BASAARIN 2006 MAALISKUU

 

NIIN LÄHELLÄ, NIIN KAUKANA
6.3. klo 17.10

----------------------------------------------------------------------------------

Afganistanilainen Shakiba Adil eli suuren osan nuoruudestaan talebanihallinon alla. Hän työskenteli juontajana Kabulin television lastenohjelmissa, ja heti talebanin vetäydyttyä hänet kutsuttiin kuuluttajaksi kanavalle. Hän on myös yksi niistä nuorista rohkeista kameranaisista, jotka tekivät yhdessä ranskalaisen dokumenttiohjaajan Brigitte Braultin kanssa Emmy-ehdokkaaksikin nousseen Afghanistan Unveiled -dokumenttielokuvan. Adil asuu nyt Suomessa, ja hänellä on vahva kutsumus kertoa elokuvan ja dokumentin keinoin maansa ja kansansa kohtalosta.

Shakiba Adilin toimittamassa ja kuvaamassa Basaari-dokumentissa Niin lähellä, niin kaukana tavataan Adilin maannainen Hakima Alemi – nuori afganistanilainen äiti, runoilija ja elokuvantekijä Jyväskylästä. Ohjelmassa seurataan Alemin elämää hänen ohjaajantyönsä kautta Suomessa ja Iranissa.

Hakima Alemi on syntyperältään afganistanilainen, mutta hän on elänyt koko elämänsä pakolaisena Iranissa. Iranissa hän opiskeli mm. elokuvan käsikirjoittamista. Nyt Alemi asuu Jyväskylässä, hänellä on kaksivuotias poika ja myös hänen miehensä Abdulrahman tekee elokuvia. Alemin pariskunnan lisäksi Jyväskylässä asuu muitakin afganistanilaisia elokuvan ammattilaisia ja yhdessä he ovat perustaneet Afganistanin elokuvayhdistyksen.

Ohjelmassa seurataan Alemin elämää ennen kaikkea hänen ohjaajantyönsä kautta: Alemi lukee tiilentekijänaiselle omistetun runonsa ja esittelee kuvia kuvaustilanteista. Lisäksi ohjelmassa nähdään näytteitä hänen elokuvistaan, joista viimeisin kuvattiin Iranissa kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen sitä on esitetty useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Koko ohjelmaa sävyttävät Alemin ponnistelut uuden lyhytelokuvan parissa.

Ohjelman on tuottanut YLE Asiaohjelmat. 

KESÄ TULI KAUKAA KOTOA
13.3. klo 17.10
----------------------------------------------------------------------------------

Afganistanilaisen Shakiba Adilin toimittamassa ja kuvaamassa Basaari-dokumentissa Kesä tuli kaukaa kotoa seurataan afganistanilaisten ja iranilaisten pakolaislasten kesänviettoa oman kulttuurin kursseilla kesäisessä Suomessa.

Suomen Kesälukioseura järjestää pakolaistaustaisille lapsille heidän omaan äidinkieleen ja kulttuuriin keskittyviä kursseja. Nämä kurssit ovat yksi konkreettinen tapa toteuttaa Suomessa YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen artiklaa nro 30, jolla pyritään takaamaan vähemmistöryhmään tai alkuperäiskansaan kuuluvalle lapselle oikeus nauttia yhdessä ryhmän muiden jäsenten kanssa omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan ja käyttää omaa kieltään. Noin viikon pituiset kurssit järjestetään kesäaikaan. Opettajina niissä toimivat pakolaisyhteisöistä valitut aikuiset ja opettajat.

Ohjelmassa vieraillaan ensin afgaanien kesäkurssilla Kajaanin liepeillä. Kurssilla opiskellaan lasten äidinkieliä, daria ja pashtua, tutustutaan kotimaan historiaan ja kulttuuriin, urheillaan ja leikitään. Puheenvuoron saavat ennen kaikkea afgaanilapset. Iranilaisten lasten leiri järjestetään Etelä-Suomessa. Samoin kuin afgaanilasten leiri, tämäkin leiri auttaa lapsia ylläpitämään äidinkieltään ja vahvistaa heidän kulttuuri-identiteettiään.

Ohjelman on tuottanut YLE Asiaohjelmat. 

 

RASISMIN VASTAISEN VIIKON (VKO 12) OHJELMAT
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Onko värillä väriä? Vaikuttaako syntyperä ihmisarvoon?

Vuonna 1960 maaliskuun 21. päivänä poliisit avasivat tulen ja tappoivat 69 rauhanomaisen mielenosoituksen osanottajaa Sharpevillessa, Etelä-Afrikassa. YK:n yleiskokous julisti päivän rasismin vastaiseksi vuonna 1966. Päivästä alkaa myös rasismin vastainen viikko, jota vietetään kaikissa YK:n jäsenmaissa.

Rasismin vastaisella viikolla (vko 12) TV1 panostaa ohjelmistossaan erityisesti ohjelmiin, jotka hälventävät turhia ennakkoluuloja ja kertovat inhimillisesti siitä, ettei Suomi ole enää vain yhden kulttuurin maa. Sen aikana puhutaan niin stereotypioista kuin maahanmuuttajien ja naisten asemastakin ja esitetään uusintoina parhaita Mundo-, Etno- ja Basaari-dokumentteja. Alla lisää rasisminvastaisen viikon ohjelmista.

 

MUNDO-OHJELMAT
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

BASAARI: MUNDO 

ma 20.3. klo 17.10, uusinta la 12.30
Maanantain Mundossa nähdään aina uusia lyhytdokumentteja. Tällä kertaa Carolina Bermúdez Parran Tulisessa sisussa käsitellään vapaaehtoista asevelvollisuutta, jonka yhä useampi maahanmuuttaja tai kaksoiskansalaisuuden saanut suorittaa. Fernando Colombon lyhytdokumentissa sovitellaan riitoja vapaaehtoisten sovittelijoiden kanssa. Elihú Galvánin Koiran ikävä kertoo hauskasti ja sydäntä riipaisevasti isännän ikävästä.

MUNDO: POLIISI TUTKII

ma 20.3. klo 19.55
Victor Belousovin Poliisi tutkii vie L.A. Confidencialin tunnelmissa valkeakoskelaisen naispoliisin arkeen. Minkälaisia ongelmia poliiseilla on maahanmuuttajien kanssa? Entä miksi venäläisiä syyllistetään suomalaisia enemmän rikoksista? Tilastollisia perusteita tälle ei ole. Nuorempi konstaapeli Tiina Ranta on tutkinut venäläisten ja virolaisten rikollisuutta Suomessa. Hän on myös asunut Ukrainassa ja siksi hän ymmärtää hyvin, miksi venäläisten on joskus vaikea luottaa poliisiin. Ohjelman ensilähetys nähtiin marraskuussa 2005.
Tuotanto: YLE Asiaohjelmat.

MUNDO: KOTOUTUMINEN

ti 21.3. klo 18.36
Gustavo Alavedran hurmaavassa lyhytdokumentissa Kotoutuminen pääroolissa ovat monikulttuuriset pariskunnat, tummat silmät ja ruskea tukka. Ohjelman ensilähetys nähtiin tammikuussa 2006.
Tuotanto: YLE Asiaohjelmat.

MUNDO: STEREOTYYPIT

pe 24.3. klo 19.30
Ovatko amerikkalaiset suuruudenhulluja ja ruotsalaiset kauniita? Ovatko latinot meitä muita onnellisempia ja venäläiset surumielisempiä? Samuel Abaijón-Nurmisuon ohjaamassa humoristisessa lyhytdokumentissa Stereotyypit erimaalaiset kadunkulkijat määrittelevät Malmin asemalla stereotypioita toisistaan. Ohjelman ensilähetys nähtiin marraskuussa 2005.
Tuotanto: YLE Asiaohjelmat.

BASAARI: MUNDO

la 25.3. klo 14.05
Rasisminvastaisen viikon kunniaksi nähdään maanantaisen Mundo-ohjelman lisäksi toinen täyspitkä Mundo, jossa esitetään ennennäkemättömiä lyhytdokumentteja Samuel Abaijón-Nurmisuolta, Gustavo Alavedralta ja Victor Belousovilta.

Alavedran ohjaama lyhytdokumentti Opiskelijaelämää vie tutustumaan koneinsinöörin urasta unelmoivan ghanalaisen opiskelijan Joseph Owusu Nabin arkeen. Hämeen ammattikorkeakoulun kansainvälinen opiskelijaporukka ja opetuksen hyvä taso saavat Josefin toivomaan, että hän voisi maksaa opintonsa takaisin valtiolle jäämällä työskentelemään Suomeen. Mutta ilman työtä se ei onnistu.

Eläketurvakeskuksen tiloissa nostetaan joka torstai syke pintaan. Abaijón-Nurmisuon ohjaamassa lyhytdokumentissa Eläketurva liitytään Matti Uimosen ja Marjatta Vehmäsen seurassa potkunyrkkeilytunnille. Huippu-urheilija ja -valmentaja Peter Gibson tekee jokaisesta tunnista hikisen elämyksen.

Viimeiseksi nähdään Belousovin ohjaama Talismaani. Inkeriläinen Vilho Paavilainen on kiivennyt maailman korkeimpia vuoria jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Monien mielestä hän on venäläinen, ja venäjää hän puhuu myös äidinkielenään. Identiteetiltään Vilho kuitenkin kokee itsensä suomalaiseksi ja vieläkin enemmän – matinkyläläiseksi. Sen vuoksi esimerkiksi Mount Blanckin huippua koristaa Vilhon työpaikan Matinkylän huollon logolla varustettu lippu.
Tuotanto: YLE Asiaohjelmat.

MUNDO: MORGANIN VALINTA

la 25.3. klo 15.55
Samuel Abaijón-Nurmisuon ohjaama rohkea lyhytdokumentti Morganin valinta kyseenalaistaa luutuneet käsitykset ydinperheestä ja roolimalleista. Swazimaassa syntynyt Morgan Mäkelä-Deveraux työskentelee draq-queenina ja harkitsee ystävättärensä pojan adoptoimista. Itsekin adoptoituna Morgan tahtoo antaa pienelle pojalle isän mallin. Ohjelman ensilähetys nähtiin tammikuussa 2006.
Tuotanto: YLE Asiaohjelmat.

 

ETNO-OHJELMAT

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

ETNO: KAIKU

to 23.3. klo 15.50
Kaiku. Kerrostalon betonijalassa sijaitsee grillikioski. Sen rasvankäryn hämärtämässä valossa liikkuu ihmishahmo: Tran Van Hung työskentelee myöhään. Haaveet ja todellisuus eivät kuitenkaan aina kohtaa. Lena Vu-Lilja voitti ohjaamaallaan lyhytdokumentilla Etno-journalismipalkinnon vuonna 2004. Ohjelma on esitetty tammikuussa 2005.

ETNO: MIKÄ TEITÄ VAIVAA?

su 26.3. 10.54
Mikä teitä vaivaa? on Tariku Birun ohjaama Etno-lyhytdokumentti, joka kertoo etiopialaisen lääkärin työstä suomalaisessa vanhainkodista. Biru palkittiin ohjelmastaan Etno-journalismikunniakirjalla vuonna 2004. Ohjelma on esitetty tammikuussa 2005.

 

BASAARI-OHJELMAT

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

ISÄNI ON SUOMALAINEN
 
20.3. klo 17.10
Rasisminvastaisella viikolla Basaarissa nähdään Victor Belousovin ohjaama Isäni oli suomalainen, jossa pohditaan Olga Lapinan ja hänen isänsä tarinan kautta kansallisuuden ja kulttuurin merkitystä yksilön identiteettiin.

Olga Lapinan isän isä ammuttiin Stalinin aikana kansavihollisena, ja perhe ajautui sodan aikana Karjalasta kauas Neuvostoliiton itärajoille. Olga syntyi Uzbekistanissa tietämättömänä suomalaisista sukujuuristaan ja sukunsa aiemmista kohtaloista. Olgan suomalaissyntyinen isä poikkesi muista, mutta vasta muutettuaan yli 30-vuotiaana Suomeen Olga löysi selityksen isänsä käytökselle, ymmärsi kansalaisuuden ja kulttuurin merkityksen identiteetille. Neuvostoliitossa kaikki olivat yhtä.

Suomesta Olga on löytänyt ison liudan sukulaisia, joiden olemassaolosta hän ei aikaisemmin edes tiennyt, ja mitä enemmän Olga on oppinut tuntemaan Suomea, sen pohjoista kulttuuria ja ihmisiä, sitä enemmän hän on oppinut myös ymmärtämään isäänsä.

Pohdittuaan pitkään omia sukujuuriaan Olga päätyi siihen tulokseen, että hän edustaa kahta kulttuuria. Ja tätä rikkautta hän haluaa hyödyntää myös työssään. Nyt psykologina työskentelevä Olga on aktiivisesti mukana monissa eri projekteissa ja suomalaisvenäläisessä nuorisotoiminnassa – hänen suunnitelmansa tähtäävät siihen, että naapurikansat lähentyisivät ja ymmärtäisivät paremmin toisiaan.

Ohjelman on tuottanut YLE Asiaohjelmat.

 

BASAARI: BADU JA AFRO-SÄKKIJÄRVI

ti 22.3. klo 11.05
Senegalilainen kitaristi Badu Ndjai saapui Suomeen levyttämään maailmanmusiikkiyhtyeen Piirpauken kanssa. Levytyssession jälkeen suunniteltu New Yorkin reissu unohtui Badun rakastuessa suomalaiseen Maritaan. Parinkymmenen Suomessa vietetyn vuoden jälkeen suomenkieli tuottaa edelleen Badulle ongelmia, mutta Säkkijärven polkka taittuu näppärästi niin perinteisesti kuin afrorytmeinkin.

Tommi Virtasen ohjaamassa Basaarissa kuulemme Badun itsensä lisäksi Maritan, muusikko Sakari Kukon ja muiden Badun kanssa yhteistyötä tehneiden taiteilijoiden ajatuksia. Ohjelma on esitetty syyskuussa 2005.
Tuotanto: YLE Asiaohjelmat.

BASAARI: TULETKO ISIN SYLIIN?

23.3. klo 12.40
Tuletko isin syliin? kertoo ohjaaja Tiina Hännisen ja hänen kaksivuotiaan tyttärensä Susilan matkasta Intiaan tapaamaan Susilan isää. Susila tapaa intialaisen isänsä, Ilanin kolmannen kerran elämässään. Edellisellä kerralla hän oli yhdentoista kuukauden ikäinen. Voiko isin syliin kiivetä? Matkan aikana pohditaan niin isän merkitystä lapselle kuin äidin vaikeutta luopua lapsensa yksinhuoltajuudesta - edes hetkeksi. Ohjelma on esitetty lokakuussa 2005. Tuotanto: YLE Asiaohjelmat.

BASAARI: KANSALAINEN AHMED LADARSI

pe 24.3. klo 12.00
Ahmed Ladarsi on kokki, keraamikko, apuvälinevalmistaja ja aktiivijäsen. Siinä sivussa hän on perustanut Suomen Mämmiseura ry:n, jonka tarkoituksena on kehittää uusia ruokareseptejä mämmistä. Matti Kurkikankaan ohjaamassa dokumentissa seurataan tunisialaissyntyisen monitoimimiehen elämää vuoden 2004 aikana. Ohjelma on esitetty tammikuussa 2006. Tuotanto: Elokuvapaja.

 

NAISEN RAJAT
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Suomalaisten naisten vapautta ja riippumattomuutta ihaillaan ja kadehditaan muualla. Millaiseksi tämän vapauden kokevat ne naiset, jotka muuttavat Suomeen toisenlaisen kulttuurin parista? Kuka määrittelee sopivan ja sopimattoman rajat, kuka kauneuden mittapuut? Millainen rooli naisen täytyy hyväksyä kotona, työssä, koulussa ja ystäväpiirissä?

Tämän kysymystulvan keskelle sukelletaan Naisen rajat -dokumentti ja -keskustelusarjassa kolmena peräkkäisenä sunnuntai-iltana Ykkösdokumentin paikalla.

Keskusteluosiota vetää Kassandra ry:n perustaja, teatteriohjaaja Ritva Siikala. Hänen kanssaan Suomen kulttuurista monimuotoisuutta ja naisen asemaa sen sisällä arvioivat aktiiviset ja rohkeat maahanmuuttajanaiset, jotka eivät aio tyytyä pelkästään heille asetettuun osaan. Jokaista keskustelua edeltää dokumentti johdantona illan teemaan. Ohjelmat on tuottanut TV1:lle Silva Mysterium Oy.

 

NAISEN RAJAT: AINA JONKUN TYTÄR

su 19.3. klo 21.15
----------------------------------------------------------------------------------

Ensimmäisenä dokumenttina nähdään Ghadi Boustanin ohjaama Aina jonkun tytär, joka avaa samalla Rasisminvastaisen viikon vieton YLE TV1:ssä.

Joulukuussa 2004 tuli Helsingin Aleksanterin teatterissa ensi-iltaan
Kassandra ry:n tuottama Aina jonkun tytär -näytelmä. Pääosaa, suomalaiselle poikaystävälleen raskaaksi tullutta 16-vuotiasta somalityttöä esitti itsekin somalialaissyntyinen Maryan Guuleed. Esitys herätti kiukkua konservatiivisissa islamisteissa – reaktiot olivat niin kiihkeitä, että asiasta tehtiin jopa tutkintapyyntö poliisille.

Dokumentissa nähdään katkelmia näytelmästä ja kuullaan mm. näyttelijä Arttu Kapulaisen ja presidentti Tarja Halosen kommentit. Näytelmän aiheuttamaa kohua käsitellään sekä näyttelijöiden että teatterikävijöiden voimin. Onko oman maansa sortoa pakenevilla miehillä oikeus jatkaa naisten sortamista Suomessa ”kulttuuristen tapojen suvaitsevaisuuden” turvin? Entä mitkä ovat taiteen rajat meillä ja muualla?

Ritva Siikalan kanssa uskonnon- ja kulttuurinvapauden suojissa tapahtuvasta sortamisesta keskustelevat Alexis Kouros ja Zaido Mohamed. Iranilaissyntyinen Kouros on suomalaisessa mediassa tuttu toimija: hän on pitkän linjan kirjailija, toimittaja, dokumentintekijä, ohjaaja ja tuottaja sekä SixDegrees -lehden päätoimittaja. Zaido Mohamed on nuori somalialaissyntyinen nainen, joka työskentelee Ihmisoikeusliitossa.

 

NAISEN RAJAT: SOMALISISUA

su 26.3. klo 21.15
----------------------------------------------------------------------------------

Millainen rooli naisen täytyy hyväksyä kotona, työssä, koulussa ja ystäväpiirissä? Sarjan toisen osan dokumentissa asiaa tarkastellaan somalialaisen kulttuurin kautta, keskustelun teemana on sopivan ja sopimattoman raja.

Shukri Omar Ahmedin ohjaamassa dokumentissa kaksi somalialaissyntyistä naista, Hamda ja Leila, rakentaa unelmaansa kaukana kotoa. Hamda ja Leila toimivat molemmat yksityisyrittäjinä muodin ja kauneuden maailmassa. Samalla he kyseenalaistavat toiminnallaan stereotyyppisen somalinaisen roolin sekä suomalaisten että somalialaisten silmissä. Millaisia ajatuksia heillä on naisen asemasta suomalaisessa ja somalialaisessa yhteisöissä? Dokumentin aikana Hamda ja Leila kertovat miten muiden asenteet heijastuvat heidän arkeensa.

Ohjelman keskusteluosuudessa Ritva Siikala haastaa Fabiane Lauben ja Yonca Ermutlun vertailemaan naisihannetta, naisen rajoja ja rooleja eri puolilla maailmaa. Mitä on naisellisuus? Ovatko huntua käyttävät naiset sorrettuja? Tarkoittaako bikinien käyttö osallistumista pornografiaan? Voiko nainen olla yhtä aikaa sekä kaunis että älykäs? Rajoittavatko kulttuuriset tavat naisen kasvua itsensä kokoiseksi ihmiseksi?

Brasiliassa syntynyt Fabiane Laube on englantilaisen filologian maisteri. Ennen muuttoaan Suomeen hän lauloi vuosia Janis Joplin ja Led Zeppelin -yhtyeiden kanssa. Nykyään hän toimii yksityisyrittäjänä ja opettajana pääkaupunkiseudulla. Turkkilaissyntyinen Yonca Ermutlu työskentelee tutkijana Helsingin yliopistossa ja valmistelee tohtorinväitöstään. Hän on julkaissut useita tutkielmia yhteiskuntatieteiden ja kulttuurin alalta. Lisäksi Ermutlu luennoi säännöllisesti ja toimii järjestöaktiivina.

 

NAISEN RAJAT: EI PELKKÄÄ PUSHKINIA

su 2.4. klo 21.15
----------------------------------------------------------------------------------

Venäjänkieliset ovat Suomen suurin vähemmistö ruotsinkielisten jälkeen. Vaikka kulttuurierot ovat suhteellisen pieniä, asettuminen uuteen maahan ei ole helppoa. Naisen rajat -sarjan viimeisessä osassa pohditaan sekä dokumentissa että keskustelussa, miten paljon vanhempien asenteet määrittävät toisen polven siirtolaisten mahdollisuuksia juurtua uuteen kotimaahan. Millaista on olla "kahden kulttuurin" lapsi?

Maria Lappalaisen ohjaamassa dokumentissa kolme erilaista venäläistaustaista teinityttöä kertoo elämästään, haaveistaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. Siirtolaisuudesta puhutaan useimmiten ongelmana, mutta yhtä hyvin se voi olla rikkaus ja voimavara. Jokainen dokumentissa tavattavista tytöistä on päättänyt selviytyä vaikeuksista huolimatta: Lukion toista luokkaa käyvä Nina Kulikova saapui Suomeen 10-vuotiaana äidin kuoleman jälkeen. Maria Ringinen on viisinkertainen Suomen mestari rytmisessä voimistelussa. Hänen tähtäimessään on Pekingin olympialaiset vuonna 2008. Torkkelin lukiossa opiskeleva Kristina Sedlerova on taiteellisesti lahjakas – hänestä tulee graafikko.

Ohjelman keskusteluosuudessa Ritva Siikalan kanssa ristiriitaisen identiteetin merkitystä pohtivat Reet Nurmi ja Kulsoom Ally. Kahden kulttuurin nuoret joutuvat usein omaksumaan erilaisen identiteetin kotona, koulussa ja kadulla - onko se vaihtelun rikkautta vai raastavaa ristiriitaa?

Reet Nurmi on psykologianopettaja ja Monika-Naiset Liitto -yhdistyksen toiminnanjohtajana. Yhdistyksen tavoitteena on edistää maahanmuuttajanaisten asemaa Suomessa. Nurmi on toiminut pitkään valtio-, kunta- ja järjestösektoreilla. Kulsoom Ally on valmistunut Yhdysvalloissa humanististen tieteiden kandidaatiksi ja Suomessa valtiotieteiden maisteriksi. Tutkijana työskentelevä Ally on toiminut aikaisemmin mm. ihmisoikeusliitossa ja Kassandra ry:ssä.

  

JÄÄMEREN NISKAVAARAT

27.3. klo 17.10
----------------------------------------------------------------------------------

Basaarin dokumentissa Jäämeren Niskavaarat lähdetään tapaamaan suomensukuisia kveenejä Norjan Ruijan karun kauniille rannoille.

Nälkävuosien aikana 1800-luvun puolessa välissä suomalaiset lähtivät sankoin joukon Norjan kalaisille rannoille. Suomalaisväestö muodosti Ruijan asukkaista noin viidesosan - Varangin vuonossa sijaitsevan Vesisaaren asukkaista oli aikoinaan jopa puolet suomalaisia.

Vesisaaressa asuvat Niskavaarat, Ingrid, Ingulf ja Kristian, ovat ylpeitä suomalaisista juuristaan. Ingrid pitää edelleen suomen kielen taitoa yllä kirjoittamalla kirjeitä suomalaisille sukulaisille. Norjalaisen aviomiehensä pyynnöstä Ingrid ei kuitenkaan puhunut lapsille kotona suomea, joten Ingulf ja hänen poikansa Kristian eivät osaa suomea muutamaa lausetta enempää. Vaikka perhe on jo aikoja sitten isoäitiensä ja -isiensä aikana sulautunut norjalaiseen ympäristöönsä ja suomen kielen taito on kuolemassa, suomalainen kulttuuriperintö ja sukutietoisuus elävät tiukasti norjankielisessäkin polvessa.

Dokumentissa seurataan Niskavaarojen arjen askareita vireän Vesisaaren hurmaavissa maisemissa. Ingrid on kuuluisa leivontataidoistaan ja Ingulf kuuluu Vesisaaren moottoripyöräklubiin MC Varanger-Vadsöhön. Säästä, kylmästä viimasta tai lumesta huolimatta Jäämeren rannalla alkaa kesä tarkalleen kesäkuun ensimmäisenä päivänä - ja silloin on aika mennä uimaan.

Ohjelman on ohjannut Seppo Seppälä, kuvannut Taisto Lapila ja tuottanut YLE Asiaohjelmat.

 

Lhet linkki

Esitysaika

YLE TV1 keskiviikkoisin
alkaen 27.8. klo 19.00.

Uusinta YLE TV1 
lauantaisin klo 12.30 

YLE Areena

YLE Areena

Edellinen Basaari-ohjelma on katseltavissa YLE Areenalla viikon ajan.