BASAARIN 2006 HUHTIKUU

 

BÅTSFJORDIN HILJA

3.4. klo 17.10
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Takavuosina löytyi monelle suomalaiselle takuuvarma työpaikka Pohjois-Norjan kalatehtailta. Tehtaat tulivat tutuksi myös Ivalon Törmäsestä kotoisin olevalle Hilja Saniolalle, mutta eivät kuitenkaan sillä perinteisellä tavalla. Basaari kertoo Hiljan ja Rogerin tarinan.

Hiljan ensimmäinen työpaikka Norjassa oli kahvila Hammerfestissa. Hiljan jo aiemmin Hammerfestiin muuttanut isosisko oli kertonut eräälle norjalaiselle nuorelle pelimannille piakkoin paikalla saapuvasta sisarestaan, mutta kaikki ei mennyt aivan niin kuin piti, ja perillä Hiljaa odotti yllätys heti ensimmäisenä työpäivänä. Hilja lähti töihin Ruotsin Kiirunaan. Eräänä päivänä se samainen pelimanni saapui sukulaistensa saattelemana hakemaan Hiljan takaisin Norjaan ja Båtsfjordiin. Kun yhteenlaskettuja tutustumispäiviä ensi tapaamisesta lähtien oli kertynyt viisi, tuo Roger Bjerk -niminen pelimanni nousi Hiljan kanssa Hammerfestiin menevään laivaan. Sen enempiä asiasta neuvottelematta, nuori pari käveli kultasepän liikkeeseen, josta Roger osti sormukset. Båtsfjordissa odotti uusi elämä.

Nykyään kalatehtaiden virallisena tulkkina jo vuosikymmenet työskennellyt Hilja voi laskea tapaamansa suomalaistyöntekijät tuhansissa. Insinööriksi opiskellut Roger Bjerk työskentelee omassa firmassaan ja soittelee edelleen tilaisuuden tullessa viuluaan – etenkin silloin, kun Båtsfjordin ystävyyskunnasta Sallasta saapuu soittajia jammailemaan Hiljan ja Rogerin kulttuuritaloksi restauroimaan entiseen vanhainkotiin Tana-vuonon törmälle.

Ohjelman on ohjannut Esko Ranta / Artic Tr Video.

 

MINUN ISÄNI

10.4. klo 17.10
-----------------------------------------------------------------------------------

Basaarin dokumentti Minun Isäni kertoo tosi tarinan vietnaminkiinalaisesta Tran Muoista, joka tuli Suomeen vuonna 1979 ensimmäisten venepakolaisten joukossa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Suomessa eletyn 26 vuoden aikana hän on kokenut paljon. Kaiken kokemansa jälkeen häntä odottavat kuitenkin vielä suuret muutokset elämässä.

Kuusikymmentäkolmevuotias Tran Muoi on nyt siirtymässä eläkkeelle tehtaalta, jossa hän on työskennellyt suurimman osan Suomessa asumastaan ajasta. Näiden 26 vuoden aikana hän on saanut perheenlisäystä, eronnut vaimostaan, todistanut omien vanhempiensa poismenon, seuranut lastensa aikuistumista ja tullut isoisäksi. Dokumentissa seurataan Muoin eläkkeelle siirtymistä, vietetään kallisarvoisia hetkiä lapsenlapsien kanssa ja tavataan Tranin perheen suomalaisia tuttavia.

Lisäksi dokumentin aikana kuullaan Muoin mietteitä Suomesta ja suomalaisuudesta. Vietnamilaista ja suomalaista kulttuuria verratessaan hän nostaa esiin molempien kulttuurien hyvät ja huonot puolet filosofisesti, mutta rehellisesti.

Ohjaaja Co Tranille dokumentti on uusi, syvällisempi tutustuminen isään ja omaan menneisyyteen. Ohjelman on tuottanut YLE Asiaohjelmat.

 

BAGPIPES, BLUES & BRAILLE

17.4. klo 17.10
-----------------------------------------------------------------------------------

Dokumentissa Bagpipes, blues & braille tavataan Antero ”Antsu” Perttunen, jonka elämässä säkkipilleillä, bluesilla ja pistekirjoituksella on suuri merkitys. Vuonna 1949 Englannissa syntyneelle toisen sukupolven suomalaiselle ne kuvaavat konkreettisesti elämän arvoja.

Vilho ja Jean ”Peggy” Margaret Perttusen esikoinen Antsu syntyi Englannissa. Vaikka vanhemmat olivat akateemikkoja, heidän kasvatustyylinsä ei ollut elitistinen – Antsu kasvoi Suomessa 60-luvun humaanissa hengessä ja vielä nykyäänkin tämä ideologia näkyy kaikessa, mitä näkövammaisten terapeuttina, braille- ja erikoisopettajana, säkkipillinsoittajana ja blues-bändin kitaristina toimiva Antsu tekee.

Antsu asuu Jyväskylässä vaimonsa Marken kanssa ja molemmat työskentelevät opetusalalla näkörajoitteisten parissa. Antsu keikkailee aina välillä Blues Bakers- ja Vellu Laitinen & Gapeful Living -yhtyeiden kanssa tai soittaa sähköpillejä norjalais- ja saksalaisorkestereiden kanssa. Lisäksi hän on soittanut mm. YUP:n ja Semmareiden levyillä.

Työnsä ja musiikin lisäksi Antsu on intohimoisen kiinnostunut kaikenlaisista ruuista. Eräs skotti opetti hänet rakastamaan Steak & kidney -piirasta, jonka päälle on lurautettu tilkka viskiä.

Sympaattisen Basaari-dokumentin on ohjannut Eddie Iles ja tuottanut YLE Asiaohjelmat. Ohjelma esitetään uusintana lokakuulta 2005.

 

VELJENI FEDJA

24.4. klo 17.10
-----------------------------------------------------------------------------------

Tämänviikkoisessa Basaarissa nähdään Tonislav Hristovin ohjaama dokumentti Veljeni Fedja, joka kietoo ihmiselämät ja traagiset tapahtumat sielukkaasti yhdeksi merkitykselliseksi tarinaksi.

Bulgarialainen stuntratsastaja Vladimir Georgiev tapasi neljä vuotta sitten suomalaisen Tiinan. Vuonna 2002 Vladimir muutti Tiinan ja tämän kahden lapsen, 5-vuotiaan Miritzan ja 14-vuotiaan Mitjan, luokse Suomeen. Vladimirin poika Nikolai jäi asumaan Bulgariaan isoäitinsä kanssa. Vaikka Vladimirin koti on nyt Suomessa, hänen ikävänsä pojan luo suuri.

Myös Tiina perheineen on kokenut kovia: seitsemän vuotta sitten Tiina menetti neljävuotiaan poikansa Fedjan. Isä ei kestänyt kuolemaa, vaan jätti raskaana olevan Tiinan oman onnensa nojaan. Perheen kuopus Miritza ei koskaan ehtinyt nähdä Fedja-veljeään, mutta veli on edelleen voimakkaasti läsnä perheen elämässä. Äidin Feijaksi nimeämä hevonen on lievittänyt pikkusiskon ikävää, ja hevosen ja tytön välille on kehittänyt tiivis ja omalaatuinen side.

Kun Vladimirin poika alkaa pohtia muuttoa isänsä luo Suomeen, uusioperhe tuntuu saavan uuden mahdollisuuden. Dokumentissa seurataan perheen elämää ja luodataan sielukkaasti sekä isän ja pojan suhdetta että yhteyttä kuolleen isoveljen ja pikkusiskon välillä.

Ohjelman on ohjannut Tonislav Hristov ja tuottanut YLE Asiaohjelmat.

 

Lhet linkki

Esitysaika

YLE TV1 keskiviikkoisin
alkaen 27.8. klo 19.00.

Uusinta YLE TV1 
lauantaisin klo 12.30 

YLE Areena

YLE Areena

Edellinen Basaari-ohjelma on katseltavissa YLE Areenalla viikon ajan.