Ke 11.02.2009 @ 18:22Ari Hakahuhta

Lex Nokia

Tiistaina 24. helmikuuta alkaa Lex Nokian loppusuora eduskunnassa. Siis sähköisen viestinnän tietosuojalain käsittely suuressa salissa valiokuntavaiheen jälkeen. Siis yrityksen lupa seurata työntekijöiden sähköpostiliikenteen määrää ja suuntaa, kunhan muutkin keinot tietoturvan varmistamiseksi on ensin tehty. Varsinaista sähköpostiviestiä työnantaja ei saisi lukea.

Käytävillä on päähallituspuolueista Keskustasta ja Kokoomuksesta vakuuteltu, että laki hyväksytään niin sanotusti normaalissa järjestyksessä, viime hetken arvostelusta huolimatta. Hallituspuolueista lakiesitystä ovat arvostelleet näkyvimmin muutamat Vihreiden kansanedustajat.

Normaali järjestys eduskunnassa tarkoittaa, että hallituspuolueiden eduskuntaryhmät yleensä tukevat hallituksen esityksiä niin valiokunnissa kuin suuressa salissakin. Arkipäivän versio hallitusvetoisesta parlamentarismista. Joskus ns. normaalista järjestyksestä poiketaan, mutta tuskin nyt.

Eduskunnassa muutosten mahdollisuus on valiokunnissa. Lex Nokian käsittely liikenne- ja viestintävaliokunnassa päättyi jo ennen joulutaukoa. Tietojeni mukaan ainakin hallituspuolueiden suunnalta hoputettiin valiokuntakäsittelyä valmiiksi ennen joulua. Joulutauko ja kiihtyvä arvostelu olisi saattanut monimutkaistaa lakiesityksen etenemistä. Valiokuntahoputuksella ei ollut ratkaisevaa merkitystä. Oppositiokaan ei aikonut käsittelyä jarruttaa.

Ilmeisesti joidenkin kiirehtijöiden ajatuksissa oli myös, että laki olisi hyväksytty lopullisesti suuressa salissakin jo ennen joulua. Samassa ryminässä budjetin kanssa. Tämä aikataulu osoittautui liian kireäksi. Jos näin olisi käynyt, yksi kritiikkikierros olisi jäänyt käymättä.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan näkemys on selkänoja hallitusryhmille: laki voidaan hyväksyä tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä, ei vaikeutetusti perustuslain säätämisjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunta ei siis tulkinnut Lex Nokian loukkaavan perusoikeuksia.

Mutta: paljon puhetta ja arvostelua vielä kuullaan ennen kuin puhemiehen nuija paukkuu lain hyväksymisen merkiksi. Ottamatta lain sisältöön kantaa, arvioni on, että laki hyväksytään.

Ari Hakahuhta, politiikan toimittaja, YLE Uutiset

 

Lisää aiheesta:
TAUSTA: Lex Nokialla on edessään vielä monta mutkaa: http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/02/lex_nokialla_on_edessaan
_viela_monta_mutkaa_519968.html

KRP: Lex Nokia voisi haitata esitutkintaa http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/02/krp_lex_nokia_voisi_haitata_es...

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Heidi Hautala: Lex Nokia jäihin http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/02/lakivaliokunnan_puheenjohtaja_...

Muualla netissä:
Liikenne- ja viestintävaliokunnan mietintö Lex Nokiasta
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/livm_19_2008_p.shtml