Saksalaisdekkarit Kakkoselta Ykköselle

Ajankohtaista

Saksalaisdekkarit Kakkoselta Ykköselle

Julkaistu maanantaina 04.03.2013

YLE Kuvapalvelu

Päivitys 27.12.2013: Saksalaisdekkarit siirtyvät vuonna 2014 TV1:n sunnuntai-iltaan. Kevään krimeinä vuorottelevat 26.1. alkaen Ketun ja Kahden keikan uudet jaksot.

Kakkosen perinteiset saksalaisdekkarit muuttivat maaliskuun puolivälissä lauantai-illoista sunnuntain alkuiltaan. Vuoden 2014 alussa on vuorossa kanavanvaihdos Ykkösen puolelle.

Rikossarjat ovat yksi television suosituimmista sarjagenreistä. Ykkösen alkuillan rikossarjat, kuten Midsomerin murhat, Hercule Poirot, Ylikomisario Morse ja Neiti Marple, ovat olleet jo vuosikausien ajan erityisen katsottuja.

- Näiden kokemusten rohkaisemana halusimme tuoda myös suositut saksalaiset rikossarjat keski-iltaan nykyistäkin useamman katsojan ulottuville, kertoo tv:n suunnittelupäällikkö Ari Savinen.

Kommentit

tiistaina 09.07.2013

Tatortin uusia jaksoja ei ainakaan tälle syksylle ole tulossa, mutta pidetään korvan takana. Välitän toiveesi eteenpäin, jotta se voidaan ottaa huomioon. Toivottavasti onnistuu taas.

Syksyllä tulee Kriminalististä ja Kahden keikasta uusia jaksoja!

Tsuua / TV2

tiistaina 23.07.2013

Toukokuussa kertomani uutinen Broadchurchin hankinnasta Kakkoselle oli valitettavasti ennenaikainen.

Yle oli sarjasta hyvin kiinnostunut, mutta hävisimme tarjouskilpailun ja sen johdosta Broadchurch tullaan näkemään Suomessa jonkun muun yhtiön/kanavan ohjelmistossa.

Miika / TV2

maanantaina 29.07.2013

Hei
Milloin jatkuu Syyttäjä ja Kettu uusin jaksoin?

tiistaina 30.07.2013

Ketun uusinnat jatkuvat lokakuun alkuun asti, ja 13.10. lähtien nähdään kahden viikon välein uusia jaksoja Kahden keikasta ja Kriminalistista.

Syyttäjä ja Kettu eivät siis ole ainakaan syksyn ohjelmistossa. Lisätietoa Kakkosen tulevassa kausiesittelyssä.

Miika / TV2

tiistaina 30.07.2013

Syyttäjä yllätti positiivisesti ja haluammehan toki nähdä, kun ylikomisario vaihtuu jälleen Ketussa.

tiistaina 30.07.2013

Kiitos Miika nopeasta vastauksesta, kun sinulla on aikaa, niin voisitko tehdä uuden oman artikkelin siitä, että missä ja koska jatkuvat(jos jatkuvat) seuraavat sarjat, että kaikki olisivat samassa paikassa, ettei tarvitsisi aina selailla näitä keskusteluita, SUURI KIITOS jo etukäteen.

Kettu (uudet jaksot)
Kahden keikka (uudet jaksot ja uusinnat)
Siska (uusinnat)
Syyttäjä (uudet jaksot)
Kriminalisti (uudet jaksot)
Bella Block (uudet jaksot)
Rikospaikalla (uudet jaksot)
Stolberg (uudet jaksot)
Tutkija (uusinnat)
Etsivä Lea Sommer (uusinnat)
Erikoisryhmä Stuttgart (uudet jaksot)

keskiviikkona 31.07.2013

Työn alla on artikkeli Kakkosen syysohjelmistosta. Selvitän sitä varten, mikä on mainitsemiesi sarjojen tilanne.

Miika / TV2

keskiviikkona 31.07.2013

Kiitos jälleen kerran hyvästä ja nopeasta palvelusta Miika!

sunnuntaina 01.09.2013

Hei,
Kovasti odotellaan täälläkin uusia jaksoja saksalaisdekkareihin. Kaikki muut yllämainitut sarjat olisivat niin hyviä, harmittaa, että juuri Kahden Keikka on valikoitunut kakkoselle syksyyn. Matulan charmi ei oikein pure. Sunnuntai ohjelmapaikkana tuntuu edelleenkin surkealta,teemme kuten moni muukin ja katsomme tallenteen lauantaina. Mukavaa alkusyksyä!

maanantaina 02.09.2013

Miika lupasit selvitttää noiden sarjojen tilanteen, jotka olen luetellut tuossa yläpuolella, koskahan se selvitys tulee?

maanantaina 02.09.2013

Selvitetty on samalla kun viikonloppuna julkaistua syysesittelyä tein. Palaan huomenna asiaan!

Miika / TV2

tiistaina 03.09.2013

Kiitos Miika jälleen kerran pikaisesta vastauksesta. Sinä ainakin olet meidän saksalaiskrimien ystävien puolella ja välität varmasti myös uudelle kakkosen johtajalle meidän toiveen, että lauantai-ilta on oikea paikka saksalais krimeille.

tiistaina 03.09.2013

Tässä tietoja:

Kettu: Tulossa uusia jaksoja osana krimipaikan vuorottelujuoksutusta.

Siska: Uusinnat kesällä 2014 Teemalla.

Syyttäjä: Uusia osia vuonna 2014.

Bella Block: Ei toistaiseksi hankintapäätösta, mutta jatkon ostaminen mahdollista.

Rikospaikalla: Tällä hetkellä ei suunnitelmissa.

Stolberg: Sekä uusia että uusintoja luvassa keväällä 2014.

Tutkija: Ei jaksoja sopimuksessa eikä hankintasuunnitelmissa.

Etsivä Lea Sommer: Kaikki esitysoikeudet tällä erää käytetty, uusittu viimeksi 2012 kesällä.

Erikoisryhmä Stuttgart: Ei esityssuunnitelmia.

Miika / TV2

torstaina 05.09.2013

Eihän Siskan uusinnat taas siirrä Kahden Keikan uusintoja eteenpäin? Nekin kun on lupailtu ensi vuodelle Teemalle.

torstaina 05.09.2013

Kyllä minun käsittääkseni molemmat ovat tulossa 2014. Kahden keikan vanhoista uusinnoistahan on jäljellä 15 jaksoa.

Miika / TV2

sunnuntaina 22.09.2013

Tänäähän ei taas tule kettua, koko ilta jotain urheilupaskaa..........

tiistaina 24.09.2013

Katselin syksyn ohjelmistoa, ja pettyneenä näin että Saksalaisdekkarit eivät kuulu ohjelmistoon.
On se kyllä ihme sillä kun katsoo kommentteja niin samaa mieltä olen minäkin että kaikenlaista soopa kyllä yritetään tarjota vaan ei sitä mitä katsojat haluaa.

tiistaina 24.09.2013

Nyt en kyllä tiedä mitä tarkoitat, sillä eihän syksy krimitön ole: nyt on kesken vielä Kettu, ja sen jälkeen esitetään lokakuulta vuoroviikoin Kahden keikan ja Kriminalistin uusia jaksoja.

Miika / TV2

sunnuntaina 29.09.2013

Joo eikä tule tänäänkään, 16.00-21.20 taas tätä perkeleen urheilua....eikö vaihteen vuoksi urheiluhullut voisi päästä valittamaan kun ei yle lähetä suomi-serpia koripalloa. Sitä ei viime viikollakaan katsonut kuin 150 000 katsojaa.

sunnuntaina 29.09.2013

Pieni korjaus tuohon Miikan viestiin Kahden keikka ja Kriminalisti esitetään vuoroviikoin lokakuusta lähtien, paitsi

- jos on jotkut hallikisat
- lentopalloa
- koripalloa
- pallonpotkimista
- nenäpäivä
- venla kaala
- huomattava ravitapahtuma
- jääkeikkoo
- joku typerä produktio (juhannusjuna tai resiinaralli tms)
- taitoluistelu
- hiihtoo
- talvikisat
- kesäkisat
Hukkaan meni Ketun ajastus tälläkin viikolla.Tämä olisi täysijärkiselle maailman helpoin homma järjestää niin että kaikki olisi yhtä tyytymättömiä. Mutta kun huikea rahantulo on taattu, ei katsojien toiveista tarvitse välittää.

maanantaina 30.09.2013

Itse asiassa Kahden keikka ja Kriminalisti tulevat koko loppuvuoden ajan ilman yhdenkään viikon taukoa. Lähimenneisyyden valossa sarkasminne on toki ymmärrettävää, mutta tapahtumaurheilun pääkanavana Kakkonen joutuu joskus tekemään muun ohjelmiston kanssa kompromisseja.

Lähtökohta ei silti tietenkään ole katsojien kiusaaminen vaan sarjojen vakiopaikoista yritetään pitää kiinni niin tiukasti kuin mahdollista. Olen tutkinut vanhoja ohjelmakaavioita ja krimien tapauksessa tämä on onnistunut vuosien saatossa varsin hyvin.

Miika / TV2

torstaina 03.10.2013

Kumma kyllä, tuo kompromisseja muun ohjelmiston kanssa ei pidä paikkaansa koska jostain kumman syystä, ne teidän urheiluscheibenne tulevat ja ovat aina tulleet sellaiseen aikaan, että hupsista, pistetäänpä saksalaisdekkarit pois. Kun tosiaan tulee kaikkea enemmän eli vähemmän tärkeää urheilupaskaa.

tiistaina 08.10.2013

Miikan toteamus "Olen tutkinut vanhoja ohjelmakaavioita ja krimien tapauksessa tämä on onnistunut vuosien saatossa varsin hyvin" voi pitää paikkansa. Mutta nyt kun lähetyspäivä on sunnuntai-illassa, niin tilanne voi olla muuttunut. Lauantai-illassa klo 21 on vähemmän urheilukilpailuja kuin sunnuntain alkuillassa.

Pitäkää kiinni laadukkaista saksalaisdekkareista ja muista eurooppalaisista sarjoista. Jenkkihuttua tulee jo tarpeeksi joka kaupallisesta tuutista ja Ylenkin kanavilta.

tiistaina 15.10.2013

Miksei Kahden Keikan jaksoja ole nähtävillä Areenan kautta?

tiistaina 15.10.2013

Kahden keikalle, kuten muillekaan saksalaisdekkareille, ei valitettavasti ole saatu nettioikeuksia. Niistä neuvotellaan kyllä ilman muuta aina, mutta Saksan tekijänoikeuspykälät ovat erityisesti musiikin suhteen todella kiemuraisia. Toivotaan, että tilanne selkenee jatkossa.

Miika / TV2

sunnuntaina 24.11.2013

Miksi 24.11 näyttettävä jakso "Kahden keikasta" on uusinta keväältä?

maanantaina 25.11.2013

Mitkäs on kevään krimit?

tiistaina 26.11.2013

Saksalaisdekkarit muuttavat vuodenvaihteessa Ykköselle. Esityspaikka on sunnuntai klo 18.45. Keväällä nähdään 2.2. lähtien uusia jaksoja Ketusta ja Kahden keikasta.

Miika / TV2

tiistaina 26.11.2013

Odotettu muutos. Toivottavasti TV1:ltä saadaan pysyvä paikka saksalaisdekkareille, jota esim. urheilu ei niin pahasti heittele kuin TV2:lla.

Mnäkin ihmettelin sitä, miksi viime sunnuntaina esitetty Kahden Keikka oli uusinta.

keskiviikkona 27.11.2013

Sain juuri tietää, että mainittu Kahden keikan jakso esitettiin vahingossa keväällä. Osa oli silloin kiinnitetty väärään kokonaisuuteen ja ja nyt virhettä ei haluttu kerrata, vaan jakso ajettiin kronologisesti oikeassa paikassa. Mutta em. perusteella oli siis tosiaan uusinta kyseessä.

Miika / TV2

keskiviikkona 27.11.2013

Kiitos Miika vastauksestasi. Sattuuhan näitä. Pääasia on se, että sarja pyörii ohjelmistossa ja loputkin jaksot näytetään :)

lauantaina 30.11.2013

Varasin juuri tämän jakson digiboksistani katsottavaksi lauantai-iltana, tunsinpa taas itseni typeräksi katsoessani uusintaa! Eikö tämä nimenomaan ole virheen kertausta ja Miikan logiikka vastauksessa kuulostaa perin uusyleläiseltä!

maanantaina 09.12.2013

Miika, koska tulee kakkosen viimeinen saksalaiskrimi?
Ja koska jatkuu Syyttäjä?

Kyllä se vaan niin on, että saksalaiskrimit kuuluvat kakkosen lauantai-iltaan!!

tiistaina 17.12.2013

On ainakin yksi asia, josta yleä ei voi moittia, nimittäin vastaukset kysymyksiin saa nopeasti.

Onneksi on sentään vielä yle1.Meidän mummojen kanava kuten eräs nuorekas 50v kanavaa
nimitti.
Olen iloinen ,että krimejä kuitenkin näytetään ja nyt tällä mummojen kanavalla.
Itselleni ei tuota vaikeuksia katsoa sarjoja digiboxin tallenteiden ansiosta vaikka keskiviikkona.
Olen seurannut krimejä aivan alusta alkaen , joten ymmärrän tuon krimien kaipuun lauantaiksi. Minulle digiboksi ja areena toivat vapauden katsomiseen. Ei tarvitse enää muistaa milloin mikäkin ohjelma alkaa ja minä päivänä.
Minäkin kannatan eurooppalaista tuotantoa. Ovat ehdottomasti parempia kuin amerikkalaiset! Nytkin Saari koukutti heti.Toivon, että yle jättää kaikki ns.tosi tv-sarjat kaupallisille kanaville.

tiistaina 17.12.2013

Werner, 22.12. ei enää tule krimiä. Syyttäjän jatkosta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta asia kerrottaneen Ykkösen sivuilla kun se varmistuu.

Miika / TV2

perjantaina 20.12.2013

Ei tulee enää tänä vuonna saksaisdekkareita,vaikka piti tulla vuoden lopuun asti. En myöskään löydä niitä vuoden alusta ykkkösen ohjelmatiedoista. Missä ne on ?

perjantaina 20.12.2013

Kyllä tiedot ilmestyvät varmasti piakkoin TV1:n kanavasivuille. Ensimmäinen Ketun uusi jakso nähdään 26. tammikuuta.

Miika / TV2

perjantaina 27.12.2013

Kukahan yleläisistä keksii näin älyttömiä ideoita?. Ensin siirretään Saksalais dekkarit sunnuntaille 19.30 aikaan jonkin täysin flopiksi osoittautuneen tanssi ohjelman takia. Sitten mennään vielä enemmän metsään siirretään taas kerran Saksalais dekkareita nyt ykköselle. Nostakaa nyt joku siellä ylessä kissa pöydälle ja palauttakaa meidän katsojien iloksi Saksalais dekkarit takaisin ainoaan oikeaan katselu aikaan lauantai iltaan tv2:selle kello 20.50. Ei noilla ylen tekemillä jatkuvilla siirroilla ainakaan katsoja määrät lisäänny ja noita Saksalais dekkareita katsoo kyllä kaiken ikäiset katsojat, ei pelkästään yli kuusikymppiset.

tiistaina 31.12.2013

Palauttakaa nyt yleläiset nuo saksalaisdekkarit takaisin oikealle katselu paikalle. Olen katsonut noita saksalaisdekkareita melkein 30-vuotta ja ne on aina tulleet kakkosella lauantai iltana 20:50. Haluatte näköjään pilata tahallaan kakkosen ohjelma tarjonnan, esim viime kevään tanssi ohjelma oli totaalinen riman alitus jota yle ei edes ilkeä myöntää. Tälläiset henkilöt kun on päättämässä ohjelma tarjonnasta, niin kohta yleltäkin tulee tositv:tä, kokki, tanssi, idols, viidakon tähtösiä, putosta, ym.. roskaa tuutin täydeltä, jotka vielä uusitaan moneen kertaan.

Sitten nämä "nerot päättäjät" ihmettelevät mihin katsojat oikein mahtoivat kadota. Katsokaahan päättäjät itse mainos kanavia muutaman päivän niin voisitte nähdä mihin olette ajamassa ylen kanavia "roskaa, uusintaa, uusintaa ja uusintaa".

En oikein usko että viitsitte edes lukea näitä katsoja palautteita, samantyyppisiä palautteita on jo monta sivua mutta mitään ei ole edelleenkän tapahtunut.

keskiviikkona 01.01.2014

Jokainen palaute luetaan ajatuksella. Sen tiedän ja takaan, koska vastaan asiasta itse. Pidän myös huolta siitä, että koosteita toimitetaan säännöllisesti ohjelmavastaavillemme.

Kakkosen ohjelmatarjontaa ei olla pilaamassa, vaan toteutamme meille annettua tehtävää, mikä on sellaisten nuorempien ja nuorenmielisten yleisöiden palvelu, jotka eivät ole aiemmin kokeneet saavansa Yleltä juuri mitään.

Koska olen itsekin kasvanut krimien parissa, ymmärrän, että niiden siirto voi harmittaa. On kuitenkin kapeakatseista sanoa, että joku ohjelma olisi rimanalitus vain jos ei siitä itse pidä. Pakko tanssia oli laadukkaasti tehtyä viihdettä, joka sai paljon yleisöä tavoitellusta kohderyhmästä.

Jokaisessa Ylen ohjelmassa ja hankkeessa ovat mukana yhtiön arvot eli mm. se, että ketään ei nöyryytetä. Se ei tule muuttumaan. Mikään tv-kanava maailmassa ei esitä pelkkiä ensilähetyksiä, mutta niiden määrä on kasvanut Kakkosellakin tasaisesti.

Miika / TV2

keskiviikkona 01.01.2014

Milloin Kahden keikka jatkuu???

torstaina 02.01.2014

Selvitän tilannetta.

Miika / TV2

lauantaina 04.01.2014

Saksalaiskrimien ystävänä toivon todella että niille löydettäisiin sellainen ohjelmapaikka,että ne tulisivat todella JOKA viikko,eikä niitä tarvitsisi siirtää milloin minkäkin ohjelman vuoksi,mieluummin takaisin lauantai-iltaan klo 20.50.Lisäksi sydämmen asialla sarja lähenee ilmeisesti loppuaan.Eikös sen paikalle voisi joka arki-iltaan klo 17.05 laittaa saksalaiskrimiä,vaikka uusintoina!!Vaikka kyllä tiedän vastauksenne:A:Ne ovat liian väkivaltaisia,B:Ohjelma paikka on liian aikainen saksalaisdekkareille,ja C:Derrickiin meillä ei ole uusinta oikeuksia,eikä kyllä näytettäisi vaikka olisikin,kun muutama vuosi sitten kävi ilmi,että Horst Tappert oli natsi!Olisi kyllä mahtavaa kun vielä kerran eläessään näkisi kaikki Derrickin taisi olla lähes 300 jaksoa,mutta tuo toive taitaa jäädä seuraavaan elämään.....

sunnuntaina 05.01.2014

Luulisin, että tuo TV1:n ohjelmapaikka sunnuntaisin 18:45 on vähemmän altis muutoksille kuin täällä TV2:ssa, joten siinä mielessä kanavanvaihto saattaa olla hyvä juttu.

maanantaina 06.01.2014

Anteeksi jos kysyn että MITÄ *ITTUA te siellä oikein sähläätte? Ensin menette pilaamaan lauantai-illan dekkarin paikan siirtämällä sen sunnuntaille. Sitten ette näytä dekkareita edes sunnuntaina. JA NYT KUULEN ETTÄ SIIRRÄTTE NE KOKONAAN YKKÖSELLE! Olette te hienoa porukkaa toden totta. En viitsisi maksaa YLE veroa jos ei sitä otettaisi jo heti alkuun pois tilistä, kun olette tuollaisia.

tiistaina 07.01.2014

Ainakin Kahden Keikan uudet jaksot jatkuvat su 2.2. 18:45 TV1:llä.

keskiviikkona 08.01.2014

Jep, Kahden keikasta nähdään keväällä ainakin jaksot 233-236, mutta uusiakin on kuulemma luvassa kunhan sopimuneuvottelut saadaan käytyä.

Miika / TV2


Muualla Yle.fi:ssä