Ti 26.01.2010 @ 15:05Sirkka Halonen

Arkaaisen soinnin lumo

Pekko KäppiVäinämöisen selän takaa kurkistavat kantele, jouhikko ja runolaulu. Niiden soinnit lumoavat ja luovat maagisen yhteyden tuhatvuotiseen maailmanperimään.

Ei tarvitse kuin hiukan uskaltaa ja antaa itselleen lupa heittäytyä vähäkielisten soittimien karheankauniiseen maailmaan. Prosessia helpottuu huomattavasti kun päästää sielun sopukoissa uinuvan Vipusen vapaaksi ja unohtaa kaikki innovaatiostrategiat. Meillä kun on jo valmiiksi itsessämme maailman hienoin instrumentti, ihmisen ääni. Samaa juurta ja syntyä, ihmisen äänen jatketta ovat myös jouhikko ja kantele parituhatvuotisessa historiassaan.

Väinämöinenkin soitti molempia, oli se sen verran mahtava taitaja. Siihen tulokseen päätyvät Etno is happeningin ensimmäisessä osassa Jouhiorkesterin Pekko Käppi ja soitinrakennusmestari Rauno Niemisen sekä Ilkka Heinonen ja Marinne Maans. Heidän seurassaan sukellamme jouhimusiikkiin, jouhikon syntyhistoriaan ja soittimen sielunmaisemaan, jossa värejä ja sävyjä riittää.

Kanteleen sfäärien päivityksestä vastaavat kantelisti Vilma Timonen ja kanneltaja Timo Väänänen. Se on taattu, että kanteleesta on moneksi ja monille! Kun pääsemme soinnin sisään alkavat tarinat elää ja luoda uusia tarinoita. Pölyt kansallissoittimesta kaapin päällä haihtuvat ja Kanteleliiton nerokas iskulause: Kantele, jos uskallat saa muodon: Kantelen, kun haluan!

Lännen Jukan ja Paratiisin poikien alias J.Karjalaisen ja Veli-Matti Järvenpään viesti on selvä: yhdessä kansanlaulussa on usein enemmän kuin romaanissa. Kaksi miestä, laulu, banjo ja kaksirivinen bonuksina aito pelimannius ja kyky elää musiikki yhdessä yleisön kanssa, siinä se on!

Tervetuloa siis mukaan etnoseikkailuun. Tee siitä täydellinen ja haasta itsesi perustavaa laatua olevilla kysymyksillä, joista ensimmäinen on:
Oletko sielultasi etnohoroskoopissa ilmeikäs Ikiturso, sanavalmis Sampo, vallaton Väinämöinen, laulava Lempo tai vaikkapa yllättävä Yksisarvinen?
Ja se toinen: Kumpi olikaan ensin: jouhikko vai kantele?

PS! Kannattaa ehdottomasti seurata myös YLE Teeman Musiikin muistia.

Etno is happening

Kansanmusiikissa on voimaa! Etnon velhot kertovat viisiosaisessa sarjassa, mitä suomalainen kansanmusiikki on tänään. Sarja alkaa 29.1. klo 19.00.

Katsoja pääsee mukaan parhaille klubikeikoille ja Kaustinen Folk Music Festivaaleille 2009. Etno is happening -blogi syventää Sirkka Halosen johdolla televisio-ohjelmaa, päästää kulissien taakse ja johtaa kansamusiikin syvätietämykseen.
Katso makupaloja!

Sirkka Hämäläinen





 

 

 

 

 

SIRKKA ”SIKU” HALONEN, kansanmusiikin äitee

Sirkka Halonen - ”Etno is happening” sarjan emo ja blogisti - on työskennellyt pitkään ja rehellisen innostuneesti musiikin parissa 60-luvulta lähtien mm. opettajana, kuoronjohtajana, freelancetoimittajana ja esiintyjänä mm. Jepulis –yhtyeessä. Nyttemmin esiintymiset ja soitot rajoittuvat lähinnä yhteiseen ilonpitoon ja juhliin. Hänestä huokuu humoristinen ja intohimoinen suhde musiikkiin.

Sikun ensi kohtaaminen kansanmusiikkiin vakituisena YLEn toimittajana tapahtui Pelimannitalossa vuonna 1975 mestaripelimannien Arvo Myllykankaan ja Johannes Järvelän kanssa. Se ei unohdu koskaan. Kaustislaisten mestareiden soitto tuvassa oli jotain sellaista, mitä hän ei ollut aiemmin koskaan kuullut, niin vaikuttavaa se oli. Ja on edelleen ja tulee olemaan. Kansanmusiikki elää!