Käyttäjän Tuija_YLE profiili


Blogit on päivitetty 17.11.2014. Päivityksen yhteydessä sivustolle kirjautuminen muuttui, koska Yle Passi -järjestelmä poistettiin käytöstä. Vanha tunnuksesi on edelleen käytössä, mutta salasana täytyy päivittää. Päästäksesi kirjautumaan sivulle, klikkaa kirjautumissivulla välilehteä “Pyydä uutta salasanaa” ja syötä lomakkeeseen aikaisempi käyttäjätunnuksesi tai Passi-tietoihin tallennettu sähköpostiosoitteesi. Tämä lähettää väliaikaisen kirjautumislinkin sähköpostiisi jota voit käyttää kirjautumiseen sivustolle ja salasanasi päivittämiseen. Mikäli tarvitset uuden tunnuksen tai salasanan päivittämisessä on ongelmia, ota yhteyttä käyttäjätukeen (p. 5858).


Käyttäjän blogimerkinnät

Pe 17.04.2009 Aikaleima
Radion historiaa on turha kertoa ilman, että samalla kirjoittaa television historiaa, sanoo tutkija, tohtori Marko Ala-Fossi Tampereen yliopistosta. - Televisio on aika pitkälti radio. Niillä on yhteinen tausta eivätkä ne välineenäkään ole itsenäistyneet toisistaan ennenkuin 60-luvulla, jolloin televisio alkoi saada omia televisionomaisia piirteitä.
To 09.04.2009 Aalto
Jukka Haarma kertoo kännykkävideohaastattelussa bloginsa tavoitteista.
Ke 08.04.2009 Aikaleima
Olin maanantaina Sitran järjestämässä aivoriihessä, jossa mietittiin, millainen Suomi on verkkopalvelujen näkökulmasta 10 vuoden kuluttua. Ryhmätöissä pohdittiin mm. asiakastiedon omistamista, sähköisen kansalaisuuden toteutumista ja kansalaisvaikuttamista, kaiken viihteellistämistä ja kaikkialta saatavaa suoraa videota sekä elämän pelillistymistä.  
Ke 01.04.2009 Aikaleima
Täällä Cannes, MIPTV. Kolmen päivän seminaariannin perusteella vaikuttaa siltä, että eurooppalaisilla TV-toimijoilla on yhtä ja toista opittavaa sosiaalisesta mediasta ja verkosta laajemminkin toimintaympäristönä.   
Ma 30.03.2009 Aikaleima
Creatice Commons -lisenssi edistää sisältöjen laillista levittämistä ja markkinointia, oppi MIPTV-yleisö Cannesissa.

Sivut

Käyttäjän blogit

Ylen Toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto kirjoittaa blogissaan median toimintaympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista.
Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? Ylen tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.
Avoin Yle – suoraa puhetta Ylestä.
Yle Areenan tiimi tapaa Areenan aktiivikäyttäjia. Auta meitä kehittämään palvelua entistä paremmaksi!