TV2 panostaa 2012 nuorempiin katsojiin

Ajankohtaista

TV2 panostaa 2012 nuorempiin katsojiin

Julkaistu keskiviikkona 16.11.2011

YLE Kuvapalvelu

TV2:n tarjonta ja ohjelmakaavio muuttuvat keväällä 2012 voimakkaasti. Taustalla on Yleisradion päätös palvella jatkossa paremmin myös sitä yleisöä, jota emme tällä hetkellä ohjelmistoillamme tavoita. Yle on erittäin vahva varttuneempien katsojien keskuudessa, mutta tavoitamme huomattavasti heikommin 15 – 30-vuotiaat, nuoremmat sukupolvet.

Olisi helppo ratkaisu nostaa kädet ylös ongelman edessä ja jättää suosiolla nuorempien katsojien tavoittelu kaupallisille kanaville. Julkinen palvelu kuuluu kuitenkin kaikille suomalaisille ja meidän on onnistuttava tarjoamaan myös sellaista sisältöä, joka puhuttelee ”vaikeita kohderyhmiä".

Olemme profiloineet kanavaperhettämme entistä selkeämmin: TV1 säilyy voimakkaasti faktapainotteisena kanavana, jonka katsojat haluavat pysyä ajankohtaisten asioiden tasalla ja olla mukana kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävissä hetkissä. Yle Teema jatkaa kulttuurin ja teemallisten kokonaisuuksien erityisnäyttämönä, jota fanittavat hyvin monenlaiset suomalaiset.

Ja TV2:n vastuulla ovat erityisesti ne nuoremmat katsojat, jotka haluavat viihtyä ja rentoutua tarjontamme parissa.

Kanavan kaavio on rakennettu niin, että ohjelmat olisi entistä helpompi löytää. Keski-iltaan, maanantaista perjantaihin klo 19.30:een on rakennettu erityinen lifestyle – ja realityohjelmien jatkumo. Kevään sarjoja ovat muun muassa Rintheessä, joka kertoo Levin laskettelukeskuksessa töitä tekevistä nuorista pätkätyöläisistä ja Soramonttuprinsessat, jossa esitellään jokamiesluokkaa ajavat rempseät sisarukset.

Komedioille on puolestaan varattu samanlainen ”putki” klo 20.30:een. Maanantaisin on tarjolla Pasilaa, muina viikonpäivinä kansainvälisen tarjonnan tuoreita hittejä.  Uusia avauksia on tulossa myös viihteeseen ja kotimaiseen sketsitarjontaan. Märät säpikkäät tuo säpinää torstai-iltaan ja nostaa puheenaiheeksi nuoret saamelaiset talentit: Suvi Westin ja Kirste Aikion.

YLE Kuvapalvelu

TV2 avaa uusia, näkyviä ohjelmapaikkoja myös kansainvälisille suosikkisarjoille. Sunnuntaisin klo 21. esitetään mm. Boardwalk Empire (kuvassa yllä) ja Pan Am, puheenaiheita maailmalta. Erityisesti nuorempia katsojia ajatellen avaamme torstai-iltaan fantasia-, ja scifi-slotin, jossa nähdään mm. HBO:n maailmanmaineeseen yltänyt Game of Thrones (kuvassa ylinnä).

Myös urheilu saa uuden ohjelman sunnuntai-iltoihin. Ohjelmassa ei puhuta tuloksista vaan urheilijoista tulosten takana.

Moni asia kaaviossa ja ohjelmistossa menee siis uusiksi. Profiloinnin myötä moni ohjelma myös vaihtaa kanavaa tai lakkaa. Kanavamuuttajia ovat muun muassa Inhimillinen tekijä, Seitsemäs taivas ja Dokumenttiprojekti. Kaikki kolme, kuten myös Tangomarkkinat, asettuvat ensi vuonna TV1:n ohjelmistoon. Jo pitkään on ollut tiedossa, että esimerkiksi Kesäillan valssi loppuu kokonaan.

Muutosten rinnalla kanavan brändiohjelmista monet silti säilyvät Kakkosella. Ajankohtainen Kakkonen, Poliisi- tv, Silminnäkijä, Satuhäät, Tartu Mikkiin muun muassa. Draamassa keskiviikon ohjelmapaikka säilyy ennallaan. Myös Uusi Päivä jatkaa ohjelmistossa.

TV2 on edelleen myös lasten kanava, jatkossa lapsille on keski-illassa tarjolla toinenkin tunti klo 18. - 19. Näin Yleisradio satsaa entistä näkyvämmin pienten koululaisten tarjontaan myös televisiossa.

Olemme tietoisia siitä, että tuttujen ohjelmien siirtäminen pois paikaltaan ja ohjelmiston selkeä nuorennusleikkaus ovat isoja päätöksiä. Isoihin muutoksiin liittyy aina isoja riskejä. Nyt tehtävät muutokset on kuitenkin pakko tehdä, jos aiomme toteuttaa perustehtäväämme ja palvella entistä paremmin kaikkia suomalaisia.

Samalla tunnustamme viihtymisen ja rentoutumisen yhdeksi tv:n katsomisen keskeiseksi motiiviksi. Meidän tehtävämme on tuottaa ja esittää erilaisia sisältöjä erilaisille yleisöille niin, että katsoja tunnistaa ohjelmista Ylen julkisen palvelun arvot ja tavan tehdä.

Olemme uuden edessä avoimina ja valmiina ottamaan vastaan palautetta, oli se sitten kriittistä tai kiittävää. Jos ei mitään yritä, mikään ei myöskään muutu. Julkinen palvelu, joka ei tavoita nuorempia yleisöjä, ei ole täyttä julkista palvelua.

YLE KuvapalveluTelevisiopäällikkö
Riitta Pihlajamäki

 

Sarjojen alkamispäiviä

 

Rintheessä 9.1. (6 osaa joka päivä klo 19.30)
Game Of Thrones 12.1. (torstaisin klo 22.05)
Boardwalk Empire 15.1. (sunnuntaisin klo 21)
Soramonttuprinsessat
5.3. (ma 19.30)
True Blood 22.3. (neljäs kausi torstaisin klo 22.05)
Pan Am
8.4.(sunnuntaisin klo 21). 

 

Kysymyksiä ja vastauksia kanavauudistuksista

 

 

Kommentit

torstaina 24.11.2011

Märistä säpikkäistä on toki tulossa laajempi esittely näille Kakkosen sivuille vähän lähempänä alkamispäivää.

Tässä lisää esimakua:

Kuinka hyvin sinä tunnet Saamenmaan ja saamelaiset? Märät säpikkäät -ohjelmassa Suvi West ja Anne Kirste Aikio, häpeämättömät, suorasanaiset - ja flirtit - nuoret naiset, uudistavat kuvaamme Saamenmaasta ja saamelaisten kulttuurista.

Hybridiohjelmaformaatissa sekoitetaan sujuvasti faktaa ja fiktiota ja nauretaan tasapuolisesti saamelaisille, suomalaisille, vähemmistöille, enemmistöille ja ennen kaikkea itselle. Rovaniemi on Keski-Suomea ja sillä linjalla pysytään!

Ohjelmaidean luoneet Aikio ja West ovat käsikirjoittaneet huumoriohjelman, joka multikielisyydellään ja kulttuurien kirjollaan haluaa räjäyttää pankin tarjoamalla katsojille viihdepläjäyksen tuoreesta ja ennennäkemättömästä näkökulmasta.

Juontajina toimivien Aikion ja Westin lisäksi ohjelmassa esiintyvät mm. revolveritoimittaja Petteri Pano, hyperaktiivinen John Stone Fire ja iso liuta suomalaisia julkkiksia.

Kahdeksassa ohjelmassa välähtävät suuret teemat: vähemmistöjen asema, miesten sielunmaisema, superfood-ilmiö, julkisuuden kirous ja monta muuta nykysuomen kotkotusta.

Kuinka kulttuurit kohtaavat ja mitä alkuperäiskansoilla on tarjottavanaan Etelä-Suomelle? Luvassa on syvähaastatteluja, parodiota, yllättäviä huomioita ja musiikkivideoita.

Mönkijät pörisevät, rapa lentää, tyllihame vilkkuu, kelkat uppoavat ja kaiken tämän päätteeksi saamettaret tarkistavat meikkinsä -hyvät katsojat, koettakaa pysyä mukana kyydissä!

Käsikirjoitus Suvi West, Kirste Aikio ja Veera Ikonen
Ohjaaja: Oskari Sipola
Tuottaja: Kari Tervo / Tarinatalo Oy

Miika / TV2

torstaina 24.11.2011

Kiitos, Miika palautteesta.

Kahden keikan sivuilla mainitaan seuraavaa:

"Alkuperäinen kumppani oli asianajaja Dieter Renz (Günter Strack, 1929-1999), joka ratkoi Matulan kanssa 60 tapausta. Nimenomaan nämä vuosina 1981-1990 valmistuneet jaksot sisältyvät nyt nähtävään uusintapakettiin."

TV2:n Kahden keikka -uusinnat näyttäisivät kuitenkin päättyvän jo jaksoon "Postia murhaajalta" 22.12. Mitä niille lopuille liki 20:lle jaksolle on tapahtunut?

perjantaina 25.11.2011

Hei,
Jumppa -ohjelman sivujen mukaan uusia jaksoja on luvassa vuonna 2012. Suuret kiitokset!!!

perjantaina 25.11.2011

Kahden keikka -uusintapaketin jaksomäärä pitää edelleen paikkansa.

Uusinnat jäävät kuitenkin kevääksi tauolle. Loput jaksot tullaan näkemään ensi vuonna jossain vaiheessa.

Miika / TV2

lauantaina 26.11.2011

Vaikuttaa erittäin hyvältä, mutta pitkän, siis todella pitkän aikaa seuranamme olleet kuuluttaja-neidot meinaatte laittaa pois? :-( Ei hyvä, ei ollenkaan.

lauantaina 26.11.2011

Hiihto yms. aikansa eläneenä pois kanavilta ja yleisurheilu myös !

lauantaina 26.11.2011

Mitä? Kuuluttajat poistuvat? Tuosta uudistuksesta en kyllä pidä. :-(

lauantaina 26.11.2011

Voi surullista. Mitenkäs muuten, ennen tätä kyseenalaista uudistusta, selvitettiin että minkäikäiset ihmiset kakkosta katselevat? Pitääkö jokaisesta kanavasta tehdä tuon saman jenkkiduuban suoltaja? Jos saan ehdottaan Ylen johtoporras niin laittakaa Televisiopäällikkö vaihtoon. Loppulause: "Olemme uuden edessä avoimina ja valmiina ottamaan vastaan palautetta, oli se sitten kriittistä tai kiittävää. Jos ei mitään yritä, mikään ei myöskään muutu. Julkinen palvelu, joka ei tavoita nuorempia yleisöjä, ei ole täyttä julkista palvelua.", on kyllä täyttä ske**aa. Miksi kaiken pitää aina muuttua?? Olen ollut kakkoseen tällaisena erittäin tyytyväinen.

lauantaina 26.11.2011

Miksi saksalaisdekkari on aina se joka joutuu väistymään. Kai se on niin että jos sen tilalle ei saada urheilua, nenäpäivää, venlakaalaa tms ala-arvoista paskaa. Ja vielä säästöistä, esiintymiskykyisiä ja fiksuja hottiksia (Tiia, Johanna + muutt) ei saa poistaa ruudusta. Pistäkää mielummin täysin tarpeeton poliitikkotolloista koostuva hallintoneuvostonne pellolle. Se on pahin este ylen kehittämiselle.

sunnuntaina 27.11.2011

Ylellä on ollut tosiaan pallo hukassa nuorten ja nuorten aikuisten ohjelmien esittämisessä. Vuosia sittenhän TV1 esitti esim. iltapäivissä (varhais)nuortenohjelmaa, oli Lista Top40 ym, sitten ne siirrettiin yhtäkkiä Kakkoselle, josta ne kuitenkin lopetettiin kohta ja aloitettiin Yle Extra kanava, joka sekin lopetettiin reilun puolen vuoden kuluttua aloituksesta... Olisitte pitäneet Extran elossa, niin nyt Kakkosta ei tarvitsisi pilata :´(

sunnuntaina 27.11.2011

Kiitos Miika vastauksesta. Hetken jo ehdin pelätä, että ystävämme Matula katoaa ruudusta lopullisesti, mutta ei sentään...

maanantaina 28.11.2011

Tuo Game of Thrones ja Brodwalk Empire ovat todella hyvä veto yleltä. Minusta ylen kannattaisi panostaa juuri laatusarjoihin (esim. Downton Abbey oli todella hyvä valinta ohjelmistoon), ja jättää suosiolla kaikki tosi-tv tyyliset ohjelmat pois, niitä tulee muutenkin jo ihan liikaa maikkarilla ja neloselta.
Komppaan noita paria kommenttia tuon Doctor Whon kohdalla, sillä kyseisellä sarjalla on jo valmiiksi hyvä fanipohja Suomessa ja se toisi varmastikin katsojia ylelle.

Minulla olisi toiveena joskus nähdä briteissä pörivä Never Mind the Buzzcock tv-visailu myös suomessa, joko alkuperäisenä brittijulkaisuna tai suomalaisella formaatilla. Samoin toiveina olisi nähdä brittiläinen The Migthy Boosh sarja.

maanantaina 28.11.2011

Toive uusiin sarjoihin liittyen: mainostakaa niitä kunnolla. Esim. Ylen etusivulle täysin turhan "lärvikirjassa jaettua" -lootan tilalle "Viikon sarjauutuudet" tms. kohta. Tai edes ohjelmasivuille jokin tällainen kooste. Ohjelmasivunnehan ovat siitä hankalat, että joka kanavan tarjonta pitää selailla erikseen omilta sivuiltaan. Jos nuo alkavat sarjat löytyisivät kootusti omalta sivultaan - ja mikseivät viikon elokuvatkin, jos oikein villeiksi heittäydytään! - tulisi uusia sarjoja paljon varmemmin katsottua, kun niiden olemassaolon ylipäänsä tiedostaisi... joitain ohjelmiahan Ylen etusivulle toki poimitaankin, ja monesti niitä tulee sitten myös ainakin vilkaistua.

Jk. ja kuuluttajia ei missään nimessä pois ruudusta!

tiistaina 06.12.2011

Voiko kommenteista joku saada toisenlaisenkin kuvan minne TV2 on menossa, miksi kaikilla kavavilla on tarve samanlaistua BB hömppään. Kaikki pitää tuottaa halvalla,ihmisiä jotka haluavat ruutuun hinnalla millä tahansa etsitään jos jonkinlaisiin älyttömyyksiin,siihen vielä lisätään ostetut formaatit, halpaa on ja jälki sen mukaista.
Koettakaa saada rahoituksenne kuntoon, eikä se mikä kuuluttajien palkassa säästyy pitkälle riitä.....sen voisi ottaa vaikka päälliköiden palkan päältä!....tulkaa tytöt takaisin.

keskiviikkona 07.12.2011

Kaikki reality-sarjat pois, niitä suolletaan jo ihan liikaa noilta mainoskanavilta, kunnon "näyteltyjä" sarjoja:

Esim tänä syksynä alkanut Person Of Interest

keskiviikkona 07.12.2011

Kuuluttaja-asiassa ei ole kyse palkkojen säästämisestä, heillehän koetetaan löytää töitä muualta Ylestä.

Reality on laaja käsite, eikä sulje pois puhuttelevaa, laadukasta ohjelmaa.

Sitä pyrimme edelleen tarjoamaan, emme - ottamatta kantaa minkään muun kanavan ohjelmistoon - halpaa hömppää.

Ja kyllä niitä näyteltyjä sarjojakin luvassa on!

Miika / TV2

keskiviikkona 14.12.2011

Kaikesta tiedosta mitä tästä Ylen "suuresta hankkeesta" on saanut, on oma epäilykseni että lopetan TV-luvan maksamisen ensi vuonna. Jos kerran Yle pitää tärkeämpänä palvella niitä jotka eivät televisiosta ole enää edes kiinnostuneita, kuin meitä jotka olemme maksaneet säntillisesti lupamaksumme, niin siirryn netin käyttäjäksi ja voin siten valita myös isommasta paletista.

Ylellä on kyllä ollut taito läpi vuosien ja vuosikymmenten tehdä huonoja ratkaisuja ja valintoja. Sinänsä tämä uusi päätös on hyvin linjassa aiempien kanssa.

perjantaina 16.12.2011

Yle on ruvennut tuottamaan sisältöä esimerkiksi Facebookkiin. Tämä on väärä linja. Jos Yle ei pysty tuottamaan omaa keskustelupalstaa, missä on tietosuoja-asiat kunnossa, jääköön se tekemättä. Kukaan järkevä suomalainen ei mene 'TYKKÄÄ FACEBOOK'-sontaan mukaan.

lauantaina 17.12.2011

Ylellä on tosiaankin aika mielenkiintoinen linja. Koulu-TV, sittemmin Opettaja-tv lopetaan, Yle Radio 1:n puolella lopetetaan ilmeisesti Pikku Ykkönen, Ykkösaamusta heitettiin pois kolumnisteja, TV2 myllää ohjelmansa uusiksi ja sanoo suoraan, keitä sinne EI haluta katsojiksi, urheilut annettiin suosiolla pois. Syyksi on ilmoitettu säästöt ja rahapuha, mutta hei-hei, nyt on Ylen rahoitus ratkaistu verolla, joten tulot on turvattu. Jaa-jaa, saas nähdä, mitä sitä ensi vuonna katselee vai katseleeko enää mitään.

lauantaina 17.12.2011

Kakkonen on ollut perinteisesti laadukas, kodikas ja lämminhenkinen koko perheen kanava, jossa jokaiselle on ollut jotain. Ohjelmakattaus on ollut monipuolinen ja kiitettävän monikielinen. Riitta Pihlajamäki kumppaneineen (mikäli heitä on) näyttää haluavan pistää tuhannen päreiksi koko kanavan sielun. Ja hyvää muka on tekemässä. En usko vähäisessäkään määrin, että kielteisellä kritiikillä on minkäänlaista vaikutusta Kakkosen nykysuunnitelmiin. Te teette mitä tahdotte, tahtoipa yleisö mitä tahansa.

On täyttä roskaa sanoa, että julkinen palvelu, joka ei tavoita nuorempia yleisöjä, ei ole täyttä julkista palvelua. Täyttä julkista palvelua ei ole se, jossa ei ole kaikille jotain. Pelkkä nuoriin keskittyminen ajaa keski-ikäiset ja vanhemmat pois, eli ajaudutaan ojasta allikkoon. Miksi sellainen yksipuolisuus ei haittaa Pihlajamäkeä tippaakaan? Yksikään YLE:n kanava ei tosiasiassa voi ryhtyä keskittymään pelkästään johonkin tiettyyn ikäryhmään saati sukupuoleen. On hyvin neuroottista kuvitella, että sama kanava ei voi tarjota ohjelmaa kaikille lapsista eläkeläisiin ilman vakavia kielteisiä seurauksia. Tarkka kohdennus kuuluu yksinomaan maksukanaville.

En myöskään ymmärrä, miksi sympaattiset ja varsin tutuiksi käyneet mukavat kuuluttajat poistetaan ja heidän tilalleen otetaan pelkkä ääni. Mikä ihmeen vika näkyvässä kuuluttajassa on? Jos väkeä on välttämättä pantava pois, ei suinkaan aloiteta kanavan yleisilmeen kannalta keskeisimmistä ihmisistä, jotka ovat jo melkein käsitteitä. Jotta hölmöläisten homma olisi täydellistä, vanhojen kuuluttajien erottamisen jälkeen ääniksi pestataan tietenkin joitakuita upouusia ihmisiä, kuten aikanaan MTV 3:lla. Irene Usvasalo lähti ja Minna Kuukka tuli. Loogisinta olisi, ettei kuuluttajien poistamisen jälkeen kanavalla kuultaisi enää lainkaan ihmisääntä. Se vasta olisi kehitystä!

On todella surullista, että YLE:n palvelukseen on päässyt tällaisia Pihlajamäen kaltaisia hymyileviä myyräntyön tekijöitä. Paikkasi on ehdottomasti jollain muulla televisiokanavalla. Kakkosen työntekijänä et tajua hiventäkään Kakkosen omimmasta hengestä. Vai onko peräti niin, ettet edes ole Kakkosen työntekijä, satut vain päättämään kanavan asioista!

Voisiko joku Kakkosen työntekijä kertoa, kuinka monen ihmisen vallassa on päättää tämänsuuntaisista isoista linjauksista? Mikä on tarkka numeerinen suhde Kakkosen työntekijöiden lukumäärän ja Kakkosen linjasta ja ilmeestä päättävien ihmisten lukumäärän välillä?

maanantaina 26.12.2011

Moro!

Johanna, Tv2:n kuuluttajista paras ikuinen ykkönen! Johannaa ei saa poistaa ruudusta. Itse olen seurannut hänen kuulutuksiaan, tv-juontoja -94 alkaen... Vastustan Tv2:n uudistusta, entinen takaisin! Johanna, takaisin televisioon! En ymmärrä, tätä Ylen touhua, eikä minun kaverinitkaan! Haluaako Yle Tv2 katsojien häviävän kaikkien? Laittakaa muutkin kakkoselle palautetta, hyvää vuoden loppua ja tulevaa uutta vuotta!

tiistaina 27.12.2011

Yle Vois Lopettaa Jo Uusintojen Esittämisen Ja Tehdä Vaikka Että Kahden vuoden välein eisitettäis uusintona elokuvat ja sarjat ei kuten nykyään monet ohjelmat tuleer jo seuraavana päivänä uusintana miksi ?? itse en halua maksaa uusintojen näkemisestä ja toiseksi paljon enemmän eurooppalaisia ohjelmia eikä hölynpölyn hbo sarjoja

keskiviikkona 28.12.2011

Torchwoodia olen minäkin kaivannut jo pitemmän aikaa. Olisi mukavaa tietää, tulevatko kaksi viimeisintä kautta joskus (milloin?) Suomessa ulos. Being human kiinnostaisi myös.

Ja olen muuten nelikymppinen.

torstaina 29.12.2011

Hei,
Mitä Jumpan uudet jaksot pitävät sisällään? Yritin etsiä tietoa Jumpan sivuilta mutta se on arkistoitu?!??
Kiitos tiedosta:)

torstaina 29.12.2011

Hei! Kyllä YLE nyt taitaa mennä hakoteille kakkosen kanavauudistuksen kanssa.Miten otatte varttuneeman väen huomioon??Eikö sitä voisi perustaa kanavan millä esitettäisiin dokkareita,kotimaisia elokuvia,draamaa jne...Kakkonen on ollut mukava kanava, jolla tarjontaa monipuolisesti.Sitten nämä uusinnat....sama ohjelma saattaa tulla kolmeen kertaan samalla viikolla.Taidan sanoa hyvästit Kakkosen kanavalle ja koko YLEN kanaville!Taitaa televisio joutaa vintille!!

sunnuntaina 01.01.2012

Näyttää siltä että YLE 2 hautaa myös meille monille tärkeän ja laadukkaan EUROOPPALAISIA dekkareita sisältäneen Eurodekkari-ohjelmapaikan torstaisin 22.35-23.00.Tällä ohjelmapaikalla tulivat mm. Rikospaikalla (Tatort),Komisario Montalbano,Irlantilainen Vastavirtaan-sarja ,Saksalainen Rosa Roth sekä muut laadukkaat
eurooppalaiset rikossarjat.Olen todella pahoillani että tarjonta keskittyy tälläkin kanavalla jenkkiläisiin sarjoihin eli tälläkin ohjemapaikalla alkaa tulla komediahömppä "Amerikan frendi"... Toivottavasti nyt edes lauantai-illan saksalais-dekkarit saavat jäädä.Vaikka nekin
saavat aina tehdä tilaa jonkun urheilutapahtuman tai ihan muun minkä tahansa kissan ristiäisen vuoksi.Valmiiksi naurettuja amerikkalaissarjoja tulee ihan riittävästi muualtakin
kanavilta..

maanantaina 02.01.2012

Yritin ohjelmoida boxinin tallentamaan tälle viikolle tuttuja saksalaisdekkareita (Kahden Keikka, Tatort, Siska, Kettu, Derrick, Lea Sommer, Bella Block...), sillä näitä on ennen löytynyt useita joka viikko. Nyt ei yhtään osumaa!!! No, vain 7.1.2012 löytyi lauantain vakiopaikalta Syyttäjä.

Näitä TV-sarjoja on ollut kiva katsella boxilta samaan aikaan, kun kanavat suoltavat pelkkää sontaa, kuten "Arvostele mun morsian", "Rokkarille illallinen - vai miten päin nämä menevät?. TV2 on esittänyt kiitettävästi muutakin viidettä, kuin halpaa reality-, lifestyle- ja jenkkisontaa, mutta järkytykseksi luin juuri, että näin ei ole jatkossa! TV2 lisää tuotannossaan tätä samaa soopaa, jota muut kanavat ovat jo pullollaan ja vähentää aitoa draamaa. Ai mitäkö on aito draama? No, sellaista jossa katsojan täytyy itse oivaltaa, milloin nauraa tai jännittää, ja jossa näyttelijät ovat ammattilaisia.

maanantaina 02.01.2012

Jopet-show lopetetaan mutta skeida, jonka nimi on Lauantai-projekti jatkuu.
Ja tuollaisen ohjelman vuoksi tarvii vielä maksaa veroa...

maanantaina 02.01.2012

Mitä tahansa säädätte ja / tai parannatte niin kuuluttaja-lissuhin ette koske!
Varsinkaan Johannaan!

Jaa että miksi? No siksi, että "nuorissa ja raikkaissa kasvoissa" ei ole sitä jotain! Niitä on Seiska pullollaan!

perjantaina 06.01.2012

Itseä kiinnostaa eniten uusista ohjelmista juuri Game of Thrones. Viime vuoden ohjelmista haluaisin kiittää eniten Louis Therouxin dokumentteja, jotka olivat erittäin mielenkiintoisia.

sunnuntaina 15.01.2012

No jaa, YLE taas myöhässä. Game of Thronesin eka kausi on jo nähty aikoja sitten, jokainen jaksohan striimattiin netissä päivä alkuperäisen julkaisupäivämäärän jälkeen. Jenkit kun ymmärtävät että sen jälkeen kun jotain on esitetty, se on vanhaa. Nykyään kun televisiosarjat ovat paljon enemmän kun TV:n tuijottamista, esim. live-keskustelua nettifoorumeissa ja paljon muuta, ei sitä oikein voi istua ja odottaa että YLE tuo jotain vuoden vanhaa sarjaa. Nykyhetkeä eletään nyt, ei vuoden päästä.

tiistaina 17.01.2012

Moro

Soramonttuprinsessat:

Esittelyssä kirjoitetaan rallia harrastavista sisaruksista. Jos täsemennettäisiin että laji on jokkis, eli jokamihenluokka.
Ralli no eri laji, ja jokkis on best!

keskiviikkona 18.01.2012

Vinterhatare:

Tämä on Game of Thronesin ensimmäinen esitys vapailla kanavilla suomenkielisin tekstein.

Televisiosarjoista esittämäsi aspekti on toki tiedossa, ja siksipä mm. järjestimme Game of Thronesista tapahtuman, johon osallistui innolla sarjan useaankin kertaa nähneitä faneja.

Emppu:

Kiitos aiheellisesta täsmennyksestä, joka on nyt korjattu.

Miika / TV2

keskiviikkona 18.01.2012

Pahoittelut viiveestä jumppakysymykseen vastaamisessa.

Toisin kuin taannoin ehdittiin kertoa, Jumpasta ei ikävä kyllä tehdä enää uusia jaksoja.

Jumpasta esitetään keväällä uusintoja perjantai-iltapäivisin.

Miika / TV2

sunnuntaina 22.01.2012

Olen samaa mieltä useiden kirjoittajien kanssa. Laadukkaat Eurodekkarit pitäisi saada takaisin. Amerikkalaissarjoista on ylituoptantoa muilla kanavilla, turha kilpailla suosiosta niiden avulla.Nuorilla on niin paljon muuta tekemistä kuin katsella TV:ta, joten kannattaisi panostaa myös aikuisiin.TV:n pitäisi panostaa laatusarjoihin, jos jatkossa haluaa säilyttää katsojat. Vai onko sillä enää väliä, kun rahaa tulee kuitenkin?

tiistaina 24.01.2012

Kiitosta ja ylistystä Doctor Whon hankkimisesta kanavalle. Kiitosta myös siitä, että palautetta on kuunneltu. Kaupallisilla kanavilla tällä sarjalla ei Suomessa olisi mitään mahdollisuutta.

Monet täällä näyttävät moitiskelevan YLEä hömpästä ja Big Brothereista sun muista, mutta sitä tavaraahan mätetään kaupallisilla kanavilla. Sub on jäänyt sekin ikuiseen luuppiin, jossa pyörivät Frendit ja Simpsonit ad nauseam (suomeksi siis ällötykseen asti).

Kotimaisen ja ulkomaisen tarjonnan tasapaino on YLEllä juuri sopiva.

Itse olen yli viisikymppinen ja TV2:n tarjonta, niin saksalaisdekkarit, fantasia ja scifi ovat kaikki kovasti mieleeni. Ei selkeitä kohderyhmiä enää ole. Valinnan tekee katsoja (ja hänen tallentava boksinsa) yksilöllisen makunsa mukaan.

TV2 jaksaa ja viitsii tarkentaa profiiliaan, muuttua ajan mukana. Juuri niin pitääkin.

sunnuntaina 12.02.2012

Ihmetellen luen täältä,että Jumppa-sarjaan ei ole luvassa enää uusia jaksoja! Olen ollut innokas kotijumppaja ja olin todella odottanut uusia jumppa-jaksoja, joita piti olla luvassa keväälle 2012. Liittyykö tämäkin kanavauudistukseen vai mikä on syy, että uusia jaksoja ei tule? Jumppa-jaksot ovat olleet todella hyviä ja korkealaatuisia ja niistä on ollut paljon hyötyä ja iloa monille kaltaisilleni pienten lasten kotiäideille. Kaikki eivät pääse kotoaan ohjattuihin jumppiin, joten olisi hyvä jos edes telkkarin avulla saisi lihaskuntoaan huollettua. Mistä löytää nyt keväällä näytettävien uusintojen jaksot ja jumppa-ohjeet?

maanantaina 19.03.2012

Nuo ylen tekemät muutokset eivät tule saamaan nuorempaa väestöä katsomaan ylen kanavia, itse en ole koskaan pitänyt ylen ohjelmatarjonnasta, liian mummomaista tarjontaa. Herätkää jo tälle vuosituhannelle

perjantaina 23.03.2012

Hei!
Olen 29-v. kaupunkilainen nainen ja alkanut tänä kevänä seurata lähes pelkästään ylen kanavia (siksi en uudistuksesta osaa sanoa juuri mitään verrattuna entiseen tarjontaan). Tarjonta on mukavasti tasapainossa: asiaohjelmia ja hyvää viihdettä; kiitos esim. HBOn sarjoista! Maksamme myös tv-lupamaksun ja käytämme ahkerasti Areenan palveluja, sillä hyvin usein elämä on sen verran epäsäännöllistä aikataulujen suhteen, että lähetysaikojen "orjallinen" seuraaminen ei onnistu. Kiva että ei jää sen takia välistä sarjojen jaksoja, tai yhtä hyvin mielenkiintoisia asiaohjelmia, joita olen katsonut myös toiseen kertaan netistä. Game of Thrones, Boardwalk Empire, True Blood jne ovat olleet suosikkeja, enkä ole niitä netistä ladannut, sillä on kiva, kun on jotain mitä odottaa viikon ajan kun tietää seuraavan jakson taas olevan tulossa. Myös ylen tekstitys on laadukasta ja tuon odottamisen arvoista! Olen kyllä myös sitä mieltä, että kuuluttajat parantavat suuresti katselukokemusta! Ei tule sellainen olo, että kaikki tulee vain automaattisyötöllä. Odotan mielenkiinnolla Pan Amia.
Kiitos! :)

perjantaina 23.03.2012

ainiin, piti lisätä tuohon kirjoittamaani kommenttiin, että se on iso iso iso plussa ylellä ettei ole mainoksia!!! Ja ohjelmalistastani unohtui tietty Downton Abbey :)

torstaina 29.03.2012

Miksi ette laita vanhoja saksalais-dekkareita tulemaan yöllä sen tyhjänpäiväisten uutisotsikoiden aluksi?

Moisten sarjojen fanit saisivat tallennetua ne boxille ja katsottua sitten, kun itselle sopii. Se vasta olisi palvelua ja asiakkaiden kuuntelua. Oikeudet varmaan antaisi myöten tähän hommaan, mutta joku jyyrä tietty haraa vastaan, kun ei ole itse keksinyt.

Pihlajamäki voisi vaihtaa jonnekin kaupalliselle kanavalle omanlaisensa hutun sekaan.

Kiitos tyhjästä!
Nyt jää aikaa muihin virikkeisiin, kun ei tarvitse enää katsoa kakkostakaan.

torstaina 29.03.2012

Yöesitysasiaan on vastaus saksalaisdekkariketjussa.

Miika Jalonen / TV2:n verkkotoimittaja

lauantaina 31.03.2012

hei,
Milloin Game of Thrones saa jatkoa? ja jäi kutkuttavaan kohtaan.
Luonto-ohjelmien ja lastenohjelmien lisäksi ainut mitä meillä 1 tai 2 vakituisesti katsottiin.

maanantaina 02.04.2012

Game of Thrones jatkuu ensi vuoden alussa.

Miika / TV2

torstaina 05.04.2012

Moi!
Onkohan kesällä ylellä alkamassa mitään espanjalaista (nuorten)sarjaa Serraanon perheen ja Naapureina Madridissa tilalle?:)

sunnuntaina 08.04.2012

Mistä lähtien kalliiden ulkomaisten sarjojen osto on sisältynyt Ylen toimintaperiaatteisiin? Eikö se kuuluisi ennemmin kaupallisille toimijoille?

http://yle.fi/yleisradio/toimintaperiaatteet

sunnuntaina 08.04.2012

Moi,
Ohjelmatarjonta on kyllä huikea, ja muutos on kaiken kaikkiaan loistava verrattuna menneeseen, ainakin näin nuoren naisen näkökulmasta. :) Muistelisin Ylen tilanneen myös Mildred Pierce -minisarjan, vai muistanko väärin? Olen vesi kielellä odotellut kyseistä sarjaa, mutta siitä ei näytä olevan mitään mainintaa enää?

tiistaina 10.04.2012

Mildred Pierce esitetään Ykkösellä 17.4. alkaen eli pääset kasomaan sitä jo ensi viikolla!

Miika / TV2

tiistaina 10.04.2012

Kysyisin....... milloin jatkuu BOARD Walk Empire, ei suinkaan loppunut tähän ???? Tosi hyvä sarja niinkuin kaikki HBO:n sarjat yleensä ovat.

lauantaina 14.04.2012

Kalliiden ulkomaisten sarjojen ostaminen ei kuulu Ylen toimintaperiaatteisiin.

Lakisääteinen tehtävämme on tarjota täyden palvelun ohjelmisto. Käytännössä tämä tarkoittaa kotimaisen ohjelmiston tarjoamista - tarinoita Suomesta ja suomalaisista sekä maailmasta suomalaisesta näkökulmasta - ja valikoidusti ulkomailla tuotettua ohjelmistoa.

Ohjelmatarjonnan kustannuksista yli 80 prosenttia käytetään nimenomaan kotimaiseen ohjelmatuotantoon.

Mitä HBO-sarjoihin tulee, niiden osto sai aikoinaan paljon julkisuutta ja siitä ehkä johtuu mielikuva niiden kalleudesta, vaikka osuus menoista on lopulta melko pieni. Jos vertaa esimerkiksi urheiluun, yksien olympiakisojen oikeusmaksuilla Yle pystyisi hoitamaan kalleimman amerikkalaisen sopimuksen kahdeksaksi vuodeksi.

HBO tarjosi sarjojaan kaikille pohjoismaisille yleisradioyhtiöille, koska sarjat on alunperinkin tehty kanavalle, jolla ei ole mainoksia. Tällä hetkellä HBO-sarjoja esittävät muun muassa yleisradioyhtiöt SVT, NRK, Tanskan TV2 ja BBC.

Valitettavasti Ylellä ei ole alkamassa uutta espanjalaista sarjaa ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.

Miika / TV2


Muualla Yle.fi:ssä