Pe 12.04.2013 @ 12:47Jenny

Kesän kirja-arvostelijoiden esittely

Moikka! Täällä kirjoittaa Jenny, Summerin toimituksen TET-harjoittelija. Olette saattaneet jo bongata nimeni Summerin instagram- tai facebook-päivityksistä, mutta muuten olen pitänyt melko matalaa profiilia. Olen tutustunut viime viikon aikana Summerin tekemiseen ja täytyy myöntää, että parempaa työharjoittelupaikkaa olisi ollut vaikea löytää - ainakaan ihmisten ja tunnelman puolesta.

Tykkään itsekin lukea paljon kirjoja - erityisesti fantasiaa ja scifiä -, siksi olen tehnyt töitä erityisesti kirja-arvosteluiden parissa. Minun lempi kirjasarjoihini kuuluvat mm. Nälkäpeli, The Mortal Instruments ja tietenkin Potterit.

Haimme Summerin facebook-sivuilla uusia kirjakriitikoita, jotka tekevät kirja-arvosteluja Summerin blogiin kesän aikana. Kirjat ovat pääosin lähivuosina ilmestyneitä nuorten kirjoja sekä ulkomaalaisia, että kotimaisia. Tässä näette esittelyt kolmesta eripuolilta Suomea valituista arvostelijoista, joissa he kertovat avoimesti lukutottumuksistaan ja elämästään.


Tiia 

Tiia

Ensimmäinen kriitikkomme on 14-vuotias Tiia, joka asuu Lahdessa. Hän kertoo täydellisen lukupaikan olevan näin keväisin parvekkeella, auringon lämmittämällä sohvalla, suklaariisimuroja ja mehua nauttien. Talvisin Tiia lukee keittiöpöydän ääressä kaakaota ryystäen, kesällä taas kirjan paras kaveri on aurinkoinen hiekkaranta. Tiia unelmoi kirjoittavansa romaanin, muuttavansa Lontooseen ja tekevänsä siellä näyttelijän töitä.

 Mari

Mari

Mari on 13-vuotias ja asuu Alahärmässä. Hän kertoo pitävänsä erityisesti Houkutus-kirjasarjasta. Mari nimeää lempihahmoikseen kyseisestä kirjasarjasta päähenkilö Bella Cullenin sekä hänen tyttärensä Renesmeen. Jos Maria saisi valita olevansa mikä tahansa fiktiivinen hahmo, hän olisi vampyyri, koska häntä vetää puoleensa vampyyrien kauneus ja niihin liittyvä mystinen viehätysvoima. Ystävät ovat tärkeitä Marialle. Jos hän lähtisi seikkailulle, hän ottaisi ehdottomasti parhaat kaverinsa mukaan.

Topi

Topi

Kolmas kirja-arvostelija on 15-vuotias Topi Kuopiosta. Hän tykkää eniten nuorille suunnatusta todellisuuteen sekoittuvasta fantasiasta ja scifistä. Topin lempikirjasarjoja ovat Nälkäpeli, Houkutus ja Vieras, koska niissä on menevä juoni, jonka vietäväksi on helppo eläytyä. Topi kertoo parhaana kesälomapäivänä makoilevansa mökin laiturilla lukien hyvää kirjaa tai viestitellen kaverin kanssa. Auringon paisteen kuumottaessa liikaa niskaa on mukava pulahtaa viileään veteen uimaan.

 

1 kommentti

Moi! Ettekö voisi tehd jotain hullua? vakka jos Johannes, joes ja rami tulisi houmenna ilman vaateita XD

Summeri

Summerin uudet sivut löytyvät osoitteesta yle.fi/summeri

Yhteydenotot: summeri@yle.fi


Bloglovin

Blogin sivut