To 11.11.2010 @ 20:32Ari Hakahuhta, Pekka Kinnunen

M15 löysi uuden pesän

Keskustan ensimmäisen kauden kansanedustajan Markku Uusipaavalniemen yllätysloikka perussuomalaisiin pitää sisällään kolme seikkaa, joilla on poliittista merkitystä.

Ensimmäinen on tietenkin keskustan kokema tappio.

Puolue on menettänyt kannatuskyselyissä suosiotaan perussuomalaisille. Ja nyt keskusta menettää lisäksi yhden kansanedustajan. Luonnollinen jatkokysymys tietenkin on, ilmaantuuko loikkaajia lisää.

Keskustan kannatus on viime vaaleihin verrattuna niin jyrkässä laskussa, että vaalipiirien viimeisinä keskustalaisina valitut kansanedustajat oletettavasti jännittävät, miten kevään vaaleissa käy. Jos ylipäätään enää lähtevät ehdolle.

Toiseksi, M15-nimimerkillä aikoinaan internet-keskusteluissa tunnetun Markku Uusipaavalniemen loikkaus on tietenkin voitto perussuomalaisille.

Perussuomalaiset saavat yhden kansanedustajan lisää, eduskuntaryhmän koko kasvaa viidestä edustajasta kuuteen.

Perussuomalaiset voivat käyttää loikkausta osoituksena siitä, että keskusta vuotaa perussuomalaisiin. Äänestäjien suuntaan voi sanoa, että kun kansanedustajakin rohkenee vaihtaa puoluetta, kyllä äänestäjäkin kehtaa.

Kolmas merkitys tässä loikkauksessa on voitto kokoomukselle.

Kokoomus jää nyt yksin suurimmaksi puolueeksi eduskunnassa, jos sitä mitataan kansanedustajien määrällä. Kokoomuksella on loikkauksen jälkeen 51 edustajaa, keskustalla 50.

Keskusta on puolestaan muistutellut, että viime eduskuntavaaleissa keskusta oli suurin eikä Merikukka Forsiuksen loikkauksella lihonnut kokoomus. Forsius loikkasi Vihreistä kokoomukseen helmikuussa 2008.

Kokoomusjohto vakuuttaa, että loikkaus ei vaikuta hallitusyhteistyöhön. Tuskin vaikuttaakaan. Voisi jopa parantaa yhteishenkeä, sillä Markku Uusipaavalniemi on muutaman kerran äänestänyt opposition mukana hallitusrintamaa vastaan. Näin kävi esimerkiksi Kreikalle myönnetyn lainan äänestyksissä.

Eduskunnan suuressa salissa ryhmäpuheenvuorojen pitämisjärjestys säilyy ennallaan. Sen sijaan marssijärjestys joissain muissa eduskuntaryhmien asioissa voi muuttua kokoomuksen eduksi: siis Pekka Ravi kävelee Timo Kallin edellä.

Leikkisästi eduskunnan käytävillä jo puhuttiinkin, että vastedes kokoomuksen edustaja saa olla se, joka kansalaisten lähetystöille esittää ensimmäisenä myötäsukaiset kommenttinsa.

Uusipaavalniemi ei vielä torstaina perustellut loikkaustaan. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Raimo Vistbacka arveli ainakin osasyyn olevan Uusipaavalniemen hallituksesta poikkeava talousnäkemys.

Uusipaavalniemi on eri yhteyksissä puhunut mm. sen puolesta, että lamasta kärsiviä pankkeja ei pitäisi millään tavalla pönkittää. Hän ei olisi estänyt konkursseja vaan toivoi maailman rahamarkkinoiden tervehtyvän kriisien kautta.

Uusipaavalniemi ilmeisesti vaihtaa vaalipiiriä Uudeltamaalta Helsinkiin. Perussuomalaisilta onkin puuttunut Helsingistä näkyvä ehdokas. Curling-termein loikkaus on heitto kierteellä keskelle nänniä.

Eri asia sitten on, onko Uusipaavalniemen talousopeilla asiaa Perussuomalaisten eduskuntaryhmää pidemmälle. Ministerinä hallituksessa toimiminen vaatii sovitteluratkaisujen tekemistä, joskus omaksi harmiksikin. Uusipaavalniemi ei ole ensimmäisenä edustajakautenaan kunnostautunut kompromissien tekijänä vaan oman tiensä kulkijana. 

1 kommentti

Talousguru paavali. Muahahaahaa