Harkinnassa oli, mutta kesäyönä ei äänestetä

Valtakunnan virallinen murhe on, innostuuko rahvas äänestämään eurovaaleissa sunnuntaina 7.6. klo 9 - 20.
Oikeusministeriössä kyllä harkittiin, että äänestyspaikkojen aukioloaikoja pidennettäisiin varsinaisen vaalipäivänä. Siis mahdollisesti kauniina, helteisenä kesäsunnuntaina.
Tälläkin kertaa vanhassa oli vara parempi. Oikeusministeriöllä ei ole tiedossa, kuinka ahkerasti nykyisin kansalaiset äänestävät illan tunteina verrattuna päiväsaikaan. Perusoletus kuitenkin on, ettei ainakaan loka- tai maaliskuun loskassa viimeinen äänestystunti ole kovin suosittu.

Vielä ei siis ole mahdollista kurvata kesämökiltä eurovaaleihin myöhään illalla ja äänestää vaikkapa iltauutisten aikaan tai jopa klo 21:n jälkeen.
Ruotsissa vaalihuoneistot ovat auki klo 21:een asti sikäläistä aikaa.

Oikeusministeri Tuija Braxin (Vihr.) mukaan 11 tunnin äänestysaika klo 9 - 20 sekä viikon ennakkoäänestys muodostavat hyvän tasapainon. Brax kuitenkin myöntää, että kansalaisten ajankäytössä on tapahtunut muutos, nukkumaan mennään yhä myöhemmin.

Braxin mielestä äänestysajan pidentämismietinnän yhteydessä olisi syytä pohtia vaikutus ehdokkaiden ja lehdistön tilanteeseen tulosten julkistamisen näkökulmasta. Jos vaalihuoneistot olisivat avoinna kovin myöhään, kaikki sanomalehdet eivät välttämättä ehtisi painaa seuraavan päivän lehteen vaalituloksia.

Asiassa on muitakin puolia. Jos äänestysaikaa pidennettäisiin klo 21:een tai jopa myöhempään, vaalivirkailijoilta vaadittaisiin yhä pidempää pinnaa. Kansalaisaktiivisuuteen perustuva vaalivirkailijoiden hankkiminen voisi käydä vielä hankalammaksi mitä se nyt on. Kun vaalihuoneistot sulkeutuvat, alkaa ääntenlaskijoiden urakka. Kotiin pääsee vasta sitten, kun äänet on laskettu. Sitä myöhempään, mitä myöhempään voisi äänestää.

 

Ari Hakahuhta, politiikan toimittaja, YLE Uutiset

Kirjoittaja on toiminut vaalivahtimestarina vuoden 1987 eduskuntavaaleissa, jolloin ennakkoäänestyksen lisäksi oli kaksi varsinaista vaalipäivää. Tampereen kaupunki värväsi vaalien työntekijöitä mm. opiskelijoista.

Kirjoittaja on myös pyrkinyt äänestämään tuntia liian aikaisin vuoden 2008 kuntavaaleissa. Varsinaista vaalipäivää edeltävänä yönä oli siirrytty kesäajasta normaaliaikaan ja kelloja siirretty tunnilla taaksepäin.