Perinteen viestinviejien jäljillä
”Kansanmusiikki on aina ollut yhtä luonnollinen osa elämää kuin syöminen ” toteaa viulisti Alina Järvelä, kaustislaisen pelimannisuvun jälkeläinen, nykyinen alan ammattilainen.
Entä mitä se on minulle, ensimmäisen polven kaupunkilaiselle? Se on lapsuudesta alkanut yhteys tuttuihin kansanlauluihin. Se on lämmin muisto sukukuoron laulannasta erilaisissa juhlissa. Aivan erityisen vaikutuksen teki enoni mahtavasti soiva basso Maa on niin kauniissa. Partioajan nuotiolaulut kitarakomppeineen muodostavat aivan oman juttunsa, eikä koulustakaan pahoja muistoja ole.
Intoa riitti moneen ja kun isosisko jo soitti Sibelius-Akatemian koulunuoriso-osastolla, niin sinne oli vahva tahto pyrkiä minullakin. Yhdeksänvuotiaana alkoi sitten läpikotaisin tutuksi tulleen reitin tallaaminen kotoa Akatemialle. Mäkeä ylös, mäkeä alas, uudestaan ylös ja sitten vielä vähän loivaa tasaista Taidehallin ohi. Lähes aina kovalla kiireellä, nipin napin ajoissa, koti kun oli niin lähellä.
Fysiikan ja kemian vähäiset numerot ylioppilastodistuksessa ohjasivat aikanaan itsestään ammattinvalintaani. Hautasin haaveet eläinlääkärin urasta ja minusta tuli musiikin- sekä pianonsoiton opettaja. Klassinen työuran tilalle aukeni pian, onnekkaiden sattumien kautta radio sekä juureva kansanmusiikki Kaustisella!
”Kaustisella kivetkin soi!”, sanoi aikanaan kansanmusiikin varhainen mesenaatti, kauppias Santeri Isokangas. Hän piti vuosikymmeniä pitäjän keskustassa Santerin kahvilaa. Siellä pelimannit kokoontuivat ja kahvilassa oli aina viulu sekä harmoni. Niitä sai, ja joskus oli kuulemma pakkokin soittaa. Santerin kahvilaa on sanottu Konsta Jylhän musiikkiopistoksi. Hänen äitinsä oli siellä emännöitsijänä, ja Konstakin vietti siellä paljon aikaa pikku poikana imien musiikkia itseensä.
Mikä sitten voisi olla Kaustisen perinnejatkumon selitys? Kuinka oma musiikki on pystytty säilyttämään katkeamattomana virtana sukupolvelta toiselle ja ammentamaan siitä aina uusia ja uusia polkuja? Aihepiiriin pureudutaan Etno is happeningin kolmannessa osassa Viestinviejät.
Kun satapäinen, kaikenikäisten kaustislaisten pelimannien, laulajien ja tanssijoiden joukko kokoontuu Festivaalireenalla esitykseen, sitä pidetään ihan luonnollisena.
Yhtä luonnollista alkaa nykyisin myös olla noin 4 – 25 vuotiaiden Näppäripelimannien satapäinen esiintyjäjoukko ympäri maan ja nyttemmin myös ympäri maailman.
Sisuko-metodin luoja, Mauno Järvelä viuluineen tyyrää apuopettajineen menoa, jota ei uskoisi todeksi, ellei näkisi. Välillä päästetään pellit auki, välillä herkistytään, laulut kajahtavat sellaisella antaumuksella, että rinta riemusta pakahtuu. Kaikille on annettu mahdollisuus musisointiin!
Siinä se on, Mauno Järvelän syvällinen oivallus. joka synnyttää aina uudestaan ja uudestaan mahtavan yhdessä kokemisen tunteen esiintyjien ja yleisön välille.
Ps! Mikä on sinun lapsuutesi rakkain sävelmä ja koska hyräilit sitä viimeksi? Aloita vaikka nyt, se kannattaa!
