BASAARIN 2006 SYYSKUU

 

TOIVEUUSINNAT LAUANTAI-ILTAPÄIVÄSSÄ 2.9. JA 9.9.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Basaarin lauantain uusintapaikalla nähdään syksyn alusta kaksi keväällä esitettyä Basaaria toiveuusintoina. Syksyn kahden ensimmäisen Basaarin uusinnat nähdään myöhemmin.

Basaari: Isäni oli suomalainen

2.9. klo 11.40
Victor Belousovin ohjaamassa Basaarissa pohditaan Olga Lapinan ja hänen isänsä tarinan kautta kansallisuuden ja kulttuurin merkitystä yksilön identiteettiin.

Basaari: Minun isäni

9.9. klo 11.40
Minun Isäni kertoo tosi tarinan vietnaminkiinalaisesta Tran Muoista, joka tuli Suomeen vuonna 1979 ensimmäisten venepakolaisten joukossa. Suomessa eletyn 26 vuoden aikana hän on kokenut paljon. Ohjaaja Co Tranille dokumentti on uusi tutustuminen isään.

 

BASAARI: MUISTOJEN RAUNIOILLA

4.9. klo 17.10
-----------------------------------------------------------------------------------

Basaari-sarjan 10-vuotisjuhlasyksy jatkuu Yousif Abu Al Fawzin ohjaamalla koskettavalla dokumentilla Muistojen raunioilla. Irakilainen kirjailija Yousif Abu Al Fawz on asunut Suomessa 11 vuotta. Vasta
nyt Saddam Husseinin diktatuuria vuonna 1979 paenneella Abu Al Fawzilla on mahdollisuus vierailla kotimaassaan Irakissa. Mitä on jäljellä kotimaasta 27 vuoden poissaolon jälkeen? Miltä näyttävät kaupungit, rakkaat ihmiset ja monet ennen niin tutut asiat? Basaarissa seurataan Abu Al Fawzin ja hänen vaimonsa Shadmanin matkaa entiseen kotimaahan, jossa muistojen tilalle on tarjolla vain uusi todellisuus – kaikki on muuttunut.

Suurin osa Yousif Abu Al Fawzin ystävistä on kuollut sodan aikana tai vankilassa. Tilanne herättää Abu Al Fawzissa monia kipeitä kysymyksiä: Miksi Irakin tilanne ei parane? Miksi elossa olevat joutuvat pelkäämään edelleen henkensä puolesta? Miksi diktatuurin kaatuminen ei tuonut rauhaa, vaan poliittisen ja radikaalin terrorismin?

Matkalle lähtee mukaan myös Abu Al Fawzin vaimo Shadman, joka saa tilaisuuden vierailla vanhassa kotikaupungissaan. Shadmanin perhe asui Pohjois-Irakissa kurdien asuttamassa Halabjan kaupungissa, jonne Saddam Hussein pudotti kemiallisen pommin keskellä kirkasta päivää 16.3.1988. Kuin ihmeen kaupalla Shadman selvisi iskusta hengissä, mutta joutui todistajaksi kammottavalle kansanmurhalle, jossa 7000 ihmistä kuoli koteihinsa ja kaduille näkymättömän kaasun vaikutuksesta. Shadmanin isä ja monet ystävät ja sukulaiset saivat surmansa. Paluu takaisin kotiin on täynnä tunteita, jälleennäkemisen iloa ja muistojen tuottamaa tuskaa.

Abu Al Fawz ja Shadman saavat matkansa aikana huomata, että kaikista kauheuksista huolimatta elämä kuitenkin jatkuu myös Irakissa. Ihmiset menevät naimisiin, lapset kasvavat ja elämän iloisia hetkiä juhlitaan.

Dokumentin on tuottanut YLE Asiaohjelmat.

 

BASAARI: MUSTALAIS-SANTTU

11.9. klo 17.20
-----------------------------------------------------------------------------------

Basaarin dokumentissa seurataan Santerin päivän kunniaksi vauhdikkaan monitoimiromanin elämää ja työtä Tuusulan kunnanvaltuutettuna.

Kivisen tien kulkenut Santeri A., tuttavallisemmin Santtu, on taistellut itsensä tuusulalaisten sydämiin peräänantamattomalla luonteellaan ja sitkeällä työnteolla. Santtu näyttää esimerkkiä ja antaa tekojensa puhua puolestaan.

Dokumentissa hypätään hetkeksi mukaan Santun vauhdikkaaseen elämään: rokataan Santun promotoimassa Montturokissa, vieraillaan Santun isännöimässä karaokebaarissa ja kotona, otetaan osaa kunnanvaltuuston kokoukseen ja kyläillään Santun hyvän ystävän ja serkkupojan Remu Aaltosen luona Porvoossa.

Dokumentin ovat ohjanneet Lari Seppälä ja Niko Räty. Tuotannosta YLE TV1:lle vastaa C-media.

 

BASAARI: KUKA MUISTAA?

18.9. klo 17.20
-----------------------------------------------------------------------------------

Natalja Kozuhovan ohjaamassa dokumentissa Kuka muistaa? tavataan pietarilainen ensiapuosaston lääkäri, joka tutkii vapaa-ajallaan intohimoisesti Inkerinmaata ja inkeriläisten kieltä. Hänen tavoitteenaan on piirtää Inkerinmaan kartta, johon on merkitty jokainen kylä, talo ja jokainen perhe. Aleksei Krjukovin tutkimukset ovat kestäneet jo 25 vuotta.

Kun Aleksei Krjukov oli pieni, hänen vanhempansa opettivat hänet laskettelemaan ja toivoivat, että heidän innostuksensa vuoriin siirtyisi myös pojalle. Vuoret jäivät kuitenkin kakkossijalle oman kotiseutuhistorian viedessä voiton. Innostus sai alkunsa isoisä Pjotr Korhosen kertomista tarinoista, inkeriläisten kylien historiasta.

Nuorena miehenä Aleksei pyrki opiskelemaan suomen kieltä Pietarin yliopistoon. Silloin tarjolla oli kuitenkin vain unkarinkielen linja, ja Aleksei päätyi opiskelemaan lääketiedettä. Aleksei ei erityisesti pidä lääkärintyöstään, jota hän on tehnyt jo 20 vuotta, mutta toisaalta nyt hänellä on aikaa tutkia lempiaihettaan. Aleksein päivystysvuoro kestää vuorokauden, ja sen jälkeen hänellä on kaksi vapaapäivää. Vapaapäivinään hän kiertelee kaupungin ulkopuolella olevissa kylissä ja haastattelee ihmisiä, jotka muistavat vielä inkerinsuomalaisten kylien elämää ennen toista maailman sotaa.

Vuosikymmeniä kestäneen tutkimuksen aikana Aleksei on saavuttanut tuloksia: hänen kokoelmansa sisältää ainutlaatuista aineistoa, sillä lukuiset perheet ovat paljastaneet hänelle sukujensa historian, ja tutkimukset ovat herättäneet mielenkiintoa myös akateemisessa maailmassa. Aleksei ja hänen vaimonsa Olga toivovat saavansa selville mahdollisimman paljon myös omien sukujensa historiasta. Molemmat toivovat, että heidän poikansa jatkaisi tutkimuksia.

Dokumentin on tuottanut YLE Asiaohjelmat.

 

BASAARI: METROLOGI

25.9. klo 17.20
-----------------------------------------------------------------------------------

Tällä kertaa Basaarissa esittäytyy Suomen ainoa ns. ulkomaalainen metrokuski. Larbi Bourdache työskenteli Algeriassa meteorologina, mutta tullessaan Suomeen parikymmentä vuotta sitten hän ei löytänytkään oman alansa töitä. Ghadi Boustanin ohjaamassa dokumentissa Metrologi kuullaan monien ammattien kautta metrokuskiksi päätyneen Larbin tarina.

Larbi Bourdache työskenteli Algeriassa armeijan ilmailulaitoksessa meteorologina, mutta ilman kielitaitoa hänen oli mahdotonta löytää oman alansa töitä uudessa kotimaassa. Työskenneltyään kymmenen vuotta tiskaajana ja kokkina Larbi sai Suomen kansalaisuuden, ja se avasi hänelle monia uusia ovia. Hänestä tuli ensimmäinen ulkomaalainen raitiovaunukuski. Työ ulkomaalaisena kuljettajana ei ollut helppo: ihmisten tuijotus ja suomenkieltä testaavat kysymykset olivat arkipäivää eivätkä häirikkömatkustajat suostuneet tottelemaan ulkomaalaista kuskia. Nykyään Larbi on ainoa ulkomaalainen metrokuski Suomessa – metronkuljettaja saa ajaa rauhassa.

Larbin mielestä Suomi on vuosien mittaan muuttunut parempaan suuntaan, ja Helsingistä on tullut kansainvälisempi kaupunki. Larbi kertoo oppineensa Suomesta kielen ja uuden ajattelutavan ohella muitakin hyviä asioita kuten luonnon läheisyyden ja kunnioituksen. Samaan aikaan Larbi kaipaa kuitenkin algerialaisten läheisyyttä ja perheiden vahvoja siteitä.

Dokumentin on tuottanut Cedar Production.

 

Lhet linkki

Esitysaika

YLE TV1 keskiviikkoisin
alkaen 27.8. klo 19.00.

Uusinta YLE TV1 
lauantaisin klo 12.30 

YLE Areena

YLE Areena

Edellinen Basaari-ohjelma on katseltavissa YLE Areenalla viikon ajan.