Ratsumestari Mikael Forstén

Ratsumestari Mikko ForsténMikael on 38-vuotias helsinkiläinen ammattiratsastaja. Hän aloitti ratsastuksen 70-luvulla Vantaan Poni-Haassa, mutta siirtyi pian Tuomarinkylän talleille. Ensimmäisen oman hevosensa, tanskalaisen puoliverisen nimeltään Mr Frankenstein, Mikael sai vuonna 1985. Hevosen kustansi Mikon äiti. Toisten ratsastajien valmentamisen Mikko aloitti 17-vuotiaana. Hänen ensimmäinen valmennettavansa oli eläinlääketieteen tohtori, esteratsastaja Timo Talvio. Myös vaimonsa, Noora Pentin, Mikael tapasi valmennuksessaan. 

Ennen aktiivista kilpailu-uraansa Forstén opiskeli Helsingin Teknillisessä korkeakoulussa. Esteratsastuksen lisäksi hän pitää myös muun muassa jalkapallosta, alppilajeista ja autourheilusta. Vuonna 1987 hän loukkaantui Itävallassa alppilajeissa, minkä jälkeen esteratsastus on ollut hänen päälajinsa. Autourheilussa Forstén aloitti kaudella 2007 kilpailemisen Porsche Mobil 1 Supercup -sarjassa. 

Uransa aikana Mikaelille on kertynyt viisinkertainen Suomenmestaruus, yli 600 kansainvälistä sijoitusta, osallistumiset EM-kilpailuihin vuosina 1994, 2004 ja 2007 sekä MM-kilpailuihin vuonna 2006. Tammikuussa 2008 Forstén voitti Isaac du Jonquet -ratsullaan ensimmäisenä suomalaisena esteratsastuksen maailmancupin osakilpailun. Mikael on ollut lukuisia vuosia Suomen ranking- ykkönen, keräten vuonna 2006 ylivoimaisesti eniten pisteitä Nooran ollessa rankingin toinen.

Mikael Forsténin ja Noora Pentin oma talli Stal Forstén-Pentti toimii esteratsastuksen saralla Etelä-Hollannin Guttecovenissa. Pari kilpailee säännöllisesti Euroopan suurimmissa hevosurheilutapahtumissa ja pyrkii myös valmentamaan omia nuoria hevosiaan kohti kansainvälistä huippua. Mikael ja Noora ovat olleet viime vuodet Suomen menestyneimmät esteratsastajat ja ottivat osaa Aachenin MM-kilpailuihin vuonna 2006.

Lähetä linkki

Esitysaika

Ohjelma on päättynyt. Tallitähdet esitettiin YLE TV2:lla syksyllä 2008.

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena
Sarjan jaksot ovat nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan