CITY FOLK KESÄ 2006

 

City Folk on eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden yhteistuotantoprojekti, jossa YLE TV1 on ollut mukana tekemässä oman osansa vuodesta 1998 alkaen.

CITY FOLK - HELSINKI

29.5. klo 17.10
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

City Folk -sarjassa matkustetaan kesän aikana kahdentoista jakson verran pitkin poikin suurkaupunkeja ja tavataan erikoislaatuisia kaupunkilaisia Euroopan sydämessä. Kesän aikana vieraillaan mm. Dublinissa, Kosicessa, Ljubljanassa, Varsovassa, Prahassa ja Barcelonassa. Jokaisessa jaksossa nähdään kolme henkilökuvaa.

Helsinki-jaksossa tavataan ensimmäiseksi Päivi ja Ali Juma Hassan. Pariskunta tapasi Sansibarissa, rakastui ja päätyi Lontoon kautta Suomeen asumaan. Nyt Päivi opiskelee muotoilua Taideteollisessa korkeakoulussa, Ali opiskelee ja työskentelee kokkina ravintolassa. Lisäksi pariskunnalla on pieni tytär, Mariam. Yhteiset arvot ja rakkaus kantavat Päivin ja Alin arkielämän vaikeuksien yli. Mutta vaikka perhepiirissä kaikki on hyvin, ympäröivä yhteiskunta yskii edelleen monikulttuurista liittoa. Tulevaisuudessa he saattavatkin palata takaisin Sansibariin ja perustaa oman ravintolan.

Puinen purjelaiva on kuin elävä olento – sitä ei voi jättää yksin vaille huolenpitoa. Toisen tarinan pääosassa on Stillman-Paleniuksen kuusihenkinen perhe, jonka elämä kiertyy kahden Helsingin Pohjoisrantaan ankkuroidun laivan ympärille. Vaihtoehtoiselämän jo 16-vuotiaana aloittaneen Juha Stillmanin ja Johanna Paleniuksen yhteinen tarina alkoi Juhan järjestämällä veneretkellä. Nyt pariskunnalla on kolme omaa meriprinsessaa, Saga, Vega ja Lyra, ja neljäs tytär on syntymäisillään. Elämä kahden purjeveneen, ateriapalvelun ja kahvilan kanssa ei ole aina helppoa, mutta Johannan mielestä maailmassa ei ole mitään, mitä sauna, seksi ja sipsit eivät parantaisi. Stillman-Paleniuksen perheelle laiva ei ole vain yritys tai asunto – se on elämäntapa.

Eeva Kanerva on lämmin ja rohkea viisikymppinen nainen. Kuusitoista vuotta sitten Eeva seurasi yöllä näkemäänsä unta: hän sanoutui työpaikastaan irti ja avasi antikvaarisen kirjakaupan. Nyt hänen liikkeensä on monien helsinkiläisten kuvataiteilijoiden ja kirjailijoiden kohtauspaikka. Eeva on kuitenkin saanut osansa myös elämän varjopuolista: konkurssivuodet, miehen itsemurha ja lapsettomuus ovat kasvattaneet hänelle periksi antamatonta sisua ja viisautta. Ja vaikka firman tulevaisuus on jälleen vaakalaudalla, Eeva nauttii hetkestä ja pitää huolta ihmisistä ympärillään.

Yleisradion tämänvuotisen jakson on ohjannut Taisto Lapila ja tuottanut YLE Asiaohjelmat.

CITY FOLK - DUBLIN

5.6. klo 17.10
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

City Folk -sarjassa matkustetaan kesän aikana kahdentoista jakson verran pitkin poikin suurkaupunkeja. Toisessa jaksossa vieraillaan Dublinissa ja tavataan tosielämän Tarzan, elämän kokoisten ratkaisujen äärellä painiva kuoromestari ja eläkkeelle jäämisestä kieltäytyvä monitoiminainen.

Gerry Creighton koputti eläintarhan ovia 14-vuotiaana ja sai unelmiensa kesätyön – sillä tiellä hän on edelleen, sillä Gerry tuli jo lapsena paremmin toimeen eläinten kuin hänen änkyttämisestään kiusaavien toisten lapsien kanssa. Eläintarhassa hän myös kohtasi tulevan vaimonsa.

Solomon Ljade yhdistää seurakuntansa jäsenet rakkaudesta musiikkiin. Hän toimii kuoromestarina ja häntä ja hänen saarnaamiaan oppeja arvostetaan kirkossa. Mutta niiden mukaan eläminen ei ole aina helppoa edes hänelle itselleen.

Lua Clarke on energinen ikiliikkuja, jolla on aina monta rautaa tulessa. Hän hoitaa perhettään ja vetää kahta partiotyttöjen ryhmää, kuten hän on tehnyt jo 35 vuoden ajan. Eikä edes kolme sydänkohtausta ole saaneet häntä lopettamaan työtä, jota hän rakastaa – liikkeellä pysyminen on hänen elinehtonsa.

CITY FOLK - ISTANBUL

12.6. klo 17.10
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

City Folk -sarjassa matkustetaan kesän aikana kahdentoista jakson verran pitkin poikin suurkaupunkeja. Kolmannessa jaksossa esittäytyy Istanbul, idän ja lännen kohtauspaikka.

Ensimmäinen henkilökuva esittelee 27-vuotiaan Cem Gülbalin, verkkosuunnittelijan ja innokkaan jalkapallofanin. Cemillä on kaksoisveli, mutta geenien lisäksi heitä ei yhdistä juuri mikään muu: veli opiskelee konservatoriossa klassista turkkilaista musiikkia, Cem on valinnut polukseen suvaitsevaisuuden ja anteeksiannon puolesta puhuvan Mevlevien veljeskunnan jäsenyyden. Ulkoisesta olemuksestaan huolimatta Cem on yksi pyörivistä dervisseistä, jotka suorittavat sema-rituaaleja Allahin kunniaksi.

Toinen henkilökuva kertoo Mukadder Adilista, 37-vuotiaasta Turkin nahka-alan työläisten liiton pääsihteeristä. Kun Mukadder ja hänen miehensä alkoivat 12 vuotta sitten toivoa lasta, he saivat huomata, ettei se onnistui perinteisellä tavalla. Pieni ihme kuitenkin tapahtui, ja nykyään Mukadder on 7-vuotiaiden kaksospoikien äiti. Hän toimii aktiivisesti järjestössä, joka auttaa ja tukee hedelmöityshoidoissa lapsettomia pariskuntia.

Kolmannessa henkilökuvassa elämästään kertoo ruotsalaisen paronittaren ja neuvostoliittolaisen johtajan jälkeläinen, 65-vuotias Lavissa Merk. Aristokraattisen koulutuksen saaneen Lavissan elämä on ollut kirjavaa: hän asunut ensimmäisen osan elämästään Venäjällä, toisen Turkissa. Hän on työskennellyt juristina ja taide- ja kulttuurikoordinaattorina, mennyt naimisiin ja eronnut useasti. Nyt hän työskentelee vapaaehtoisena köyhien venäläisten hyväksi ja edistää venäläisen taiteen ja kulttuurin tuntemusta Turkissa.

CITY FOLK - KOSICE

19.6. klo 17.10
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

City Folk -sarjassa matkustetaan kesän aikana kahdentoista jakson verran pitkin poikin suurkaupunkeja. Neljännessä jaksossa esittäytyy Kosice, Slovakian toiseksi suurin kaupunki.

Ensimmäiseksi tutustutaan englantilaissyntyiseen baarinpitäjä Stephen Woolfiin, joka muutti eron ja kahdeksan Aasiassa vietetyn vuoden jälkeen takaisin Eurooppaan. Stephen ja hänen 15-vuotias poikansa Lionel asuvat nyt Kosicessa ja esiintyvät Stephenin omistamassa baarissa: isä laulaa rockia ja soittaa pianoa pojan esittäessä erilaisia temppuja. Kaikki olisi hyvin, mutta Stephen ei löydä itselleen uutta tyttöystävää. Sen takia hän päätti soittaa entiselle filippiiniläiselle tyttöystävälleen ja pyytää tätä muuttamaan luokseen Kosiceen.

Toinen henkilökuva esittelee 15-vuotiaan romanipojan Mirko Tirdan. Mirko asuu romanien asuttamassa Lunik 9 -kaupunginosassa, jossa työttömyys ja rikokset ovat arkipäivää eikä kouluttautumista arvosteta. Kaikista esteistä ja kiusaamisesta huolimatta Mirko on kiinnostunut koulunkäynnistä – saadakseen mahdollisuuden parempaan elämään hän on vakaasti päättänyt pyrkiä opiskelemaan läheiseen Presovin kaupunkiin.

Sodan jälkeisen sosialismin aikana omaisuutensa menettänyt ex-aristokraatti Ladislav Ghillanyi on kirjaimellisesti kävelevä ihme – loukkaannuttuaan nuorena jääkiekonpelaajana lääkärit väittivät, ettei hän kävelisi enää koskaan. Paroni Ladislav on kuitenkin nyt, 63-vuotiaana, maailmantason luistelija.

CITY FOLK - BARCELONA

26.6. klo 17.10
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

City Folk -sarjassa matkustetaan kesän aikana kahdentoista jakson verran pitkin poikin suurkaupunkeja. Viidennessä jaksossa tavataan kolme barcelonalaista, joista jokainen on omalla tavallaan löytänyt uuden suunnan elämäänsä.

Jordi Carcía lopetti säännöllisen, mutta yllätyksettömän päivätyönsä ja ryhtyi taksinkuljettajaksi. Nyt nuoren taksikuskin maailman keskipisteenä ovat pääsiäisviikon juhlallisuudet ja kulkueharjoitukset – Jordi on yksi costaleroista, pääsiäiskulkueen pyhimyskuvien kantajista. Vaikka neljänkymmenen kilon painoisen kuvan kantaminen on rääkkiä Jordin kehnossa kunnossa olevalle selälle, hänellä ei ole aikomustakaan luovuttaa.

Ramon Menal oli menestyvä yrittäjä, mutta 30 vuotta sitten hän menetti yrityksensä ja suistui syvälle henkilökohtaisiin kriiseihin. Nyt kahdeksankymmentävuotias eläkeläinen on löytänyt itselleen uuden tehtävän: hän auttaa ihmisiä etsimään onnea mielikuva-, rentoutus- ja hypnoositekniikoiden avulla. Ramon on kirjoittanut aiheesta viisi kirjaa, hän esiintyy viikoittain radio-ohjelmassa ja vetää opetusryhmiä kotonaan. Kaikki sujuu hyvin, mutta Ramonin rakkauselämä kohtaa yllättäviä ryppyjä…

Afrokuubalaisen Marlene Floresin elämä meni uusiksi, kun hänen isänsä kuoli ja tyttären täytyi ottaa vastuu äidistään Mildreystä. Talouden kulut moninkertaistuivat, ja useissa ammateissa työskennellyt Marlene päätti aloittaa työt kokkina pystyäkseen elättämään heidät molemmat. Yhteiselämä on kuitenkin myös rikasta – äitinsä myötä Marlene löysi uudestaan afrokuubalaisen uskontoperinteen, josta on nyt tullut merkittävä osa hänen elämäänsä.

CITY FOLK - VARSOVA

3.7. klo 17.10
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

City Folk -sarjassa matkustetaan kesän aikana kahdentoista jakson verran pitkin poikin suurkaupunkeja. Kuudennessa jaksossa tavataan kolme varsovalaista.

Jacek Makowski on 18-vuotias, juuri koulunsa päättänyt varsovalainen ja The Black Town le parkour -ryhmän perustaja. Jacek haluaa tehdä urbaanista urheilulajista tunnetumman, ja Varsovan vanhan kaupungin kadut ovat kuin luotuja lajin harrastajille. Kun Jacekin veli sairastui syöpään, Jacek päätti perustaa säätiön, joka kerää le parkour -näytöksien avulla rahaa syövästä kärsivien hyväksi.

Entinen rikollinen ja alkoholisti Marek Ksieniewicz vapautui vankilasta kaksi ja puoli vuotta sitten. Pian sen jälkeen matkalla Czestochowaan hän löysi kutsumuksensa – nyt Marek opiskelee psykologiksi ja tahtoo estää nuoria joutumasta rikoksen polulle. Yhteistyössä tietokoneyritysten ja EU:n kanssa 15 vuotta elämästään vankilassa viettänyt Marek rakentaa uutta terveempää elämää itselleen ja muille saman kohtalon kokeneille.

Mauritanialaispuolalainen Krystian Legierski omistaa Varsovassa kolme klubia, joissa järjestetään säännöllisesti erilaisia kulttuuri- ja taideiltoja. Jokainen klubeista mielletään yleisesti homoseksuaalien kohtaamispaikaksi. Itsekin kyseiseen vähemmistöön kuuluva Krystian tietää kuitenkin hyvin, kuinka huono homoseksuaalien asema on Puolassa.

CITY FOLK - ZAGREB

17.7. klo 17.10
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

City Folk -sarjassa matkustetaan kesän aikana kahdentoista jakson verran pitkin poikin suurkaupunkeja. Kahdeksannessa jaksossa tavataan kolme persoonallista kaupunkilaista Zagrebista.

Maja on nuori ja menestyvä stylisti ja meikki taiteilija, joka yrittää selvitä veljensä kuolemasta. Hän on löytänyt pakenemismetodin perheensä ongelmista sekä heitä ympäröivästä huumepainotteisesta asuinalueesta.

Femi työskentelee kuriirina, mutta ei ole tyytyväinen työhönsä. Hän yrittää kovasti pitää huolta äidistään, vaimostaan ja neljästä lapsestaan. Hän joutui itse nuorena rasismin kohteeksi, eikä halua saman toistuvan omien lapsiensa elämässä.

Predag Raos on kirjailija ja kääntäjä. Hän elää pienessä asunnossa, joka on täynnä kirjoja. Kuitenkin, Predagin elämän tärkein asia ei ole kirjallisuus, vaan keksintö, jonka avulla hän voisi muuttaa maailman ikuisiksi ajoiksi.

CITY FOLK - PRAHA

24.7. klo 17.10
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

City Folk -sarjassa matkustetaan kesän aikana kahdentoista jakson verran pitkin poikin suurkaupunkeja. Yhdeksännessä jaksossa tutustutaan ihmisiin Prahassa.

Stanislav Tišer, 45-vuotias romani ja entinen maailmanmestaruustason nyrkkeilijä, on perustanut romanilapsille nyrkkeilyklubin. Zizkovissa lapset oppivat nyrkkeilyn lisäksi myös sosiaalisia taitoja.

Ruth Kolínská voitti Euroopan Nainen -tittelin vuonna 2002. Lisäksi hän on sekä Prahan äidit –järjestön että Äitien verkko –järjestön perustaja. Niiden tarkoituksena on auttaa nuoria äitejä hoitamaan lapsiaan ja ehkäisemään sosiaalista eristäytymistä. Hänellä itsellään on viisi lasta.

Professori Vladimír Franz on juristi, filosofi ja maalari. Hän on myös säveltänyt musiikkia teattereihin Tsekeissä ja ulkomailla. Vladimirin persoonallisuus on lähes silmiinpistävä - hänen koko vartalonsa on yksi suuri taideteos.

CITY FOLK - LISSABON

31.7. klo 17.10
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

City Folk -sarjassa matkustetaan kesän aikana kahdentoista jakson verran pitkin poikin suurkaupunkeja. Kymmenennessä jaksossa vieraillaan Lissabonissa.

Carlos Ferreira tunnetaan nimellä ”tarjotinmies”. Hän on ottanut osaa jokaiseen Lissabonin puolimaratoniin juosten tarjoilijaksi pukeutuneena tarjotin kädessään. Vuosikymmeniä Lissabonin Hotelli Tivolissa työskennelleellä Carloksella on tarjoilijan rooli verissä. Vaikka hän nyt 58-vuotiaana joutuu ponnistelemaan enemmän, hän juoksee puolimaratonin pitääkseen hahmonsa elossa.

Colman on 27-vuotias grafittitaiteilija. Kaukana ovat päivät, jolloin oli tärkeää kirjoittaa nimensä koulun pulpetteihin ja kaupungin muureihin. Colman on nyt kiinnostunut maisemakuvista, ja maalaa myös pyynnöstä mm. autoja, baareja ja uima-altaita. Valitettavasti hip hop -isällä ei ole töidensä takia niin paljon aikaa viettää 5-vuotiaan tyttärensä Brunan kanssa kuin hän toivoisi.

Kolmekymmentäviisivuotias Sara on kaunis nainen, joka joutui vakavaan onnettomuuteen 20-vuotiaana. Nyt hän omistaa ravintolan ja elää aktiivisesti vammoistaan välittämättä. Hänen suurin ongelmansa on pitää yllä suhdetta rakastamaansa mieheen, Alexandreen.

CITY FOLK - TUKHOLMA

7.8. klo 17.10
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

City Folk -sarjassa matkustetaan kesän aikana kahdentoista jakson verran pitkin poikin suurkaupunkeja. Yhdennessätoista jaksossa tavataan joukko tukholmalaisia.

Rebell on ruotsinkielinen vastine sanalle kapinallinen. Rebell sai sukunimekseen ”Robert”, kun hänet pakotetiin lähtemään vanhempiensa kotoa 16-vuotiaana. Nyt 40-vuotiaana hän on Tukholman vanhin katumuusikko – hän kutsuu itseään katupsykologiksi ja nauttii toisten ylistystä ja toisten halveksuntaa. Lähes kaksi vuosikymmentä Tukholman maanalaisessa musisoinut Robert on kiistattomasti yksi kaupungin elävistä monumenteista.

Nicole Monten on työskennellyt alastonkuvamallina 17-vuotiaasta asti. Nyt 24 vuoden iässä hän on opiskelee korkeakoulussa Tukholmassa. Nicole on nuori nainen, joka jatkuvasti etsii itseään: Hän taistelee kaikkia perinteisiä sosiaalisia toimintatapoja vastaan ja haluaa elää omien vakaumustensa mukaisesti.

Chun Lee Wang syntyi kiinalaisessa miljoonakaupungissa, Jinanissa. Kulttuurivallankumouksen aikaan hänet lähetettiin maalle työskentelemään maanviljelijänä, 17-vuotiaana hän liittyi armeijaan. Nykyään Chun Lee on monialainen artisti ja ruotsalaisen kirjailijan, Stefan Gurtin, vaimo. Pariskunnalla on kaksi lasta. Chun Lee on ylittänyt monia vaikeuksia elämässään. Nyt melkein 50 vuoden iässä hän valmistautuu seuraavaan haasteeseensa - lentämään Kiinaan.

CITY FOLK - AMSTERDAM

14.8. klo 17.10
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

City Folk -sarjassa matkustetaan kesän aikana kahdentoista jakson verran pitkin poikin suurkaupunkeja. Toiseksi viimeisessä jaksossa tutustutaan kolmeen amsterdamilaiseen.

Nol van der Vegt perusti vaimonsa Lian kanssa Roskanvartijat–yhdistyksen, jonka tarkoituksena on lisätä turvallisuutta ja vähentää saasteita eri puolilla Amsterdamia vapaaehtoistyöntekijöiden partioinnin voimin. Nol ja Lia toivoisivat hallitukselta enemmän tukea, mutta he eivät aio kuitenkaan luovuttaa - he aikovat estää rakkaan kaupunkinsa rappeutumisen.

Maria Obboye taistelee ghanalaisten naisten puolesta ja yrittää antaa heille voimaa selvitä arjesta usein komentelevien afrikkalaisten aviomiestensä kanssa. Maria toimii juontajana paikallisessa tv-ohjelmassa, joka on suunnattu ghanalaiselle yleisölle, ja lisäksi hän on kirjoittanut kirjan ”Puhutaan Hollannista”, joka auttaa afrikkalaisnaisia integroitumaan hollantilaiseen yhteiskuntaan. Marian oli itsekin naimisissa määräilevän afrikkalaismiehen kanssa. Suhde rakoili ja oli päättyä ennen aikojaan, mutta yhdessäolon tärkeys voitti. Vuotta myöhemmin mies yllättäen kuoli. Nyt Maria puhuu muille naisille: “On tärkeää käsittää mitä kaikkea merkitsette toisillenne, kun olette yhdessä. Rakkaus voittaa kaiken.”

Hans Hofman kerää tavaroita kaduilta - roskakoreja, pölynimureita tai muita esineitä, joita Hans haluaa säästää tuholta. Hän säilyttää kokoelmaansa talossaan, joka sijaitsee hänen palkitun maalariäitinsä kodin yläpuolella. 94-vuotias äiti ja poika ovat eläneet yhdessä jo 65 vuotta. Hans haluaisi epätoivoisesti löytää tyttöystävän, mutta liiallinen äidinrakkaus on toistaiseksi tuhonnut kaikki suhteet.

CITY FOLK - HELSINKI

21.8. klo 17.10
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

City Folk -sarjan päätökseksi esitetään uusintana kesän alusta Helsinki-jakso. Taisto Lapilan ohjaamassa jaksossa tavataan Päivi ja Ali Juma Hassan, Stillman-Paleniuksen perhe ja Eeva Kanerva.

Lhet linkki

Esitysaika

YLE TV1 keskiviikkoisin
alkaen 27.8. klo 19.00.

Uusinta YLE TV1 
lauantaisin klo 12.30 

YLE Areena

YLE Areena

Edellinen Basaari-ohjelma on katseltavissa YLE Areenalla viikon ajan.