Projekti Poninhäntä

Kaipaan niitä aikoja, jolloin Helsingin Sanomat ja Aamulehti eivät olisi julkaisseet joka päivä laajoja uutisia ponnaritytön ihailijan metsästyksestä. Ennen vanhaan sanomalehdissä – ja Ylessä – kokoontui ryppyotsainen jury, joka määräsi, että uutinen julkaistaan vain, jos sillä on ”yhteiskunnallista merkitystä”.

Sitten tuli Seiska, jonka lukijamäärä ponnisti parhaimmillaan miljoonaan. Päivälehdet ryhtyivät kuuliaisesti kertomaan julkkisten edesottamuksista ja seuraamaan ”ilmiöitä”. Gonzon ne keksivät noin 20 vuotta muiden jälkeen.

Maanantaina 30.3. Helsingin Sanomien toimituspäällikön kolumni ja isohko uutisjuttu keskittyi arvailemaan, kuka on jättänyt sunnuntain lehteen kokosivun ilmoituksen, jossa haikailtiin ohimennen tavattua poninhäntäpäistä naista.

Ennen vanhaan olisi arkailtu ottaa jutun aiheeksi oman lehden mainos – ennen vanhaan vahdittiin journalistisen sisällön ja mainoksen välistä suhdetta suorastaan vainoharhaisesti. Mutta näinä aikoina on toki hyvä viestiä rivien välissä yrityksille, että lehtimainokset kyllä huomataan!

Yhtenä syypäänä oli Aamulehti, joka uskoi kilpailijansa langenneen ovelaan markkinointikikkaan, ja käytti perverssin paljon palstatilaa toisessa lehdessä julkaistun mainoksen ruotimiseen.
 

Hesarin alkuperäinen perustelu poikkeukselliselle huomiolle oli kiinnostava – ”mainoksesta käytiin vilkasta nettikeskustelua”. Sillä perusteella tiedotusvälineiden ei muuta pitäisikään julkaista kuin kauhukertomuksia maahanmuuttajista.

Tiistaina salapoliisityö jatkui yhtä näkyvästi ja keskiviikkona se vei lehdestä jo melkein koko sivun A5, jossa haastateltiin asiantuntijoita siitä, sopiiko arkisena pidetty poninhäntä myös juhlakäyttöön. Vähemmällä kuitattiin eduskuntakeskustelu, jossa väiteltiin niinkin mitättömästä aiheesta kuin talouskriisin hoidosta.

Tutkiva taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen vastaa toki muutamaa rivijournalistia, mutta ehkä hänkin olisi kaivannut apuja etsiessään Fortum-skandaalin konnia ja sankareita. Useampi toimittaja oli kuitenkin kiinni tärkeämmässä Projekti Poninhännässä.
 

Lopulta – vaikka tuskin tarina vielä tähän loppuu – iltapäivälehdet saattoivat julkaista lemmenkipeän venäläismiljonäärin kuvan: ”Tässä hän on!”

Kuvassa on varmaan joku. Naama on pelkkää pikseliä.

Mikä olikin täydellisesti tähän ”uutiseen” sopiva ”uutisvoitto”.