Saksalaisdekkareista

Kakkonen kertoo

Saksalaisdekkareista

Julkaistu torstaina 02.02.2012

YLE Kuvapalvelu

Mihin kaikki saksalaisdekkarit ovat unohtuneet? Erittäin ikävää, että lähes parasta tv-antia edustaneet sarjat hävisivät kuin kaivoon! Kotiharmonian palauttamiseksi vaadin saksalaisdekkareita ohjelmistoon. Karkea vääryys ja laiminlyönti ohjelmistossanne. Kylläpä on mennyt touhu aivan naurettavaksi.

Yllä pieni ote palautteista, joita olemme saksalaisdekkareista viime aikoina Tohloppiin saaneet - ja aivan aiheesta. Viime vuonna dekkareilla oli parhaimmillaan viisi esityspaikkaa viikossa. Kevätkaudella ohjelmistossa jatkavat vain perinteiset lauantaikrimit.

Saksalaisilla rikossarjoilla on Suomessa ja erityisesti Kakkosella pitkä historia. Monille katsojille Matulasta ja useista muista etsivistä on ehtinyt tulla melkein kuin perheenjäseniä. Sitä ei voi eikä saa unohtaa.

Mistä muutokset esitystahdissa ja –määrässä siis johtuvat?

Taustalla on ennen kaikkea Kakkosen kanavauudistus. TV2:n päätehtäväksi on annettu jatkossa lasten ja alle 45-vuotiaiden katsojien palveleminen. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista ohjelmilla, joiden katsojaprofiili on ollut pitkään lähes 60 vuotta. Tähän joukkoon kuuluvat myös saksalaisdekkarit.

Kannattaa huomioida myös se, että viime vuoden viidestä saksalaisdekkaripaikasta ainoastaan yksi on ollut ympärivuotinen - ja se siis myös jatkuu. Kaava on sama kuin syksyllä: vuoroviikoin Kettu, Stolberg ja Syyttäjä.

Muista viime vuoden sarjoista Kahden keikan jäljellä olevat uusintajaksot esitetään jossain vaiheessa 2012. Lea Sommer ja Eurodekkari, jonka syystäkin kehutuista Borowskeista saimme kaikki Ylen hankkimat jaksot esitettyä, ovat toistaiseksi tauolla.

Olemme palvelleet saksalaisdekkareiden ystäviä vuosikymmenten ajan varsin hyvin. Vaikka mainitulla faktalla tuskin synninpäästöä saammekaan, perinteitä tai uskollisia katsojia emme väheksy koskaan. Asia ei ole kanavallekaan helppo tai ongelmaton.

Mutta se ei ole myöskään toivoton. Seuratkaa tilannetta. Saattaa olla hyvinkin mahdollista, että saksalaidekkareita ilmaantuu muille kanavillemme ennen pitkää. Jo nyt on tiedossa, että Lea Sommer -uusintoja esitetään tulevaa kesänä Teemalla.

Miika Jalonen
TV2:n verkkotoimittaja

YLE Kuvapalvelu

Lauantain saksalaisdekkarit alkavat tuttuun tapaan klo 20.50. Sarjojen jaksoilla ei ole Areena-oikeuksia. Ei esitystä 18.2. (Yleisurheilun SM-hallikisat), 25.2. (Uuden Musiikin Kilpailun finaali) ja 31.3. (Taitoluistelun MM). Jokaisen krimin ikäraja on 12.

Syyttäjä (Der Staatsanwalt)

lauantai 4.2. , 10.3. , 7.4. ja 28.4.

Kotikaupunkiinsa pitkän tauon jälkeen sarjan alussa palannut syyttäjä Bernd Reuther ja hänen poliisina toimiva poikansa selvittävät tapauksia tuotantokausilta 4 ja 5. Jaksoja ovat Kuolema koulussa (Tod eines Schülers), Antakaa kuolleiden levätä rauhassa (Lass die Toten ruhen), Kaksintaistelu (Das Duell) ja Selkäänpuukottaja (Kameradenschwein). Syyttäjän neljäs kausi esitettiin Saksassa alkuvuodesta 2010 ja viides vuotta myöhemmin.

Kettu (Der Alte)

lauantai 11.2. , 17.3. , 14.4. ja 5.5.

Herzog, Heymann ja kumppanit tutkivat rikoksia jaksoissa kausilta 36 - Kuolema eläintarhassa (Tod im Tierpark), Rakkauden uhri (Rettungslos) ja 37 - Kylmä hauta (Kaltes Grab), (Ein Passender Tot). Kaudet on esitetty Saksassa syksyllä 2010 ja keväällä 2011.

Stolberg

lauantai 3.3. , 24.3. ja 21.4.

Komisario Martin Stolberg nähdään nimikkosarjansa seitsemännen tuotantokauden viimeisessä jaksossa Tyttö ja hänen tappajansa (Das Mädchen und sein Mörder) sekä seuraavan kauden episodeissa Vanha ystävä (Der Freund von früher) ja Perhesiteitä (Familienbande).

Kommentit

perjantaina 03.02.2012

"Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista ohjelmilla, joiden katsojaprofiili on ollut pitkään lähes 60 vuotta. Tähän joukkoon kuuluvat myös saksalaisdekkarit."
Itse täytän tänä vuonna 23-vuotta ja saksalaiskrimit ovat olleet noin kymmenen vuoden ajan ainoat ulkomaalaiset ohjelmat, joita olen katsonut, niin nytkin ne on lähes lopetettu, mutta kiitos, että sentään Kettu ja Syyttäjä jatkuvat.

perjantaina 03.02.2012

Olen yli 50-vuotias, eivätkä nämä saksalaisdekkarit juurikaan jaksa kiinnostaa. Sen sijaan (nuoremmille?) tarkoitetut HBO:n sarjat ja kesällä tuleva Doctor Who kiinnostavat kovastikin.

Mistä näitä profiileja oikein tulee?

perjantaina 03.02.2012

Minäkin olen 23-vuotias ja etenkin Kettu ja Kahden Keikka on tullut katsottua lähes joka esityskerta jo vuosien ajan :). Jos Ylellä on uusintaoikeuksia saksalaisdekkareihin, muitakin kuin Lea Sommeria voisi esittää Teemalla. Saksalaisdekkarit ovat kuitenkin aika suosittua tavaraa, joten toivoisi, että Yle esittäisi niitä jatkossakin.

perjantaina 03.02.2012

Huomaan, että täällä on muitakin hieman yli 20-vuotiaita saksalaiskrimien ystäviä, kuin vain minä. Nyt olen hyvin pettynyt kakkosen ratkuisuun vähentää erittäin huomattavasti näitä sarjoja, jotka kuuluvat minun kaveripiirien suosikkeihin, en ymmärrä miten nämä tutkimukset on tehty, ettei nämä sarjat olisi nuorten suosiossa. Edellisellä kirjoittajalla oli hyvä ehdotus, että YLE Teema alkaisi näyttää näitä legendaarisia saksaksalais poliisisarjoja, kuten esimerkiksi Kahden keikka, Kettu, Tator, Tutkija, Siska...

lauantaina 04.02.2012

Sanoitte näin: "TV2:n päätehtäväksi on annettu jatkossa lasten ja alle 45-vuotiaiden katsojien palveleminen."

Vai niin. Mistä johtuu tämä ikäihmisten syrjinta? Aivan käsittämätöntä tekstiä, jota ei voi parhaallakaan tahdolla ymmärtää.

Saksalaisdekkareissa on se hyvä puoli, siis kielitaidon ylläpitämisen lisäksi, ettei niissä näytetä väkivaltaa. Murhia tapahtuu, mutta niillä ei mässäillä.

Näyttäkää Kahden keikkaa, Kettua, Siskaa, Bella Block ym. vaikka yöllä. Tietokoneet ja ajastimet töihin ja antakaa meidän nauttia saksalaisesta laadusta. Kai tekin haluatte laatua esittää? Luulisi, että laatu on mittari, jota käytätte.

lauantaina 04.02.2012

Ikävää että TV2 kohtelee katsojia kuin roskaa. Näitä nuorisokanavia on jo kohta kymmenen, mutta profiloimattomia koko perheen kanavia ei enää lainkaan. Itse olen 27-vuotias dekkarifani ja olen seurannut saksalaisdekkareita jo noin 20 vuotta. Jatkossa TV2 vaihtuu suoraan Saksan TV:n ZDF kanavaan. Sarjoja seuraan suoraan saksaksi osoitteesta:

http://www.zdf.de/ZDFmediathek/hauptnavigation/startseite/#/hauptnavigation/startseite

tai

http://www.zdf.de ja sieltä mediathek oikealta yläkulmasta

Muutkin sinne katsomaan dekkareita ;)

sunnuntaina 05.02.2012

Ei TV2 sorsi yli 45 vuotiaita. Ylen pomot jotka on tehneet päätöksiä tästä kanavaprofiilimuutoksesta tekee sen.
Dekkarien alkamisajat menee ilkeästi päällekkäin TV1 uutisten ja Urheiluruudun kanssa.
Tälle päällekkäisajalle voisi keksiä jotain muutosta. Kaikilla ei ole näitä tallentavia bokseja.
Kakkosella on ollut muutakin laadukasta tuotantoa jotka katoavat kokonaan pois.
HD-kanava on ollut hyvä, mutta hieman ihmetyttää se miksi sen lähetysaika on vasta klo 17.00 alkaen ja päättyen klo 24.00. Teemasta sen verran, jos Dekkarit siirtyvät sinne niin toive on, että ei sitten pääuutislähetysten kanssa päällekkäin. Teemaahan voisi käyttää 20.30-21.15 erikoisryhmien uutislähetyksiin. Englanninkieliset, huonokuuloiset ym vastaavat uutislähetykset.

tiistaina 07.02.2012

Ohjelmista tehdään ilmeisesti sellaisia profiileja kuin johtajat haluavat että saadaan lopetettua ohjelmia. Itse olen seurannut esim (Vanhaa) Kettua jo Kösterin ajoista jolloin olin ala-asteikäinen. Muistan hyvin kun oikein koulussakin opettaja otti esille kun Köster vaihtui Kressiin ja tuolloin oltiin kolmannella tai neljännellä luokalla ala-asteella. Ja krimit ovat maistuneet tähän päivään asti ja edelleen olen reilusti alle 40v.

No onneksi edes perinteinen lauantaidekkari säilyy mutta kuinka kauan? Kai sekin profiloidaan kanavaprofiilin ulkopuolelle?

Matti Pulkkinen, kiitos linkistä :)

keskiviikkona 08.02.2012

Olen joskus ennenkin kommentoinut noita "profiilien ja kohderyhmien" laadintoja.
Miksi ne jotka maksavat eniten TV lupien ja jatkossa verojen muodossa eivät saa
mieleisiään ohjelmia,kaikki vain nuorille,suurimmalle osalle jotka eivät maksa näistä
ohjelmista senttiäkään.Tämä jos mikä on ikärasismia,eurodekkarit ym. ovat olleet laadukkaita
ja kielitaidonkin ylläpitämisen kannalta tosi hyviä.Pitääkö kaikkien katselijoiden siirtyä
"KORTTIAIKAAN"? mitä varten oikeastaan ylläpidämme YLEÄ?

torstaina 09.02.2012

Olen myös sitä mieltä että Saksalais-dekkareita katsovat muutkin kuin YLE 2:n "profiloimat" 45-60 vuotiaat..
Tilanne on ainakin tällä hetkellä se että nämä sarjat on typistetty lauantai-iltaan,paitsi että ensi lauantai 11.02. on sitten tässä kuussa ainoa jolloin saamme seurata Saksalais-dekkaria.Muut lauantait on sitten varattu SM-hallikisoille ja Uuden Musiikin kisoille..
Kai tässä sitten pitää tosissaan alkaa seuraamaan tuolta ZDF:n netistä näitä sarjoja kuten eräs kommentoija edellä ehdotti.Tämä tietysti ei ole pelkästään TV 2:n vika mutta viikolla oli
sellaisia iltoja ettei Suomen koko ilmaiskanava tarjonnasta löytynyt klo 22.00-23.30 ohjelmapaikalta kuin amerikkalaista ohjelmatarjontaa muutamassa eri ohjelmaformaatissa.
Kyllä on paljon hyviä jenkkisarjoja mutta pitääkö niitä tulla joka tuutista?

perjantaina 10.02.2012

Kuten tässä monet muut, minäkin olen suorastaan kasvanut saksalaisdekkareiden kanssa ja kasvattanut omat lapsenikin niiden ystäviksi. Yhdyn ihmettelyihin tuosta "profiloinnista", jolla pilataan monen ilo ja karkoitetaan suuri joukko kanavan säännöllisiä katsojia.
Vaadin, että sarjat palautetaan ohjelmistoon - mielellään vielä niin, että saamme katsoa myös ennen näkemätöntä materiaalia.
Aivan viime aikoina ihastuin "Tatort" -sarjaan, jossa näytettiin kokopitkiä leffoja Pohjois-Saksan (osin Skandinavian) ympäristöön sijoitettuna. Opin, että tämä sarja on massiivinen kokonaisuus jo vuosikymmenien takaa ja se koostuu Saksan eri alueille kirjoitetuista jaksoista omine näyttelijöineen jne. Siinäpä olisi vuosiksi katseltavaa meille, joille on aivan sama ovatko tapahtumat sijoitettu Baijeriin vai Ruhrin laaksoon. Tosin on todettava, että nuo Kieliin sijoitetut jaksot tuntuivat jotenkin kotoisilta, Vallanderimaisen verkkaisiltakin, mikä ei ole ihan meikäläisen mielityyliä.

lauantaina 11.02.2012

Hei,

Osaako joku vastata miksi nämä saksalaisdekkarit eivät ole yle areenassa? vaikka kaikki englantialiset dekkarit on ?

sunnuntaina 12.02.2012

Miten kauan porukan pitää rukoilla, että se saa saksalaisdekareita ja muita saksalaisia poliisisarjoja ylestä puristettua ? Jotain te tästä katsojien kiusaamisesta hyödytte. Mutta mitä ?
Turha tosta nuorisoprofiilista on jauhaa. Eikö sinne teemalle voisi edes näitä ohjelmia laittaa?Tylsä kanava se näillä nykyisillä eväillä on.

sunnuntaina 12.02.2012

Ei varmaankaan kauaa tarvitse odottaa, kun lahdataan perinteinen lauantaipaikkakin Uusipäivä-uusintojen tieltä. No aika torsohan se alkaa olemaankin jo, kun säännöllisesti ohjelmapaikan syrjäyttää tärkeämmät ohjelmat. Tai sitten viime vuotiseen tapaan laitetaan puoleksi vuodeksi krimit tauolle ja jotain vauhdikkaampaa ja nuorekkaampaa saksalaista tilalle. Jotain nuorennusbuumia taitaa olla Saksassakin, kun eivät jääneet odottelemaan Walter Kreyen (Ketun) syövästä toipumista, vaan antoivat potkut ja uusi 20v nuorempi tyyppi tilalle. Huhut kertovat, että Matulakin oltaisiin siirtämässä eläkkeelle. No ainahan sitä hyväuskoisena voi toivossa elää, että Teema alkaisi uusintoja näyttämään.

maanantaina 13.02.2012

Kiitos kakkoselle saksalaisdekkareista, toivottavasti niitä tosiaan taas kohta nähdään useammin. Itsekin olen seurannut niitä jo nuoruudesta ja Kösteristä alkaen. Ainoita sarjoja, joita televisiosta säännöllisesti katson tai tallennan.

Onhan tuo käsittämätöntä, että Yle lähtee kosiskelemaan kohderyhmiä (sinänsä profilointi ihan hyvä asia) samanlaista huttua tarjoamalla kuin kaupalliset toimiijat. Kyllä niitä amerikkalaisia "draama-", toiminta-, scifi-, hömppä-, komedia-, kauhu- ym. sarjoja on jo ihan tarpeeksi kymmenillä kaupallisilla kanavilla. Miksi YLE ei voi painottaa enemmän eurooppalaista tuotantoa, kun täällä yleisradiokanavia on vaikka kuinka ja paljon: Pohjoismaat, saksankieliset alueet, Italia, Espanja, Englanti, Itä-Eurooppa. Tarjotkaa jotakin ihan muuta kuin muut, ihan oikeasti, eikä niinkuin se yksi kanava luulee tekevänsä...

maanantaina 13.02.2012

En tiedä miten tuo profilointi on toteutettu, sillä itse olen 24-vuotta vanha ja olen seurannut noin viitisentoista vuotta saksalaiskrimejä, ne ova minulle ainoita ulkomaalaissarjoja, joita seuraan säännöllisesti. Mutta nyt Kakkonen on hukkaamassa nämä loistava sarjat, toivottavasti YLE Teema ottaa kopin ja alkaa aktiivisesti näyttämään saksalaiskrimejä. Kakkoselta lienee enään turha pyytää ja toivoa Kahden keikan, Siskan, Ketun... uusintoja ja Tator- sarjaa ja monia muita.

tiistaina 14.02.2012

Tutkimme Ylessä yleisöä ja sen käyttäytymistä jatkuvasti, monipuolisesti ja paljon. Tiedämme kunkin ohjelman katsojakunnan ikä- ja sukupuolirakenteen tarkalleen. Saamme sen lisäksi tietoa mistä ohjelmista kukin kohderyhmä on kiinnostunut, mistä taas ei.

Näihin tutkimustietoihin pohjautuen teemme omat suunnitelmamme. Kukaan ei siis tosiaankaan keksi ohjelmien katsomisen ikäprofiileja. Ne saadaan selville tarkalla mittaamisella katsomisesta. Mittaaminen taas perustuu laitteisiin, jotka tietyllä osalla suomalaisista on olemassa ja johon katsominen tallentuu.

Saksalaisdekkareilla ei ole nettioikeuksia, emmekä sen vuoksi voi esittää niitä Areenassa.

Parissa kommentissa mainitun ikärasismin voi sanoa pitäneen paikkansa, mutta täysin päinvastaisessa mielessä: Ylen on tarjonnut alle 45-vuotiaille katsojille liian vähän ohjelmaa. Sitä vanhempia on puolestaan miltei ylipalveltu.

Sillä ei ole mitään tekemistä katsojien kiusaamisen kanssa, että yritämme palvella paremmin kaikkia suomalaisia.

Miika / TV2

keskiviikkona 15.02.2012

Miksei muka 45 vuotiaat voi katsoa saksalaisdekkareita ? Sitäpaitsi nyt ne lauantaidekkaritkin jäi 3 vko tauolle. Tehkää siitä teemasta saksalaisdekkarien ym europalaisen ohjelmien kanava.
Kelle se teema muuten on profiloitu ? Muumioille?

lauantaina 18.02.2012

Ai ei onnistu nuorten palveleminen saksalaisdekkareilla? Olen 22-vuotias ja saksalaisdekkarit ovat aina olleet mielestäni yksiä parhaimpia televisiosta tulevia ohjelmia. Haluan ne takaisin!

Oikeasti, teillä ei taida olla tuon taivaallista käsitystä siitä, mitä nuoret katsovat? Eivätkö nuoret saa enää katsoa laadukasta ohjelmaa? Jos joukko tyhjäpäitä haluaa katsoa mainoskanavien reality-tv-sarjoja ynnä muuta roskaa, niin katsokoot, mutta miksi roska täytyy tuoda kakkosellekin? Eikö kukaan enää saa katsoa laadukkaita ohjelmia?

Lisäksi sanoisin, että vaikka olenkin 22-vuotias enkä siis kuulu tähän vanhempaan väestöön, jota ette enää tahdo palvella samoin kuin ennen, niin tämä on uudistus on oikeaa ikärasismia.

sunnuntaina 19.02.2012

Olen kiitollinen siitä, että TV2 on esittänyt monipuolisesti ja kohtuullisen paljon hyviä saksalaisdekkareita etenkin viime vuosina. Parikymppisenä kuulun edelleen uudistuvan Kakkosen kohderyhmään, mutta vanhaa ohjelmistoa kuuluttajineen tulee ikävä. Ymmärrän, etttä nuorille tulee tarjota enemmän sisältöä entiseen verrattuna, mutta silti tällainen kapeakatseinen profilointi tuntuu ihmeelliseltä... Toivottavasti saksalaisdekkarit löytävät paikkansa sitten vaikka TV1:n tai Teeman ohjelmistossa mahdollisimman pian.

sunnuntaina 19.02.2012

Täällä vielä yksi parikymppinen dekkarifani! Olen kasvanut Kahden keikan, Ketun ja muiden "vanhanaikaisten" dekkarien parissa, ja nykyään ne ovat ainoa sarja jota tv:stä seuraan säännöllisesti - enkä todellakaan ole ystäväpiirissäni ainoa. Toivon siis niille jatkoa, vaikkapa sitten ykkösellä tai Teemalla. Jos toivoa saa, niin vielä Kahden keikan ja alkuperäisen Siskan uusintoja lisää, kiitos, etenkin Kahden keikan 2000-luvun jaksoja kahdella viimeisimmällä asianajajalla. Jos uusmuotisia nopeatahtisia dekkareita tahdotaan esittää niin niille voisi laittaa ihan oman kanavapaikan.

maanantaina 20.02.2012

Kakkosen "UUDISTUS"=TÄYDELLINEN MUNAUS!!!!!!
Mistä on löydetty ko. uudistajat???

tiistaina 21.02.2012

Totta tosiaan, se nopeatahtinen dekkari, jota näytettiin muistaakseni viime kesänä, oli aivan kamala. Ei sitä jaksanut katsoa. Älkää laittako vanhojen kunnon saksalaisdekkareiden tilalle mitään huonoa sähläystä!

tiistaina 21.02.2012

Aika paljon nuoremmatkin kaipaa vanhoja kunnon saksalaisdekareita. Meniköhän teiltä
profiloinnit vähän metsään. Nyt näytää siltä , että teiltä ei tule ohjelmaa enää kenellekään.
Jos yle 2 olisi maksukanava , niin mitenkähän nyt kävisi ? Jaa-a eipä ole vaikea arvata.
Joskus sanonta" vanhassa vara parempi" pitää paikkansa.

perjantaina 24.02.2012

Minusta on käsittämätöntä, että viime vuoden puolella tuli torstaisinkin saksalaissarjoja niin, ettei sohvalta ehtinyt välillä nousta,mutta nyt ei sitten melkein mitään. Lauantai-illan sarjakin näköjään jätetään kylmästi näyttämättä, jos on jotain urheilua, jonka urheiluintoilijat katsovat tärkeämmäksi. Törkeää! Voisitteko jo vihdoin käsittää, että kaikki eivät lainkaan välitä urheilusta vaan tahtoisivat mieluummin kuulla elävää saksan kieltä mielenkiintoisen sarjan parissa. Tuskin teidän uudistuksenne nuorisoa tv:n ääreen tuo, heille on kaikenlaisia maksukanavia pilvin pimein katsottavana. Mikä vika vanhemmissa katsojissa on? Miksi heitä ei arvosteta ollenkaan?

perjantaina 24.02.2012

Olen tullut siihen tulokseen että saksalaisdekkarit lähetetään vain siinä tapauksessa että sen tilalle ei löydetä mitään muuta. Eli jos on tarjolla jonkinlaista urheilua (jopa jotain joutavia hallikisoja) tai typerää nenäpäivää, venla gaalaa(jota ei katso kuin korkeintaan tekijät ja pari niiden kaveria) euroviisuja tai jotain muuta soopaa. Miksi nämä dekkarit ovat se joka AINA joustaa.

lauantaina 25.02.2012

Ärsyttää, että niitä ohjelmia, joita halutaan nähdä ei näytetä vaikka katsomisesta maksetaan lupamaksut.Jos parina iltana näytetään suosittuja saksalaissarjoja niin kyllähän siinä jäisi ohjelma-aikaa runsaasti myös muille ohjelmille.Joten näiden ohjelmien poisjättämistä ei voi selittää kanava uudistuksella. Ilmeisesti näitä sarjoja tehdään edelleenkin Saksassa joten uusiakin jaksoja olisi kiva nähdä ikuisten uusintojen sijaan.

sunnuntaina 26.02.2012

Olen 28v ja saksalaisdekkarit ovat elämäni suola. Joten mielestäni krimejä ja sokoja voisi lisätä ohjelmaan! Näitten vanhojen klassikoiden tilalle ehdotan Alarm für cobra11, die autobahn polizeita. Siispä jos tv2 haluaa nuorentaa profiiliaan, se lisää saksalaisdekkareiden määrää.

lauantaina 03.03.2012

Jos saksalaiset dekkarit lopetetaan, niin jotain saksankielistä pitäisi saada tilalle. Saksan opiskelu on jo nyt tarpeeksi vaikeaa englannin kielen dominoimassa mediakentässä.

Olen tyypillinen lyhytjänteinen viihteellistyneen median puuduttama Y-sukupolven edustaja, enkä jaksa opiskella kieliä ilman viihteellistä sisältöä. Sitten kun tulee mediamaksu, niin voitte korjata tätä ongelmaa, ettei jää telkkarin ostosta tyhjä fiilis.

maanantaina 05.03.2012

Hei Miika!

Mikä on syynä siihen, ettei edes näitä vanhoja Kahden keikka ja Derrickin vanhoja uusintoja ym. voida lähettää yöllä puolen yön jälkeen, kun siellä kakkosella yöllä yleensä on vain sama uusitikkuna, joka löytyy ykköseltäkin???
Fanit saisivat tallennettua ne boxille ja katsottua itselle sopivaan aikaan?

Vai eikö oikeudet anna myöten lähettää uusintoja televisiosta omalla kanavalla???
Eihän tähän voi olla mitään järkevää selitystä.

Mitä sanoo Miika?

maanantaina 05.03.2012

Terve JR,

ajatuksesi on teoriassa ok, mutta toisin kuten Uutisikkunan, minkään ohjelman lähettäminen ei tapahdu automaationa, vaan se vaatii ihmistyövoimaa esim. lähetystoiminnassamme.

Lisäksi ohjelmien sisältämät musiikit aiheuttavat meille melkoisia tekijänoikeuskorvauksia jokaisesta esittämisestä.

Valitettavasti ehdotus ei siis ole kustannussyistä mielekäs ja järkevä toteuttaa.

Miika / TV2

tiistaina 06.03.2012

Eikös sellainen ehdotus olisi kumminkin järkevää toteuttaa, mikä olisi katsojien toive ?
Mistä me saksalaisdekkarien katsojat oikeen maksamme? Jotain vastinetta pitäisi saada
rahoille. Esim edes yksi Kahden keikan tai Siskan uusinta viikossa ei liene kohtuutonta.
En usko ,että se veisi teidät konkurssiin.

tiistaina 13.03.2012

Pahoittelut vastauksen viivästymisestä, olin juttukeikalla ja mahataudissa...

Olen henkilökohtaisesti samaa mieltä mainitsemastasi esitystahdista. Kuten sanottua, saksalaisdekkareita on luvassa lisää, mutta todennäköisemmin muilta kanaviltamme.

Katsojien toiveita toteutetaan jatkuvasti. Saamme niitä kuitenkin sen verran valtavasti, ettei ihan kaikki sellaisenaan voida noudattaa!

Miika / TV2

keskiviikkona 14.03.2012

Joko kesän saksalaisdekkari on päätetty? Toivottavasti krimeillä jatketaan kesäkin, vaikka taitaa aika torsoksi jäädä, kun jalkapallon em-kisat ja olympialaiset vienevät ohjelmapaikan monelta lauantailta.

torstaina 15.03.2012

Ylen kesäohjelmisto julkistetaan 24.4. Sitten voin kertoa lisää!

Miika / TV2

perjantaina 16.03.2012

Täytän tänä vuonna 46 vuotta ja minut saneerattiin totaalisesti ulos Kakkoselta.Mutta nykyaikana Yle ei enää kilpaile pelkästään kotimaisten kanavien kanssa. Jos täältä ei löydy mitä haluan katsoa, niin onneksi sitä on tarjolla muualla. Kakkosen uudistus sai minut siirtymään ZDF:n, ARD:n, SAT1:sen ja RTL:n mediathekien katsojaksi. Näkyy sellainen löytyvän myös Itävallan yleisradiolta ORF:ltäkin.

Tuo jo aiemmin ehdotettu Alarm für Cobra 11 olisi varmasti juuri sitä genreä, mitä uusi Kakkonen voisi "oikealle" ikäluokalleen tarjota nykyisin.Pelti rytisee paljaan pinnan siivittämänä. Mutta mielummin alusta asti. Susanna und Frank waren einfach super.

Toivottavasti saksalais- ( ja muutkit eurooppalaiset)sarjat tosiaan löytävät tiensä muille Ylen kanaville. Muutkin kuin dekkarit kiinnostavat. Kiitos esimerkiksi Teemalta tulleesta Weissensee-sarjasta, johon muuten parhaillaan kuvataan jatkoa. Toivottavasti se tulee myös Teemalle.

sunnuntaina 18.03.2012

TV2 kanavauudistus näyttää tosi hyvältä. Urheiluohjelmien hirveä määrä, huonojen kotimaisten kestosarjojen taso ja tosiaan nerokkaiden saksalaisdekkarien "sorsiminen" takaavat sen että omalta osaltani voin unohtaa koko kanavan.
Donna Mafia -62

tiistaina 27.03.2012

Ainoa, mistä olen tässä TV2:n kanavaprofiiliuudistuksessa tyytyväinen on se, että se näyttää rassaavan muita ihmisiä yhtä paljon kuin minua. Olen katsonut saksalaissarjoja lapsesta saakka. Loppuvuodesta täytän 45, joten tähän saakka olen siis katsonut aivan vääriä ohjelmia tai ollut henkisesti väärän ikäinen, koska nyt saksalaiskrimit ovat alle 45-vuotiailta kiellettyjä, eikä sitten sallittuja kenellekään muullekaan...
Se kylläkin hämmästyttää, että miten sarjat voivat edelleen pitää paikkansa parhaaseen katseluaikaan lauantaina. Jos niitä mihinkään muuhun katseluaikaan ei voi katsoa muina päivinä. No tietenkin ellei urheilu tai kulttuuri valtaa kakkosen lauantai-iltaa.
Kävin jopa Stockmannilla kysymässä, olisiko saksalaiskrimiä myytävänä dvd-boxeina. Mutta vastaus oli ei. Eli tässä nyt sitten olisi tuote, jota muut kanavat tai edes kaupat saati videovuokraamot eivät tarjoa.
Mutta toivon pientä järjen pilkahdusta. Saksalaissarjat voi pistää televisioon ihan mihin katseluaikaan tai mille kanavalle tahansa. Melkein toivoisin, että MTV3 ottaisi ne omakseen ja näyttäisi kakkoselle pitkää nenää. Digiboxiaikakautena ohjelmat voi tallentaa, vaikka ne tulisivat keskellä yötä ja katsoa sitten itselleen sopivaan katseluaikaan.
Mutta yhteenvetona ohjelmasisällöstä kakkosella voin sanoa, että asiallisesti tehdyt, laadukkaat asiaohjelmat ja laatusarjat kiinnostavat myös nuoria. Kanavaprofilointi keinotekoisesti alle 45-vuotiaille on yksinkertaisesti julkisen palvelun kanavalta aika typerä ratkaisu. Tai mitä kertovat katsojaluvut - joko niillä voidaan hurrata ja sanoa, että muutoksessa on onnistuttu?

keskiviikkona 28.03.2012

Ehdotin Mtv 3 lle ja Neloselle , että ottaisivat sakalaisdekkarit ohjelmistoihinsa.
Toivotavasti niin joskus tapahtuu. En ymmärrä tätä ylen jääräpäistä tapaa pitää
kynsin hampain kiinni nykyisistä typeristä ohjelmistaan.Eihän niitä tunnu edes
kukaan haluavan katsella.Ketä se palvelee?

torstaina 29.03.2012

Odotan kiivaasti vastausta paitsi omaan, myös tuohon Leena Kelotien kommenttiin... Ketä kakkosen muutos palvelee...

sunnuntaina 01.04.2012

Mikä on tuo urheilun suosiminen kakkosella ,kun aina saksalais dekkarit joutuvat väistymään ja miksi näitä ei siirretä tilapäisestikään silloin ykköselle? En suosi yletöntä urheilutarjontaa!

maanantaina 02.04.2012

Esimerkiksi Kettu on ollut TV2:n kolmanneksi katsotuin ohjelma viikolla 11 (421 000 katsojaa) heti Ajankohtaisen Kakkosen (497 000) ja Ampumahiihdon MC:n jälkeen (456 000). Stolbergilla ja Syyttäjällä 100 000 katsojaa vähemmän, mutta silti katsotuimpien joukossa. Muuten TV2:n katsojaluvut ovatkin tippuneet selvästi kuluvan vuoden aikana.

En usko, että MTV3 tai Nelonen alkaisivat näyttämään saksalaisdekkareita, mutta Ylen on julkisen palvelun mediayhtiönä reagoitava katsojapalautteeseen, ja siksi toivon, että jatkossa saksalaiskrimejä tulee Teemalta/TV1:ltä. Palautetta vain laittamaan!

maanantaina 02.04.2012

Ihmettelen nistä nuo ikäprofiilit ovat peråisin. Minun lähipiirissäni jo on saksalaisdekkarien faneja kaikista ikäryhmistä. Esimrkiksi 19-vuotias poikani, 24-vuotias kummityttöni ja toisaalta 80-vuotias äitini kuuluvat kaikki tähän ryhmään. Muutenkin tuttavapiiristäni monet pääasiassa 40-55 vuotiaita ovat myös kaivanneet niitä! Niin että silleen.

keskiviikkona 04.04.2012

Kummallista että Saksassa tuotetaan niin paljon näitä dekkareita ja Suomessa koetaan että vain yli 60-kymppiset katsovat niitä, eikä se sovi TV2:n profiiliin. Kenelle näitä Saksassa tuotetaan - tuskin siellä on tätä ikä-ajattelua. Ja mitä yli 60-kymppisten Ylen mielestä pitäisi katsoa - mikä kanava on "profiloitunut" heille? Vai ovatko he jo valmiita roskakoppaan - mutta kun Suomessa ei sallita eutanasiaa.

keskiviikkona 04.04.2012

Oiskohan niin ,että ylellä ei ole mitään tarvetta näyttää sitä ,mitä katsojat haluaisi nähdä.
Rahaahan tulee joka tapauksessa pakkomaksuina kansalta.Tuntuu olevan tahallista kiusantekoa sekin ,että lauantaidekkari jää vähänväliä pois jokun ohjelman takia.
Ketään siellä ei tunnu kiinnostavan meidän mielipiteet.

lauantaina 21.04.2012

Joko teillä on tietoa noista kesän mahdollisista saksalaisdekkareiden esityksistä Ylellä?

tiistaina 24.04.2012

5.5 näyttää tulevan vielä Kettu, sen jälkeen ilmeisesti jäävät saksalaisdekkarit kokonaan pois ohjelmistosta kakkosella, ainakin toistaiseksi. Koska seuraavina lauantaina krimien aikaan tulee euroviisujen esikatseluita, elokuvauusintoja ja kesällä paikan vie urheilut. Vielä tässäkin artikkelissa pari kuukautta sitten kirjoitetaan "perinteitä tai uskollisia katsojia emme väheksy koskaan". Joopa joo, nyt sitten viedään se viimeinenkin saksalaisdekkaripaikka. No kansa kiittää, TV2:n alkuvuoden katsojaluvut on romahtaneet historiallisen alhaisiksi, sitä ei voi selittää mikään markkinointimies muuksi. Ai niin, mutta se marginaaliyleisö, joka vielä kakkosella viihtyy, on sitten niitä oikeita katsojia, muut annetaan hymyssä suin muille kanaville.

tiistaina 24.04.2012

Terve.

Haluan tietää, että koska YLE:llä jatkuu mahtavat saksalaissarjat:
Kahden keikka ( Ein Fall für Zwei)
Rikospaikalla (Tatort)
Tutkija (Der Ermittler)
Derrick( Derrick)
Etsivä Lea Sommer(Die Kommissarin)
Siska(Siska)
Vuoristolääkäri (Der Bergdoktor)
Kotiseutu (Heimat - Eine deutsche Chronik)

Pari noista ei ole dekkareita, mutta ehkäpä tämä on paras paikka kysyä, sillä tänne me Wanhan Kakkosen ystävät kokonnumme itkemään kanavan nykytilaa ja aina on toiveena, että josko Kakkonen olisi tullut järkiinsä.

tiistaina 24.04.2012

Hei
Miksi Kakkonen on unohtanut meidät saksalaiskrimisarjojen ystävät? Olen 23- vuotias ja minä ja kymmenet kaverini kaivataan ruutuun esimerkiksi Kahden keikkaa, Vanhaa Kettua, Tatoria, Tutkijaa, Siskaa..., jollei Kakkonen niitä kykene näyttämään, niin antakaa ne YLE Teemalle, sillä kyllähän se on nykyään jo melkein pyhäin häväistys näyttää laatu krimejä roskakakkosella.
Odotamme Kakkosen järkiin tuloa!

tiistaina 24.04.2012

Hei

Aivan mahtavaa olen löytänyt YLE:n tulevasta ohjelmistosta kaksi saksalaiskrimiä.

Etsivä Lea Sommer YLE Teema 28.5 ja 29.5 klo 18
Kriminalisti YLE TV 1 17.5 ja 24.5 klo 19

Todella mukavaa, ettei YLE ole ihan kokonaan unohtanut meitä saksalaispoliisisarjojen pitkäikäisiä ja uskollisia ystäviä.


Muualla Yle.fi:ssä