Seikkailunhaluisille: Doctor Who

Juttuarkisto

Seikkailunhaluisille: Doctor Who

Julkaistu perjantaina 04.05.2012

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4.2013 alkaen klo 18. Pitkät erikoisjaksot 22.4. klo 23.11, 8.5. klo 23.10, 14.5. klo 24... Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan tv-esityksestä. Kolme ensimmäistä kautta esitettiin Kakkosella 7.5. - 26.7.2012.

Uuden Doctor Who'n kaudet 4-7 Kakkosella 22.4.2013-24.7.2013, sitten sarja jää ensi vuoteen asti tauolle.

Ollapa Tohtorin valitsema aikamatkaajakumppani!

 

Doctor Who (12) on BBC:n kulttisarja, jonka Ensimmäinen jakso esitettiin jo vuonna 1963. Sarjaa on päivitetty 2000-luvulle vuodesta 2005 alkaen, britit saavat uusia jaksoja katsottavakseen tulevana syksynä. Lisäksi BBC:llä on kehitteillä tv-sarjasta irrallinen elokuvasarja.

Esitimme uuden Doctor Who:n 13-osaisen avauskauden vuonna 2007. Se saa nyt seuraukseen kaksi aiemmin Suomessa esittämätöntä jatkokautta, joiden myötä kesän aikana nähdään 41 jaksoa. Kesällä 2013 ovat vuorossa sarjan kaudet 4-6.

 

Doctor Who – kuka?

 

Doctor Who eli Tohtori on mystinen aikamatkaaja, joka taistelee maailmankaikkeuden uhkia vastaan pelastaakseen ihmiskunnan. Yleensä hän nappaa mukaansa ”taviksen” kumppanikseen uskomattomille matkoilleen eri ajassa ja paikassa; historiassa ja avaruudessa ja kaikkialla siltä väliltä.

Kun Tohtorin ensimmäinen näyttelijä jätti sarjan 1960-luvulla, tuottajat keksivät loistavan keinon vaihtaa pääroolin esittäjä ilman että se häiritsi katsojakokemusta ja jatkuvuutta: tasaisen epätasaisin väliajoin Tohtori läpikäy ”uudistumisen” – Tohtori muuttuu ulkoisesti, mutta pysyy sisäisesti samana. Puhe- ja pukeutumistyyli muuttuvat, mutta Tohtorin alkuperäinen persoona säilyy.

Suomessa nähtävissä jaksoissa Tohtorina seikkailee ensin Christopher Eccleston (9. Tohtori), sitten David Tennant (10.Tohtori). Englannissa kierroksessa on jo 11.Tohtori, Matt Smith. Doctor Whon esittäminen on kunnia-asia kenelle tahansa näyttelijälle, ja uuden näyttelijän julkistaminen on aina tapaus.

YLE Kuvapalvelu

Ainakin tällä vuosituhannella Tohtoria esittäneissä miehissä yhdistyy viehättävällä tavalla miehekkyys, poikamainen charmi ja näyttelijän karisma. Tohtorissa on jokaiselle jotakin, ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Voisiko Tohtori olla nainen? Tulevaisuudessa, ehkä. Who knows.

 

Normiarjen nyrjäyttäjä

 

- Sarja on hyvin brittiläinen, sanoo Pirkka Aunola, yksi sarjan faneista.

- Sen naseva dialogi vetoaa älyyn, juonikuvioissa sallitaan tietty vaikeus. Sarjasta huokuu läpi sen historia. Katsoessa tuntuu siltä että tässä on paljon enemmän, jota voisi tajuta. Silti sarja koukuttaa, vaikkei kaikkia viitteitä ymmärräkään.

- Doctor Who ei ole ajankohtainen, vaan ajaton. Ajattomuus tulee siitä että sarja pyrkii löytämään pitkäkestoisia kaaria. Nykyajan tapahtumat ovat sarjan kannalta vähäpätöisimpiä.

- Tohtori ei ole ihminen, mutta hän kiintyy aina ihmisiin. Vaikka hän on ulkopuolinen, hän välittää ihmiskunnan kohtalosta. Se tekee hänestä inhimillisen, sanoo Pirkka.

- Olin viime vuonna Edinburghissa TV-festivaaleilla, jossa esitettiin 11.Tohtorin toisen tuotantokauden ensimmäinen jakso. Elokuvayleisö, joka oli hyvin monenkirjavaa, kommentoi esitystä ja keskusteli kiihkeästi jakson tapahtumista jälkikäteen. Oli hieno elämys olla siellä paikan päällä, Doctor Who-natiivien keskellä.

- Vaikken oikeastaan pidä scifistä, Doctor Who on kiehtovaa seurattavaa. Sarja osuu ihmisen salaiseen haluun päästä mukaan seikkailuun. Ollapa Tohtorin valitsema matkakumppani!

YLE Kuvapalvelu

Yhdeksännen ja kymmenennen Tohtorin - kannattaa huomioida, että Tohtorit ja kaudet eivät välttämättä vaihdu samassa tahdissa - valittu on Rose (Billie Piper), vaateliikkeen myyjä jonka elämä seikkailun jälkeen ei ehkä koskaan palaa ennalleen. Tohtorilla ei ole rakkaussuhdetta Roseen, kuten ei yleensäkään matkakumppaneihinsa, mutta suhteen mahdollisuudella kuitenkin leikitellään. Myöhemmin mukaan pääsee myös Martha Jones (Freema Agyeman).

- Vanhoihin hahmoihin ei yleensä palata. Uusi Tohtori valitsee uuden kumppanin. Tohtorin viholliset dalekit sen sijaan pysyvät, kertoo Pirkka.

- Vuonna 2008 henkilögalleriaan liittyi River Song, aikamatkaaja hänkin, jota on esittänyt eri ikäiset eri näyttelijättäret. Tohtori ja River Song matkustavat ajassa aina eri suuntaan: kun Tohtori tapaa River Songin ensimmäisen kerran, on se viimeinen kerta kun River Song tapaa Tohtorin. Monimutkaista? Niin on, mutta olkoot!

Sarjaa esitetään kesän aikana 41 jaksoa. Pirkka on katsonut osia ennakkoon netistä.

- Fanittamisen kannalta on hienoa nähdä jaksot heti tuoreeltaan. Mutta sarjan kieli on välillä niin haastavaa, että on erittäin mukavaa myös katsoa jaksot suomeksi tekstitettynä.

 

Ohjeet aloittelevalle katsojalle:

 

1. Älä ahdistu, kun et tajua kaikkea!
2. Irtaudu arjesta ja usko satuun.
3. Jos olet scifi-fani, aina parempi. Saat tästä vielä enemmän irti.
4. Sarja mahdollistaa mielettömän fanittamisen. Jos innostut, aloita Wikipediasta ja BBCn sivuilta. Loppua tälle seikkailulle ei näy!

teksti: Anna-Maija Halonen

Doctor Who:n ohjelmakortti

Sarja Wikipediassa

BBC:n Doctor Who -sivut

 

Asiasanat:

Kommentit

lauantaina 20.07.2013

Voiko Tohtori kuolla tai voiko Tohtorilta loppua uudentumisenergia ja sitä kautta kuolla?

maanantaina 22.07.2013

Mielenkiintoinen kysymys, johon toivottavasti joku sarjasta ja sen maailmasta valistuneempi katsoja vastaa! Niin on nimittäin käynyt aiemminkin, mutta mikäli moista ei lähitulevaisuudessa tapahdu, voin selvitellä asiaa tarkemmin.

Miika / TV2

tiistaina 23.07.2013

Kiitos ylelle ihanasta sarjasta.Kevät ja kesä on mennyt mukavasti Dr Who:n seurassa,johon olen totaalisessa koukussa, niin totaalisessa, että etsin netistä ohjeen Dr.Who kaulahuiviin :D. Olisiko mahdollista,että yle esittää kaikki kaudet ihan ensimmäisestä alkaen,joka tuli muistaakseni jo 60-luvulla. Toiseksi pyytäisin, että selvittäisitte voiko kaudet ostaa suomeksi tekstitettynä.Kiitos

tiistaina 23.07.2013

Huippua, että yle onkin esittänyt tänä kesänä neljä kautta Tohtoria! Kiitos!

Oliskohan mahdollista esittää uusinnat nyt tulleista kaikista seitsemästä kaudesta? Tai edes vaikka neljästä ekasta? (Minulta jäi vuosi sitten eka ja osa tokasta kaudesta näkemättä :( ) Jos ei muuten, niin vaikka vain Areensassa. Vieväthän seitsemän kautta paljon ohjelma-aikaa, eli jos ne eivät mahtuisi tv:n esitettäväksi, niin Areenassa voisi esittää. Olisi mahtavaa, jos uusinnat tulisivat edes Areenaan! Toivottavasti ehdotukseeni tartutaan :)

Ja vastausta edelliselle: Tohtori voi kuolla, kuten kuka taha muukin ajan herra, menettämällä kaikki uudentumisenergiansa. Toinen vaihtoehto on, että kesken uudentumisen tapahtuu toinen merkittävä "loukkaantuminen", jolloin uudentuminen häiriintyy ja ajan herra kuolee.

keskiviikkona 24.07.2013

Menneiden vuosikymmenten Tohtoreita ei valitettavasti olla hankkimassa ainakaan näillä näkymin.

Doctor Who'ta ei myöskään ole julkaistu taltioita Suomessa tai tietääkseni suomenkilisin teksteinkään. Englanti-teksteillä kyllä löytyy.

Kahden kesän aikana on nyt esitetty niin muhkea DW-satsi, että uusintoja ei ole toistaiseksi tiedossa. Mutta pannaanpa tuo Areena-vinkki korvan taakse.

Miika / TV2

keskiviikkona 24.07.2013

Näytetäänkö 50 kymmennen vuoden juhla jakso 23.11? :)

lauantaina 27.07.2013

Toivottavasti myös YLE on mukana, kun 50 vuotis juhlajakso esitetään 200 maassa samanaikaisesti 23.11

tiistaina 06.08.2013

Haluaisin mielelläni tietää, mitkä kaudet ensi kesänä näytetään ja olisiko mahdollista näyttä silloin myös joitain aikaisempia kausia? Tai olisiko näitä aikaisempia kausia mahdollista kasoa joskus areenasta?
Ja olisi tosi hienoa jos näyttäisitte tuon 50 vuotis juhlajakson. Olisin toooooooooooodella kiitollinen jos sen tekisistte!

keskiviikkona 07.08.2013

Kuten uudemmassa keskusteluketjussa kerrotaankin, 50-vuotisjakson esitys on jo varmistunut.

Minun tietojeni mukaan se näytetään mahdollisimman tuoreeltaan, mikä ei sulkene pois tuota samanaikaisuuttakaan.

Ensi vuonna uusitaan kaikki tähän mennessä esitetyt seitsemän uutta Doctor Who -kautta sekä kahdeksas uusi.

Miika / TV2

keskiviikkona 02.10.2013

"TV2 ja Yle Areena esittävät kulttisarja Doctor Whon 50-vuotisspesiaalijakson lauantaina 23.11. samaan aikaan kuin jakso nähdään kaikkiaan yli 75 maassa kuudella mantereella."

Loistavaa!!!!!

lauantaina 05.10.2013

mikä päivä doctor who jatkuu? ens kesänä mut onko tietoa päivästä? minä ja mun bff ollaan hullunu doctor whoohon. Nyt kun sarjaa ei tuu telkust ni kattelen netflixist :)

tiistaina 29.10.2013

Vinkkinä kaikille Doctor Who sarjan katsojille (ei ole enää Areenassa).
Jos teiltä jää joku jakso katsomasta telkusta ja jakso löytyy Yle Areenalta mutta ette ehdi katsomaan tai teillä on joku "hidas" mokkula yhteys. Ja silti haluatte katsoa jakson (en nyt tarkoita pelkästään DW sarjaa) vaan yleensä mitä tahansa ohjelmaa. Niin käyttäkää Yle Areena downloader ohjelmaa tai RTMP Downloader Areena-Katsomo-Ruutu ohjelmaa. Näillä ohjelmilla te pystytte lataamaan jaksot omalle koneelle ja katsomaan ilman tökkimistä esimerkiksi VLC Playerilla.
Mutta noitten Katsomon/Ruudun kanssa on aina välillä vähän niin ja näin kun MTV3 ja Nelonen soutavat ja huopaavat noitten asetusten kanssa.
Mutta Katsomon nauhoittaminen onnistuu curl ja ffmpeg nimisten ohjelmien kanssa olkoon asetukset sitten mitä sattuu ja lystää koska se "nauhoittaa" ohjelman omalle koneelle. Sen takia, että livestreami on tuotava konkreettisesti jollain tavalla koneelle. Mutta nuo ohjelmat ovat DOSsi pohjaisia ja vaatii teknistä tietämystä kyseisistä ohjelmista ja parametreistä.
Ja näin lopuksi mitä tulee Ruudun sivusta niin siellä tulee sellaista sonta ohjelmaa ettei viitsi paljoo aikaa uhrata.

perjantaina 15.11.2013

Vitsit että jännittää tuo 23.11...! Piti ostaa äänineisselikin kun jäi sitä sarjaa kaipaamaan... Jos haluu enemmän tietoo tuosta 23.11 tulevasta jaksosta ni kannatan kattomaan youtubest BBC:n trailerin ;)

lauantaina 23.11.2013

Jossain ABC:llä kun pysähdyimme syömään telkasta tuli tämä kyseinen doctor who. Ajattelin että se olisi ihan tylsä ohjelma! mutta joo siihen jää koukkuun!!! Oon kattonu nyt sitä niin kauan kunnes se nyt meni tauolle!!! Mutta tänään tulee siitä kyseinen leffa!! siis yle tv 2:sella! katon varmana... se alkaa 10 vaille 10!! Mutta ennen matt smithiä oleva daved dennat esiintyy tässä jaksossa myös!! katso ja opi<3<3
t.doctorfani<3

lauantaina 23.11.2013

joo. varmaankin<3 toivotaan
parasta.....

lauantaina 23.11.2013

Tekstejä ei luultavasti ole illalla, eihän? Näytetäänkö jaksoa vielä Areenassa, teksteillä? Haluaisin kovasti teksteillä!

lauantaina 23.11.2013

Kyllä tekstit ainakin minun tietääkseni ovat mukana jo ensilähetyksessä. Areenaan jakso tulee toki myös.

Miika / TV2

maanantaina 25.11.2013

Siis wow. "The Day of the Doctor" WOW! Aivan mahtava jakso! Mites meinaa Yle menetellä tuon tulevan jouluerikoisjakson kanssa...? #thefallofthe11th(tai siis 12th ;))

maanantaina 30.12.2013

koko sarja ensi jaksosta asti uusintana heti

keskiviikkona 01.01.2014

Kattava uusinta on tulossa alkaneen vuoden aikana.

Miika / TV2

perjantaina 31.01.2014

Esitetäänkö doctor whota 22. Huhtikuuta alkaen? Jotain sellaista lukee wikipediassa..

keskiviikkona 26.02.2014

Ei, mainitsemasi lause koski viime vuotta. Uusinnat alkavat loppukesällä ja 8. kausi joskus alkusyksyllä.


Muualla Yle.fi:ssä