Futurum

Leikkien futuristiksi - Mr ja Mrs Future ja 5(6) makrotason muutoshaastetta

Tulevaisuudentutkimuksen opintokokonaisuuden toisen opintojakson alkajaisiksi meille jaettiin kiinnostavaa luettavaa: matkakirje Kaliforniasta, jossa esiteltiin kuusi makrotason muutoshaastetta.

http://api.ning.com/files/1f39uemFXlsA*RZNuoczcS2joPqW4mp9*r*xWvE-OZ2R-h...

Matkakirjeen lopussa mainitaan IFTF:n suunnittelmasta kehittää tulevaisuusprojektien teemojen ympärille pelejä, koska pelit ”ovat jo nyt, mutta ennen kaikkea tulevaisuudessa keskeisen tärkeä tapa saada ihmiset kiinnostumaan ja sitoutumaan kompleksisiin aihekokonaisuuksiin”. Pelasimme ensimmäisellä jaksolla Mr ja Mrs Future -lautapeliä ja pelaaminen oli varsin inspiroivaa. Lisäksi pelillisyys terminä on megatrendin asemassa esimerkiksi sisällönsuunnittelussa mediataloista ainakin Yleisradiossa kuten myös uusien oppimistapojen suunnittelussa tulevaisuuden perusopetuksessa.

http://www.utu.fi/fi/yksikot/brahea/koulutus/Documents/AVATAR_VIRTUAALIMAAILMAT_JA_PELILLISYYS_OPETUKSESSA.pdf

Pelatessamme Mr ja Mrs Future -peliä pienryhmässämme sikisi kiinnostavaa keskustelua ja monenlaisia eri todennäköisyysasteen tulevaisuudenskenaarioita. Useat niistä tangeeraavat matkakirjeen kuuden makrotason muutoshaasteen kuvauksen kanssa. Pelilautaa kiertäessämme käsittelimme tavalla tai toisella viittä kuudesta IFTF:n makrotason haasteesta.

Sosiaalinen tuotanto
Mikä on tulevaisuudessa open source –innovoinnin asema yksityisellä rahalla tehdyn kehitystyön kilpailijana/vertaisena/vaihtoehtona? Kuka omistaa tulevaisuuden patentit ja ideat ja kuinka merkittävää on kenellä edellä mainittuihin on varaa? Haluavatko yritykset investoida kehitykseen mikäli patenttisuojan laajuuteen tulisi merkittäviä muutoksia? Lääketeollisuudessa tämä kysymyksenasettelu on jo olemassa ja lääketeollisuuden monopoliaseman nähdään jo nyt olevan (myös, toisaalta) epäreilu ja aiheuttavan globaalia epätasa-arvoisuutta.

http://www.fedcirc.us/the-controversy-about-patents-for-pharmaceuticals.php

http://www.lakimiesuutiset.fi/artikkeli?artid=652

Deindustrialisaatio, erityisesti tulevaisuuden energiakysymys
Pohdimme ryhmässämme sitä, kuinka energiakysymyksessä korostuvat mm. sen riittävyys, uusiutuvuus ja uusiutumattomuus että siirrettävyys. Ovatko mantereet ja niiden sähköverkot tulevaisuudessa turvallisuussyistä eristettyjä? Olisiko vastaus turvallisuusriskeihin langaton energiansiirto? Missä ajallisessa vaiheessa langaton sähkönsiirto on suuruusluokaltaan merkittävämpää kuin nykyiset toteutettavat innovaatiot, esimerkiksi kännykän lataaminen piuhatta?

http://news.cision.com/fi/vtt-info/r/myos-kannykoita-pienemmat-laitteet-...

Lisäksi, missä vaiheessa kehitetään energiamuoto, jota ei tarvitse varastoida? Uusiutuvan energiatuotannon ”hukkahävikki” on erityisesti tuulivoiman osalta ratkaisematta.

http://www.co2-raportti.fi/?page=ilmastouutisia&news_id=3937

Pohdimme myös millaisia uusia energiantuotannonmuotoja voitaisiin vielä kehittää? Jotta keksinnöstä olisi vaihtoehtoiseksi energiamuodoksi, pitäisikö sen olla kaikkialla sovellettavissa? Esimerkkinä globaalisti sovellettavissa olevista keksinnöistä villistä kortista jo heikoksi signaaliksi muuttunut idea pissalla latautuvasta kännykästä:
http://www.hs.fi/tiede/K%C3%A4nnyk%C3%A4n+voi+kohta+ladata+pissaamalla/a...

Dematerialisaatio, erityisesti 3D-printtaus
Mitkä ovat 3D-printtauksen mahdollisuudet ja rajat? Voiko nälänhädän ratkaista printtaamalla ruokaa?

http://qz.com/86685/the-audacious-plan-to-end-hunger-with-3-d-printed-food/

Printatun 3D-ruoan jakelussa jakeluinfran rooli ja kustannukset pienenisivät merkittävästi. Siirtyisikö säästetty resurssi suoraan nälkäisiin suihin? Kuinka todennäköistä on, että vaikka vuoteen 2040 mennessä olisi keksitty tapa ruokkia koko maapallon väestö tavalla tai toisella ravinto jakautuisi tasaisesti?

Mikä on 3D-printtauksen arvostus tulevaisuudessa erityisesti elintarviketuotannossa? Kasvatetaanko köyhemmillä alueilla ”vähän, mutta aitoa perunaa, hirssiä, maissia ja kehittyneissä maissa 3D-printataan teknologiahuumassa ”epäaitoa ruokaa”? Entäpä inhimillisten virheiden mahdollisuus 3D-printtauksessa? Väärin printattuna tuloksena olisi virtu- Creutzfeldt-Jakobin tauti? Joka leviäisi virtuaalisesti?

Pohdimme myös tulevaisuuden mobiililaitteiden tai vastaavien suomia mahdollisuuksia keinotekoisten ja ”hiilivapaiden” kokemusten luomisessa. Virtuaalikypärän ja ruokapillerin yhdistelmällä olisi mahdollista luoda illuusio viikottaisesta vähähiilisestä pizzareissusta Roomassa. Syömisen mielihyvä, sosiaalisen kanssakäymisen illuusio ja tunnetason kokemus tuotettaisiin teknologian avustuksella.

Informaation intensivisoituminen

Olisiko mahdollista, että tiede ei enää kehity tietyn kehityspisteen jälkeen? Ettei ole enää tarpeen oppia mitään uutta, vaan merkittäväksi nousee tiedon hankinnan ja sen soveltamisen opettaminen ja opettelu? Tuleeko olemaan niin, että faktatiedon opettelu on turhaa ja täten sinänsä koko opiskelu on turhaa, koska kaiken tiedon voi kaivaa esiin silmänräpäyksessä ja lukaista tai printata halutusta pinnasta esimerkiksi ”sixth sense devices” -tekniikalla. Tähän tiedon soveltamisen korostamiseen on jo toki siirrytty osittain jopa peruskouluasteella, mutta silti ulkoaopettelu korostuu opetussuunnitelmissa ja kokeiden sisällössä. Kuinka kauan?

Tulevaisuudessa on myös mahdollista, että laitteet enenevässä määrin manipuloivat ihmisiä, tai ihmiset antavat laitteiden manipuloida itseään esimerkiksi siten, että on luotavissa keinotekoisia tunnetiloja, jotka johtavat haluttuun toimintaan: siivousmoodi, gradumoodi, hyvä feelis-moodi. Keinotekoisille tunnetiloille ja niitä luoville laitteille olisi jo nyt tilausta ajatellen yksineläviä, laitostuneita vanhuksia. Millaiset mahdollisuudet tulevaisuus luo aisteja ja tunnetiloja tukeville ja torjuville ”brain to computer” –sovelluksille? Haluammeko me niitä?

http://bits.blogs.nytimes.com/2013/08/04/disruptions-rather-than-time-co...

Biomolekyylistyminen

Nanoteknologian avulla on mahdollista luoda tulevaisuudessa ikuinen elämä. Tai ainakin huomattavasti parantaa nykyistä. Missä kulkevat nanoteknologian rajat lääketieteellisessä käytössä? Kaikki eivät ole suhtautumassa tulevaisuuden innovaatioihin pelkästään riemulla. Esimerkiksi kuurouden ”parantaminen” nanoteknologian keinoin myös arveluttaa.

http://aikalainen.uta.fi/2010/03/10/keskushermoston-portit-aukeavat/

Tulevaisuudessa solut eivät enää vanhene, ihminen ei enää vanhene, kukaan ei enää kuole. ”Rikkinäiset solut” on mahdollista korvata yksi toisensa jälkeen nanoteknologialla. Tiede auttaa yksilöä parantamaan alkuperäistä itseä. Kiinnostava kysymys on missä vaiheessa ihminen muuttuisi alkuperäisestä itsestä kopioksi? Kuinka kauan ihminen on vielä ihminen? Missä menee ihmisen, kyborgin ja robotin raja? Ja mitä sellaisessa maailmassa tehtäisiin syntyvyydelle, jossa putken toisesta päästä ei poistu kukaan?

Ja nyt paluu alkuun ja arvio pelillisyyden keinoin tehdystä tulevaisuudenvisioinnista - lautaa kiertämällä pääsimme mielestäni tavallista ryhmäkeskustelua nopeammin pohtimaan sekä todennäköisiä- että enemmän far out -skenaarioita. Kiinnostavaa, millaisia ovat IFTF:n tulevaisuuden projektit ja niihin kehitetyt pelit/alustat.

Mr ja Mrs Future- peli ladattavissa:

http://www.mrandmrsfuture.com/game.html

Kategoriat:

Tulevaisuudentutkimus

ennakointi

Asiasanat:

Tulevaisuuksien tutkimus

0 kommenttia

Seniorit rules! Mobiililaitteet ja niiden käyttö 2040

1 kommentti

Tulevaisuusprojektimme deadline on tänään. Olemme saaneet aikaiseksi 4 skenaariota: utopisen, dystopisen, ”business as usual”-version sekä allaolevan kirjoittamani skenaarion, jonka mukaan seniorit määrää 2040. No, 1970-luvulla syntyneet ovat tuolloin seitsemänkymppisiä, jotta onko tämä sittenkin henkilökohtainen unelma?

************

Mobiililaitteet ja niiden käyttö 2040

Skenaario ”rahakkaat ja vallakkaat seniorit”

Eläkeläisten valta päätöksenteossa kasvaa. Seniorit tulevat vaatimaan palveluja ja poliittisia tekoja. Vuonna 2040 yli 65-vuotiaita suomalaisia on reilut 1,5 miljoonaa. Yli 80-vuotiaita on yli 300 000. Voi olettaa, että näin suurella osuudella koko väestöstä (26,2 %) on nykyistä enemmän sekä poliittista että taloudellista valtaa. (Vrt. 2010 yli 65-vuotiaita 17,5%). Entistä kauemmin terveinä ja työkykyisinä pysyvät seniorikansalaiset ja poliittiset päättäjät pysyvät pitempään työelämässä ja täten myös pitävät kiinni vallan kahvasta. Kasvava ikääntyvien äänioikeutettujen määrä luo painetta seniorikansalaisten tarpeiden kuuntelemiseen. Teknologia- ja päätelaitekehityksessä priorisointi kohdistuu erityisesti ikääntyviä palvelevaan sovelluskehitykseen nuorempien väestöryhmien tarpeiden kustannuksella. Lisäksi poliittisessa keskustelussa korostuvat enenevissä määrin vaatimukset lainsäädännöllisistä linjauksista verkkoturvan, digi-yksityisyyden, mobiiliteknologian suojauksen ja erityisesti ”virtuaalisen kuolemanjälkeisen elämän” kokonaisvaltaisesta hallinnasta.

Vuonna 2040 työikäisten ja nuorten suhteellinen määrä kansalaisista vähenee verrattuna senioreihin. K-70 -kerholaiset, ”rahakkaat ja vallakkaat superseniorit luovat uusia tarpeita ja palveluja”(Sitran trendilista 2013-2014). Kun aktiivinen palvelujen kuluttaminen ja palvelujen tarve jatkuu myöhemmälle iälle säätelee se osaltaan myös palvelujen kehitystä, rakennetta ja sisältöä. Sovelluskehitys siirtyy alle 45-vuotiaiden tarpeiden huomioimisesta yli 65-vuotiaiden palvelemiseen. Sovelluskehityksen painopiste siirtyy viihde- ja ajanvietesisällöistä elämänhallintaa tukevien sovellusten kehittämiseen. Samalla päätelaitekehityksessä keskitytään helppokäyttöisyyden korostamiseen ja intuitiivisen käyttökokemuksen luomiseen.

Ikääntyvän, vauraan ”seniorisegmentin” kasvun myötä sovelluskehittäjät pohtivat erityisesti kohderyhmää kiinnostavia terveysteknologian kasvumahdollisuuksia. Jo 2010-luvulla visioidut mobiilit virtuaalilääkärit ovat arkipäiväistyneet ja neuvovat päivittäisissä terveyteen liittyvissä asioissa. Vuoden 2020 tiimoilla käyttöönotetut moninaiset terveyssovellukset ovat muuttuneet megatrendeiksi. Henkilökohtaisella mobiililaitteella mitataan mm. verenpainetta, ruumiinlämpöä, sydämensykettä ja virustasapainoa. Mobiililaitteiden käyttömotiivit erityisesti seniorikansalaisten joukossa ovat vaihtuneet viihdekäytöstä terveys- ja riskienhallintakäyttöön.

Koska ruoka, terveys ja ympäristön tila tuottavat jatkuvaa huolta ovat mobiililaitteet ja niiden sovellukset käänteentekevä apu arjessa. Mahdollisuus asua senioritalojen asemasta omassa kodissa pitenee. Henkilökohtainen mobiililaite, esimerkiksi ”mummoraattori” tarkkailee yksinelävää ja lähettää lähiomaisille tai terveysviranomaisille haluttuja raportteja terveydentilasta. Sen voi myös ohjelmoida hälyttämään mikäli pulssi kiihtyy yli asetetun rajan tai ikäihminen kaatuu, eikä pääse itse ylös. Myös ruokakaapin sisältöä ja syödyn ravinnon laatua ja määrää voidaan tarkkailla ja raportoida. Mobiililaite ”varoittaa, jos on syönyt liikaa vääränlaista ruokaa”.

Näistä ominaisuuksista on suurta hyötyä seniorikansalaisten lisäksi myös koko ihmiskunnalle. Kun seurattavien kansalaisten otos on tarpeeksi suuri terveysviranomaiset voivat syke- ja ruumiinlämpötiedon avulla havaita epidemian puhkeamisen varhaisessa vaiheessa, paikantaa puhkeamisalueen ja pysäyttää taudin leviämisen. Tutkimustieto väestön terveydenhuoltotarpeista lisääntyy huomattavasti.

Teknologian integroituessa arkeen ja ihmiseen lisääntyy virtuaalinen huolenpito fyysisen kustannuksella. Ihmisen ja päätelaitteen välille syntyy sekä harmonisia että epäharmonisia suhteita. Virtuaaliset hoitosuhteet koetaan joko itsenäisyyttä lisäävinä tai vieraannuttavina. Keholliset käyttöliittymät kehittyvät ja mielen muokkaaminen teknologian keinoin tulee yleistymään. Eräänä esimerkkinä mielialaa kohentavat applikaatiot, joiden avulla yksinasuvien senioreiden elämänlaatu paranee.

Mobiililaite auttaa seniorikansalaisia kommunikoinnissa. Maahanmuuton ennustetaan lisääntyvän vuosittain noin 15 000 henkilöllä. Puhuttujen kielien lisääntyessä erityisesti terveyden- ja vanhustenhoidossa mobiili Virtu-tulkki auttaa saamaan palveluja ja käypää hoitoa omalla kielellä. Osan senioreista muuttaessa pysyvästi yhä kauemmaksi ulkomaille tulee tarve kehittää sovelluksia, joilla pidetään yhteyttä sukulaisiin - myös fyysisesti. ”Virtu-hali” auttaa isovanhempia yhteydenpidossa lastenlapsiin.

Mobiiliteknologiaa käyttävät seniorikansalaiset jakaantuvat köyhiin ja hyvin toimeentuleviin. Kun osalla väestöstä on varaa vain perusominaisuuksin varustettuun mobiililaitteseen (yhdeydenpito, av-sisältöjen käyttö) on toisilla varaa hankkia käyttäjään integroitu mikrosiru ja ”googlepiilolasit” sekä telepatian avulla toimivat moninaiset sovellukset ja virtuaaliset lisätyn todellisuuden toiminnot. Varakkailla on myös mahdollisuus hidastaa vanhentumista ja toimintakyvyn menettämistä mobiiliin terveydentilanseurannan, geenitestien ja erinäisten mielialaa ja stressitasoa mittaavien sovellusten avulla.

Lähteet:

http://aani.nokia.fi/2011/11/24/nokian-tutkija-ennustaa-tulevaisuuden-puhelin-toimii-ajatuksen-voimalla/

http://conversations.nokia.com/2008/03/14/morph-concept-comes-to-life/

http://conversations.nokia.com/2011/11/22/nokia-scientist-predicts-telepathy-phone/

http://www.digitaltrends.com/mobile/japanese-upstart-ready-to-challenge-google-glass-with-telepathy-one/

http://www.phonebloks.com/

http://www.slideshare.net/fullscreen/SitraFund/sitran-trendilista-20132014/2

http://www.ted.com/talks/pranav_mistry_the_thrilling_potential_of_sixthsense_technology.html

Kategoriat:

Tulevaisuudentutkimus

ennakointi

Tulevaisuudentutkimuksen verkostoakatemia

Asiasanat:

mobiiliteknologia

virtuaaliterveydenhoito

telepatia

morph-konsepti

sixth sense devices

1 kommentti

Onko futuristi jotakin mieltä? Saako hän olla? Pitääkö hänen olla?

1 kommentti

Tulevaisuudentutkimus, arvot, moraali, etiikka

Olen kaksi viikkoa vanha tulevaisuudentutkimuksen opiskelija. Tähän mennessä olen päätynyt teknologiapainotteiseen projektityöryhmään ja tutustunut ”erityisesti paneutuen” hiilinanomateriaalien toimintaan ja käyttömahdollisuuksiin. Sekä lainannut Hannu Rajaniemen romaanit taustamateriaaliksi.

Turussa viikoittain kokoontuvan ”lähiopintopiirin” lisäksi olen vuorovaikutuksessa Tulevaisuudentutkimuksen verkostoakatemian välityksellä mm. Oulu-Tampere-Helsinki-akselin opiskelijoihin. Pidän tätä kiinnostavana tapana opiskella. Toinen innostava asia, tulevaisuudentutkimuksen monitieteisyys, näkyy opiskelijoiden taustoissa. Sukupuolijakauma on tasainen, ikähaitari kattava kuten myös tiedekuntaedustus: vain lääke- ja oikeustieteellisen opiskelijat puuttuvat joukosta.

Ensimmäinen tehtävämme on tuottaa tulevaisuusprojekti vuoteen 2040. Omavalintaiset aiheet vaihtelevat ruoasta ja ravitsemuksesta työn ja terveyden kautta yhteiskuntaan ja luokkiin sekä sähköisen median tulevaisuuteen. Pienryhmämme projektin työnimi on ”henkilökohtaisten mobiililaitteiden käyttö vuonna 2040”. Aihe on kiinnostava ja haasteellinen: maailma 27 vuoden päästä tuntuu olevan kaukana mutta kuitenkin niin lähellä, että ajattelu pyrkii jumittumaan nykyhetkeen, kännykän kaltaiseen laitteeseen. Pinnistellen olemme pohtineet laitteiden pienenemistä ja integroitumista ihmiseen: zippi niskassa, ”googlepiilolasit” - entäpä telepatia?

Kuunnellessani kurssilaisten projektisuunnitelmia ja tutustuessani jaettuun taustamateriaaliin olen alkanut pohtia kysymystä voiko ja pitääkö tulevaisuudentutkijalla olla selkeä mielipide tutkimastaan asiasta. Ja kuinka vahvasti oman arvomaailmansa voi ja kannattaa tuoda esiin, piiloagendana tai agendana. Tulisiko tulevaisuustöiden vetäjän rooli olla ”arvomoderaattorina” ryhmän ajatteluun reagoiva vaiko proaktiivinen?

Jos yksi perusajatus tulevaisuuksien tutkimisessa on, että pyritään skannaamaan arvovapaasti eri muutosvoimia, mahdollisia maailmoja ja skenaarioita (ei ”pahoina tai hyvinä”) kuinka lähtökohta suhtautuu ajatukseen siitä, ettei tulevaisuudentutkimus ole arvovapaata? Ja vielä, missä kohden etiikka ja arvot astuvat esiin tulevaisuuksia ennustettaessa?

Kemppainen, Malaska & Kuusi kirjassa ”Tulevaisuudentutkimus” puhuvat tulevaisuudentutkijasta asiantuntijana, jonka tehtävä on osallistua aktiivisesti arvokeskusteluun. Tulevaisuudentutkija joutuu ”suosittelemaan päätöksentekijöille sellaisia polkuja, joissa epävarmuuden määrä ja riskien suuruus ovat heidän mukaansa hyväksyttävissä rajoissa”. Tekstissä korostetaan, että ”asiantuntijoiden suositukset eivät ole siten objektiivisia, vaan intressi- ja arvosidonnaisia”.

Kun päätöksentekokin perustuu yleensä (yhteismitattomiin) intresseihin ja arvoihin, tulee huomioida Wendell Bellin ajatus siitä, että arvot, arvoväitteet, voi ja pitää voida purkaa objektiivisiksi tosiasioiksi. Tämä on erityisesti tulevaisuudentutkijan tehtävä. Tosiasioihin vedoten on mahdollista edesauttaa ihmisiä tekemään järkeenkäypiä päätöksiä. Toki on hyvä pitää mielessä, että tämä ns. rationaalisuusoletus toimii vain jos osapuolet jakavat suunnilleen samat arvot.

Voimmeko luottaa siihen, että merkittävät, erityisesti yhteiskunnalliset tulevaisuustyöt ja -raportit toteutetaan niin, että ”intressit ja arvosidonnaisuudet” ovat yleisesti ”hyväksyttävissä rajoissa”? Miten määritellä yleisesti hyväksyttävät rajat? Jos pidämme perusteltuna, että todellisuus, erityisesti yhteiskunnallinen todellisuus, voi kehittyä useita erilaisia tulevaisuuspolkuja pitkin millä perusteella valitsemme mielestämme oikean mahdollisen maailman? Miten pidämme huolta siitä, että moniäänisyys toteutuu - ennenkaikkea taustoitusvaiheessa?

Otetaan esimerkki. Asiantuntijaryhmän tehtävä on arvioida terveydenhuollon tulevaisuutta vuonna 2050 ja työn myötä alkaa näyttää siltä, että odotettavissa oleva elinikä yhdistettynä lääketieteen kehittymiseen antaa yhtälön, jonka tulos on ”tähän ei ole varaa”. Voisiko työryhmän suosittelemat toimenpiteet olla Hippokrateen-, siis lääkärinvalan vastaisia? Objektiivisuuden-, kriittisyyden- ja rationaalisuuden vaatimukset luultavasti toteutuisivat erilaisissa lopputulemissa, mutta miten on eettisten näkökantojen, inhimillisyyden kanssa?

Tai entäpä jos suomalaisen perusopetuksen tulevaisuutta pohtiva ryhmä tulisi siihen tulokseen, että resurssi- ja talousmielessä nykyisenkaltaiset ryhmäkoot, kyläkoulumaiset pienet opetusyksiköt ja laaja tuntikehys tulee viemään kehitystä kestämättömään suuntaan. Tulevaisuudentutkijan oma jälkikasvu opiskelisi pienessä kyläkoulussa, joka vanhempien kokemuksen perusteella on optimaalisin opetusympäristö. Voimmeko olla varmoja, että valmis tulevaisuustyö erilaisine skenaarioineen tulisi objektiivisesti esitetyksi? Voitaisiinko tulevaisuustyön vetäjän ”aktiivinen osallistuminen arvokeskusteluun” nähdä subjektiivisena yrityksenä vaikuttaa päätöksentekijöihin?

Esittääkö tulevaisuudentutkija loppuraporttia luovuttaessaan vaihtoehdot niitä arvottamatta? ”Tehkää tällä se mitä parhaaksi näette”. Voiko se olla edes mahdollista? Loppuuko tulevaisuudentutkijan asiantuntijamandaatti ennen vai jälkeen työn luovuttamisen?

Viitteet:

Bell, Wendell. Foundations of Futures Studies. Transaction Publishers. New Brunswick/ London 2009.

Masini, Eleonora Barbieri. Why Futures Studies? Grey Seal, London. s. 1-53. 1993

Tulevaisuudentutkimus. Perusteet ja soveltaminen. Toim. Kemppainen, Kuusi, Söderlund. SKS 2003.

Rajaniemi, Hannu. Kvanttivaras. Gummerus 2011

Rajaniemi, Hannu. Fraktaaliruhtinas. Gummerus 2013

Teknoelämää 2035:

https://www.facebook.com/teknoelamaa2035?fref=ts

Kategoriat:

Tulevaisuudentutkimus

ennakointi

Tulevaisuudentutkimuksen verkostoakatemia

Asiasanat:

arvot

moraali

etiikka

1 kommentti

”Skenaariotekniikka on ******stä” ja muita jännittäviä arvioita

2 kommenttia

Palaan tänä syksynä opiskelijaksi. Kesään mennessä tehtävänäni saada kasaan 25 opintopistettä Tulevaisuudentutkimuksen verkostoakatemiassa Turun kauppakorkeakoulussa. Olen innoissani mahdollisuudesta päivittää osaamistani ja pätevöityä muodollisesti työssä, jota olen tehnyt itseoppineena ja otona. Toiveeni on, että jos yhden asian opin, opin artikuloimaan miksi havainnointi, ennakointi ja tulevaisuuden arvaaminen on tärkeää, välttämätöntä.

Olen työskennellyt vuodesta 1996 Yleisradiossa eri tehtävissä mm. toimittajana, tuottajana ja YleX-kanavan päällikkönä. Viimeiset kaksi vuotta kotipesäni on ollut Yle Luovat sisällöt, yksikkö, jossa tehdään Ylen ”itsetekemät” asian-, kulttuurin ja viihteen- , lasten ja nuorten- ja draaman sisällöt. Yksi päätehtävistäni on ollut vastata yksikön tulevaisuustöistä ja niiden tekemisestä. Metodina olemme käyttäneet skenaariotekniikkaa. Viime keväänä demosimme pariin otteeseen Stanfordin yliopistossa kehiteltyä ”Radical Innovation” –menetelmää.

Kokemukseni perusteella suhtautuminen ennakointiin ja erityisesti laaja-alaisiin tulevaisuustöihin on joko tai. Mukaan mahtuu todella motivoituneita ”uusinajattelijoita”. Heillä on taito ajatella strategisesti ja muotoilla monimutkaiset yksiselitteisen ymmärrettäväksi. Ja saada lopputulemana aikaan visio, missio ja kasa konkreettisia hankkeita.

Osalla sisällönkehittäjistä takapuoli ei kestä ennakoimisessa tarvittavaa pitkäjänteistä käsitteellistä ajattelua. Ennakointia jopa vastustetaan eikä sitä nähdä ”oikeana työnä”.

Jokaisessa työryhmässä on vähintään yksi henkilö, joka aloituspalaverissa ajassa 0.05 tuo ilmi asenteensa: ”olis niitä oikeitakin töitä tehtävänä”. Osa porukasta hyökkää viimeistään muutosvoimia skannatessa metodin kimppuun ”skenaariotekniikka on ihan *******stä, ”innovatiiviset yritykset käyttävät delfoi-metodia”. Osa syyttää vetäjiä kompetenssin puutteesta, osa puolestaan ei näe mitään relevanssia väestöennusteen 2030 ja radio- tv- ja verkkosisältöjen suunnittelun välillä ja ilmoittaa, että ”täällä olis vähän kapinamielialaa ilmassa”.

Tilanne on sama monissa yrityksissä. Futuristi Elina Hiltusen mukaan suomalaisten yritysten ennakointityö on kokonaisuudessaan lapsenkengissä ja ”käytännön tasolla ennakointi on kehittymätöntä”.

Vetäjän yksi tärkeimmistä tehtävistä on avata keskustelua siitä, miksi tulevaisuustöiden tekemistä oikeampaa työtä ei voi olla - ainakaan sisällönkehityksestä vastaaville henkilöille. Että ennakoimalla voi saada jopa epäreilua kilpailuetua ja se voi estää tekemästä typeryyksiä eli vääriä valintoja.

Muutossokeutta on ollut edustamallani toimialalla siitä huolimatta, että ”median murros” on bingottu jokaiseen viime vuosin tehtyyn strategiapaperiin. Muutos kyllä nähdään, mutta hankalampaa on arvioida miten nopeasti muutos tapahtuu ja mitä kokoluokkaa sen merkitys lopulta on.

Aloittaessani tulevaisuuden ennakoinnin opiskelun jaan oppimaani tässä blogissa ja pohdinm millä metodilla ja laajuudella ennakointia tulisi tehdä ja keitä ottaa ajatteluun mukaan. Kevääseen mennessä olen viisaampi siitä toimivatko tuntemani metodit myös teoriassa.

Ps. Viihteen tulevaisuustyössä visioitiin niskaan asennettavaa zippiä, jonka kautta vaihtelemme mediasisältöjä keskenämme. Nuorten tulevaisuustyössä pulpahti esiin ”Hevosvampyyrit”. Nähtäväksi jää.

Kiinnostavaa (tentti)luettavaa:

Elina Hiltunen: Matkaopas tulevaisuuteen (2012)

Tulevaisuudentutkimus toim. Kemppainen, Kuusi, Söderlund (2003)

Wendell Bell: Foundations on Futures Studies (2009)

Aaltonen, Jensen: Mr & Mrs Future ja 5 suurta kysymystä (2012)

Mika Mannermaa: Jokuveli (2008)

Seppänen, Väliverronen: Mediayhteiskunta (2012)

Kategoriat:

Tulevaisuudentutkimus

ennakointi

Tulevaisuudentutkimuksen verkostoakatemia

Asiasanat:

skenaariotekniikka

tulevaisuudentutkimus

ennakointi

Elina Hiltunen

Tulevaisuudentutkimuksen verkostoakatemia

Turun kauppakorkeakoulu

2 kommenttia

Yleisradion Luovien sisältöjen sisältöpäällikkö Satu Keto-Kantele opiskelee Tulevaisuudentutkimuksen verkostoakatemiassa. Futurum-blogissa pohditaan miksi tulevaisuuden ennakointi on tärkeää ja miten ja millä metodeilla sitä tulisi tehdä. Sivujuonena pohdintoja journalismin ja erityisesti sähköisen median tulevaisuudesta: mitä seuraavaksi?

Blogiarkisto

2013

Futurum

Blogiarkisto

marraskuu

lokakuu

syyskuu

Muualla Yle.fi:ssä