Seikkailunhaluisille: Doctor Who

Juttuarkisto

Seikkailunhaluisille: Doctor Who

Julkaistu perjantaina 04.05.2012

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4.2013 alkaen klo 18. Pitkät erikoisjaksot 22.4. klo 23.11, 8.5. klo 23.10, 14.5. klo 24... Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan tv-esityksestä. Kolme ensimmäistä kautta esitettiin Kakkosella 7.5. - 26.7.2012.

Uuden Doctor Who'n kaudet 4-7 Kakkosella 22.4.2013-24.7.2013, sitten sarja jää ensi vuoteen asti tauolle.

Ollapa Tohtorin valitsema aikamatkaajakumppani!

 

Doctor Who (12) on BBC:n kulttisarja, jonka Ensimmäinen jakso esitettiin jo vuonna 1963. Sarjaa on päivitetty 2000-luvulle vuodesta 2005 alkaen, britit saavat uusia jaksoja katsottavakseen tulevana syksynä. Lisäksi BBC:llä on kehitteillä tv-sarjasta irrallinen elokuvasarja.

Esitimme uuden Doctor Who:n 13-osaisen avauskauden vuonna 2007. Se saa nyt seuraukseen kaksi aiemmin Suomessa esittämätöntä jatkokautta, joiden myötä kesän aikana nähdään 41 jaksoa. Kesällä 2013 ovat vuorossa sarjan kaudet 4-6.

 

Doctor Who – kuka?

 

Doctor Who eli Tohtori on mystinen aikamatkaaja, joka taistelee maailmankaikkeuden uhkia vastaan pelastaakseen ihmiskunnan. Yleensä hän nappaa mukaansa ”taviksen” kumppanikseen uskomattomille matkoilleen eri ajassa ja paikassa; historiassa ja avaruudessa ja kaikkialla siltä väliltä.

Kun Tohtorin ensimmäinen näyttelijä jätti sarjan 1960-luvulla, tuottajat keksivät loistavan keinon vaihtaa pääroolin esittäjä ilman että se häiritsi katsojakokemusta ja jatkuvuutta: tasaisen epätasaisin väliajoin Tohtori läpikäy ”uudistumisen” – Tohtori muuttuu ulkoisesti, mutta pysyy sisäisesti samana. Puhe- ja pukeutumistyyli muuttuvat, mutta Tohtorin alkuperäinen persoona säilyy.

Suomessa nähtävissä jaksoissa Tohtorina seikkailee ensin Christopher Eccleston (9. Tohtori), sitten David Tennant (10.Tohtori). Englannissa kierroksessa on jo 11.Tohtori, Matt Smith. Doctor Whon esittäminen on kunnia-asia kenelle tahansa näyttelijälle, ja uuden näyttelijän julkistaminen on aina tapaus.

YLE Kuvapalvelu

Ainakin tällä vuosituhannella Tohtoria esittäneissä miehissä yhdistyy viehättävällä tavalla miehekkyys, poikamainen charmi ja näyttelijän karisma. Tohtorissa on jokaiselle jotakin, ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Voisiko Tohtori olla nainen? Tulevaisuudessa, ehkä. Who knows.

 

Normiarjen nyrjäyttäjä

 

- Sarja on hyvin brittiläinen, sanoo Pirkka Aunola, yksi sarjan faneista.

- Sen naseva dialogi vetoaa älyyn, juonikuvioissa sallitaan tietty vaikeus. Sarjasta huokuu läpi sen historia. Katsoessa tuntuu siltä että tässä on paljon enemmän, jota voisi tajuta. Silti sarja koukuttaa, vaikkei kaikkia viitteitä ymmärräkään.

- Doctor Who ei ole ajankohtainen, vaan ajaton. Ajattomuus tulee siitä että sarja pyrkii löytämään pitkäkestoisia kaaria. Nykyajan tapahtumat ovat sarjan kannalta vähäpätöisimpiä.

- Tohtori ei ole ihminen, mutta hän kiintyy aina ihmisiin. Vaikka hän on ulkopuolinen, hän välittää ihmiskunnan kohtalosta. Se tekee hänestä inhimillisen, sanoo Pirkka.

- Olin viime vuonna Edinburghissa TV-festivaaleilla, jossa esitettiin 11.Tohtorin toisen tuotantokauden ensimmäinen jakso. Elokuvayleisö, joka oli hyvin monenkirjavaa, kommentoi esitystä ja keskusteli kiihkeästi jakson tapahtumista jälkikäteen. Oli hieno elämys olla siellä paikan päällä, Doctor Who-natiivien keskellä.

- Vaikken oikeastaan pidä scifistä, Doctor Who on kiehtovaa seurattavaa. Sarja osuu ihmisen salaiseen haluun päästä mukaan seikkailuun. Ollapa Tohtorin valitsema matkakumppani!

YLE Kuvapalvelu

Yhdeksännen ja kymmenennen Tohtorin - kannattaa huomioida, että Tohtorit ja kaudet eivät välttämättä vaihdu samassa tahdissa - valittu on Rose (Billie Piper), vaateliikkeen myyjä jonka elämä seikkailun jälkeen ei ehkä koskaan palaa ennalleen. Tohtorilla ei ole rakkaussuhdetta Roseen, kuten ei yleensäkään matkakumppaneihinsa, mutta suhteen mahdollisuudella kuitenkin leikitellään. Myöhemmin mukaan pääsee myös Martha Jones (Freema Agyeman).

- Vanhoihin hahmoihin ei yleensä palata. Uusi Tohtori valitsee uuden kumppanin. Tohtorin viholliset dalekit sen sijaan pysyvät, kertoo Pirkka.

- Vuonna 2008 henkilögalleriaan liittyi River Song, aikamatkaaja hänkin, jota on esittänyt eri ikäiset eri näyttelijättäret. Tohtori ja River Song matkustavat ajassa aina eri suuntaan: kun Tohtori tapaa River Songin ensimmäisen kerran, on se viimeinen kerta kun River Song tapaa Tohtorin. Monimutkaista? Niin on, mutta olkoot!

Sarjaa esitetään kesän aikana 41 jaksoa. Pirkka on katsonut osia ennakkoon netistä.

- Fanittamisen kannalta on hienoa nähdä jaksot heti tuoreeltaan. Mutta sarjan kieli on välillä niin haastavaa, että on erittäin mukavaa myös katsoa jaksot suomeksi tekstitettynä.

 

Ohjeet aloittelevalle katsojalle:

 

1. Älä ahdistu, kun et tajua kaikkea!
2. Irtaudu arjesta ja usko satuun.
3. Jos olet scifi-fani, aina parempi. Saat tästä vielä enemmän irti.
4. Sarja mahdollistaa mielettömän fanittamisen. Jos innostut, aloita Wikipediasta ja BBCn sivuilta. Loppua tälle seikkailulle ei näy!

teksti: Anna-Maija Halonen

Doctor Who:n ohjelmakortti

Sarja Wikipediassa

BBC:n Doctor Who -sivut

 

Asiasanat:

Kommentit

torstaina 26.07.2012

Ihanaa, Doc Who... toivottavasti areenalla näkyy tulevaisuudessakin jaksot :)

torstaina 26.07.2012

Hmm, "I can't decide"-kohtaus jäi pois kauden finaalijaksosta, mutta se taitaa olla yleinen vientiversion vika. Amerikkalaiset ovat valittaneet ihan samaa. Onneksi itse ostin aikoinaan nimenomaan juuri tuon kolmoskauden DVD-boksin Lontoossa ollessani.

torstaina 26.07.2012

Koska Tohtori palaa ruutuun?

torstaina 26.07.2012

Hei Miika

Kiitti kun olet vastaillut täällä katsojien kommentteihin. Mua mietittyttää: tietääkö Yle ollenkaan Doctor Who:n mini-spesiaalijaksoista? Varsinkin 11. tohtorin aikaan niissä tulee joitain merkittäviä kohtia hahmojen tarinaan. (pst esim River Song)

Niitä on
1. Season 3:n päätteksi Time Crash (TV historiallinen pätkä!)
2. Season 6:n alussa Time/Space
3. Season 6:n lopussa Night and the Doctor -jaksot (ne tärkeät):
Bad Night, Good Night, First Night, Last Night ja Up All Night

(Sitten on myös kaksi muuta, mutta niistä en ole huolestunut, jos ette niitä näytäkään. Ne eivät oikein liity mihinkään ja ovat lasten kirjoittamia käsikirjoituskisailuun Death is the Only Answer ja Blue Peter. Suloisia kyllä.)

Täältä voi katsella mistä puhun:
http://watchseries.eu/serie/doctor_who

PS Kiitos loistavasta tohtorikesästä!

torstaina 26.07.2012

1. 49
(lasku sisältää yhden minijakson Time Crash ja sen kun Christopher Eccleston muuttuu Davidiksi)

2. Valitse mieluinen:
A) Torchwood -spin-off sarja Doctor Who:sta. John Barrowman (kapteeni Jack Harkness) seikkailee siellä.

B) Torchwood -yhdistys kaikkea outoa ja "epäluonnolista" vastaan alkoi Kynsin hampain -jaksosta kuningatar Elisabethin toimesta, vuonna 1879. Seikkailussa olevan skottilaisen kartanon nimi oli Torchwood. Siitä lähtien se on toiminut ennakkoluuloisena ja väkivaltaisena maanpuollustajana harvojen tiedossa, läpi Ison Britannian. Nykyään yhdistys on avartanut mieltään ja on rauhanomaisempi. Päämaja sijaitsee Walesissa, Cardriffissa.

C) Anagrammi, josta muodostuu kaksi sanaa. Huomaatko mitkä kaksi?

3. Se lähti nyt. Martha tulee kuitenkin neljässä jaksossa vielä vierailemaan, mutta vakituista matkakumppania siitä ei enää tule.

4. Sisältä kyllä, ulkoa ei.

TARDIS pystyy vaihtamaan sisustaansa tai "työpöydän teemaa" kuten tohtorit sanovat. Se tarkoittaa oikeastaan, että Tardis voi itse päättää miltä se näyttää sisältä ja missä tai mitä huoneita siellä on (vaikka tohtori kieltää sen hänellä on siihen harvoin sanomista). Tardikselle se vastaa sen omaa regeneroitumista, eli huvikseen se harvoin vaihtuu.

Tardikset ovat suunniteltu niin ettei ne vaikuta historian kulkuun kuten ei ajanherratkaan, siksi niissä on Cameleon Circuit eli kameleontti-piiri joka vaihtaa Tardiksen ulkoasun sopimaan kuhunkin aikaan ja paikkaan. Tohtori ei enää toimi ajanherrojen lakien mukaan kun ei voinut olla puuttumatta asioihin. Sarja alkoi 60 -luvun alulla, silloin Police Phone Box oli vielä ihan normijuttu. Piiri meni rikki. Ensin ei ollut aikaa korjata ja sen jälkeen halua. Se oli vaan niin klassikko tohtorin mielestä.

Sarja luotiin opettamaan lapsia ja nuoria ajattelemaan historiaa ja tiedettä mielenkiintoisena. Heitä myös huolestutti, ettei sellaisia asioita kuten Police Box enää muistettaisi kun ne silloin pyrittiin poistamaan kadulta. Ei se sama laatikko enää kyllä ole, muuttunut monta kertaa. Aina se seksikäs Tardis kuitenkin yrittää olla Police Box.

torstaina 26.07.2012

Korjaus ylempiin: Victoria kuningatar ei Elisabeth ja Good as Gold -minijakso ei Blue Peter.

perjantaina 27.07.2012

Oli kyllä mukava kun näytitte näitä.. Harmi vaan että loppukesästä ei enään näitä tule..
Eikö noita spesiaalijaksoja saisi tipautettua vaikka juhlapyhille tai teemalle aina välillä ettei tarvitsisi koko vuotta odottaa..? Ja onko netissä jotain sivua josta tohtoria voisi kahtoa?

perjantaina 27.07.2012

Hei, menkää sivulle doctorwhomedia.co.uk. Siellä on lähes kaikki historian Doctor Who-jaksot. Sinne pitää vaan rekisteröityä, mutta se on helppoa :) Sieltä voi katsoa vaikkapa ensimmäisen tohtorin jaksoja jos haluaa. Ei vaan ole tekstityksiä, brittiläinen sivusto kun on.

perjantaina 27.07.2012

Hienoa että sarja on kirvoittanut näin paljon kommentteja ja saanut uusia katsojia ja faneja! Itse olen saanut aika monta "käännytettyä"!

Suomiteksteillä ei DVD:tä ole, mutta eri nettikaupoista (mm. BBC:n omasta) saa niitä brittiversioita tilattua (niihin saa engl. tekstityksen kuiteskin). Ja ainakin DW Confidentalit löytyy jostain DVD-bokseilta (mulla on esim. se missä on kaudet 1-4 ja kaikki Confidentalsit). Ne on kyllä ehdottomasti tutustumisen arvoisia tosifaneille.

Ja joku halusi Casanovaa uusintana; kannatan!! Se on aivan huikean hauska ja vauhdikas sarja, ja ei ihme että RTD halusi sen perusteella Tennantin Tohtoriksi - pilkettä silmäkulmasta löytyy juuri sopivasti.

Facebookissa on ainakin 2 DW ryhmää jossa DW keskustelu jatkuu, vielä nyt tauollakin.

lauantaina 28.07.2012

11. Tohtorin Tardis on aika tyylikäs (siis sisäpuolelta) ja pidän siitä enemmän kuin edellisestä "orgaanisemmasta" versiosta. Muistuttaa itse asiassa jonkin verran 8. Tohtorin Tardista, joka myöskin oli tyylikäs. Sääli että se jäi vain yhdeksi TV-elokuvaksi.

sunnuntaina 29.07.2012

En malta odottaa ensi kesään... Toivottavasti saamme nähdä myös Torchwoodia joskus.

sunnuntaina 29.07.2012

Voisiko Yle vielä harkita päätöstä jatkaa sarjaa vasta ensi kesänä. Tämä on ollut äidin ja tyttären suosikkisarja tänä kesänä, ja mieluusti jatkaisimme sarjan katsomista heti Olympialaisten jälkeen, vaikka jakso/viikko vauhtia tms.

Tässä on kuitenkin jonkin verran jaksoja katsottavana ennen kuin kaikki on näytetty.

sunnuntaina 29.07.2012

Voi kurjuus kun jäi tauolle, mutta kiitoksia Yle kesän pelastuksesta. Sherlock onneksi vähän lohduttaa, vaikka tohtoria pitääkin odotella ensi kesään.

keskiviikkona 01.08.2012

Minäkin pyydän Yleltä, että näkisimme lisää Doctor Who- jaksoja tänä kesänä. Onhan elokuu vielä edessä.
Tämä on jotakuinkin AINOA ohjelma mitä televisiosta katson.

torstaina 02.08.2012

Olipa pettymys, jakso oli 40/87 ja sitten perässä teksti, sarja jää tauolle. Ihastuin sarjaan alkukesästä ja nyt odotan milloin saamme jatkoa? :(

torstaina 02.08.2012

Voisitteko kertoa harkitsetteko edes Doctor Who:n vanhojen jaksojen esittämistä? Vai onko se turhaa toivoa?

maanantaina 06.08.2012

Tietääkseni vanhojen, alkuperäisten jaksojen esittäminen ei ole toistaiseksi ollut suunnitelmissa, vaan tällä erää keskitymme uuteen Tohtoriin.

Miika / TV2

tiistaina 07.08.2012

Pientä lievitystä odotuksen tuskaan saataisiin jos tosiaan se seuraavana vuorossa oleva jakso eli Titanic-aiheinen Voyage of the Damned -joulujakso esitettäisiin oikealla paikallaan joulun seutuna. Vierailevat tähdet Kylie Minogue ja Beckystä ja Stevestä tuttu Russell Tovey kiinnostaisivat sellaisiakin jotka eivät (vielä) ole löytäneet Tohtoria itseään. Pliide, jooko, kiltti YLE?

keskiviikkona 08.08.2012

onko kukaan muuten huomannut että torchwood on anagrammi doctor who:sta?

MAHTAVASARJA ja toivon että jatkuu vielä olympiakisojen jälkeen...

keskiviikkona 08.08.2012

Kiitos YLE, kun hankitte tämän ohjelman kanavallenne! Nyt täytyy vain kärsivällisesti odottaa ensi kesään, jotta näkisi loput kaudet. Toivottavasti tulevaisuudessa näytätte myös seitsemännen tuotantokauden ja siitä eteenpäin!

torstaina 09.08.2012

Ainoana kiinnostaa, että milloin tämä Doctor Who jatkuu? Kun en sitä tietoa ole löytänyt, nih.

maanantaina 13.08.2012

Ette kai te nyt tosissanne suunnittele, että Doctor Who jatkuu vasta VUODEN PÄÄSTÄ??? Olette onnistuneet ostamaan ohjelmistoon televisionsarjojen legendat ja sitten laitatte sen tauolle vuodeksi? Ottakaa nyt järki käteen ja tehkää Tohtorille tilaa ohjelmakaaviossa; sieltä löytyy kyllä rutkasti aivan turhanaikaista höttöä, jonka voisi hyvin korvata älykkäälle ja hienosti toteutetulla brittisarjalla.

maanantaina 27.08.2012

Voisitteko ajatella uusivanne Doctor Whon kaudet 2-3 vielä kerran ennen noiden 4-6 esittämistä kesällä 2013, vaikkapa myöhäisillan uusintana? En ole varmaan ainoa joka missasi noita kausia, eikä sarjaa ole saatavilla dvdinä suomeksi kuin vain se ensimmäinen kausi..

maanantaina 03.09.2012

Nii-in. Voisi jo jatkua, ja veliuoli sanoi että vasta ehkä ensi syksynä. APUA!

maanantaina 24.09.2012

Minä tykkään tästä ohjelmasta todella paljon jos joku tietää milloin tämä sarja jatkuu ottakaa minuun yhteyttä sähköpostiini jennifer9@hotmail.fi ainoastaan asiaan liittyvää kiitos

maanantaina 24.09.2012

Valitettavasti uusintoja ei ole suunnitelmissa ennen seuraavien kausien esittämistä, mikä siis tapahtuu ensi kesänä.

Miika / TV2

torstaina 27.09.2012

Mutta sitä seuraavana vuorossa olevan joulujakson (Voyage of the Damned) esittämistä jouluna kannattaisi silti harkita.

torstaina 27.09.2012

Pyydän ohjelmasuunnittelijoitamme miettimään asiaa.

Miika / TV2

sunnuntaina 30.09.2012

On se kumma kun ensin hommataan luvat näyttää tätä mainiota sarjaa ja sitten sitä säästellään älyttömän pitkään. Torchwoodiakin vois näyttää vaikka nyt talvella, koska katsojiakin varmasti olisi. Mainostaakkin sais edes jonkun verran kun ei tunnu oikein kukaan tietävän mikä sarja tämä nyt on vaikka on jo kolme kautta näkynyt.

Eipä muuta kuin että mahtavaa kun näytätte Tohtoria aina välillä. :)

maanantaina 01.10.2012

Voisiko vuonna 2013 näyttää myös ne kaikki erityisjaksot, tai ainakin The End of Time:t? On pakko saada nähdä ne!

maanantaina 01.10.2012

Käsittääkseni kaikki erikoisjaksot kuuluvat hankintasopimukseen.

Miika / TV2

keskiviikkona 03.10.2012

Doctor Who on ihanin sarja ikinä vaikka kaikki eivät sitä ymmärräkkään kun eivät jaksa katsoa..mutta onko tiettyä päivämäärää milloin se jatkuu?
JA MILJOONAT kiitokset ylelle tästä iiiihanasta sarjasta ja PARHAISTA näyttelijöistä!

perjantaina 05.10.2012

doctor who on paras sarja XD

maanantaina 15.10.2012

Kiitoskiitoskiitos tästä mahtavasta sarjasta YLE! Aloin kattomaan vasta keskellä 3. tuotantokautta ja sitte se yhtäkkiä loppukin ja jatkuu vasta ens kesänä?! Miks pitää niin kauas säästellä? Sarjan loppumisesta asti oon joka päivä miettiny, että ois niin mukavaa nähdä Whota taas suomeksi telkkarista. Joka toinen kommentoija täälläki toivoo sen jatkuvan, tai edes näytettävän uusintana aikasemmat jaksot, niin selvästi katsojia löytyis. Eikö se ois vaan järkevää katsojalukujen kannalta? Tai jos se ei oo mitenkään mahdollista, niin ainakin aina välillä niitä erikoisjaksoja? Tai Torchwoodia? Kyllä kai sitä tilaa nyt jostain saadaan raivattua?

Mutta kiitos vielä kerran, koska oon jääny tähän sarjaan ihan täysin koukkuun, joka päivä pelkät Tohtorit mielessä. :D

Ja kiitos 10thDoctor, kun kerroit tuosta nettisivusta, niin on saanut jotain katottavaa Who-nälkään, mutta harmi, kun ei saa nähtyä mistään suomeksi tekstitettynä...

tiistaina 16.10.2012

Olen erittäin kiitollinen YLE:lle näin vähän myöhässä, sillä kiitos teidän kesälomani pelastui, maailmaani tuli uusi fanitettava asia ja kappas kummaa, sarjan myötä minä, ikuinen sinkku, löysin jopa tyttöystävän! Että kiitos tästä kuuluu todella teille, YLE!

Ja taidan tosiaan olla Suomen ainoita Doctor Who -faneja jotka eivät Rosesta niinkään pitäneet. Sillä itsehän näen vain Tohtorin ja Mestarin välisen romanttisen subtextin sarjassa. 900 vuotta ja "I like it when you use my name". Jos tuo oli heteroseksuaalista niin allekirjoittanut on ajan herra.

Tiesittekös myös että sarjan silloinen pääkäsikirjoittaja Russell T. Davies on itse maininnut Mestarin rakastavan Tohtoria?

Mutta siis, pointtini oli se, että älkää nyt sitten hyvät ihmiset lakatko seuraamasta sarjaa Tennantin lähdönkään jälkeen, sillä Smith tekee aivan huipputyötä yhdentenätoista Tohtorina! Melkein menisin sanomaan että Tohtorin hahmo itsessään paranee huimasti. Vaikka Tennantin Tohtoria rakastankin koko sydämestäni. Facebookista löytyy myös ryhmä Doctor Who Finland kaikille niille jotka kaipaavat vertaistukea! Anteeksi mainostus.

Also MOFFAAAAAT! *shakes fist*

lauantaina 20.10.2012

Harold Saxon, et ole yksin. Tohtori ja Mestari kuuluvat todellakin yhteen. Sehän on ihan ilmiselvää. Jo monen vuosikymmenen ajan he ovat flirttailleet toisilleen, eikä kukaan voi kiistää sitä. :D Mutta että onko Davies sanonut noin?! o.O Vau. Hyvä tietää. :3

keskiviikkona 24.10.2012

Koskakohan mahtaa doctor who jatkua? onko uusia jaksoja tulossa yleltä?

torstaina 25.10.2012

Sarja jatkuu kesällä 2013.

Miika / TV2

keskiviikkona 28.11.2012

Saako suomeksi tekstitettyjä jaksoja ostaa jostain?

torstaina 29.11.2012

Tietääkseni ei. Tutkaili, että englanniksi tekstitettyjä bokseja on tuotu importina Suomeen ja niitä voi siis ostaa monista täkäläisistäkin nettikaupoista.

Miika / TV2

perjantaina 30.11.2012

Tervehdys

En tiedä onko tämä nyt korrektia markkinoida täällä asiaa näin, mutta netflix palvelussa on Tohtorin nelos ja vitoskaudet suomeksi tekstitettynä. Fanien tuska on kova, joten sitä pahinta helpottaakseni tämän kerron.

tiistaina 04.12.2012

Miten mahtaa olla, onko myös 7 kausi tulossa Ylellä esitykseen, kun on ainakin 5 jaksoon saakka, juonellisesti erittäin tärkeä?

keskiviikkona 05.12.2012

Seitsemäskin kausi hankitaan ja esitetän myös ensi kesänä.

Jääköön sivuille tuo Netflix-vinkki.

Miika / TV2

perjantaina 07.12.2012

Koko kesäni viimekesänä pelastui tämän sarjan ansiosta, mutta kun se loppui, tulikin hyvin tyhjä olo kun ei enää tv 2:sta avannut klo 20.00 Doctor Whon takia :( Onneksi pian taas alkaa, vaikka ei jaksaisi yhtään odottaa ensikevättä/kesää... Olisiko yhtään mahdollista saada edes DW:n uusintoja, kausista 1-3 mitkä näytittekin viime kesänä? Netistä kun en meinaa löytää sarjaa suom. kielisillä tekstityksillä, ja englanniksikaan ei meinaa löytyä (vika varmasti etsijässä...). Mutta ikävä on tohtoria, Rosea, Marthaa, Donnaa, kapteeni Jackia, Tardisia, dalekeja, cybermiehiä, äänimeisseliä ja kaikkia DW:n tärkeitä tyyppejä/esineitä!!

torstaina 13.12.2012

I LOVE WHO!

sunnuntaina 16.12.2012

Mahtavaa! :) Nytpähän on katsottavaa Ylelläkin sitten ensi kesänä, kiitos.

torstaina 27.12.2012

Onko yleltä tulossa Doctor who:n 50vuotisjuhlallisuuksia ens vuonna? Olis kyl tosi mukavaa.

keskiviikkona 09.01.2013

Onko sarja tarkoitus esittää samalla periaatteella kuin viime kesänäkin eli neljä jaksoa viikossa?

En ymmärrä miksi Yle pilaa sarjoja esittämällä niitä näin tiuhaan tahtiin ja varsinkin kesäaikana. Mekin olemme mökillä useamman viikkoa, boksia ei oikein uskalla jättää tallentelemaan ukkosten pelosta, joten aika monta jaksoa jää välistä, kun jollakin käsittämättömällä logiikalla on ilmeisesti taas päätetty esittää sarjaa monta jaksoa viikossa.

Jos kerran sarjaan on esitysoikeudet hankittu (enkä usko, että esitysoikeuden määräisivät esittämisen vain kesällä ja monta jaksoa viikossa), niin minkä ihmeen takia sarjaa ei ole voinut esittää tässä syksyn talven mittaa yksi jakso viikossa?

lauantaina 19.01.2013

Tänään 19. päivä Top Gearissa vieraana nykyinen tohtori Matt Smith.

maanantaina 21.01.2013

Dr. Who'ta esitetään kesällä arkipäivisin eli viisi jaksoa viikossa. Kyseessä on nimenomaan kesäohjelmistoon hankittu ja suunniteltu sarja, jonka tiheästä esitystahdista olemme saaneet myös kiitosta, kun ei tarvitse odottaa uutta osaa päivää kauempaa. Moderniin tv-sijoitteluun kuuluvat erilaiset putket ja ns. stripet eli esitys tiettyyn aikaan useina viikonpäivinä.

Miika / TV2


Muualla Yle.fi:ssä