Tulossa ohjelmassa

 
Basaari-ohjelma on nähty syksyllä ruudussa YLE TV1:ssä keskiviikkoisin klo 19.00 ja uusintana lauantaisin klo 12.30. Joulukuussa kuitenkin päättyy 11-vuotiaan Basaarin, Suomen ensimmäisen nk. monikulttuuriohjelman tarina. Toimitus kiittää katsojia, lukuisia vieraita, tekijöitä ja tukijoita - nämä ovat olleet hyviä vuosia!

Basaarin lyhyissä ja pitkissä dokumenteissa on sivallettu stereotypioita, kosketettu syvältä ja tartuttu armotta asioiden ytimeen. Inhimilliset tarinat uussuomalaisten elämästä ovat vieneet mukanaan sinnekin, minne kaikilla ei ole pääsyä. Teemoitetuissa Basaari-ohjelmissa aihetta ruotivat viisitoistaminuuttisen dokumentin lisäksi sekä juontajat että lyhyet, iskevät näkökulmadokumentit.

Syksyn 2008 aikana käsiteltiin mm. yksinäisyyttä, seksuaalisuutta, uraa, luovaa hulluutta ja glamouria, liikuttiin luonnossa, lähiössä ja kotona ja pohdittiin vaikeita valintoja ja perheväkivaltaa. Basaari on ollut suomalaisten ja maahanmuuttajien kohtauspaikka TV1:ssä.

 

TULOSSA SEURAAVAKSI

EI LÄHETYSTÄ keskiviikkona 10.12.2008

BASAARI: JÄÄHYVÄISET
keskiviikkona 17.12. klo 19.00, uusinta lauantaina klo 12.30
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Basaari-ohjelma on 11 vuoden jälkeen tullut tiensä päähän. Viimeisessä ohjelmassa juontajat Maria Friman ja Ghadi Boustani jättävät hyvästit toisilleen, Basaarin katsojille ja Suomen ensimmäiselle monikulttuuriohjelmalle. Ohjelmasarjan viimeinen jakso.

Viimeisessä Basaari-ohjelmassa muistellaan tapahtumia ja tarinoita ohjelman kaksitoistavuotiselta taipaleelta ja luodaan katse tulevaisuuteen. Basaarin pitkäaikainen tuottaja Seppo Seppälä jakaa yleisön kanssa ajatuksiaan median roolista kulttuurien välisen ymmärryksen luotsaajana.

Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner kertoo toimittaja Maria Frimanille YLEn tulevaisuudennäkymistä ja maahanmuuttajataustaisten media-ammattilaisten työllistymismahdollisuuksista. Mutta ovatko toimittajat itse samaa mieltä yrityksen toimitusjohtajan kanssa?

Basaarissa on vuosien aikana esitetty lukemattomia koskettavia ja inhimillisiä tarinoita eri puolilta maailmaa. Jäähyväisjaksossa palataan vielä hetkeksi menneisiin ohjelmiin ja kuullaan, mitä entiselle kosovolaiselle pakolaiselle Rizah Veselille kuuluu ja miksi hän ei haaveistaan huolimatta ole vielä palannut Kosovoon.

Basaaria tuottaa
YLE Asiaohjelmat.

 

Lhet linkki

Esitysaika

YLE TV1 keskiviikkoisin
alkaen 27.8. klo 19.00.

Uusinta YLE TV1 
lauantaisin klo 12.30 

YLE Areena

YLE Areena

Edellinen Basaari-ohjelma on katseltavissa YLE Areenalla viikon ajan.