BASAARIN 2006 MARRASKUU

 

BASAARI: ETEENPÄIN! SANOI MINNA LUMESSA

6.11. klo 17.20
-----------------------------------------------------------------------------------

Olga Sorton ohjaamassa dokumentissa Eteenpäin! Sanoi Minna lumessa tavataan 11 vuotta ulkomailla asunut Minna Saarinen, joka on tehnyt paljon töitä löytääkseen perheelleen paikan vuosien aikana vieraaksi muuttuneessa kotimaassa.

Vuosia sitten parikymppinen Minna Saarinen lähti ulkomaille lyhyen matkaopaskurssin turvin, koska hän halusi nähdä maailmaa. Työ ihmisten ja matkailualan parissa on ollut aina Minnan sydäntä lähellä: ensin hän työskenteli Romaniassa, sen jälkeen melkein kahdeksan vuotta Unkarissa. Budapestin kansainvälisessä ilmapiirissä Minna tapasi skotlantilaisen miehen ja perusti tämän kanssa perheen. Kun lapset olivat pieniä, he asuivat lyhyen aikaa myös Lontoossa ja Indonesiassa.

Muutaman vuoden kuluttua edessä oli kuitenkin avioero, ja viisi vuotta sitten Minna muutti takaisin Suomeen kahden pienen lapsensa, Jessican ja Natalien, kanssa. Nykyään he asuvat Kaarinassa, aivan Turun lähellä ja lähellä myös Minnan vanhempia.

Minkälainen oli Minnan paluu Suomeen viisi vuotta sitten, jolloin katkeruus erosta, yksinhuoltajan ongelmat, yksinäisyys vieraaksi muuttuneessa kaupungissa ja työttömyyden kierre yhdistyivät hataraksi muuttuneeseen sosiaaliseen verkkoon? Miten Minnan ja hänen perheensä elämä sujuu nyt? Miltä näyttää tulevaisuus?

Energinen Minna ei ole luovuttanut, vaan hän on kouluttautunut uudelleen ammattikorkeakoulussa, ja hänellä on suuri tarve ja halu sopeutua takaisin Suomeen, jossa hänen lapsensa kasvavat. Vaikka Minna muistelee lämpimästi Unkaria, jossa "kukaan mamma tai pappa ei varmasti syö masennuslääkkeitä yksinäisyyteen", hän uskoo, että jokaisella kulttuurilla on jotakin annettavaa toiselle. Loppujen lopuksi, ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia – ja ihmisistä Minna saa energiansa.

Dokumentin on tuottanut YLE Asiaohjelmat.

 

BASAARI: KAIKESTA HUOLIMATTA

13.11. klo 17.20
-----------------------------------------------------------------------------------

Shadan Ahmad Mahmodin ohjaama Basaari-dokumentti Kaikesta huolimatta kertoo nuoresta marokkolaisnaisesta Maria El Hilalista, joka toimii nyt tulkkina ja kääntäjänä Suomessa.

Maria El Hilali työskenteli kotimaassaan kääntäjänä, kunnes hän päätti lähteä Suomeen työskentelemään au pairina. Nyt neljän Suomessa vietetyn vuoden jälkeen Maria on aloittanut uuden elämän – hän on saanut oleskeluluvan, opetellut puhumaan suomea ja saanut töitä arabian ja suomen kielen kääntäjänä.

Dokumentissa Marian elämää valotetaan kolmen eri näkökulman kautta – Maria kertoo lapsuudestaan Marokossa ja siitä miten hän päätyi Suomeen ja miten hän aikoo jatkaa tästä eteenpäin.

Dokumentin on tuottanut YLE Asiaohjelmat.

 

BASAARI: ISÄÄ TAPAAMASSA

20.11. klo 17.20
-----------------------------------------------------------------------------------

Basaarin dokumentti Minun Isäni kertoi huhtikuussa 2006 vietnaminkiinalaisen Tran Muoin tarinan. Hän saapui Suomeen vuonna 1979 ensimmäisten venepakolaisten joukossa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Suomessa elettyjen vuosien aikana hän ehti kokea paljon. Eläkkeelle päätyään Muoi palasi takaisin Vietnamiin. Basaarin dokumentissa Isää tapaamassa Muoin poika Co Tran matkaa Vietnamiin tapaamaan häntä. Mitä Muoille kuuluu nyt?

Kuusikymmentäneljävuotias vietnaminkiinalainen Tran Muoi siirtyi 26 Suomessa vietetyn työvuoden jälkeen eläkkeelle ja palasi takasin Vietnamiin. Nyt, lähes vuosi Muoin muuton jälkeen, hänen lapsensa Co Tran matkusti tapamaan isäänsä. Mitä isälle kuuluu ja miten hän on sopeutunut takaisin vanhaan kotimaahansa? Mitä hänellä on vielä tekemättä elämässään – mikä sai hänet lähtemään toiselle puolelle maailmaa, eroon rakkaista lapsistaan ja lapsenlapsistaan?

Dokumentin on ohjannut Co Tran ja tuottanut YLE Asiaohjelmat.

 

BASAARI: SYNTYNYT 6.12.

27.11. klo 17.20
-----------------------------------------------------------------------------------

Basaarin dokumentissa Syntynyt 6.12. tutustaan arkeologi Marianna Keisalo-Galvániin ja seurataan häntä kenttätyömatkalle Meksikoon.

Marianna Keisalo-Galván on syntynyt Suomen itsenäisyyspäivänä Genevessä, Sveitsissä. Marianna oli suomalaisten vanhempien matkalaukkulapsi, joka muutti perheen mukana ensin Genevestä Wieniin ja myöhemmin New Yorkiin. Suomi oli vain kesänviettopaikka, kunnes perhe muutti takaisin Suomeen Mariannan ollessa 12-vuotias. Nyt Marianna suorittaa tohtorintutkintoa Helsingin yliopiston antropologian laitoksella. Hänen tutkimuksensa käsittelee Pohjois-Meksikossa ja Yhdysvaltojen lounaisosissa asuvien Yaqui-intiaanien pääsiäisrituaalin pyhää klovnia.

Vuoden 2006 maaliskuussa Marianna matkusti aviomiehensä kanssa toista kertaa tekemään kenttätyötä Meksikoon Sonoran osavaltioon. Matka syvensi sekä tietämystä Yaqeista että ymmärrystä meksikolaista elämäntapaa kohtaan.

Tulevaisuudessa Marianna asuisi ja työskentelisi mielellään myös Meksikossa, korruptiosta ja tämänhetkisistä poliittisista konflikteista huolimatta. Antropologeille on Meksikossa paljon työmahdollisuuksia. Marianna ei kuitenkaan ole kiinnostunut Meksikosta vain työnsä puolesta – avioliitto meksikolaisen miehen kanssa on syventänyt kiinnostusta entisestään.

Dokumentissa seurataan kenttätyömatkan kulkua ja elämää Suomessa. Samalla Marianna analysoi suomalaisuuden merkitystä ja sitä, miten suomalainen ja meksikolainen kulttuuri sekoittuvat ja yhdistyvät sekä hänen väitöskirjatutkimuksessaan että yksityiselämässään.

Dokumentin on ohjannut Elihú Galván ja tuottanut YLE Asiaohjelmat.

 

Lhet linkki

Esitysaika

YLE TV1 keskiviikkoisin
alkaen 27.8. klo 19.00.

Uusinta YLE TV1 
lauantaisin klo 12.30 

YLE Areena

YLE Areena

Edellinen Basaari-ohjelma on katseltavissa YLE Areenalla viikon ajan.