa? Ja toisenlainen asenne tuottaa toisenlaista tietoa.

Kun mietin, mitä erityistä tarjota YLE Teeman yleisölle kanavan täyttäessä 10 vuotta, halusin pysähtyä elämän suurten kysymysten äärelle: Mistä maailma tulee, mistä me tulemme? Minne me menemme – ja mitä tapahtuu kuollessa? Milloin ihmisen sielu kuolee?

Teeman Tiedetorstai sukeltaa tänä syksynä sielun syvyyksiin ja avaa ovia, joiden takana huikaisee. Mielen salattu voima –sarja (alkaa 8.9.) aiheutti keväällä Tanskassa palautevyöryn. Ihmiset jakoivat kokemuksiaan, joista olivat vaienneet vuosikymmeniä. Epäilemättä tuli paljon uutta aineistoa tutkittavaksi! Mutta uudella tiedolla on muutakin yhteiskunnallista merkitystä kuin psykologisten patojen avautuminen: olisiko joidenkin sairauksien hoidossa kansanterveydellisesti ja –taloudellisesti tuloksekkaampaa satsatakin enemmän ihmisen omaan kykyyn parantua (vaikkapa lumevaikutusta tehostamalla) kuin lääkkeisiin? Kumpi parantaa paremmin?

Ihmismielen salaisuuksia avataan Teemalla koko alkusyksyn ajan, lokakuun loppuun asti. Ohjelmapakettiin sisältyy myös kolme tieteen teemailtaa: Ajatuksen parantava voima 8.9., Tajunta ja todellisuus 15.9., sekä henkilökohtaisen moraalin kulttuurisia kytkentöjä pohtiva Tottelemisen rajat 29.9.

Elämän suurten kysymysten äärellä olemme myös syyskaudeksi avatulla toisella tieteen ohjelmapaikalla, tiistaisin klo 20 (uusinta torstaisin klo 19). Katsojien pyynnöstä siinä mm. uusitaan Esko Valtaojan johdattelema keskusteluohjelma Viisi kulmaa kosmologiaan. Olkoon vain, että oli alkuräjähdys – mutta miten maailma on järjestäytynyt niin kauniisti? Tiedon ja uskomisen rajoilla ollaan tässäkin sarjassa.

Toivon katsojillekin näille retkille mukaan aimo annoksen avointa mieltä!

 

Riitta Jalonen on Ylen faktaohjelmien tilaaja, joka uskoo tieteen kykyyn avata uusia maailmoja.

Suosittele163 Suosittelee

Kommentit

Anonyymi

Nyt on kyllä mykistynyt olo. Olen kaikin puolin ylen valtionrahoituksen puolella varsinkin Teema-kanavan vuoksi, mutta kun faktaohjelmien tilaaja kirjoittaa noin uskomatonta epätieteellistä sontaa "tiedemaailman muuttumisena sallivammaksi" on kyllä joku byrokraatti palkannut ihan väärän ihmisen.

Näyttäkää ihmeessä kuudensia aistejanne, mutta älkää menkö kertomaan moisia valheita. Kaikki maailman historiassa havaitut ilmiöt on voitu lopulta palauttaa kemiallis-fysikaaliseen asuun. Tietääköhän Riitta Jalonen miksikä empiirisesti havaittavaa paranormaalia ilmiötä kutsutaan tiedemaailmassa?

Normaaliksi ilmiöksi.

Koska kun tutkitaan tarpeeksi ei ole mitään harmaata aluetta fiktion ja faktan välillä. On vain valheita joilla huijataan hyväuskoisilta ihmisiltä rahat, terveys ja monessa tapauksessa henki (vaikka lumelääkkeet joskus toimisivatkin homeopaatit silti tappavat ihmisiä sokeripillereillään) ja todistettuja, ymmärrettyjä, tieteellisiä metodeita parantaa ihmisten arkea ja ymmärrystä.

Veikko Sorvaniemi

Tuskin maltan odottaa kun tiedeohjelmanne näyttää miltä sielu näyttää ja missä päin ihmistä se on. Sielujen kuolemisajankohdasta on myös mielenkiintoista saada tietoa ja nähdä tilastoja. Esim. kuolevatko eri uskontokuntien sielut samaan aikaan? Onko uskottoman sielu jo valmiiksi kuollut?

"Nyt tiedemaailman suhtautuminen parapsykologisten (ns. yliluonnollisten) ilmiöiden tutkimiseen on muuttunut sallivammaksi"

Tämäntapainen väite vaatisi hieman perusteluita.

HalfNelson

Teema... Tuosta ei ole enää kovin pitkä matka Nelosen "dokumentteihin" ja siihen, että yksi harvoista hyvistä syistä maksaa televisiolupaa häviää.

Ei näin!

Anonyymi

Skeptikot vauhdissa :)

Ihminen

Voi että teitä materialistisia tiedehöppänöitä. Onkohan ajatuksesi olemassa, koska sitä ei näy...? Oikeasti, haluatteko huijata itseänne koko elämän uskomalla vain tieteellisesti todistettuihin asioihin, jotka on vain jonkun ihmisen tekemiä yhteenvetoja tietystä aineistosta? On niin paljon muutakin. Ja älkää ihmeessä katsoko näitä ohjelmia, ettei vain "ainoa oikea maailmankuvanne" satu liikaa järkkymään. Teidän mielenterveytenne saattaisi järkkyä, mutta ei hei, onko sitäkään olemassa koska sitä ei voi nähdä ...?

Anonyymi

Se että ei ole mitään todisteita jostain, ei todista vielä, että ilmiötä ei olisi olemassa. Avoin mieli näköjään tarkoittaa edelleen juuri sitä mitä se tarkoitti myös keskiajalla, kun uskottiin, että ollaan universumin keskipiste - kaikki toisinajattelijat poltettiin roviolla.

Tällaiset vertailut "Tuosta ei ole enää kovin pitkä matka Nelosen "dokumentteihin"" kertoo vaan siitä, että media on vahvasti aivopessyt meitä ja tietyt asiat muutetaan vitsiksi ihan tarkoituksella (toki suurin osa näissä ohjelmissa esitetyistä jutuista saattaa ollakin kuvitelmaa ja harhaa).Silti, miksi näitä sitten esitetään ja miksi se näin on, voisi kuvitella että tiedemaailma pelkää omien dogmien pirstaloitumista, jos jotain poikkeavaa havaitaankin. Media tietää tämän ja käyttää sitä häikäilemttömästi hyväkseen.

Sille, että onko olemassa sielu ja onko se kuolematon, ei ole vielä olemassa todisteita. Se, että onko olemassa MITÄÄN ns. fyysisen maailman lisäksi, ei ole vielä mitään todisteita. Mutta eipähän ollut todisteita maapallon pyöreydestäkään silloin joskus hämärinä aikoina, eikä paljon muustakaan mikä nykyään vaikuttaa itsestäänselvyydeltä.

Meillä taitaa olla taipumus ottaa asiat itsestäänselvyytenä ja absoluuttisina totuuksina. Ehkä siksi, että elämä silloin tuntuu helpommalta ja turvallisemmalta - mutta, eikö tämäkin ole harha?

Anonyymi

Like!

Anonyymi

Ihminen kirjoitti:
Voi että teitä materialistisia tiedehöppänöitä. Onkohan ajatuksesi olemassa, koska sitä ei näy...? Oikeasti, haluatteko huijata itseänne koko elämän uskomalla vain tieteellisesti todistettuihin asioihin, jotka on vain jonkun ihmisen tekemiä yhteenvetoja tietystä aineistosta? On niin paljon muutakin. Ja älkää ihmeessä katsoko näitä ohjelmia, ettei vain "ainoa oikea maailmankuvanne" satu liikaa järkkymään. Teidän mielenterveytenne saattaisi järkkyä, mutta ei hei, onko sitäkään olemassa koska sitä ei voi nähdä ...?

Anteeksi, mutta etkö ole oikeasti koskaan kuullut MRI- tai PET-kuvauksista joissa aivotoiminta näkyy ihan selkeästi? Aivotoiminta koostuu sähköimpulsseista joita kyllä pystytään tutkimaan ja näkemään, vaikkei nykyteknologialla vielä ihan täysin tulkitsemaan. Samoin mielenterveydestä ja sen yhteyksistä kemiallis-fysikaalisiin ilmiöihin on ihan vedenpitävää empiiristä näyttöä.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Ihminen kirjoitti:
Voi että teitä materialistisia tiedehöppänöitä. Onkohan ajatuksesi olemassa, koska sitä ei näy...? Oikeasti, haluatteko huijata itseänne koko elämän uskomalla vain tieteellisesti todistettuihin asioihin, jotka on vain jonkun ihmisen tekemiä yhteenvetoja tietystä aineistosta? On niin paljon muutakin. Ja älkää ihmeessä katsoko näitä ohjelmia, ettei vain "ainoa oikea maailmankuvanne" satu liikaa järkkymään. Teidän mielenterveytenne saattaisi järkkyä, mutta ei hei, onko sitäkään olemassa koska sitä ei voi nähdä ...?

Anteeksi, mutta etkö ole oikeasti koskaan kuullut MRI- tai PET-kuvauksista joissa aivotoiminta näkyy ihan selkeästi? Aivotoiminta koostuu sähköimpulsseista joita kyllä pystytään tutkimaan ja näkemään, vaikkei nykyteknologialla vielä ihan täysin tulkitsemaan. Samoin mielenterveydestä ja sen yhteyksistä kemiallis-fysikaalisiin ilmiöihin on ihan vedenpitävää empiiristä näyttöä.

Onhan tietokoneessakin näyttöä siitä, että joku naputtaa näppäimistöä, vapaan muistin määrä vaihtelee ja prosessorn käyttöaikaa voidaan mitata komentojen mukaan. Mutta kuka naputtelee näppäimistöä? Tämä on nyt vaan tällainen filosofinen ongelmanasettelu, mutta kuvaa parhaiten (mun mielestä) nykytieteen ongelmia parailmiöiden tutkimisessa ja tulktsemisessa.

Seeker

Se, että ihmiset eivät halua todeta mitään poikkeavaa, on ihan luonnolinen reaktio ihmisluonteelle ja liittyy vahvasti ihmisen sosiaaliseen luonteeseen - ihminen sopeutuu parhaiten joukkoon, jos sillä on sama mielipide, kun enemmistöllä, eli sillä joukolla, johon hän haluaa kuulua. Eihän kukaan halua olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka puhuu hölynpölyä tai on eri mieltä kuin enemmistä. Siis mitä - parapsykologiset ilmiöt, ai että olisiko mahdollista sielun olemassaolo, ai että tämäkö hyvää musiikkia, siis mitä, tykkäsit sä muka tästä leffasta.
Kaikki omat arvot ollaan valmiita hukkaamaan, jos halutaan kuulua joukkoon. Ihminen on sosiaalinen eläin, ja paljolti tämän eläimen hyvinvoinnin ja menestyksen ratkaisee se miten paljon muu yhteisö tykkää hänestä ja arvostaa häntä. Siksi meillä yhteisönä on vaikea muutaa omia arvoja ja käsityksiä enemmistöstä poikkeavaksi, puhutaan nyt sitten tieteestä taikka mistä tahansa muusta. Ja sama ominaisuus on meitä historian saatossa hidastanut kehityksessa, sekä tieteellisessä, että uskonnnollisessa.

PS! Uskonnollisessa kehityksessä ollaan aika lailla edelleen keskiajalla, mikä on hyvä esimerkki siitä sosiaalisesta rajoitukseta.

Seeker

Niin, ja vielä sen verran - mun mielestä on hieno, että faktaohjelmien tilaaja kertoo näistä asioista, koska juuri siten saadaan kangistuneet kaavat muurrettua ja uusia näkökulmia. Myös tieteen pitäisi enemmän laajentaa spektriä.

Anne

Hienoa että asioista keskustellaan avoimesti, pohditaan kaikilta kanteilta, tutkitaan tieteellisesti ja tuodaan tulokset kaikkien tietoon. Miten monimuotoisia mahdollisuuksia uusi ajattelu avaakaan. Ei kannata sulkea uusia mahdollisuuksia pois nimeten niitä huuhaaksi - sähkövaloakin pelättiin ja Pariisin ennustettiin hukkuvan vuosisadan vaihteen jälkeen hevosenlantaan (mutta sitten keksittiin polttomoottori ja auto...)

Anonyymi

mietteitä lisää ko asiaan.
Kun päätät ja toteutat itseäsi jossain ammatissa tai tehtävässä, sinun on aktivoitava itsesi ja uskomuksesi, tehtäväsi kaltaiseksi.
Mitä enempi rakastat ja iloitset työstäsi, sitä lähempänä olet sydämesi värähtelyä ja omaa elämäntehtävääsi, olet löytänyt oman ammattisi.
Kuuntele sydämesi johdatusta, mitä tahdot tehdä.www.danjarmoauttaa.fi

Valoenergialla on mahdollista hoitaa kaikkea, skeptikkokin saa apua.

Parantuminen vaatii omaa tahtoa, oma osuus on tehtävä, ketään ei voi väkisin tehdä terveeksi.
Usein on niin, että sairaus antaa turvallisuutta, sillä saa huomiota.

noetiikka

Noetiikka on pystynyt tieteellisesti todistamaan, että ihmisen energia, "sielu" jää olemaan fyysiseen kehon kuoleman jälkeen ja sen kanssa voidaan kommunikoida. On tieteellistä tutkimusnäyttöä siitä, että rukouksen avulla ihmiset paranevat nopeammin kuin ilman rukousta, jopa siten, että rukoileminen on tehty tulevaisuudessa (retro-vaikutus). Institue of noetic science on tutkinut näitä asioita jo kauan, heidän nettisivuiltaan voi hakea lisää faktaa. Jos oma maailmankuva ja mielenterveys kestää sen....

Anonyymi

Hienoa, että maailma alkaa olla avoimempi myös kaikelle mikä ei ole ns. näkyvissä ihan kaikille maailman ihmisille- vielä. Pikkuhiljaa mielten avartuessa näemme myös laajemmin ja enemmän :).

MRI ja PET ovat hienoja tieteen ja tekniikan saavutuksia, joista todella on apua aivotoimintojen tutkimuksessa, mutta niilläkään ei saada vielä kaikkea näkyviin (olen itse ko.alalla), tarvittaisiin vieläkin herkempiä ja muihinkin kuin magneettiseen ja verenkiertoon sekä perustuvi laitteita ja kuvantamismenetelmiä. Näitä odotellessa on kiva katsella dokumentteja, jotka on tehty avoimin mielin, eikä vanhanaikaisin ja kapein katselmuksin.

Voinen todeta, että eihän maapallonkaan uskottu olevan pyöreä ;). Niin se elämä menee- kaikkea uutta vastaan pökkyröidään ennenkuin se konkreettisesti voidaan todeta tai yleistyy muuten vain käytännön kokemuksen ja kokemisen kautta.

Anonyymi

...edelliseen siis lisäys, joka jäi kesken: verenkiertoon sekä luiseen ja sähköiseen perustuvia...

Anonyymi

"Koska kun tutkitaan tarpeeksi ei ole mitään harmaata aluetta fiktion ja faktan välillä. On vain valheita joilla huijataan hyväuskoisilta ihmisiltä rahat, terveys ja monessa tapauksessa henki (vaikka lumelääkkeet joskus toimisivatkin homeopaatit silti tappavat ihmisiä sokeripillereillään) ja todistettuja, ymmärrettyjä, tieteellisiä metodeita parantaa ihmisten arkea ja ymmärrystä".

Ja virallista lääketiedettäkö ei voi syyttää ihmisen sumuttamisesta, tappamisesta ja vammauttamisista jne.?

Hienosäädetty universumi

Toimittaja Jaloselta hyvä huomio: "Olkoon vain, että oli alkuräjähdys –mutta miten maailma on järjestäytynyt niin kauniisti?"

Niinpä, miten ihmeessä räjähdyksestä voi tulla ITSESTÄÄN ILMAN ULKOPUOLISTA voimaa äärimmäisen tarkasti hienosäädetty maailmankaikkeus ??!!
Kaikkien luonnonlakeineen joita vaaditaan elämän syntymiseen ja ennen kaikkea sen ylläpitämiseksi.

Mistä tulee JÄRJESTYS ja kuka sitä ylläpitää ?

Anonyymi

Tuossa Mielen salattu voima-dokkarissa ei mielestäni ollut mitään epätieteellistä. Ja tottahan on että aina välillä ihmisille tapahtuu kaikenlaista hämärää ja epätieteellistä, mitä ei (vielä) voida selittää. Itse olen paatunut skeptikko, mutta silti olen nähnyt enneunia, jotka voi selittää vain sattumalla, jos selitystä vaatii. Monilla "yliluonnollisilla" kokemuksilla taas on selitys, mitä taas monet eivät halua kuulla.

Pitää muistaa että esimerkiksi antimateria tai mustat aukot olisivat ennen vanhaan ollut monelle kova pala purtavaksi. Miten voi olla ainetta jota emme voi aistia? Puhumattakaan siitä että maa kiertää aurinkoa eikä päin vastoin, miten se nyt aurinkoa voisi kiertää, järkikin sanoo ettei se saa tehdä niin!

Hienosäädetty universumi kirjoitti:

Mistä tulee JÄRJESTYS ja kuka sitä ylläpitää ?

Miksi sen pitäisi tulla jostain tai sitä pitäisi erikseen ylläpitää? Ehkä kaikki vain on ja perustuu järjestykseen (eli matematiikkaan).

Tieteellisyydestä

On totta, että tieteentekijät joutuvat korjaamaan tulkintojaan, kun uutta todistusaineistoa ilmenee. Tieteen kriteereihin nyt kuitenkin kuuluu se, että pikku hiljaa kerätään aineistoa ja suljetaan pois vääriä selityksiä tai tulkintoja jne. jne. Yhden dokumentin perusteella voi todeta että kas vain, tuollaistakin on, mutta tieteelliset dokumentit ovat aina niin popularisoituja ja yksinkertaistettuja tuloksiltaan, etteivät ne oikein kelpaa horjuttamaan maailmankuvaa.

Mietin tuota dokkaria katsoessani (nyt oli hypnoosia ja uudelleensyntymistä jne.) että siinä ei nyt kuitenkaan ollut ihan mullistavia kvantitatiivisia määriä uudestisyntymän kokeneita tai kuolleiden vierailuja seuranneita. Olisi ollut myös kiinnostavaa tietää, miten lapset kasvaessaan toimivat noiden muistojensa kanssa - jäävätkö ne sikseen. Olen itse miettinyt sitä, että uudestisyntyneitä Marie Antoinetteja taitaa olla aika paljon - missä ovat kaikki uudestisyntyneet maaorjat? Eli kaikenlaista höttöä on näiden ilmiöiden ympärillä.

Yksi huomio: parikymmentä vuotta sitten ilmestyivät Reima Kampmanin kirjat "Kuka minä olen?" ja "Et ole yksin". Siellä oli esimerkki tytöstä, joka kertoi aiemmasta elämästään vuosisatojen tuolla puolen, mutta hypnoosissa ilmeni, että hänen aivonsa olivat keränneet tietoa musiikin oppikirjasta.

Mutta lisätietoja odotellessa... Tiede ei tiedä kaikkea, mutta on myös paljon epätieteellisiä väitteitä, joista ei niistäkään ole mihinkään.

Anonyymi

Tieteellisyydestä kirjoitti:
On totta, että tieteentekijät joutuvat korjaamaan tulkintojaan, kun uutta todistusaineistoa ilmenee. Tieteen kriteereihin nyt kuitenkin kuuluu se, että pikku hiljaa kerätään aineistoa ja suljetaan pois vääriä selityksiä tai tulkintoja jne. jne. Yhden dokumentin perusteella voi todeta että kas vain, tuollaistakin on, mutta tieteelliset dokumentit ovat aina niin popularisoituja ja yksinkertaistettuja tuloksiltaan, etteivät ne oikein kelpaa horjuttamaan maailmankuvaa.

Mietin tuota dokkaria katsoessani (nyt oli hypnoosia ja uudelleensyntymistä jne.) että siinä ei nyt kuitenkaan ollut ihan mullistavia kvantitatiivisia määriä uudestisyntymän kokeneita tai kuolleiden vierailuja seuranneita. Olisi ollut myös kiinnostavaa tietää, miten lapset kasvaessaan toimivat noiden muistojensa kanssa - jäävätkö ne sikseen. Olen itse miettinyt sitä, että uudestisyntyneitä Marie Antoinetteja taitaa olla aika paljon - missä ovat kaikki uudestisyntyneet maaorjat? Eli kaikenlaista höttöä on näiden ilmiöiden ympärillä.

Yksi huomio: parikymmentä vuotta sitten ilmestyivät Reima Kampmanin kirjat "Kuka minä olen?" ja "Et ole yksin". Siellä oli esimerkki tytöstä, joka kertoi aiemmasta elämästään vuosisatojen tuolla puolen, mutta hypnoosissa ilmeni, että hänen aivonsa olivat keränneet tietoa musiikin oppikirjasta.

Mutta lisätietoja odotellessa... Tiede ei tiedä kaikkea, mutta on myös paljon epätieteellisiä väitteitä, joista ei niistäkään ole mihinkään.

Tuo on hyvin totta. Useimmille asioille on hyvin tavallinen selitys, esimerkiksi unihalvaus tai alitajuisesti saadut tiedot, joita unet sitten pyörittävät yöllä. Hyvin moni aavekokemus ja enneuni voidaan selittää noilla.

Silti, omaa skeptisyyttäni on horjuttanut se, että omista ja tuttavien kokemuksista löytyy hyvin paljon enneunia ja omaisten kuolemasta tietämisiä. Osassa oli selvästi alitajuista tietoa, mitä valveilla ei tajunnut ajatella vaikka merkit olivat olemassa, mutta kaikkia en ole saanut selitettyä muuten kuin sattumalla, ja se tuntuu välillä väkinäiseltä selitykseltä. On jokaisen oma asia uskooko että taustalla oli jotain muuta kuin se sattuma, mutta tapahtumaa ei saa tapahtumattomaksi vain sillä ettei usko että se tapahtui.

Kaikkia kokemuksia ei voi tietenkään laittaa telepatian tai muun sellaisen piikkiin, mutta periaatteessa ei kai ole esteitä etteikö olisi jotain sellaista, jota nykytiede ei olisi vielä löytänyt. Liian suljettu mieli estää tieteen kehityksen, mutta toisaalta löytyy niitä ääripäitä kun esimerkiksi kvanttifysiikalla selitetään kaikenlainen new age-hörhöily mitä joku vain älyää keksiä. Ihmisillä on luontainen taipumus taikauskoon, mutta siinä vain pitää muistaa pitää jalat maassa.

Pekka M.

Näitä yliluonnollisia kokemuksia on ihmisillä miljoonia, ja eräs seikka joka estää ihmisiä näkemästä totuutta, on meidän materialistinen maailmankuvamme, jonka varassa tiedekin toimii. Mutta olen täysin vakuuttuunut että jos tai kun tiede vielä kehittyy, se tulee ymmärtämään näitä asioita, ja että tulevaisuuteen näkeminen on todellakin mahdollista, ja että kuolleet todellakin voivat ilmestyä meille. Pidän myös mahdollisena että ihminen joka kuolee nuorena väkivaltaisesta, voi saada vielä uuden mahdollisuuden elää jälleensyntymässä. En pidä tätä sinänsä kristillisen uskon vastaisena ajatuksena, etenkään kun ihminen joka tulee uskoon, todennäköisesti ei enää tarvitse uutta syntymää.

Ohjelma oli erittäin mielenkiintoinen ja antaa paljon ajattelemisen aihetta, etenkin heille joita rasittaa vielä vanhanaikaiset tieteelliset käsitykset todellisuudesta.

Satumaa

Mielestäni sattumaa ei ole, kaikki sattumukset ihmiselämässä ja luonnossa palvelevat sitä tarkoitusta, miksi ollaan täällä.

Anonyymi

www.beat-drdre.comProducer et perfectionniste audiophile, Né de la collaboration du rappeur Dr Beats tout rendu vraiment exceptionnelle pour séduire you.beats by dr dre par casque dr dre sont intra-auriculaires avec transducteurs large. est proche d'un modèle de Studio et le Solo Beats Solo HD? Ou un modèle à part entière? Nous allons voir à travers ce test rapide .. Ceci a été réalisé avec le Tour Beats Pro, tissu, pink.Monster a dévoilé une nouvelle pour cet hiver, délivrant de la musique quel que soit le volume sans distorsion. Le DJ français a conclu un partenariat avec beat by dre parce qu'ils ont déjà fait leurs preuves avant qu'ils ne soient des produits de qualité, Le ControlTalk télécommande et le micro sont compatibles avec les écouteurs iPod nano 4G.Dans série bat par Dr, En cette promotion bénéfice début de l'hiver offrant gratuitement un casque Monster Beats Monster Beats achat d'un casque à un prix supérieur à € 159, même dans vos oreilles. les soldes sur la boutique en ligne docteurdre-fr. ils offrir encore plus à l'écoute de la musique, les prix des maisons Beats Detox ne sont pas chers et sont à la porte de toutes les bourses. Profitez de notre livraison gratuite et notre promotion qui ne vous laissera pas indifférent, Et vous rassurer. Dre nom n'est plus présent car il est connu dans le monde entier pour son talent artistique. et comme marques telles que Bose. Les ports de câble d'entrée / sortie double vous permet de partager mêle à la chaîne de connexion casques fonction, Dre - avec l'avantage de ne pas s'emmêler dans les fils, en addition.Les Beats casque sans fil offrent un son puissant aussi clair et fort que n'importe quel casque filaire autresCasque Beats