Ruvetkaamme, rohjetkaamme älkääs ääntämme hävetkö!

Millainen on sinun mielikuvasi suomalaisesta etnosta ja kansanmusiikista?
Toivoakseni se ei ole epävireisesti viulua raapiva ukonköntys soittamassa salin nurkassa tai kansallispukuihin sonnustautuneet parit tanssahtelemassa verkkaisesti yksitoikkoisia kuviosarjoja. Mutta jos näin on, niin nyt viimeistään on korkea aika karistaa vanhat harhakuvat ja heittäytyä uusiin elämyksiin. Niitä onkin luvassa runsaasti viiden viikon aikana. Bonuksena tarjoillaan vielä makupaloja historian herkkupöydästä, juuri sopivasti annosteltuina, niin ettei pääse ähky yllättämään.

Otsikon helkavirsisäkeillä kutsun kaikkia mukaan huimalle matkalle Etno is happeningin seurassa. Uskon vahvasti että minun laillani vakuututte siitä, ettei kansan mahti mennyt manalle, vaikka joskus on voinut siltä tuntua ja lähellä ollakin. Siellä täällä ympäri Suomea on kuitenkin kytenyt onneksi sitkeitä palopesäkkeitä, joissa perinteen tuli on sammumatta palanut.

Siitä kun ensi kerran olin itse Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla on jo kolmekymmentä viisi vuotta, mutta yhä muistan sen voimakkaan tunteen huomatessani, että minulla oli siihen asti ollut varsin rajoittunut käsitys kansanmusiikista. Olin kyllä koko ikäni laulanut kansanlauluja kotona, eräänä hienona muistona olivat muun muassa äidin ja isän laulamat Emil Kaupin kansanlaulusovitukset, joita usein säestin pianolla.

Suvun kööri ja monet muut lauluharrasteet olivat luku sinänsä. Aina musisoitiin, kun yhteen yhyttiin. Kaikkein varhaisimmasta kansanmusiikkimenneisyydestäni minulle on kerrottu, että perheen vappulounaalla Insinööritalon ravintolassa päästelin seitsenvuotiaana Inkeri Simola-Isakssonin säestämänä Rosvo-Roopen alusta loppuun ulkoa flyygelin kannella seisten.

Mutta vasta työni kautta minulle avautui koko mahtava kansanmusiikin maailma. Se vastaanpanematon svengi, aitous ja tunne, joka imaisi mukaansa Pelimannitalon mestarisoitossa ei unohdu koskaan. Silloin syttyi se palo, johon kansanmusiikin merkkimies, professori Erkki Ala-Könni aikoinaan kehottti sanomalla: ”Sytytä työhösi henki!”

Tervetuloa siis kanssamme Etno is happeningin riemukkaaseen maailmaan. Matkaevääksi tarjoilen pienen maistiaisen Elias Lönnrotin Kantelettaren esipuheesta:

”Soitto ja laulu ihmisellä ovat ikäskun toinen, pyhempi kieli, jolla itsellensä tai muille haastelee erinäisiä halujansa ja mielensä vaikutuksia; jolla paremmin, kun tällä tavallisella jokapäiväisellä kielellä, ilmottaa ilonsa ja riemunsa, surunsa ja huolensa, onnensa ja tyytyväisyytensä, toivonsa ja kaipuunsa, leponsa, rauhansa ja muun olentonsa.”